Jätättekö peruslämmön vaunuun talven ajaksi?
Meillä on ensimmäistä talvea vaunu ja käymme vain n. kerran kuukaudessa siellä. Vaunupaikalla on mahdollista lämmittää sähköllä.
Meillä on ensimmäistä talvea vaunu ja käymme vain n. kerran kuukaudessa siellä. Vaunupaikalla on mahdollista lämmittää sähköllä.
Vastaukset 17
Vanhimmat
montaa mieltä, ja eri mieltäkin, mikä on järkevää. Itse olen aina pitänyt pienen peruslämmön autoissa/vaunuissa, mutta riittää sekin että on muutaman asteen ulkopuolista lämpötilaa korkeampi vaunun sisällä. Se kosteuden muodostuminen nääs. Vaikka kohta joku viisaampi sanoo että laita se kosteuspallo, suolaa, niin ei tule sitä kosteutta. No, jokainen ratkaisee tavallaan.
ilmanvaihto.
On lämmin parkkihalli. 20 C. Ja mukava lähteä retkilleen, ei tarvii kaivaa hangesta.
Olevalla vaunullamme joka toinen tai kolmas viikonloppu talviaikana.
Käyn laittamassa lämmöt päälle tavallisesti tortaisin töiden jälkeen.
Samalla levitän petivaatteet niin, että ne pääsevät kuivumaan samalla kun vaunu lämpenee.
Perjantaina tullessamme vaunu on lämmin ja petivaateet eivät tunnu kosteilta.
Näin toimien vaunu on pysynyt riittävän kuivana koko talvikauden eikä sähkölasku ole päässyt kasvamaan turhan suureksi.
Joku miettii varmasti, että jos ei sähkölasku kasva niin bensalasku kasvaa. Olen siitä Onnellisessa asemassa, että vaunualueemme on sellaisessa paikassa, että se osuu työmatkani varrelle ja on suhteellisen lähellä.
kuinka paljon sitä sähköä kuluu talviviikonloppuna?
aika monilla kausipaikoilla. Monet näkevät tosissaan vaivaa sähkömittareiden ohitusten kanssa, mutta pysyy kanssa laitteet lumettomina, eli ei välttättä ole isoa sähkölaskua.
kipuaa huimiin lukemiin ja tämä taas johtaa siihen että kausipaikan ym. hinnat nousevat.
Elikkä rehelliset ihmiset maksavat näiden vapaamatkustajienkin sähköt.
Eiköhän yhtään hävetä, eikö?
Vaan nappaisin päälle n. vrk ennen käyttöä.
Vaununhan saa varsinkin kaasulla nopeasti lämpimäksi, ongelmana on kosteus joka tuntuu epämiellyttävältä ja rasittaa kalustoa.
Tuskin kannattaa pitää lämpöjä päällä. Vaihtoehtoja: voiko joku alueella laittaa lämmöt päälle puolelta päivin perjantaisin?
Lidl myy sähkölämpöpetaria 60w (24,90)lämpenee pedit. Karavaanareiden sivuilta muistan kirjoituksen, jossa mainittin 45w hehkulamppua polttaen( siis kun ei asuta vaunussa), saatavan
vaunun sisälämpötila n.2-3 astetta ulkolämpätilaa lämpimämmäksi, jolloin kosteutta
kehittyy vähemmän tai ei ollenkaan.
Hanki ajastin. Ajastat lämmön päälle silloin kun olet vaunullesi tulossa. Lienee halvin ratkaisu. Kalliiksi käy varsinkin alueiden taksalla peruslämmön pito. Sitten on myös olemassa puhelinmodeemeja joilla voit soittaa lämmöt päälle.
Kerran kuukaudessa lämmitetty vaunu kärsii tasan varmasti kosteusongelmista.
Siinä ei vkonlopun aikana edes ehdi kosteus haihtumaan - eipä ole järin mukava asustella kasvihuoneen oloisessa vaunussa ensimmäistä vuorokautta viikonlopusta.
Siellä muhii homeitiöt ja muutkin ötökät oikein makoisasti.
On sitten mökki tai auto tai vaunu, niin peruslämmöllä se pidetään kunnossa ja miellyttävänä asustella - eikä se kustannus nyt niin iso ajatellen investointikustannuksia.
Minulla on ollut 20 vuotta vaunu ei ole peruslämpöö ei hometta ei kosteutta, käytän JOKA viikonloppu talvella.Pitää vain tuulettaa kosteus pois.
Olen kärväyttänyt jonkun auto- ja vaunukunnan kausipaikoilla kun joillakin on tosi pieni sähkön kulutuslukemat. Mittarikytkentä on viritetty ja lisätty rasiota ennen sulaketta ja hoidettu autonlämmitys ja etuteltan valaistus/lämmitys. Lämmöt ollut kuukausia päällä, mutta pihtimittari on korvaamaton apu. Lämmitys tolppaan vaihdettu ylisuuria sulakkeita. Sitten ihmitellään kun päätaulusta laukee sulakkeet tai tolpalle tuleva johto käryää. Se on onneksi pienen osan harraste. Nämä tulee esille kun aletaan vikoja etsimään vaunusta/autosta.
Oman edun tavoittelut rikollisin keinoin on aina tuomittavia. Siinä usein ohituskytkentöjä tehdessä rikotaan sähköturvallisuus määräyksiäkin. Täyteen vastuuseen tekosistaan kaikki kinnijääneet. Olisi myös oikea syy erottaa tekijät yhdistyksen jäsenyydestä.
Jos kerran kuukaudessa käydään ei kannata peruslämpöä pitää. Sovit jonkun kanssa, että laittaa lämmön päälle vaikka edellisenä iltana, kuivaa vaunu ihan mukavasti ja putsauta kattoluukut ilmanvaihtoventiilit lumesta. Kun vaunua käytetään talvella tietyt riskit on aina vaikka olisi lämmöt päällä ( esim. kondessivesi. Rakennuspuolen viisaat voi kertoa. Ulkona-20 vaunussa 22.
kiitos kaikista neuvoista. Ei ole tarkoitus tehdä "ohituksia" eikä muutakaan vilppiä, mutta kun on vielä tietämätön ja haluaisi asiallisia neuvoja kokeneilta vaununomistajilta, jotta vaunu säilyisi mahdollisimman pitkään hyvässä kunnossa.
Niin on tässä menty vähän vierestä asiassa, mutta pääasiassa hyvä ilmanvaihto sekä kiertävä lämpö on hyvä, jotta vaunu säilyisi pitkään. Mutta vuodet syövät vaunua ja kyllä talvikäyttö on vanhenemista nopeuttava. Samoin kannattaa 5-vuoden välein huolehtia ulkoisesta tiiveydestä ja varoa vahvoja pesuaineita/painepesuria.