tilakoot suurenevat, mutta miksi

huolestunut

Kuulin pahan ennustuksen. Saksalainen on kehitellyt systeemin jossa tilakokoja on pakko kasvattaa täällä puhtaassa Pohjolassa. Kun tilat ovat riittävän suuria tänne tulevat ostajat. Ostavat parhaat vilja- ja karjankasvatustilat. Sakemanni alkaa tuottaa puhdasta ruokaa omalle kansalle ja meille jäävät kaikenlaiset kivikkopellot ja hallanotkot. Suo ja kuokka on tulevaisuutemme. Ovelaa kansaa tuo pitkä vaalea rotu.

3

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jerry Falwell

      ennustaja eukkoja ei kannata kuunnella. Kaiken
      lisäksi tämä on muunnelma vuosikymmenten takaisesta jutusta.

    • '''

      Tehtiin aikanaan tutkimus, tuloksena ns.Cecchini-raportti, Jossa kerrotaan mm. että Puolet EU-maiden yrityksistä tulee kuolemaan sisämarkkinoiden seurauksena. EU:ssa sitä ei suinkaan pidetä huonona asiana vaan toivottuna kehityksenä, se tekee tilaa jäljelle jääville yrityksille jotka kasvavat tietysti suuremmiksi ja pärjäävät siten kansainvälisessä kilpailussa muita yhtiöitä vastaan(tulee todella mieleen Pohlin tieteisromaani "Avaruuden Kauppamiehet). Vastaavaa logiikkaa EU tarjoaa myös maatalouteen ja sitähän suomessa toteutetaan, se miten ihmisten käy sopeutettaessa talousjärjestelmiä globaaliin kapitalismiin, ei ole niin kovin tärkeää.

    • huolestunut

      Samainen ennustaja valotti sitä, että tämä systeemi on todella entisen Neuvostoliiton idea toteutettuna saksalaisella tehokkuudella. Joku kolhoosisysteemi täällä on meidän kohtalona ravinnontuotannossa. Tuotos viedään keskieurooppaan ja oma väki kasvattaa perunoita takapihalla. Kehityskulku voi olla ällistyttävän nopea (nopeat syö hitaat-ilmiö). Täällä enää puuttuu tilojen maisemointivaiheesta vähän. Talonpoikaa ollaan jo totuttamassa poies työnteosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      132
      5381
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3862
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2480
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      38
      2044
    5. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1753
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1704
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1640
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1608
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1463
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      38
      1424
    Aihe