Porvari, kommari, köyhä, rikas,

somali ja varas?

Tarjan vuoro kerätä pisteet kotiin tänään klo 21.45 ja maanantaina on sitten uusinta.

Uusin gallup oli ihan odotetunlainen, paitsi Vanhasen osalta. Niinistön ja Vanhasen ero on pysynyt tuossa 6%:ssa, vaikka itse olisin luullut jo eron kaventuneen.Uskon yhä, että Matti kirii vielä Saulin ohi. Se valitettavasti tarkoittaa sitä, että toinen kierros tarvitaan, sillä Kokoomukselle ei kannata antaa kakkossijaa. Se olisi huono lähtökohta eduskuntavaaleihin.

Kysymykseen toisesta kierroksesta kansalaiset vastasivat antamalle Haloselle 63-66%, Niinistölle 37% ja vanhaselle 34% äänistä. Tuo näyttää edelleen melko murskaavalta ja kertoo siitä, ettei varsin suuri osa suomalaisista halua Saulin arvomaailmaa valtakunnan "unilukkariksi". Hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisestä ja tavallisen suomalaisen elämästä on kyse...ei leikkauksista.

Joku tarjosi Brittejä varsinaiseksi ihannevaltioksi yhdessä avauksessaan taannoin...esim. kunnallinen hammashoito on Englannissa retuperällä. Tony Blairin yllätti surassa tv-lähetyksessä eläkeläinen , joka oli itse vetänyt suustaan 6 särkevää hammasta, koska yksityiselle ei ollut varaa mennä. Kunnat ovat Suomessakin kovilla ja ainakin Turussa odotusaika hammashoitoon on puoli vuotta! Ehkä Turussa on jo otettu mallia Englannista? Lisää leikkauksia ei siis tarvita tai Saulin ajatuksia hyvinvointivaltion purkamisesta. Rikkailla on varaa vakuutuksiinsa, köyhillä ei.

Katsokaa siis Uutisvuoto. Tarja hoitaa karismallaan ja huumorintajullaan pisteet kotiin ja sitten voimmekin odotella jo Itsenäisyyspäivän bileitä. Olkaa rauhallisia kannattajat. Toinen kierros on yhä murhaa...pitää vain hoitaa itsekunkin se kansalaisvelvollisuus.

Keskitytään olennaiseen...annetaan muiden hoitaa tuo lapsellinen loanheitto. Niinistön äärioikeistolaisimmat kannattajat näyttävät olevan tuossa "parhaita". Punikit,komukat ja sossut sitä sun tätä...

...VAIKKA VASTAKKAINASETTELUN AJAN PITI OLLA OHI? Jospa se on ohi vain kun Kokoomukselle sopii?

7

322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Serengeti

      Ja siihen ei voi muuta kuin täysin sydämin yhtyä.

      Minä ainakin olen jo aivan kylliksi, oikeastaan hieman liikaakin, haukkunut tuota "parempaa"luokkaa enkä nytkään löytänyt tarpeeksi kaunista sanaa , jotta mielipiteeni viestittäisi todellakin sitä aitoutta, mikä on tunteeni.

      Ei kai heitä sentä kuitenkaan aivan RAKASTAA tarvitse, mutta on ihan mukava sovussa elellä ja "sivistyneesti" hoidella asioita demokraattisessa valtiossa.

      Linnan juhliahan sitä odotellaan. Onhan se mukava sitä pukuloistoa katsella. Jaksavat taas kansanedustajatkin keskittyä haastavaan työhönsä, kun saavat kerta vuoteen ansaitsemansa juhlan.Mielenkiintoista toki seurata, keitä kansanedustajien lisäksi on saanut kutsun, itseoikeutetusti, vanhojen veteraanien lisäksi.

      Tavoitteena ehdottomasti saada Tarja ensimmäisellä kierroksella jo Presidentiksi.Joka tapauksessa, parhaan takana on paras olla.
      ...Uutisvuotoa odotellessa....

      • bhbhbhgvgvgv

        ???

      • Nyt kyllä täytyy sanoa, että viestisi vaikutti pisteitäsi alentavasti. Olitko juuri ennen
        kirjoittamistasi syönyt vatsasi täyteen punaviinin kera? Se saattaisi selittää sen "anteek-
        siantavan asenteen" kapitalisteja kohtaan. Muuten en voi tajuta sitä.
        vom

      • Serengeti
        vom kirjoitti:

        Nyt kyllä täytyy sanoa, että viestisi vaikutti pisteitäsi alentavasti. Olitko juuri ennen
        kirjoittamistasi syönyt vatsasi täyteen punaviinin kera? Se saattaisi selittää sen "anteek-
        siantavan asenteen" kapitalisteja kohtaan. Muuten en voi tajuta sitä.
        vom

        tuo varmaan oli minulle tarkoitettu, vai mitä Vom?

        Voin selittää, mielelläni.Tässä hyvässä ilmapiirissä, kun TV:stä Tuntematonta Sotilasta samalla seuraan, on taas puhtia vastustaa kapitalismin kirousta ja vallankin kun sain itseni oikeanlaisiin tunnetiloihin tuolla "juhlatunnelmissa" sinulle vastatessani ja Esko Seppäsen opit vahvasti ajatuksiini palautuneina ja niitä ohjailemassa ;). Kiitos ihanan väärinkäsityksen ja siitä seuraanneen myrskyn ja adrenaliinin erityksen kehossani.

        Täytyy tuottaa sinulle pettymys siinä suhteessa, että et kyllä ihan oikein analysoinnut tunnetilani herkkyyttä ja sitä seurannutta "anteeksiantavaa" asennoitumista jopa kapitalisteja kohtaan. Mutta oli asennoitumiseeni toki selityksensä, olet siinä oikeassa.Vietin poikieni kanssa leppoisaa lauantai-iltaa. Siinä syy, yksinkertaisuudessaan.
        Todellisuudessa en todellakaan niin anteeksiantavan myötämielinen ole tuota riistoporvaria kohtaan.

        Vaan Hietanen Tuntemattomassa sotilaassa on loistotyyppi, kaikesta kapitalistisuudestaan huolimatta kuin myös Rokka ja sitten tämä, mikä hänen roolinimensä olikaan, Veikko Sinisalo. Kaikki elokuvassa tekevät loitosuorituksen ja todennäköisesti moni henk.koht. sodan kokeneenakin, jotta tietää, mitä näyttelee.

      • Pospotipoo
        Serengeti kirjoitti:

        Vähän ihmetyttää se, miten joku pystyy Hietasen roolihahmosta kaivamaan esiin kapitalistisuuden. No, kommunisti hän ei filmin perusteella ollut. Hietanenhan oli muistaakseni vehmaalaisen pienviljelijän poika ja mielestäni sympaattinen, lupsakka ja auttavainen kaveri. Miten jotkut voivatkin kaivaa sen kapitalisti/proletaari vastaikkainasettelun joka asiassa. Maailma ei ole mustavalkoinen.

      • Serengeti
        Pospotipoo kirjoitti:

        katsoin kai leffaa hiukan huolimattomasti, vaikka filmi onkin tosi hyvä ja kiinnostava.

        Ihmettelinkin kyllä, että Hietanen oli kapitalisti, mutta mielestäni hän sanoi, että isältään jää perinnöksi maata, en muista minkä verran.Hyvä, että selvisi sekin asia ja onneksi ei sitten ollutkaan kapitalisti, meinaan tosi symppis tyyppi todellakin ja lupsakka ja auttavainen ja piti positiivista tunnelmaa yllä. Vielä kun niin rehvakkaasti turun murrettakin haastoi, toi se hänen persoonaansa lisää väriä, vaikka en itse turkulainen olekaan.

        Olisi ollutkin liian hyvä persoona hukattavaksi kapitasitin porukkaan, ONNEKSI EI OLLUTKAAN ;).
        Kiitos kun kerroit ja pelastit päiväni niiltäkin osin.Nyt Hietanen on kaksin verroin parempi roolipersoona. Myötätuntoni on täydellisesti hänen puolellaan!

        Hietanen sanoi leffassa jotenkin siihen suuntaan, että onhan hän aikamoinen kapitalisti, kun perii isältään tämän kuoltua puolikkaan surkeaa maata. Ett simmonen yltiökapitalisti hän on. Ja jos pilkkua halutaan viilata, niin eipä tainnu Hietasen ämmän poika ihan puhdasta Turun murrettakaan puhua, vehmaalainen kun muistaakseni oli, mut lounaismurretta ny kuitenkin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe