Niinistö suosii pätkätöitä

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö ei näe mitään ongelmaa nykyisessä ja jatkuvasti kasvavassa pätkätyökulttuurissa.

Yhä suurempi joukko työntekijöitä elää pätkätöillä jatkuvassa epävarmuudessa. Tällä epävarmuudella on vaikutuksensa koko elämän suunnitteluun, esim. perheen perustamiseen.

Työväen presidenttinä esiintyvä Niinistö vaatii vain työntekijöitä mukautumaan nykyiseen tilanteeseen. Niinistöllä ei siis ole yhtään mitään annettavaa pätkätyössä oleville.

Jos Niinistö olisi todellinen työväen pressaehdokas, niin hän esiintyisi pontevasti nykyistä pätkätyömenttaliteettia vastaan.

Mutta Niinistön sydäntä lähellä eivät ole pätkätyöläiset, Niinistö ajaa optioita omaavan työväen asiaa.

Niinistö on oikeassa, että työväki on laaja käsite. Mutta Niinistö ei halua ihmisten ymmärtävän, että työväestön joukossa osa on etuoikeutettuja ja osalla ei ole muuta kuin velvollisuuksia.

Niinistöllä olisi mahdollisuus skarpata, jos on kaikkien työtätekevien ehdokas. Nyt Niunistö on etuoikeutettujen ehdokas
292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sale on nikotinisti.
ja ökykapitalisti, ylimielinen üüberjag.

Äänestä

Sanoit niin kuin asia on. Ei meitä voi pakottaa samaan veneeseen riistäjien kanssa! Porvarin unelma: Valtavat köyhät työläismassat tekesivät töitä ja rikastuttaisivat kapitalisteja ja nauttisivat heidän menestyksestään..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pätkä&pätkä kirjoitti:

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö ei näe mitään ongelmaa nykyisessä ja jatkuvasti kasvavassa pätkätyökulttuurissa.

Yhä suurempi joukko työntekijöitä elää pätkätöillä jatkuvassa epävarmuudessa. Tällä epävarmuudella on vaikutuksensa koko elämän suunnitteluun, esim. perheen perustamiseen.

Työväen presidenttinä esiintyvä Niinistö vaatii vain työntekijöitä mukautumaan nykyiseen tilanteeseen. Niinistöllä ei siis ole yhtään mitään annettavaa pätkätyössä oleville.

Jos Niinistö olisi todellinen työväen pressaehdokas, niin hän esiintyisi pontevasti nykyistä pätkätyömenttaliteettia vastaan.

Mutta Niinistön sydäntä lähellä eivät ole pätkätyöläiset, Niinistö ajaa optioita omaavan työväen asiaa.

Niinistö on oikeassa, että työväki on laaja käsite. Mutta Niinistö ei halua ihmisten ymmärtävän, että työväestön joukossa osa on etuoikeutettuja ja osalla ei ole muuta kuin velvollisuuksia.

Niinistöllä olisi mahdollisuus skarpata, jos on kaikkien työtätekevien ehdokas. Nyt Niunistö on etuoikeutettujen ehdokas

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu