MITÄ ON HYVÄ KUOLEMA?

Se, että on tehnyt rauhan kaikkien läheisten kanssa ja ehtinyt sanoa kaiken tarvittavan. Vertaile esim. äkillisen onnettomuuden ja pitkäaikaisen sairauden aiheuttamaa kuolemaa. Mieti miten itse kuolisit, jos saisit valita. Voit myös vertailla eri uskontojen käsityksiä kuolemasta ja miettiä niiden pohjalta hyvää kuolemaa.

On kirjoittaa siitä, miten ihminen on tehnyt rauhan itsensä kanssa ja on menneisyytensä kanssa sujut. Moni ihminen tekee hidasta tai nopeaa kuolemaa koko elämänsä ajan. Ei ole hyvä elämä kuolla alkoholistina tai narkomaanina kokeilunhalunsa tai häpeällisten muistojen, tekojen vuoksi. Jos ihminen pystyy jollain tavalla käsittelemään menneisyytensä ja olemaan sujut itsensä kanssa, kyllä se on silloin parempi kuolema. Yleensä tähän liittyy se, että aika moni asia, erityisesti moni anteeksi- ja kiitos-sana on jäänyt sanomatta.

olen nähnyt kun vanhus nukkui pois.
Kasvoillansa oli ylimaallinen tyyni ilme.
Hän oli tehnyt tilit selväksi tässä maailmassa ja oli totaalisen valmis kuolemaan.

Kuolema; sehän on kuin avaisi oven, astuisi sisään ja sulkisi viimeisen kerran sen oven takanaan kiinni pysyvästi.

Sitä ovea ei ole kukaan koskaan sen jälkeen avanut kun siitä ovesta on ulos astunut.

Hyvä kuolema on aika vaikea käsite. Läheiseni kuoli rauhallisesti nukkuessaan omassa kodissaan ja omassa sängyssään. Lääkärin mukaan kuolema oli nopea ja välttämättä läheiseni ei ehtinyt edes tuntea kipua.

Hyvä kuolema. Mikä olisi paha kuolema.
Eihän kuolema ole sitä eikä tätä. Vain tunteet mentykseen ovat merkityksellisiä. Tuntuu pahalta menettää, mutta tutkimukset kertovat, että kuolemakokemukset on tavattoman positiivia, ( mekein aina).

Mieheni kuoli syöpään syyskuussa 2005 (55 vuotias). Sairaus todettiin tammikuussa 2003. Tällä välillä tapahtui kaikenlaista. Olin hänen rinnallaan koko ajan eikä aina ollut helppoa. Kesäkuussa (-05) lääkäri ilmoitti, että elinaikaa on noin 2 kuukautta. Hän oli sairaalassa moneen otteeseen viimeksi koko heinä- ja elokuun. Kotona vain viikonloppulomilla. Viimeksi hän sai sädehoitoa kipuihin. Kotiin hän pääsi 29.8.05 ja turvanamme oli syöpäyhdistyksen kotisairaanhoitaja. Kotisairaanhoitajan kannustuksen ja tuen ansiosta pystyin ja uskalsin hoitaa mieheni kotona ja olin hänen vierellään kuolinhetkellä, joka oli uskomattoman ihmeellinen!! En unohda sitä koskaan. Hän kuoli torstaina kello 12. Edellinen yö oli vaikea, koska veri ei oikein enää kiertänyt ja jalkoihin tuli lautumia. Jalkoja särki ja olo oli tuskainen. Yön aikana lisäilin kipulääkettä. Hän oli koko yön täysin valveilla ja pystyimme puhumaan. Sanoin hänelle, että rakastan häntä. Hän sanoi, että rakastaa minua. Aamulla hän rauhoittui. Hänellä oli silmät ihan auki ja hänen katse harhaili. Hän selvästi "katseli" jotain ? .. mitä minä en nähnyt..jotain omaa juttuaan ... jotain ihmeellistä ... kahdeksalta aamulla kotisairaanhoitaja tuli antamaan morfiiniruiskeen. Hän valmisteli minua kuoleman hetkeen. Hän sanoi, ettei siinä ole mitään pelättävää , pysyt vain rauhallisena. - Mieheni oli rauhallinen ja hän koki jotain "omaa juttuaan", johon minä en enää kuulunut. Minä olin tehnyt jo osuuteni. Tunsin, etten saanut häiritä häntä. Välillä olin ihan hänen vierellään ja hän katsoi minua "ohimennen" ja jatkoi "omaa juttuaan". Hänen kasvonsa olivat kauniit, silmät kirkkaat ja hänellä oli rauhallinen ilme. Hänellä oli selvästikkin hyvä olla. Hän koki ja näki jotain ihmeellistä 4-5 tuntia. Kädet ja jalat olivat kuoliossa ja kylmän hien peittämiä. Otsassa oli hikipisaroita. Mutta hänellä oli onnellinen ilme. Hengitys oli pinnallista ja raskasta. Koin hänen vierellään voimakkaana, että kaikki maallinen oli yhdentekevää. Hänelle merkitsi vain se "hänen oma juttunsa". Viimein hengitys hidastui ja loppui. Hänen silmänsä olivat kirkkaat ja ilme rauhallinen ja onnellinen. Hän katsoi jonnekkin kaukaisuuteen. Tiesin, että hän oli lähtenyt. Jättänyt maallisen kehonsa ja siirtynyt jonnekkin hyvään paikkaan. Koskin häntä. Annoin suukkoja. Huulet olivat kylmät, mutta häneen oli ihan helppo ja hyvä koskea. Ei ollut enää kiirettä. Koko aikana en tuntenut mitään pelottavaa. Se kaikki oli kaunista. Kuolemassa ei ole mitään pelättävää. Jossain vaiheessa olin melkein kateellinen hänelle, koska hänen ei enää tarvinnut välittää mitään tästä kaikesta "maallisesta". Hän oli siirtynyt jonnekkin hyvään paikkaan. Se näkyi hänen ilmeestään. Hän ei ollut eläessään mikään uskovainen. Hän uskoi, että kun kuolee, kaikki loppuu siihen. Mutta ihan varmaan, jos olisin voinut kysyä häneltä niiden viimeisten tuntien aikana, onko hän edelleen samaa mieltä, hän olisi vastannut, että kuoleman jälkeen on jotain ihanaa. Uskon niin, että, jos me tietäisimme, kuinka hyvää kuoleman jälkeen on, ei kukaan haluaisi enää elää täällä kylmässä maailmassa. Olin etuoikeutettu sadessani olla rakastamani ihmisen vierellä hänen kuolemansa hetkellä. Ja olen onnellinen, että voin suoda myös hänelle sen, että hän sai lähteä tästä elämästä rauhallisesti kotonaan rakastamansa ihmisen saattamana. Minulla on ikävä häntä, mutta hyvä mieli , koska tiedän , että hän pääsi jonnekkin hyvään paikkaan. Olin niin lähellä kuoleman salaisuutta, mutta se "jokin" selviää minulle vasta sitten, kun itse kuolen.

mun enolla oli mun mielestä hyvä kuolema. 2 veljestä olivat asuneet koko ikänsä samassa kodissa. lapsuudenkodissa, josta oli vanhemmat jo kuolleet. oli toisen 50 vuotis päivä. ja koolla oli kaikki sisarukset juhlimassa ja muutama tuttu kyliltä. kaikki 4 siskoa asuivat 500 km päässä ja harvoin osuivat yhtaikaa kaikki koolle. ja sitten oli siskojen lapset ja lastenlapset. vanhempi veljeksistä oli aika sairas, fyysisesti, oli kumminkin siinä mukana koko päivän istuskelemassa ja juttelemassa. ikää oli vasta 53. illalla kahdeksan aikoihin veli meni sitten nukkumaan ja parin tunnin päästä huomattiin kuolleeksi omaan sänkyynsä, ensin ajattelin että kuinka huono ajankohta kuolla veljensä juhlissa, mutta sitten olin hyvilläni tästä. voiko parempaa hetkeä löytää? kaikkien läheisten äänet ympärillään ja kaikki ehkä mielessään hyvästelleenä. läheiset saivat olla paikalla ja tukea toisitaan surun hetkellä, saivat jutella ja muistella keskenään. ja ihmeellisen asiasta minusta tekee vielä se että veljeksien vanhemmat olivat syntyneet samana päivänä kun toinen poika syntyi ja toinen kuoli..

... jotain joka antaa ihmiselle kunniallisesti levon kun hän sitä oikeasti ja päättäväisesti tahtoo. Kunniallisuutta ei voi määritellä joku ulkoinen taho vaan sen määrittelemisen tekee kuoleva itse.

Itselleni se etten saisi päättää siitä milloin kuolen tietyissä tilanteissa olisi ääretön loukkaus, suorastaan elämäni raiskaamista ja minun autenttisen sieluni, tahtoni, esteettisyyteni, inhimillisyyteni ja itsemääräämisoikeuteni täydellistä polkemista.

Vaikka olen nuori olen jo ehtinyt kokea henkisiä prosesseja ja olotiloja jotka ovat saaneet minut harkitsemaan ennenaikaista kuolemaa. Eivät vielä vakavasti koska uskon elämään. Kuitenkin - mikäli nuo tilat olisivat ilmeisen jatkuvia eikä niille mitään mahtaisi olisi minulle hyvä kuolema lähteä jopa alle kolmikymppisenä. Tämän sanon nyt kun en enää kärsi noista tiloista ja olen parantunut - nimittäin ellen olisi ei se olisi minulle hyvää elämää oman määritykseni mukaisesti. Joku toinen voisi valita ehkä toisin.

olisi sellainen,että nukkuisin vanhuuttani pois ilman kipua tai tuskaa eli mahdollisimman nopea kuolintapa.