Sterilisaatio

Olen taistellut ehkäisyn kanssa siitä lähtien, kun aloin harrastaa seksiä. Kortsut puhkesivat aina silloin tällöin ja sitten haettiin katumuspillerit.

Olen kokeillut myös kolmea eri e-pilleriä (aiheuttaneet joko masennusta, raajojen "painon" tunnetta, haluttomuutta tms.). Tällä hetkellä ihon alla on ehkäisykapseli, mutta vuotoa on ollut toukokuun alusta saakka. Lääkärin mukaan tämä on "normaalia", ja minun tulisi odottaa vuositarkastukseen saakka.

Hormoonien pumppaaminen elimistööni tuntuu turhalta, sillä en ole koskaan halunnut lapsia.

Tällä hetkellä olen vakiintuneessa parisuhteessa, ja koska lapsettomuus on minun (myös hänen)päätös, haluaisin sterilisaation.

Kysymykseni on, että tuleeko siitä jotain haittavaikutuksia? Alkavatko esim. vaihdevuodet aiemmin, vaikuttaako hormonituotantoon tms.?

Eikös tämä vaihtoehto ole kuitenkin kaikista ehkäisyvaihtoehdoista luonnollisin? En haluaisi enää tankata kehooni keinotekoisia hormoneja, kun päätökseni on tämä ja pitää. Mietityttää vain mahdolliset muutokset kehoon operaation jälkeen.
9855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Onneksi nykyään naisen ei tarvitse pakosta olla "lapsentekokone".

Itse olen miettinyt samaa asiaa, ja tuntuu että lääkärit suhtautuvat aika varauksella sterilisaatioon (olen gynellä yrittänyt ehdottaa ja puhua asiasta, mutta tuntuu, ettei minua oteta tosissaan). Harmittaa, kun itse on kuitenkin vakavissaan asian kanssa.

Äänestä

Näin minulle ainakin vakuuteltiin. Eri asia on se, että saatko lähetettä, ikä ei välttämättä riitä perusteeksi. Ja vaikka ikä riittäisikin, voi toimenpiteen suorittaja vielä kieltäytyä. Vetoavat siihen, että on muitakin luotettavia ehkäisykeinoja, ja että mieli voi kuitenkin muuttua.

Eikö kierukka kävisi vaihtoehtona? Sehän on huoleton vaihtoehto, sekä vähentää myös kohtusyöpien riskiä.

Äänestä
  • Kiitos kommentistasi=)

    Keskustelin kerran pitkään lääkärin kanssa jäljellä olevista vaihtoehdoista, hän sanoi minulle: Joko kapseli tai kierukka. Hän oli sitä mieltä, että joillekin pienikohtuisille (kuten minä) kierukka saattaa olla epämukava. En tiedä, mitä hän sillä tarkoitti - ehkä sitä että se haittaa tai "hankaa", kuten olen jostain kuullut.

    Tiedän nuo lääkärien selitykset, "mieli voi muuttua". Olen kuullut tuon kommentin niiiin kauan kuin muistan työkavereiden/vanhempien/kavereiden/jne puolesta, että ihan väsyttää.

    Jos itse kuitenkin TIETÄÄ, ettei halua lapsia, niin onko ainoa vaihtoehto jättää ehkäisy pois, ja sitten teettää turhia abortteja...

    Äänestä

  • kirjoittaja kirjoitti:

    Kiitos kommentistasi=)

    Kierukka on varmempi kuin sterilisaatio.

    Äänestä

  • miettinyt myös kirjoitti:

    Kierukka on varmempi kuin sterilisaatio.

    Onko joku kierukka luonnonmukainen? Toisin sanoen, mitä hyötyä on valita keinotekoinen ehkäisy, jos ihan oikeasti haluaa olla omasta, vapaasta tahdosta lapseton?

    Äänestä

En teettäisi sterilisaatiota lapsettomana ja vasta 30 vuotta täyttäneenä. Mieli kun kuitenkin voi muuttua ja silloin on liian myöhäistä katua.

Yksi mahdollisuus olisi, että miehesi kävisi sterilisaatiossa, jolloin ainakin jäisi mahdollisuus yrittää saada lapsi keinohedelmöityksellä.

Korostan, että minulle on tehty vasektomia (sterilisaatio) ja se on ongelmaton viikon kiveksien aristamisen jälkeen. Syynä meillä oli se, että lapsiluku tuli täyteen ja se, että leikkaus miehelle on helpompi kuin naiselle.

Äänestä
  • Olen itsekin miettinyt tuota naksauttamista, nyt kun kolmas alkaa valmistautua kylmään maailmaan tuloonsa. Miten tuo suoritetaan, varmaan päiväoperaationa menee ja onko asiasta haittavaikutuksia?

    Jotenkin tuntuu että miehen sterilisaatio on jäänyt aika vähälle suosiolle sen etuihin nähden. Meillä ainakin on huonoja kokemuksia naisen pumppaamisesta täyteen hormooneja tai vieraiden esineiden sisään asettamista. Näiden haittavaikutuksista ei lääkäritkään juuri etukäteen kerro.

    Itse olen ajatellut että elämässä on tehtävä päätöksiä, eikä kaikkia ovia voi aina jättää avoimiksi. Varsinkin kun on jo kolme lasta...

    Äänestä

Moi Vaan

Elkää nyt naiset lähtekö tekemään sterilisaatiota, kun se on miehelle paljon helpompi. Mulle on tehty vuosia sitten ja roiskii samalla tavalla kuin ennenkin ja tuntuu kuin hormoonit hyrräin vaan enemmän. Sain vaan enemm,än, se on ainoa puute. Voimo ei vaan ole yhtä viriili kuin minä. Miehetkin vois ottaa vähän vastuuta. 14 v jo steriloituna...

Äänestä

sterilaation niin mieheltä kuin naiseltakin. Ellei sitten pyydä erikseen suorittamaan sen niin ettei voida myöhemmin purkaa ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jo 30-vuotias kirjoitti:

Olen taistellut ehkäisyn kanssa siitä lähtien, kun aloin harrastaa seksiä. Kortsut puhkesivat aina silloin tällöin ja sitten haettiin katumuspillerit.

Olen kokeillut myös kolmea eri e-pilleriä (aiheuttaneet joko masennusta, raajojen "painon" tunnetta, haluttomuutta tms.). Tällä hetkellä ihon alla on ehkäisykapseli, mutta vuotoa on ollut toukokuun alusta saakka. Lääkärin mukaan tämä on "normaalia", ja minun tulisi odottaa vuositarkastukseen saakka.

Hormoonien pumppaaminen elimistööni tuntuu turhalta, sillä en ole koskaan halunnut lapsia.

Tällä hetkellä olen vakiintuneessa parisuhteessa, ja koska lapsettomuus on minun (myös hänen)päätös, haluaisin sterilisaation.

Kysymykseni on, että tuleeko siitä jotain haittavaikutuksia? Alkavatko esim. vaihdevuodet aiemmin, vaikuttaako hormonituotantoon tms.?

Eikös tämä vaihtoehto ole kuitenkin kaikista ehkäisyvaihtoehdoista luonnollisin? En haluaisi enää tankata kehooni keinotekoisia hormoneja, kun päätökseni on tämä ja pitää. Mietityttää vain mahdolliset muutokset kehoon operaation jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu