Ennen iloinen

Kaksi vuotta taaksepäin tein opinnäytetyötäni ja nautin monista elämän pienistä asioista, kuten kesästä, meren tuoksusta ja liiknnasta. Sitten vain jokin muuttui. Muutama viikko, kuukausi ja lopulta vuosi muutti minut hiljaiseksi ja erittäin pelokkaaksi. Tunne, että en pysty enää oppimaan uutta potki otsaan teräskärkisellä kengällä. Odotin ensin kesän tuovan ilon takaisin, mutta toisin kävi. Huomasin synkkkien ajatusten pilven peittävän elämän auringon ja lopulta nukuin yli puolet vuorokaudesta. Pienikin asia muuttui raastavan tuskalliseksi. Itsemurha nousi ainoaksi ajatusleikin aiheeksi. Paskat enää koulutuksesta ja työstä, tarkkaan hiottu suunnitelma oman hengen riistämiseksi tarvitsi hiomista päivä toisensa jälkeen. Ahdistuneet ajatukset siirtyivät sukulaisiin ja aivot kertoivat, että en voi tehdä mitään niin itsekästä. Halusin lääkäriin mutta en uskaltanut mennä. Löysin vain negatiiviset puolet ja luin vain tarinoita, joissa apua ei saanut. Pakotin itseni hautaamaan ajatuksen. Suljin pahanolon ja samalla kaiken muunkin pois ajatusmaailmastani.
Nyt etsin epätoivoisesti elämää, joka luiskahti pois sormistani. Tasaisen harmaa taivas roiskii rapaa kasvoilleni. Haluan vain olla rauhassa, en kenenkään taakkana, yksin omassa elämässäni.
Ehkä painajainen päättyy ja herään pirteänä näkemään ne värikkäät asiat, jotka olen jo unohtanut. Ehkä en sittenkään jaksa.