Halosen hinku ylipäälliköksi-totta vai tarua?

Hitman-1

Päivän HS:ssa on pääkirjoitustoimittaja Erkki Pennasen "Merkintöjä"-palsta, jossa äimistellään Tarja Halosen intoa tehdä suurta numeroa siitä, että hänellä on erityinen rooli puolustusvoimien ylipäällikkönä.

Koska itsekin olen res.upseerina hämmästellyt ihan samaa asiaa, tekee mieleni ottaa tämä piirre presidenttiehdokas Halosen mieltymyksistä tällä palstalla esille.

Miksi tähän asti pasifistisista ajatuksistaan tunnettu Halonen yht´äkkiä tahtookin välttämättä tulla tunnetuksi Suomen armeijan ylipäällikkönä?

Vaikka se on presidenttinä toimivalle henkilölle ikäänkuin itsestään lankeava rooli, kummastuttaa kuitenkin naispresidentimme halukkuus esiintyä hienostuneen kenraalikunnan rinnalla jonkinlaisena suurena sotaviskaalina, kun hänet on aikaisemmin mielletty tätimäiseksi muumimammaksi, jonka rooliiin sopii paljon paremmin tehdä maakuntavierailuja Pentti-puolisonsa kanssa pullapöytien ääreen kuin seistä juoksuhaudan äärellä kypärä päässään savuavien sotaharjoitusmanööverien tiukkana "piällysmiehenä"!

Onko tuo sittenkin jonkinlaista vaalityötä, vai onko Tarja Halosen vallannut ihan oikeasti jokin sotilaallinen innoitus kuultuaan itseään nimitettävän sotavoimien ylipäälliköksi?

Jokin tuossa yhtälössä mättää -vai ajattelenko asiaa liikaa miehisen miehen näkökulmasta?

Mitä mieltä muut palstan lukijat ovat Tarja Halosen innokkuudesta esiintyä ylipäällikkönä?

43

1360

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eli täyttä valetta

      Halonenhan inhoaa puolustusvoimia yli kaiken ja lakkauttaisi ne jos vain voisi. Vaalikampanja alkaa käydä ilmeisen epätoivoiseksi.

      • Utelias Untamo

        Jospa Tarja olisikin halunnut syntyä mieheksi ja hankkiutua upseeriuralle?

        Tuo kenties peitossa piillyt halu heräsi ylipäälliköksi nimityksen myötä, ja Tarja löysi itsestään komentoja rakastavan dominan piirteitä?

        Voisiko hänelle teettää oman korean univormun, mikäli toive toisesta kaudesta sattuisi toteutumaan?

      • Hertha
        Utelias Untamo kirjoitti:

        Varsinkaan fiksu nainen.

        Hah!

    • ironmikes

      Miksi leikit täällä res. upseeria, sillä et tiennyt edes, että Halonen on puolustusvoimien ylipäällikkö!!! Sen tietää jokainen armeijan käynyt ilman muuta. Lisäksi sanoit, ettet tottelisi häntä!!

      Mikä res. upseeri siis luulet olevasi, kun puoluekanta vaikuttaa siihen mihin suostut.

      Jos työläisväestö olisi kieltäytynyt lahtari Mannereheimin komennosta, niin siellä olisi ollut vain lahtari Marskin tavoin ajattelevia sotahulluja.

      Tottakai presidentin kuuluu olla ylipäälikkö ja sanoa viimeinen sana minne suomalaisia lähetetään ehkä tapettaviksi. Onko siinä edes epäselvää? Saat nähdä, että Halonen on seuravat kuusi vuotta ylipäälikkönä ja Sasi ja kummppanit kyykkivät ja samoin sinä.

      • Hitman-1

        Jos en tiennyt hänen olevan ylipäällikkö, miten olisin silloin voinut kieltäytyä tottelemasta häntä?

        Yritä nyt päättää, kummasta asiasta haluat minua syyttää...

        Voitko muuten itse kuvitella Tarjaa seisomassa Marskin tavoin eturintamalla joukkojaan komentamassa? :)))

        Todennäköisesti kyykkisit tosi tilanteessa Tarjan seurana jossain väestönsuojassa syvällä maan alla, kun me tosi miehet olisimme puolustamassa maatamme tutun vihollisen hyökkäykseltä...

      • Galder
        Hitman-1 kirjoitti:

        "Voitko muuten itse kuvitella Tarjaa seisomassa Marskin tavoin eturintamalla joukkojaan komentamassa? :))) " En, koska tokkopa Marskikaan ehdoin tahdoin etulinjassa heilui ollessaan ylipäällikkönä..
        Mielenkiintoista olisi tietää, mitä tarkalleen nykypäivänä tällaiseen ylipäällikköyteen kuuluisi, päätöksen sotilaallisesta operaatiosta- lisäksi. Olisiko Esim. Halonen bunkkerissa esikuntaupseereiden ja neuvonantajien ympäröimänä ja paukuttaisi nimeä ja leimaa alle kun isot pojat kertoisivat visioistaan..?

      • ironmikes
        Hitman-1 kirjoitti:

        Jos en tiennyt hänen olevan ylipäällikkö, miten olisin silloin voinut kieltäytyä tottelemasta häntä?

        Yritä nyt päättää, kummasta asiasta haluat minua syyttää...

        Voitko muuten itse kuvitella Tarjaa seisomassa Marskin tavoin eturintamalla joukkojaan komentamassa? :)))

        Todennäköisesti kyykkisit tosi tilanteessa Tarjan seurana jossain väestönsuojassa syvällä maan alla, kun me tosi miehet olisimme puolustamassa maatamme tutun vihollisen hyökkäykseltä...

        Onkin kyse siitä, että sinulle kerrottiin kuka on ylipäällikkönä, koska et tiennyt sitä, jonka jälkeen sanoit, ettet tottelisi häntä. Selittelysi eivät taaskaan auta, kuten eivät auttaneet Tsetsenia nimisen maan löytämisessäkään

        Vai seisoi marski eturintamassa Hehe! Eikö takalinjoilla sotinut isäsi kertonutkaan, että hän piileksi päämajassaan, jossa hänelle annettiin taitavampien taholta ohjeita miten toimia sodassa.

      • Huumorimies
        ironmikes kirjoitti:

        On suuri ero löytää itsenäinen Tsetsenia kartalta kuin löytää Tsetsenian maa kartalta.

        Kyllä Hitman on oikeassa siinä, että sen niminen maa pitäisi sinunkin löytää kartalta!

        Yritä vielä etsiä, sokeakin löytää joskus neulan heinäsuovasta,varsinkin jos neula sattuu pistämään pyllyyn!

      • Hertha
        Hitman-1 kirjoitti:

        Jos en tiennyt hänen olevan ylipäällikkö, miten olisin silloin voinut kieltäytyä tottelemasta häntä?

        Yritä nyt päättää, kummasta asiasta haluat minua syyttää...

        Voitko muuten itse kuvitella Tarjaa seisomassa Marskin tavoin eturintamalla joukkojaan komentamassa? :)))

        Todennäköisesti kyykkisit tosi tilanteessa Tarjan seurana jossain väestönsuojassa syvällä maan alla, kun me tosi miehet olisimme puolustamassa maatamme tutun vihollisen hyökkäykseltä...

        Oliko Marski silloin presidentti, kun hän johti Suomen sodankäyntiä talvi- ja jatkosodassa? Ja selvennykseksi vielä, ettei ollut presidentti kansalaissodankaan aikana.

        Näin on, herrat misogyynit.

      • Lukija.
        Huumorimies kirjoitti:

        On suuri ero löytää itsenäinen Tsetsenia kartalta kuin löytää Tsetsenian maa kartalta.

        Kyllä Hitman on oikeassa siinä, että sen niminen maa pitäisi sinunkin löytää kartalta!

        Yritä vielä etsiä, sokeakin löytää joskus neulan heinäsuovasta,varsinkin jos neula sattuu pistämään pyllyyn!

        Oletko noin helvetin tyhmä? On ollut kyse onko ko. maata, tai valtiota olemassa. Jos ei ole niin sitä maata ei ole myöskään kartalla. Käy tankaamassa lisää älyä jostain jankkaajaidiootti.

      • Hitman-1
        Lukija. kirjoitti:

        Oletko noin helvetin tyhmä? On ollut kyse onko ko. maata, tai valtiota olemassa. Jos ei ole niin sitä maata ei ole myöskään kartalla. Käy tankaamassa lisää älyä jostain jankkaajaidiootti.

        Kyse onkin siitä, että sellainen maa on kyllä olemassa; on siis maa nimeltään Tshetshenia.

        Sellainen kansakin on olemassa: Tshetsheenit.

        Heillä oli jopa itsenäisyys, jota he eivät kuitenkaan saaneet pitää imperialistisen Venäjän aloitettua sotansa Tshetshenian maata vastaan kymmenisen vuotta sitten.

        Toivotaan silti yhdessä, että he saavat itsenäisyytensä jonakin päivänä takaisin, niin sitten sinäkin voit ilahtuen löytää sen nimisen maan -ja valtionkin- kartoiltasi...

      • Hitman-1
        Hertha kirjoitti:

        Oliko Marski silloin presidentti, kun hän johti Suomen sodankäyntiä talvi- ja jatkosodassa? Ja selvennykseksi vielä, ettei ollut presidentti kansalaissodankaan aikana.

        Näin on, herrat misogyynit.

        Muistaakseni en ole missään väittänytkään Marskin olleen presidentti Suomen armeijan ylipäällikkönä toimiessaan...

        Miten se asia nyt tähän liittyi?

      • Hertha
        Hitman-1 kirjoitti:

        Muistaakseni en ole missään väittänytkään Marskin olleen presidentti Suomen armeijan ylipäällikkönä toimiessaan...

        Miten se asia nyt tähän liittyi?

        Et väittänytkään.

        Vertailusi oli siis ontuva.

        Olisi samoin ollut vitsikästä kuvitella Kyösti Kalliota tai Risto Rytiä johtamassa sotajoukkoja... Molemmat yhtä kaukana tyypillisestä sotaherrasta kuin nykyinen presidenttimme.

      • Hitman-1
        Hertha kirjoitti:

        Et väittänytkään.

        Vertailusi oli siis ontuva.

        Olisi samoin ollut vitsikästä kuvitella Kyösti Kalliota tai Risto Rytiä johtamassa sotajoukkoja... Molemmat yhtä kaukana tyypillisestä sotaherrasta kuin nykyinen presidenttimme.

        En ihan varma ole, onko Halonen suorittanut asevelvollisuutta, edes vapaaehtoisesti...

    • Kunnioittavasti

      ”kenraalikunnan rinnalla jonkinlaisena suurena sotaviskaalina, kun hänet on aikaisemmin mielletty tätimäiseksi muumimammaksi,”
      Kirjoituksesi on sopimatonta ylipäällikkömme kohtaan.
      Terveisin Upseerit Klubilta

      • Hitman-1

        Sääli, että kiinnostava keskustelu aiheesta jäi upseerikerholla viime kerralla ajanpuutteen takia kesken...

        Jatketaanpa juttua ensi kerralla pitempään ja pidetään se äänestys, jota pohdittiin jo viimeeksi, että jos Tarja ilmestyisi Erkki T:n kanssa komentamaan meitä, niin kuinka moni pyytäisi vp:tä! :)

    • Rivimies

      Jos joutuisin pasifistinaisen komennettavaksi taistelussa, lähtisin kyllä itsesuojeluvaiston sanelemana päinvastaiseen suuntaan kuin "ylipäällikkö" viittoilisi!

      • terve.........

        tuskin noin hullulle asetta edes annettaisi

    • Galder

      Tarja presidenttinä haluaa tietenkin pitää kiinni perustuslaillisesta asemastaan armeijan ylipäällikkönä. Nyt ja tulevaisuudessa ehkä jonkun muun. Mitä pasifismiin tulee, Halonen itse vältää Suomen sotilaalliset operaatiot parhaiten, jos hän niistä itse saa päättää.

      Ehkä suurempi pointti on kuitenkin, että Tarja haluaa tämän asian muistuttamalla luoda kuvaa "vahvasta presidentistä" jolla on todellista valtaa. Valtaosaa suomalaisista kun on aina kiinnostanut maanpuolustus.
      Eri asia sitten on, pitäisikö presidentin valtaa karsia..

    • Nuoret pioneerit

      Kun Tarja on nyt meidän Vasemmistoliiton ehdokkaana, olisi hienoa nähdä hänet kouluttamassa meitä sosialististen oppien mukaan.

      Olemme jo varanneet hänelle punaisen kaulahuivimme, joka sopii taatusti hänenkin kaulansa ympärille!

      Trastui,tavaritsh!

    • harja talonen

      SAULI ISÄNNÄKSI LINNAAN JA TÄTI ULOS SIELTÄ ELÄKKEELLE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    • Hertha

      Puhu paremminkin Halosen täysin ymmärrettävästä halusta pitää voimassa nykyinen perustuslaki.

      • Asiallinen

        Ei tuo liity suoranaisesti perustuslakiin, vaan sen tulkintaan, onko kyseessä EU:n asioihin kuuluva seikka, jolloin valtioneuvosto käsittelee asiaa yhdessä presidentin kanssa.

        Jos taas asia tulkitaan laajempaan yhteyteen kuuluvaksi, se on presidentin päätettävissä oleva asia.

        Halukkuus ylipäällikkyyteen on Haloselta poliittinen kannanotto, joka ei liity näihin kumpaankaan suoraan.

      • Hertha
        Asiallinen kirjoitti:

        Tietennkin tämä on monipaiseinen kipu, mutta tähtäinkysymykseni on, että mikä siinä rassaa, jos presidentti haluaa olla ylipäällikkö?

      • Asiallinen
        Hertha kirjoitti:

        Tietennkin tämä on monipaiseinen kipu, mutta tähtäinkysymykseni on, että mikä siinä rassaa, jos presidentti haluaa olla ylipäällikkö?

        Eikö sinuakin rassaisi, jos tositilanteessa joku kassi-Alma seisoisi rintamalla komentamassa Pohjan poikia vihollista päin?

      • paljon*******
        Asiallinen kirjoitti:

        Eikö sinuakin rassaisi, jos tositilanteessa joku kassi-Alma seisoisi rintamalla komentamassa Pohjan poikia vihollista päin?

        runkkaa***** vähemmän , ehkä auttaisi ajattelua

      • Hertha
        Asiallinen kirjoitti:

        Eikö sinuakin rassaisi, jos tositilanteessa joku kassi-Alma seisoisi rintamalla komentamassa Pohjan poikia vihollista päin?

        Hyvä ystävä. Presidentti kykenee johtamaan maata ja hoitamaan ulkopolitiikkaa ja valitsemaan sopivat henkilöt johtamaan sotaa, mikäli sellainen tilanne tulee.

        Asiallinen ei puhuisi "Kassi-Almasta" puhuessaan Suomen tasavallan presidentistä.

        Loppu.

      • Boss

        Hyvä Hertha,
        Suomessa on edelleen sananvapaus ja demokratia. Galluppien mukaan joukossamme on myös edelleen yli 30% sellaisia, jotka eivät usko nykyisen presidenttimme kykyihin. Ei siksi, että hän on nainen, vaan siksi, että hän on vaan kykenemätön hoitamaan tehtäviään, suurimman osan, noiden yli 30%:n mielestä! Toisaalta sinun tulisi olla onnellinen, että tuo gallupvähemmistö löytyy, sillä 100%:n enemmistöstä on esimerkkejä edelleen ja niitä kutsutaan diktatuureiksi!

      • sivusta seurannut...
        Boss kirjoitti:

        Tuskin Hertha, kuten kukaan muukaan on yrittänyt vaientaa toisia. Ihminen voi silti käyttäytyä sivistyneesti, vaikka olisikin kriittinen. Vaikka taitaa olla turha yrittää selittää sinulle sivistyksestä, jos pidät avaajan "kritiikkiä" presidenttiämme kohtaan asiallisena ja sivistyneenä. Ainakin viestejä lukemalla tulee valitettavasti sellainen kuva, että valtaosa Halosen vastustajista ovat todella huonokäytöksisisä ja sivistymättömiä.

        Kiitos suojelevasta huolehtivaisuudestasi, mutta olen täysin perillä nykyisen presidenttimme kannatustasosta.

        ---

        Mitä vähemmän presidentillä on valtaa, sitä vähemmän hän voi tuoda kykyjään esille.

        Vahinko, mikäli presidentti on kyvykäs.

        Joillakin näyttää olevan se käsitys, että tulevaisuudessa valitaan vain kyvyiltään välttäviä presidenttejä, joilta on hyvä pitää tulitikut ulottumattomissa. Kertooko tämä jotakin presidentistä vai jotakin kansasta?

      • Hitman

        Kansa muistaa, kuinka Kekkonen hallitsi itsevaltiaasti.

      • Hertha
        sivusta seurannut... kirjoitti:

        Kun Halonen pyrki ensimmäisen kerran presidentiksi, törkyinen kielenkäyttö ja katkeamaton vinoilu hänen fyysisestä olemuksestaan, sukupuolestaan (ulkonäköpilailuineen), sukupuolisesta "suuntautumisestaan", avoliitostaan, ärräviastaan jne. jne. oli aivan samanlaista kuin tämä kuusi vuotta myöhemmin esiintyvä. "Pilailu" ei ole hyväntahtoista, vaan ilkeää, tosi ilkeää, törkeääkin.

        Väitän, että yksikään miesehdokas ei saa tuollaista ryöpytystä osakseen.

        Revettiinkö samanlaiseen hurmokseen, kun kuvailtiin esim. Ahtisaaren ulkonäköä ja persoonallisuutta?

      • Hertha
        Hitman kirjoitti:

        Kansa muistaa, kuinka Kekkonen hallitsi itsevaltiaasti.

        Jos seuraava Kekkonen on joku muu kuin Halonen, lasken hänen jokaisen nenäkarvansakin ja todistan, että ne ovat sairaita ja diktatorisia.

      • Boss
        Hertha kirjoitti:

        Kiitos suojelevasta huolehtivaisuudestasi, mutta olen täysin perillä nykyisen presidenttimme kannatustasosta.

        ---

        Mitä vähemmän presidentillä on valtaa, sitä vähemmän hän voi tuoda kykyjään esille.

        Vahinko, mikäli presidentti on kyvykäs.

        Joillakin näyttää olevan se käsitys, että tulevaisuudessa valitaan vain kyvyiltään välttäviä presidenttejä, joilta on hyvä pitää tulitikut ulottumattomissa. Kertooko tämä jotakin presidentistä vai jotakin kansasta?

        Ole hyvä vaan, tarkoitukseni ei ole kyllä huolehtia aikuisista ihmisistä ja tiedän sinun olevan perillä tilanteesta, mutta muistutin toisen laidan tärkeydestä! :)
        Oletko muuten huomannut meneillään olevan rappion poliittisessa rintamassa? Miksi nuoret eivät enää kiinnostu politiikasta?
        Itse olen monasti sanonut rahan vallan muuttavan meitä kaikkia. Niin työläinen kuin porvari saa uuden ilmeen ja imagon, kun vallan ja rahan kosketus hipaisee häntä. Leikillään olen sanonut, että poliitikkojemme realistinen ote kansaan katoaa, kun Siwan muovikassi vaihtuu Stockmannin vastaavaan. Silti olen huomannut, että tuo sanonta on valitettavasti totta.
        Tuon uuden imagon myötä katoaa myös selkäranka. Kyky pyytää anteeksi ja myöntää virheensä katoaa aika nopeasti. Kerran neljässä vuodessa kuljetaan luo köyhän niinkuin rikkahan l. noin usein on poliitikon joulu! Nyt on presidentin joulu ja valitettavasti se on kerran kuudessa vuodessa. Näin se vaan on, olipa Mäntyniemessä sitten Tarja, Sauli, Matti........

      • se että
        Hertha kirjoitti:

        Tietennkin tämä on monipaiseinen kipu, mutta tähtäinkysymykseni on, että mikä siinä rassaa, jos presidentti haluaa olla ylipäällikkö?

        Haloskan mieltymys valtaan on sairaalloista.

      • Hertha
        se että kirjoitti:

        Haloskan mieltymys valtaan on sairaalloista.

        Vainko Haloskan mieltymys valtaan sairaalloista? Minusta mieltymys valtaan on tervettä, ja on tervettä jättää se salaamatta.

        "Eiminustaolemihinkään"-tyyppejä on ihan tarpeeksi. Niinnkuin nyt Sauli ja Mattikin.

    • että kirjoituksesi

      taltioidaan. Saadaan vetästä sitten sopivassa tilanteessa. Ja paskat sinä et ole mikään upseeri, vaan luuseri kutn Mikeä olet nimitellyt. Minä syön jonkun monista lakeistani, jos sinä olet upseeri. Muistin virkistykseksi: korpraali ei ole upseeri, eikä aliuseerikaan, vaikka johtaisi kokonaisia armeijakuntia, kuten tapahtunut on. Lopeta valehtelu! Luultavasti ajoneuvosi on mallia: trollaattori.

    • ironmikes

      "Miksi tähän asti pasifistisista ajatuksistaan tunnettu Halonen yht´äkkiä tahtookin välttämättä tulla tunnetuksi Suomen armeijan ylipäällikkönä."

      Joko taas unohtui kuka on armeija ylipäälikkö? Sukunimi alkaa H- kirjaimella, sama henkilö on sitä myös ensi vaalikaudella. Meneekö jo jakeluun?

      • TieläjäL

        Joko taas kyykähdit? Lukutaito auttaisi sinua, jos sitä olisi. Kysehän on Halosen halusta korostaa asemaansa ylipäällikkönä.

    • ja kusta päässä

      Valtahan näillä diktatuurien (DDR, Neuvostoliitto) ihannoijilla nousee heti hattuun. Halosen kämppä on varmaa vuorattu Stalinin, Hitlerin ja Honeckerin kuvilla.

      • Hertha

        Mattikin innostui pääministeriksi, vaikkei alunperin halunnut, ja pyrkii nyt vieläpä presidentiksi. Ei mitään tolkkua vallanhimon lisääntymisellä, kun alkuun pääsee. Kaikkein vaarallisin ehdokas koko porukasta.

      • vaarallinen??

        Matti askartelee linnunpönttöjä ja hoitaa kotia, tuskin on vaaraksi kenellekään.
        Pelko pois, Hertta!

      • pelottaa Matin
        vaarallinen?? kirjoitti:

        Matti askartelee linnunpönttöjä ja hoitaa kotia, tuskin on vaaraksi kenellekään.
        Pelko pois, Hertta!

        maine, naistenmiehenä(?) Mikäs Matissa, kunnon mies.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe