Tiedän tai ainakin täytyisi olla niin että joku joka asuu Helsingissä, tuntee naisen jolla on kaksi lasta. Todellakin toivon että joku joka Helsingistä tuntee naisen jolla on kaksi lasta ja joka mahdollisesti olisi ollut Wanhan kellarissa 19.11.2005 iltana kun siellä esiintyi Tauski, ilmoittaisi tälle että häntä kaivataan. Mikäli tämän tiedon saan oikealle henkilölle, tälle kaipaamalleni naiselle välittymään, olen siitä valmis antamaan henkilölle joka tiedon on välittänyt, palkkion. Ravintolan Wanhan kellari 19.11.2005 ilta. Olin ollut siellä hetken aikaa kun tapasin sinut. Kerroit olleesi naisseurueessa liikkeellä kahden muun naisen kanssa ja olleesi juuri lähdössä pois. Jäit kuitenkin, tanssimme, istuimme ja keskustelimme kunnes päätit lähteä kotiisi väsymyksesi vuoksi. Tuolloin ostin sinulle jotain, muistatko mitä ? Sovimme että tapaamme seuraavana päivänä eräässä paikassa jonne lupasit tulla, muistatko paikan ? Ja tulinkin tuolloin paikalle klo 13 mutta en löytänyt sinua. Se saattoi johtua siitä että minulla oli tuolloin vain hetki aikaa katsella Sinua ja jos olet sinne tullut niin olet voinut hukkua ihmisvilinään joka tuolloin vallitsi. Kerroit sinulla olevan kaksi lasta ja asuvasi Helsingin Hietalahdesta tai Ruoholahdessa jonne sanoit meneväsi raitiovaunulla. (Uskon että se oli Hietalahti mutta jos erehdyn niin toivon että jos sinä olet hakemani nainen "enkeli", niin vastaat jos muistat minut vaikka et asuisikaan Hietalahdessa)Jos tunnistat itsesi niin voisitko ystävällisesti vastata noihin asettamiini kysymyksiin että tiedän sen olevan Sinun. Jos joku joka lukee tätä tuntee em alueelta kahden lapsen yh-äitiä, voisitko kysyä tältä oliko hän tuolloin Wanhan kellarissa. Itseni koen todella hölmöksi kun en voinut huomata antaa sinulle puh numeroani kun lähdit. Seuraavaksi päiväksi, siis sunnuntaiksi olimme suunnitelleet harjoittelevamme erästä tanssia jonka halusit oppia, muistatko vielä ? Koko sydämmestani toivon että löydän sinut näin sillä tuo lyhyt tapaaminen tuolloin jätti minun sydämmeeni aukon jonka vain sinä voit sulkea tai ainakin minun pitää saada kuulla että se ei sitten johda mihinkään. Odotan..... sillä tällainen hetki jonka tuolloin sain kokea kanssasi on hetki jota en voi enkä halua voida unohtaa, niin paljon tuona yhtenä ensimmäisenä hetkenä lävitseni meni saadessani olla kanssasi. Vastaa tai joku joka tuntee tämän naisen, tämän enkelin maan päältä, vastatkaa os [email protected]
Wanhan tanssikellari 19.11
Kaipaan....
1
441
Vastaukset
- Kaunis*nainen
Olet kuin pakkomielteinen viesteines, vaikka näkisin tälläisen haun itsestäni, en varmasti vastaisi.
Alat enemmän vaikuttaa ahdistavalta kuin kiinnostavalta. Eiköhän hakemas nainen seurustele onnekkaasti, kuuntelit ja nielaisit liirumlaarum juttuja ja nyt väkerrät samoja viestejä tänne. Ei ihan terveeltä tuokaan vaikuta.Sorry vaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750