EUta kannattaa ne jotka siitä hyötyvät: rikkaat ihmiset, isot yritykset ja politiikot. he siitä hyötyvät. On aivan selvää että he lyövät rumpua EUn puolesta.
Yhtä selvää on että ne joille ei EUsta ole mitään hyötyä vastustavat sitä, varsinkin ne joille on EUsta pelkkää haittaa eli painotteisesti duunaristatuksen omaavat ihmiset.
Ei joku viinan hinta tai muutaman tonnin halvemmat autot ole oikeita hyötyjä, tietysti se antaa harhan että tää on hyöty mutta ne hyödyt hukkuvat EUn haittoihin lähinnä erilaisten lisääntyneiden veroluonteoisten maksujen myötä. Eikä nämäkään hyödyt tule jos ei ensin ole pääomaa kulutettavaksi. Ostaostaosta.
Vai kuvitteleeko joku ihan tosissan että EU-herrat eivät muka käy kukkarollamme? he syövät pöydästämme mainitut hyödyt muutamassa vuodessa. Ei EU pyöri ilmaiseksi, ja kaikki se hyöty joka siitä tulee menee taskuihin joissa on mammonaa jo ennestään.
Kulut kerätään duunariportaalta.
Niin että miksi tällä foorumilla jotkut toitottavat niin pirusti EUn tarpeellisuudesta niillekin joille EU edustaa pelkästään laihempaa kukkaroa? ja sitten näitä nimitellään änkyröiksi tai joksikin mitälie perkeleiksi.
Perusteltu hyöty
7
270
Vastaukset
- tyhmyreitä
jotka eivät osaa ajatella omilla aivoillaan, vaan uskovat kaiken mitä "viisaat" päättäjät heille vakuuttavat.
- ohial
syy miksi teikäläisiä nimitellään änkyröiksi on se, että te vastustajat huutelette mitä sylki tuo ilman sen kummempia perusteluita. lisäksi kansantaloustieteen tuntemus on nollan alapuolella.
ainiin, mäkin oon duunari eikä mun tilinauhoissa lue "EU-vero" missään kohtaa, EU:n jäsenmaksut maksaa valtio suoraan verokertymästä. ja veroprosenttejahan on alennettu jo kolmen hallituksen ajan.- ote
vai oletko tullut toisiin ajatuksiin? Olet muistaakseni valittanut maatalouden tukiaisistakin. Ainakaan minun verotodistuksessani ei lue missään "maataloustukimaksu". Niistä samoista ALENEVISTA veroistahan nekin valtio maksaa.
- ohial
ote kirjoitti:

_verokertymä_ on veronalennuksista huolimatta kasvanut tasaisesti koko lamanjälkeisen ajan.
tukiaisista mä tulen valittamaan hamaan loppuun asti ja sokerineuvottelujen "torjuntavoitosta" vastuussa olleet herrat saataisiin laittaa itse maksamaan se 450 milj € vuodessa. ja sitä ei edes EU maksa vaan suomen valtio itse. aivan kuten ennen EU:ta.
vapaiden sisämarkkinoiden suoma hyöty kuitenkin painaa kupissa enemmän kuin EU:n idioottimainen maatalouspolitiikka. - 450 M€
ohial kirjoitti:
_verokertymä_ on veronalennuksista huolimatta kasvanut tasaisesti koko lamanjälkeisen ajan.
tukiaisista mä tulen valittamaan hamaan loppuun asti ja sokerineuvottelujen "torjuntavoitosta" vastuussa olleet herrat saataisiin laittaa itse maksamaan se 450 milj € vuodessa. ja sitä ei edes EU maksa vaan suomen valtio itse. aivan kuten ennen EU:ta.
vapaiden sisämarkkinoiden suoma hyöty kuitenkin painaa kupissa enemmän kuin EU:n idioottimainen maatalouspolitiikka.Tuki on 350 €/ha. Ei Suomessa yli miljoonaa juurikashehtaaria ole.
- Ankeroinen
Tää on taas niin tyypillinen EU:n puolestapuhujan kommentti: ei mitään asiaa, pelkkä yritys taas mollata EU-vastustajia ja väittää että ne eivät tiedä mitään.
Se on sitten niinkuin noin puolet kansasta joka ei ymmärrä kansantaloudesta mitään.
Oi EU-oraakkeli kerro mistä ammennat kaiken EU-viisautesi? Kerropa mitä ihmisryhmiä edustaa tuo EU-vastainen joukko ja mikä on heidän koulutustaustansa? Ei siinä kovin koulutettua väkeä voi olla jos eivät ymmärrä kansantaloudestakaan mitään. - fin.
ohial kirjoitti:
_verokertymä_ on veronalennuksista huolimatta kasvanut tasaisesti koko lamanjälkeisen ajan.
tukiaisista mä tulen valittamaan hamaan loppuun asti ja sokerineuvottelujen "torjuntavoitosta" vastuussa olleet herrat saataisiin laittaa itse maksamaan se 450 milj € vuodessa. ja sitä ei edes EU maksa vaan suomen valtio itse. aivan kuten ennen EU:ta.
vapaiden sisämarkkinoiden suoma hyöty kuitenkin painaa kupissa enemmän kuin EU:n idioottimainen maatalouspolitiikka.Ensinnäkin ne maataloustuotteiden vapaat sisämarkkinat eivät ole pelkästään mikään autuus, ja toisekseen, maataloustuotteiden markkinat olisi voitu liberalisoida vieläpä hallitusti ilman EU-jäsenyyttä.
Uskon myös, että Lipposen hallitukset olisivat niin tehneetkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575765Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "752952Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222198No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401955- 191838
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61559Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83118281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191171Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah741018