Tarjan vuoro kerätä pisteet kotiin tänään klo 21.45 ja maanantaina on sitten uusinta.
Uusin gallup oli ihan odotetunlainen, paitsi Vanhasen osalta. Niinistön ja Vanhasen ero on pysynyt tuossa 6%:ssa, vaikka itse olisin luullut jo eron kaventuneen.Uskon yhä, että Matti kirii vielä Saulin ohi. Se valitettavasti tarkoittaa sitä, että toinen kierros tarvitaan, sillä Kokoomukselle ei kannata antaa kakkossijaa. Se olisi huono lähtökohta eduskuntavaaleihin.
Kysymykseen toisesta kierroksesta kansalaiset vastasivat antamalle Haloselle 63-66%, Niinistölle 37% ja vanhaselle 34% äänistä. Tuo näyttää edelleen melko murskaavalta ja kertoo siitä, ettei varsin suuri osa suomalaisista halua Saulin arvomaailmaa valtakunnan "unilukkariksi". Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä ja tavallisen suomalaisen elämästä on kyse...ei leikkauksista.
Joku tarjosi Brittejä varsinaiseksi ihannevaltioksi yhdessä avauksessaan taannoin...esim. kunnallinen hammashoito on Englannissa retuperällä. Tony Blairin yllätti surassa tv-lähetyksessä eläkeläinen , joka oli itse vetänyt suustaan 6 särkevää hammasta, koska yksityiselle ei ollut varaa mennä. Kunnat ovat Suomessakin kovilla ja ainakin Turussa odotusaika hammashoitoon on puoli vuotta! Ehkä Turussa on jo otettu mallia Englannista? Lisää leikkauksia ei siis tarvita tai Saulin ajatuksia hyvinvointivaltion purkamisesta. Rikkailla on varaa vakuutuksiinsa, köyhillä ei.
Katsokaa siis Uutisvuoto. Tarja hoitaa karismallaan ja huumorintajullaan pisteet kotiin ja sitten voimmekin odotella jo Itsenäisyyspäivän bileitä. Olkaa rauhallisia kannattajat. Toinen kierros on yhä murhaa...pitää vain hoitaa itsekunkin se kansalaisvelvollisuus.
Keskitytään olennaiseen...annetaan muiden hoitaa tuo lapsellinen loanheitto. Niinistön äärioikeistolaisimmat kannattajat näyttävät olevan tuossa "parhaita". Punikit,komukat ja sossut sitä sun tätä...
...VAIKKA VASTAKKAINASETTELUN AJAN PITI OLLA OHI? Jospa se on ohi vain kun Kokoomukselle sopii?
Tv-viihteen parasta
A-ryhmää!
0
88
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245