Ennen uskoontuloani olin hyvin kiinnostunut horoskoopeista. Lähinnä luonnehoroskoopeista ja niiden vaikutuksesta ihmissuhteisiin.
Horoskooppeja tulkitaan eri tavoin. Toiset horoskoopit jaotellaan kuukausittain syntymäpäivän mukaan. Toiset ovat tarkempia, tiedot perustuvat tarkan kellonajan perusteella ja sen perusteella mitkä taivaankappaleet vaikuttavat kulloinkin missäkin huoneessa.
Koska olen uskossa, mielelläni sanoisin että horoskooppeihin ei ole mitään luottamista, mutta miksi sitten hyvin monet asiat pitävät paikkansa, joita esim. omaan horoskooppimerkkiini on liitetty?
Tiedän että horoskoopit eivät ole uskovalle suotavaa tutkiskeltavaa. Ilmeisesti syynä on se, ettei missään kohden horoskoopeissa mainita Jumalaa, että Jumala on jätetty ulkopuolelle.
Muistan kerran kun puhelimessa keskustelin erään uskovan ystävän kanssa ja hän koki että minulla on jotakin sellaista asunnossani mikä pitäisi hävittää: tulimme siihen tulokseen että tuo väärä asia oli horoskooppikirja, jonka sitten hävitin.
Ovatko horoskoopit sitten uskovalta täysin kiellettyjä?
Horoskoopit - syntiä?
6
1514
Vastaukset
- jukka.finland
Raamatusta huomaamme, että taivaan merkkien tutkiminen oli muinoin niinkuin nykyisinkin varsin yleisesti käytetty ennustustapa. Jes 47:13 mainitsee menetelmästä seikkaperäisesti, mutta kohtia löytyy paljon.
Minulla on nyt ruokapaussi eikä ole aikaa -eikä kyllä haluakaan- seikkaperäisesti tähän kysymykseen vastata. Raamatun linjaukset ovat selkeät: tähdistä ennustelemiset luetaan taikuuden harjoittamiseksi joka on kiellettyä ja on kauhistus Herralle (5 Ms 18:10), koska se on kapinaa Herraa vastaan (1 Sam 15:23).
Horoskoopit eivät mielestäni kuulu uskovaisen lukemistoon. Yllä olevat raamatunpaikat saattavat olla virheellisiä kun ne on muistista otettuja.
Sinulle sun-glasses haluan sanoa, että siskoni kävi ennustajan luona joka teki hänelle tähtikartan perusteella selvitystä menneistä ja tulevista. Ennustukset olivat tosia. Raamatusta en muista yhtään tallennettua rukousta taikuutta vastaan (muistaako jo muu?) mutta kun siskoni tuli ennustajan luota luokseni ja kertoi seikkaperäisesti minunkin elämästä asioita, joita ennustaja oli tiennyt, sanoin hänelle näin:"Joka tapauksessa Jeesus Kristus on Herra." Seuraukset pelästyttivät minut, koska siskoni menetti puhekykynsä ja meni jonkinlaiseen shokkiin, josta selviytyi vasta seuraavana päivänä. Hän jätti ennustajat vaikka ei olekaan löytänyt vielä tätä Herraa, jonka nimi vaiensi hänen vuolaan vuodatuksensa ennustajan ihmeellisyydestä.
Jeesus on Herra ja jos meillä on tarpeita tietää tulevaisuudestamme tai asianlaitojen todellisista vaikutteista, niin kysykäämme Jumalaltamme. Eikö enää ole Jumalaa Suomen Siionissa jolta voi kysyä, ettei tarvitse horoskoopeista tai ennustajilta tulevaisuuttaan udella? (Tämä ei ollut Sinulle sisareni tarkoitettu nuhde vaan kysymys kaikille uskovaisille, itsellenikin).- sun-glasses
Olen joskus kauan sitten käynyt pari kertaa ennustajalla itsekin, mutta en muista noiden ennustusten juurikaan toteutuneen. Nykyisin kun olen uskossa, en ennustajalle mene, enkä suosittele ketään ennustajien puoleen kääntymään. Tiedän että Raamattu ei suhtaudu myönteisesti horoskooppeihin.
Syy miksi laitoin horoskooppeihin liittyvän avauksen, oli kun luin alla olevan avauksen korttipeleistä. Jotenkin horoskoopit tulivat mieleeni ja se mielenkiinto jota varsinkin ennen uskoon tuloa koin horoskooppeja kohtaan.
Kaupoissa on paljon horoskooppikirjoja ja muuta ennusteluun liittyvää tarjolla ja jollekin saattaa tulla joululahjanakin horoskooppikirja tai horoskooppikoru ym. krääsää. Kuinka sitten pitäisi suhtautua jos lahjana tällaisia saa? Minulle kukaan tuskin horoskooppikirjoja lahjana antaa, kun emme omaisten kanssa paljon lahjoja vaihda ja tietävät ajatukseni näistä muutenkin. Mutta joku toinen uskossa oleva saattaa saada tällaisen ei-toivotun lahjan: pitäisikö silloin kieltäytyä lahjasta? Ehkä siinä olisi hyvä paikka pitää pieni puhe aiheesta Raamattu ja horoskoopit.
Sisaresi kokemasta shokista tulee mieleeni tapaus kun vuosia sitten jouduin opiskeluun liittyvässä harjoittelupaikassa tilanteeseen, että minua uhattiin veitsellä. Säikähdin niin paljon että en muistanut tuota tapausta ennen kuin seuraavana päivänä. Puhekykyni ei kylläkään mennyt. Nuo tapaukset eivät toisiinsa liity, mutta tulipa nyt mieleen. - jukka.finland
sun-glasses kirjoitti:
Olen joskus kauan sitten käynyt pari kertaa ennustajalla itsekin, mutta en muista noiden ennustusten juurikaan toteutuneen. Nykyisin kun olen uskossa, en ennustajalle mene, enkä suosittele ketään ennustajien puoleen kääntymään. Tiedän että Raamattu ei suhtaudu myönteisesti horoskooppeihin.
Syy miksi laitoin horoskooppeihin liittyvän avauksen, oli kun luin alla olevan avauksen korttipeleistä. Jotenkin horoskoopit tulivat mieleeni ja se mielenkiinto jota varsinkin ennen uskoon tuloa koin horoskooppeja kohtaan.
Kaupoissa on paljon horoskooppikirjoja ja muuta ennusteluun liittyvää tarjolla ja jollekin saattaa tulla joululahjanakin horoskooppikirja tai horoskooppikoru ym. krääsää. Kuinka sitten pitäisi suhtautua jos lahjana tällaisia saa? Minulle kukaan tuskin horoskooppikirjoja lahjana antaa, kun emme omaisten kanssa paljon lahjoja vaihda ja tietävät ajatukseni näistä muutenkin. Mutta joku toinen uskossa oleva saattaa saada tällaisen ei-toivotun lahjan: pitäisikö silloin kieltäytyä lahjasta? Ehkä siinä olisi hyvä paikka pitää pieni puhe aiheesta Raamattu ja horoskoopit.
Sisaresi kokemasta shokista tulee mieleeni tapaus kun vuosia sitten jouduin opiskeluun liittyvässä harjoittelupaikassa tilanteeseen, että minua uhattiin veitsellä. Säikähdin niin paljon että en muistanut tuota tapausta ennen kuin seuraavana päivänä. Puhekykyni ei kylläkään mennyt. Nuo tapaukset eivät toisiinsa liity, mutta tulipa nyt mieleen.Itselleni nousi vastaustasi lukiessani mieleen eräs tapaus vuosien takaa. Tuttavaperheemme (pienen pojan äiti) kävi ennustajalla ja ennustaja osasi kertoa monta asiaa totuudenmukaisesti hänen menneisyydestään ja lähitulevaisuudestaan. Sitten ennustaja yhtäkkiä vaikeni pitkäksi aikaa ja sanoi sitten, ettei näe mitään kahta vuotta pidemmälle eteenpäin.
Nuori äiti pelkäsi kuolevansa 2 vuoden päästä ennustuksesta, mutta paikkakunnalle tulikin tuohon aikaan vapaakirkollisia pitämään telttakokousta ja hän tuli uskoon. Ennustaja ei voinut hänen tapauksessaan ainakaan nähdä mitään sen jälkeen kun Jeesus oli tullut äidin sydämeen asumaan.
Minua on ilahduttanut ja lohduttanut tämä tapaus. Ei ole sellaista pahan valtaa eikä kirousta, jotka eivät murtuisi ja menettäisi voimaansa kun Jeesus Kristus tulee sydämeen asumaan. - sun-glasses
jukka.finland kirjoitti:
Itselleni nousi vastaustasi lukiessani mieleen eräs tapaus vuosien takaa. Tuttavaperheemme (pienen pojan äiti) kävi ennustajalla ja ennustaja osasi kertoa monta asiaa totuudenmukaisesti hänen menneisyydestään ja lähitulevaisuudestaan. Sitten ennustaja yhtäkkiä vaikeni pitkäksi aikaa ja sanoi sitten, ettei näe mitään kahta vuotta pidemmälle eteenpäin.
Nuori äiti pelkäsi kuolevansa 2 vuoden päästä ennustuksesta, mutta paikkakunnalle tulikin tuohon aikaan vapaakirkollisia pitämään telttakokousta ja hän tuli uskoon. Ennustaja ei voinut hänen tapauksessaan ainakaan nähdä mitään sen jälkeen kun Jeesus oli tullut äidin sydämeen asumaan.
Minua on ilahduttanut ja lohduttanut tämä tapaus. Ei ole sellaista pahan valtaa eikä kirousta, jotka eivät murtuisi ja menettäisi voimaansa kun Jeesus Kristus tulee sydämeen asumaan.Nykyisin minulla ei ole mitään kiusausta mennä ennustajan luo. Nyt muistankin että kauan sitten ennustaja sanoi minulle, että olen syntynyt huonojen tähtien alla. Mitä se nyt lienee merkinnytkin? Kirous? Mihinkähän olen tuollaistakin tietoa tarvinnut?
Tiedän ettei Raamattu hyväksy ennustajalla käymistä. Luulen ettei ole edes hyväksi tietää liikaa tulevaisuudesta. Elämä pitäisi elää päivä kerrallaan, koska ei niitä päiviä yleensä kerralla useampaa eletä. Raamattukin sanoo että jokaiselle päivälle riittää oma murheensa. Eikähän elämä pelkkää murhetta ole eikä saa olla. Itse ainakin haluan elämän olevan muutakin kuin kärsimystä, jos se vain on mitenkään minusta kiinni.
- Ainuli
Ennen uskoontuloa minulla oli horoskooppikirja joka osasi osuvasti kuvailla omani, ystävieni ja sukulaisten luonnetta. Tietenkin vain "perusmallia". Kirjassa oli myös analyysi miten tähtimerkit tulisivat toimeen keskenään, mutta mitään neuvoja kenet kannattaa ottaa puolisoksi tai ennustuksia miten tulisi lopulta käymään jos ne menisivät naimisiin, ei kirjassa ollut. Hävitin sen uskoontultuani ja hiukan harmittelin sitten myöhemmin pitäen sitä "viattomana". Mutta ennustukset ovat syntiä sillä Raamattu sanoo selkeästi että taivaan mittaajat ja tähtien tähystäjät jotka kuukausi kuukaudelta ilmoittavat mitä sinulle tapahtuu palavat lopulta kuin oljenkorret eivätkä voi itseäänkään pelastaa liekin vallasta! Ei ihmisen pidä kysyä tähdiltä elämästään ja ihmissuhteistaan vaan Jumalalta.
Vieläkin olen silti analysoinut ihmisiä tähtimerkin mukaan millaisia he saattavat olla vaikka kukin on tietysti oma ainutlaatuinen persoonansa. Olen kuullut muiltakin selityksiä: "se onkin tähtimerkiltään se ja nehän ovat sellaisia ja tällaisia".
Lasken tämän jonkinlaiseksi karkeaksi psykologiaksi enemmän kuin ennusteluksi. Tunnen hyvinkin erilaisia saman tähtimerkin ihmisiä joilla on vain muutamia samanlaisia piirteitä. En pidä tätä syntinä, mutta mitä mieltä te olette tästä?- sun-glasses
>>>Vieläkin olen silti analysoinut ihmisiä tähtimerkin mukaan millaisia he saattavat olla vaikka kukin on tietysti oma ainutlaatuinen persoonansa. Olen kuullut muiltakin selityksiä: "se onkin tähtimerkiltään se ja nehän ovat sellaisia ja tällaisia".
Lasken tämän jonkinlaiseksi karkeaksi psykologiaksi enemmän kuin ennusteluksi. Tunnen hyvinkin erilaisia saman tähtimerkin ihmisiä joilla on vain muutamia samanlaisia piirteitä. En pidä tätä syntinä, mutta mitä mieltä te olette tästä? >>>
Tuota tulee itsekin harrastetuksi, kun on jäänyt mieleen mitä tietyistä tähtimerkeistä on sanottu. Ellei jatkuvasti näitä asioita mielessään pyörittele, niin kai ne menevät tavallisten ajatuksien lukuun? Tämä on jokaiselle omantunnon kysymys, mitä kaikkea syntinä pitää? Kaikki muutkaan ajatukset tuskin ovat aina "julkaisukelpoisia"!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330637Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764096Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972697Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321865Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5891643- 861579
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751555Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591477Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721228