http://sambamarco.piranho.de/FotosGrenze.htm
Jos DDR oli maanpäällinen paratiisi, miksi se oli saarrettu piikkilangoin ja vartiotornein?
Tälläinen oli DDR
6
692
Vastaukset
- Berliinin muuri
http://fi.wikipedia.org/wiki/Berliinin_muuri
"Pakenemista yrittäneistä 5000 onnistui, 239 kuoli ja 200 haavoittui vakavasti. Piikkilankavaiheessa pakoa saattoi yrittää yksinkertaisesti loikkaamalla muurin yli esimerkiksi sen vierellä olevien talojen ikkunoista, mutta kun muuri oli valmis, muuttui tämä mahdottomaksi. Myöhemmin pakoa yritettiin mm. kaivamalla tunneleita muurin ali tai lentämällä sen yli." - päättäjille
Miksi Suomen 1970-luvun päättäjät eivät ihmetelleet, että he olivat tunnustamassa piikkilangoin ja muurilla itsensä eristäneen saarekkeen? Miksi asia ei herättänyt ihmettelyä ja miksi Suomeen tuotiin peruskoulujärjestelmä juuri DDR:stä vaikka maassa tapettiin ihmisiä?
- jo kesällä lupasi
Miksihän Petri on ollut hiljaa kesän tiedotuksestä lähtien? Kuka pani suun tukkoon?
- edge
Turha niuhottaa Suomen "70-luvun päättäjistä". USA:n presidentti republikaanien listoilta sanoi v.1976, ettei NL miehitä Itä-Eurooppaa. Olisiko Suomen pitänyt tuossa tilanteessa olla jotenkin hurskaampi? Tekopyhää jälkijeesustelua!
Muuten: Suomen valtaa pitävät ikäluokat, n.40-70-vuotiaat, olivat 70-luvulla sotaveteraanien ikäpolvea. Eli jos tuolloin muka jotenkin "sorrettiin" sodan eläneitä ikäluokkia ja heidän mielipiteitään, niin itsepähän sen tekivät. Olivathan he itse juuri tuolloin uransa huipulla ja suurimmassa valta-asemassaan. Eläkkeellä vasta painutaan unholaan, jos painutaan -ei aktiivi-iän kukkeimmassa vaiheessa.- sinullekin...
"Muuten: Suomen valtaa pitävät ikäluokat, n.40-70-vuotiaat, olivat 70-luvulla sotaveteraanien ikäpolvea. "
Niin, valtaa pitivät kaikenlaiset käpykaartilaiset ja punikkien jälkeläiset. - edge
sinullekin... kirjoitti:
"Muuten: Suomen valtaa pitävät ikäluokat, n.40-70-vuotiaat, olivat 70-luvulla sotaveteraanien ikäpolvea. "
Niin, valtaa pitivät kaikenlaiset käpykaartilaiset ja punikkien jälkeläiset.No jos kerran noin oli, niin ei muuta kuin listaa esiin: luettele, ketkä 70-luvun johtajista EIVÄT olleet nuorena rintamalla, jos ikänsä puolesta sinne kuuluivat. Esim. Aarne Saarinen ja Väinö Leskinen olivat Ässä-rykmentin veteraaneja.
No, joka tapauksessa tuon ajan nuorisoa ei voi syyttää, niin kuin joskus näkee tehtävän, sillä nuoret eivät ole vallassa millään aikakaudella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646205Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813856Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242841- 232380
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452272Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851322- 341281
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266