Kertoisiko joku ID/kreationisti

Rad. At.

Eli ID-teoreetikot välttävät USA:ssa sanomasta tätä (lähinnä siksi, että kirkko ja valtio ovat siellä erotetut eivätkä he saa vero dollareita jos he sanovat), mutta sana 'design', suunnittelu, tarkoittaa heille suunnittelijaa eli jumalaa.

Eli suunnittelija on jumala ja itseasiassa vielä tarkemmin kristitty jumala. Ainakaan minä en ole kuullut hindujen ID-teoriasta, jossa tarvittaisiin ne 330 miljoonaa suunnittelijaa.

Nyt, ID teorialla on paha varjopuoli jos lähdemme tästä olettamuksesta. Jumala on nimittäin ID-teorian mukaan epätäydellinen ja siten opillisessa ristiriidassa kristinuskon (tai minkä tahansa uskonnon (taas hinduja lukuunottamatta)) kanssa, sillä jumala ei voi olla epätäydellinen.

Ensinnäkin, jos oletamme suunnittelijan ensin suunnitelleen maailman, eliölajit ja niiden kehityksen, ID teoria antaa ymmärtää, että sen jälkeen jumala juoksi koko maailman olemassaoloajan teoksensa rinnalla kiristellen muttereita ja säätäen konetta. Eli 'suunnittelijasta' on tullut 'mekaanikko'. Puhutaan siis IM-teoriasta. Eli hän ei saanut suunnitelmaansa kerralla valmiiksi, vaan sitä piti säätää = epätäydellisyys.

Toisekseen, vaikka lähtisimme olettamuksesta, että jumalan suunnitelmaan kuului jostakin tuntemattomasta syystä jatkuva säätö, niin silloinkin suunnitelmassa on iso reikä. Esimerkiksi ihmisellä on arviolta 32'000 geeniä. Näistä kuitenkin aktivisia on vain osa, loppujen ollessa koko ihmisen elämän vain turhaa painolastia, paitsi tietenkin evoluution kannalta, joka pystyy käyttämään niitä mutaatioihin ja sairaaloiden kannalta, jotka hoitavat niitä tapauksia, joissa joku 2000:sta ns sairausgeenistä on aktiivi. Eli suunnittelijamme on suunnitellut auton, jossa on 12 sylinterinen moottori, mutta vain neljä käy. Epätäydellinen suunitelma = Epätäydellinen suunnittelija.

Viimeksi puhtaat kreationistit väittävät, että maailma on itseasiassa 6000 vuotta vanha, perustettu 4004 ekr. ja luonnonlait vain muuttuvat matkalla, joten radioaktivisuus ei todista mitään. Mutta muuttuvat luonnonlait todistavat. Ne todistavat että suunnitelma, luonistyö, oli epätäydellinen, muuttuva. Jälleen, epätäydellinen suunnitelma = Epätäydellinen suunnittelija.

Joten nyt kysynkin: Onko kreationistien ja ID-teorian kannattajien tarkoitus osoittaa, että kaiken luoja on aivan yhtä tumpelo, kuin kuka tahansa?

10

716

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mr,K.A.T.

      Viisas ja kokenut osaa tehdä lonkalta "ulkomuistista", vain kokemattomat tyhmät aloittelijat joutuu suunnittelemaan, joka on mielessä/paperilla mallitettua yritys-erehdys-prosessia. "Panenpa viivan tuohon..uup. palkki leikkaisi tota, pyyhinpä poies..no nyt alkaa sopia.."

      • heppoiset

        on herralla argumentit. :)


      • Sakari K.
        heppoiset kirjoitti:

        on herralla argumentit. :)

        Ehkä meidän olisi sen takia syytä lopettaa Usko Herraan kaikkivoipaan.


    • Timer105

      Että miten kreationistit tulkitsevat ne fossiilit, joilla on ihmismäisiä sekä apinamaisia muotoja.

    • Vuorineuvos
      • Vuorineuvos

        Jostain syystä on aika hiljaista näiden (minun sekä muiden) kysymysten suhteen vaikka muualla keskustelu rehottaa.

        Olisi ollut mielenkiintoista saada välillä selkeitä vastauksia ainaisen evoluutiokritiikin sijaan.


      • squirrel
        Vuorineuvos kirjoitti:

        Jostain syystä on aika hiljaista näiden (minun sekä muiden) kysymysten suhteen vaikka muualla keskustelu rehottaa.

        Olisi ollut mielenkiintoista saada välillä selkeitä vastauksia ainaisen evoluutiokritiikin sijaan.

        Ufoilu on herkkä paikka.

        ID -kreationistinen kanta kun taitaa olla,että "Taulu on maalattu, mutta jos joku väittää että taulun on maalannut Da Vinci,niin vaadimme lisätodisteita."

        Henk. koht. saanevat siis uskoa vaikka ufoihin tai marsipaaniporsaisiin.

        Tosin tämä johtaa siihen "En tiedä"->"Joku teki" -ideaan.
        Identifioimattomista kohteistahan ei pysty rakentamaan teoriaa, jolloin ID ei voi identifiomattoman Suunnittelijan kanssa ikinä täyttää tieteen kriteereitä.
        Pakko-kommentoinneista UFO on paras oletuksista,koska se on luonnollisen havainnoinnin piirissä.


      • Vuorineuvos
        Vuorineuvos kirjoitti:

        Jostain syystä on aika hiljaista näiden (minun sekä muiden) kysymysten suhteen vaikka muualla keskustelu rehottaa.

        Olisi ollut mielenkiintoista saada välillä selkeitä vastauksia ainaisen evoluutiokritiikin sijaan.

        Odotan edelleen... :-(

        Eräs tuttuni (kretionisi) sanoi, että heitä on kielletty ottamasta kantaa tiettyihin asioihin ellei se ole selvästi evoluutiokriittistä tai kritisoimista.
        En uskonut tätä, mutta siltä tämä vaikuttaa. Ai niin, tuo ystäväni ei ole enää kreationisti, mutta opiskelee kyllä teologiaa.


    • squirrel

      ID nojaa enemmän todennäköisyyksiin ja kompleksisuuteen. Heille ID:n persoonaa ei voi identifioida,ja tämän kautta tämän persoona tai Suunnitelma ei ole selvillä,eikä voikkaan. Tähän päätelmään ovat he päätyneet a priori.(Toisaalta se,että ehillä ei ole tapoja falsifioida Suunnittelu ei heistä tarkoita,että keinoa ei olisi...)
      ID:ssä puhutaan järjestyksestä(epätodennäköisyyksiä) ja informaatiosta.

      Kukaan evoluutioteoreettikko ei kiellä, että maailmassa on järjestystä. He selittävät sen tieteellisellä teorialla. Myös ID-läiset näkevät, että maailmassa on järjestystä. Heillä vain ei ole sille mitään selitystä. "Emme tiedä" saa tässä vain muodon "Joku teki sen".
      Ja tämä Joku on monimutkaisempi, kuin mikä alkuperäinen ongelma. Ja jos maailman järjestys tarvitsee selityksen,niin tarvitsee tämä "Joku"kin sellaisen...

      - - - - -
      PS. Törmäsin netissä kerran:Oikeasti on hindulaisiakin kreationisteja. Toisaalta:Mikä ihme tuo,onhan siellä populaa.
      Tosin taitaa olla aika tuikkaa poikkeusta,mutta kuitenkin.

      -Uskovat maailman luoneen Brahma-jumalan.
      -Heistä maailmankaikkeuden ikä on 284 411 520 miljoonaa vuotta.
      -Elämää ja ihmisiä on ollut olemassa yhtä kauan.
      -Maailmankaikkeus tulee loppumaan 31 000 000 miljoonan vuoden päästä.
      -Väittävät,että maailmankaikkeuden ikä on määritetty kehäpäätelmällä,jossa etäisyys päätellään ajasta ja aika etäisyydestä:heistä ensimmäinen etäisyysluku on valittu arvaamalla.
      (Nykytieteen mukaan maailmankaikkeuden ikä on 20 miljardia vuotta= noin 1/14220:osa Hindukreationistien käsityksestä.)
      -Lajit ovat vain henkisyyden heijastumaa,ja kaikki elävä kulkee kohti yhdistymistä maailmansieluun,tosin välissä saattaa olla pahan karman aikaansaamia taka-askelia.
      -Kokonaisuus kuitenkin kulkee kohti sulautumista(=täydellisyyttä).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1935
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      850
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      845
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      728
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      710
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      677
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      671
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      644
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      642
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      635
    Aihe