Olen ylistänyt Agnesta tähänkin asti, enkä aio vielä lopettaa:
Agnes siis sai lapsen 17-vuotiaana Puolassa. Hän ei sortunut aborttiin, jota pidetän yleisesti lapsenmurhana. Hän ei itse, ainakin osittain nuoren ikänsä takia, kyennyt pitämään huolta pojastaan, joten ajatellen tämän parasta, Agnes antoi äidilleen huoltajuuden.
Kun hän matkusti puolisonsa mukana vieraaseen maahan (jota tapahtuu muuallakin kuin juorulehtien sivuilla) hän, jälleen kerran lapsnsa parasta ajatellen, antoi tämän jäädä tuttuun kotimaahansa. Itse hän otti riskin ja lähti tavoittelemaan uutta elämää uudessa maassa. Korjaamaan virheitään. Olisi julmaa viedä lapsi sukulaistensa luota kauas pois.
Kukaan ei varmaksi tiedä, mitä Agnes aikoo tehdä Idolsin jälkeen. Voi aivan hyvin olla, että hän hyvän toimeentulolähteen myötä saa elämänsä jaloilleen ja uskaltaa tarjota pojalleen mahdollisuutta muuttaa valtiosta toiseen. Siis jos poika itse haluaa sitä. Agnesin äiti on sanonut, että hän voi antaa pojan huoltajuuden takaisin Agnesille, jos hän saa elämänsä tolpilleen.
On iskostettu teidän päähänne, että Agnes "kylmäverisesti hylkäsi lapsensa Puolaan, tuohon Euroopan karvaiseen kainalokuoppaan". Ajatelkaa itsenne 17-vuotiaan nuorukaisen asemaan, josta tulee äiti tai isä. Voitte roikottaa lastanne mukana omissa kurjissa oloissanne, tai antaa hänen elää vapaasti isovanhempiensa huostassa. Valinta on teidän.
Huono äitikö!?
5
303
Vastaukset
- ovat tärkeitä
Sekin on voinut vaikuttaa päätökseen. Tämä kyssäri koko ajan on kääntynyt Agnesin suojaksi: hän taistelee lapselleen elämän edellytyksiä. Jokainen joka tajuaa lapsen parhaasta tukee ajatusta, eikä ainakaan lyö.
Aika moni suomalaisnainen olisi Agnesin tilanteessa moninkertaisesti mutta kun täällä on mahdollista vaan tappaa alkava elämä niin kevuesti ettäjoillain on jo viisikin aborttia takana.
Sitten väkistään sellaiselle naiselle joka antoi lapsensa elää.
On meille muijat! - Hannu Hyy
Kyllä nämä meiän kottaraiset pitäs laittaa tervatynnöriin saamaan vähän väriä hipiään...bwahhahah!Nämä vielä moralisoivat.
- akne olisi
hoitanut lapsensa itsekin, ei se hänestä tee hyvää laulajaa. Meinaa ihan itkettää, kun te a:n kannattajat niin ymmärrätte sitä ja tiedätte mitä on tapahtunut, ikäänkuin olisitte itse eläneet sen elämää. Tähän sopisi lause: hankkikaa OMA elämä!
- leijona
Kaipa sitä jonkun täytyy olla tässäkin asiassa hänen puolellaan, kun kerran sitä käytetään Agnesta vastaan. Jos taas äitiyskysymystä voidaan käyttää Agnesia vastaan, niin voin aivan hyvillä mielin olla Agnesin puolella siinäkin asiassa.
Minä ajattelen asiaa ihan objektiivisesti, en vain ole huomannut, että joku olisi tuollaisen edellisen kaltaisen mahdollisuuden koskaan esittänyt.
- tarkkaan
Agnes on hakenut avioeroa jo vuosi sitten!!! Miksi hän olisi tuonut lapsensa tyypilliseen suomalaiseen perhehelvettiin - tappelua ,viinaa jne.Vasta maahan muuttaneena pitääkin katsella ja koettaa vakiintua ja sitten mahdollisesti tuoda lapsi tänne kun asiat ovat kunnossa. Mutta nyt olsi ehkä parempi pitää lapsi Puolassa - hyeenat täällä raatelevat sen eläviltä!
Mediassa annetaan ymmärtää kuin idols-kisa olisi saanut avioeron aikaan.Ehkä joillakin ihmisillä on elämää ennen julkisuuttakin - parempaa ja huonompaa mutta sitähän tämä matkanteko on. Harvalla se kultalusikka on ollut syntyessä suussa.Ja jo joku kova onninen sen löytää niin varmasti se yritetään ottaa pois keinoja kaihtamatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760