Jossakin oli maininta, että helvetinpelko tuotti jotain taloudellista etua tms. Mutta siitä en varsinaisesti ajatellut keskustella.
Sensijaan mielessäni on ajatus siitä, että kun uskonnon tarjoamat pelotteet ovat menettäneet tehoaan, niin toisenlaisia "tuomiopäivän pasuunoita" on tullut tilalle. Milloin pelotellaan sodalla, tai taudeilla, milloin väestönkasvulla milloin luonnonkatastrofeilla, kuten asteroidien iskuilla ja kasvihuoneilmiöillä.
Olisiko ihmisille siis tarpeen jokin määrä pelottelua ja synnintuntoa? Muodossa tai sitten toisessa?
Tuomiopäivän tarpeellisuus?
7
264
Vastaukset
- Nasse
pelottelevathan eräät vaikka kilpailevalla uskonnolla, kuten islamilla :D
No hei Tuttumies!
Sikäli kuin minun ajatusmaailmaani peilaa, pelko ei ole mitenkään tarpeellinen, mutta melkeinpä väistämätön ihmisen elämää ajatellen.
Kun synnymme, olemme täynnä rakkautta, meistä huolehditaan ja meitä rakastetaan (Yleensä). Tunnemme olevamme yhtä äitimme/hoitajamme kanssa. Mutta tämä sidoshan ei näytäkään olevan totta, meidät hylätään/joudumme eroon hoitajastamme silloin tällöin. Silloin ihmiselle alkaa kehittyä oma minuus, joka on erillinen hoitajastaan. Se tuo myös turvattomuutta, koska emme pärjää ilman hoitajaamme. Tästä seuraa menettämisen pelko. Kenties myöhemmin kun ymmärrämme jotain rakastamisesta tai itsestämme rakastamisen arvoisina, niin rakkauden menettämisen pelko. Ja tämä pelko on kaikkien pelkojen äiti. Tiedostamme sitä tahi emme.
Pelot eivät ole tarpellisia ihmisille, muuta kuin huomaamaan tämä pelkojen pelko. Kun löydämme rakkauden ehtymättömän lähteen anteeksiannon kautta itsestämme, tämä pelko tulee turhaksi. Ja sen mukana muutkin pelot/stressit (niinkuin nykyään on tapana ilmaista) tulevat turhiksi.
Tuomiopäivän pelosta sanoisin sen verran, että mielestäni sellaisen ajatuksen kylväminen ihmisten mieliin on omiaan jähmettämään ihmisen edes miettimästä elämäänsä. Voiko kamalampaa pelkoa olla, kuin, että tämän monelle niin kärsimyksiä täynnä olevan elämän päätteeksi tulisi vielä jokin tuomiopäivä ja olo jossakin helvetissä? Millainen on sellaisen ihmisen sielu tai henki, joka tällaista voi tietämättömien ihmispoloisten niskaan heittää? Ettei rakkautta tulisi edes kuoleman jälkeen?
Itse olen sitä mieltä, ettei kuolema ole kuin ehkä mopon vaihtamista toiseen. Mutta toiset pitävät sitä lopullisena, toiset taas, että karma seuraa mukana ja tämä paha karma seuraisi heitä jatkossakin. Uskon kyllä karmaan, mutta uskon myös anteeksiannon voimaan. Meitä ei mikään koskaan tule lopullisesti lannistamaan (vaikka olisi itsemurhan tehnyt jossakin elämässään) Raamatun sanomaa lainaten, kenellekään ei ole annettu liien suurta taakkaa kannettavaksi. Vaikka ihminen pääryisi itsemurhaan (joka lie lannistumisista suurin) hän on oppinut jotakin, joka kantaa häntä eteenpäin.
Ymmärtämättömyys: Huvittaa, kun tällä palstalla viljellään nimenomaan tätä sanaa tai aatetta. Sehän on vain sitä, kun sanot maailmankaikkeudelle, ettet kerta kaikkiaan voi ymmärtää jotakin asiaa... tulee se sinun osaksesi ennen pitkää. Jotakin kautta tulet saamaan oppisi kyseisestä asiasta tahi jonkin henkilön käyttäytymisestä. Todennnäköisesti tulet itse käyttäytymään samoin. Jos et tämän elämän aikana niin ehkä seuraavassa.
Pelko on hyödyllinen siinä vaiheessa kun ihminen oivaltaa sen rajoittavan elämäänsä. Ja tahtoo selvitä sen läpi. Hänellä on tahtoa seurata pelon alkupisteeseen saakka. Sekä hänellä on tietoa omasta osallisuudestaan siihen. Toisten/olosuhteiden syyttäjällä ei ole tätä mahdollisuutta.
Syyllisyys-> pelko-> viha -> näiden tunteiden kohtaaminen-> oman itsensä vapautus->negatiivisten tunteiden purkaminen-> rakkaus!
Ja vielä kertauksen vuoksi anteeksianto, sekä itselle, että toisille, jotka ovat vain ja ainoastaan sinun elämässäsi olleet osallisina sinun ymmärtääksesi totuuden. Toiset ihmiset eivät ole voineet toimia toisin sinun elämässäsi, (itse suunnittelemassasi)ja kun olet saanut opetuksen heiltä voit jopa kiittää heitä.
Tässä nyt alkuun jotain ajatuksia joita heräsi avauksestasi. Terveisin. Maiqquu oikeammin MarikaPelkoja on monenlaisia
on hämähäkin pelkoa
ampiaisen pelkoa
pimeän pelkoa
saunan pelkoa
sodan pelkoa
sairauden pelkoa
köyhtymisenm pelkoa
vanhenemisen pelkoa
esiintymisen pelkoa
hulluuden pelkoa
avoimien paikkojen pelkoa
nolaamisen pelkoa
potkujen pelkoa
oman itsensa turhaksi kokemisen pelkoa
Pelkoja on niin monenlaisia, että niitä on varmaan meillä itsekullakin edes joitakin. Jos ei ole, niin ONNEKSI OLKOON. Siihen minäkin joskus kerran yllän!
- mie vain
Millaista viihdettä sinulle sitten pitäisi olla jos totuus ei kelpaa?
Suomalaisena olet jo tähän paikkaan lähtiessäsi selvillä useimmista kristinuskoon liittyvistä asioista, joten miksi ihmeessä haluat tänne jos ne asiat pelottavat sinua?- vielä tähän
Ei pelottelu ole se oikea tapa, mutta jos joku haluaa tietää vaikka mikä on helvetti niin miten sinä sen kuvailisit?
vielä tähän kirjoitti:
Ei pelottelu ole se oikea tapa, mutta jos joku haluaa tietää vaikka mikä on helvetti niin miten sinä sen kuvailisit?
Vähän tuntuu, että olet missannut pointin tuosta aloituksestani.
Keskustelun aiheena on "korvikepelottelu" ja sen tarve tms.
Jaa, että mikä on helvetti? Pitänee kysyä siltä mieheltä, jonka ovea piru koputti. Mies avasi ja kysyi, että mitä on asiaa?
- Etkö tunne minua?
- No piruhan se siinä
- Etkö sitten pelkää?
- Miksi pelkäisin, olenhan ollut siskosi kanssa naimisissa jo 20v
- Trubaduuri
Kaiketi täytyy joskus jonkun ihmistä pelotella, jotta ihminen oppisi tietämään sen, jota pelko on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760
