Käyko tiesi Golgatan taa?

arkikalusto

Oli aika elämässäni, jolloin uskoin, että kristityn tie vie Golgatan taa uusiin, suuriin, ihmeellisiin pääsiäiskokemuksiin jo tässä maailmassa, jo täällä ajassa tällä puolen kuoleman linjan. Mutta vähitellen olen alkanut ymmärtää, ettei Kristuksen seuraamisessa ole mitään tietä Golgatan taa. Olen alkanut uskoa, että oikea, todellinen pääsiäinen on meille koittava vasta kuoleman virran toisella puolella. Samoin kuin Herran oma tie tässä maailmassa päättyi Golgatalle, samoin päättyy hänen seuraajansakin. Golgatan taa ei ole mitään tietä seurakunnan historiassa. Ei ole muuta tietä suotu meille kuin hänelle. Kun puhumme seurakunnan todellisesta pääsiäisestä, silloin puhumme riemuitsevan seurakunnan todellisesta pääsisäisilosta, jolloin kuolema on nielty ja voitto saatu kuoleman virran toisella puolella. E.W. Pakkalan ajatuksena meille.

34

796

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oletko jäänyt golgatalle

      vaikkei jeesuskaan enää ole siellä?

      • arkikalusto

        Aleksanteri Suuri ja Jeesus Kristus:

        1. He kuolivat 33-vuotiaina, Aleksanteri Suuri ja Jeesus Pieni. Toinen eli ja kuoli itselleen, toinen sinun tähtesi ja minun. Valtaistuimella kuoli kreikkalainen, juutalaisen paikka oli teloituspuulla. Aleksanterin elämä oli voittokulkua, Jeesuksen tappiota ja kärsimystä. Edellinen johti armeijoita, Jeesuksen oli vaellettava yksin, hyljättynä. Aleksanteri vuodatti tuhansien ihmisten veren, Jeesus vain omansa. Suuri kreikkalainen voitti maailman eläessään ja menetti kaiken kuollessaan. Jeesus kadotti elämänsä ja voitti maailman kuolemallaan.

        2. He kuolivat 33-vuotiaina, Aleksanteri Suuri ja Jeesus Pieni. Ylpeä kreikkalainen orjuutti ihmiset, nöyrä juutalainen vapautti heidät. Toisen voima perustui väkivaltaan, toisen varauksettomaan rakkauteen. Toisen kuninkuus oli tästä maailmasta, toinen oli tullut ylhäältä. Aleksanteri on kuollut ikuisesti, Jeesus elää ikuisesti. Joka tavoittelee kaikkea, menettää kaiken. Joka luopuu kaikesta, voittaa kaiken.

        3. He kuolivat 33-vuotiaina, Aleksanteri Suuri ja Jeesus Pieni. Mahtavan elämä sammui Babylonissa, mitättömän Pääkallonpaikalla. Sotapäällikkö oli tuonut itkua ja kirousta, rauhanruhtinas onnea ja siunausta. Kreikkalaisessa ihminen yritti tulla jumalaksi, juutalaisessa Jumala tuli ihmiseksi. Aleksanterin valtakunta hävisi ikiajoiksi, Jeesus nousi kuolleista, hän elää, ja hänen valtakuntansa kestää ja voittaa iankaikkisesti. (Kalevi Lehtisen lähettäjäpiirikirje).

      • ............
        arkikalusto kirjoitti:

        .....................

      • arkikalusto
        ............ kirjoitti:

        .....................

        se, että kaikenlaisia suurmiehiä on ennenkin ollut, Aleksanteri Suuresta Hitleriin asti,
        ja sama suuruuden hulluus jatkuu uusien ja vanhojen jeesustenkin kohdalla,
        nimet vain vaihtuvat ja hekin luottavat suuren jumalansa voimaan.

        Golgatan Jeesuksen Kristuksen Voima on Evankeliumi! Oikea Jumalan Voima! Ilosanoma!
        Sitä nykyiset suurmiehet ja jeesukset eivät tunnista, vaikka siitä puhuvat.

      • seuraava

        "Golgatan Jeesuksen Kristuksen Voima on Evankeliumi" tätä sinä et ole sisäistänyt, näkee mielipiteistäsi, jotka eivät perustu raamattuun, olet uskonnollinen pyhästä hengestä tietämätön kirjanoppinut, joista jeesus varoitti

      • arkikalusto
        seuraava kirjoitti:

        Siksikö kiristelet hampaitasi,
        kun en ylistä kanssasi
        väärennettyä evankeliumia
        ja sen julistajia?

        En kumarra ja ylistä yhtäkään ihmistä.
        Jeesus Kristus yksin on kunnian ja ylistyksen
        arvoinen, ja häntä minä koroitan!
        Jos Kristus yksin ei ole sinun uskosi A ja O,
        olet eksyksissä, ja eksytät muitakin.

      • ..........

        .........

      • kristitty.

    • kuka?

      täytyykö palvoa?

      • arkikalusto

        ei palvottavaksi laitettu
        vain ajattelemisen anatavia
        ajatuksia antanut.

      • .........
        arkikalusto kirjoitti:

        ei palvottavaksi laitettu
        vain ajattelemisen anatavia
        ajatuksia antanut.

        .........

      • arkikalusto
        ......... kirjoitti:

        .........

        Voitko ystävällisesti osoittaa
        sen, mikä sanoissani on epäraamatullista?
        Sekö, kun sanon, että Jeesus Kristus
        on herrojenkin Herra, ja kuningastenkin Kuningas?!

      • kristitty.
        arkikalusto kirjoitti:

        Voitko ystävällisesti osoittaa
        sen, mikä sanoissani on epäraamatullista?
        Sekö, kun sanon, että Jeesus Kristus
        on herrojenkin Herra, ja kuningastenkin Kuningas?!

        lue evankeliumit ja apostolien teot uudestaan, palaa opin alkeisiin, jotka olet sivuuttanut.

      • arkikalusto
        kristitty. kirjoitti:

        et voi näyttää toteen väitteitäsi,
        mutta silti olet täällä pumppamassa
        epäraamatullisten julistajien mainostusta?

      • älä jätä evankeliumista poi...
        arkikalusto kirjoitti:

        et voi näyttää toteen väitteitäsi,
        mutta silti olet täällä pumppamassa
        epäraamatullisten julistajien mainostusta?

        älä jätä evankeliumista pois Jeesusen opettamia asioita

        ........

      • arkikalusto
        älä jätä evankeliumista poi... kirjoitti:

        älä jätä evankeliumista pois Jeesusen opettamia asioita

        kerro mitkä?

      • kristitty.

      • villasukat
        kristitty. kirjoitti:

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1133735627887&search=paranta*&rng=1&submit1=Hae&ref=&ctx=0&mod1=FinPR&mod2=&mod3=

        Etkö ole mennyt kokonaan jollekin harhatielle, ohi raittiin uskon? sun rhb:s ja jalovaaras on helvettiin vieviä tien näyttäjiä, ja niin oot sinäki. raamatussa ei puhuta kultahipuista mitään. vai oletko löytänyt? se mitä ei raamatusta löydy se on eksytystä. Jeesus varoitti näistä eksyttäjistä.

      • http://keskustelu.suomi24.f...

      • http://keskustelu.suomi24.f...

    • ;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;;

      Hyvä oli kirjoitus! Kristuksen työn koroittamista. Tällaista tekstiä saisi täällä olla enemmän.
      Mutta kuten huomaat, vastustustakin on heti.

      Kaikkea hyvää sinulle arkikalusto ja runsasta siunausta!

      • .....

        .........

    • kysymys???

      "Käyko tiesi Golgatan taa?
      Kirjoittanut: arkikalusto 4.12.2005 klo 21.31

      Oli aika elämässäni, jolloin uskoin, että kristityn tie vie Golgatan taa uusiin, suuriin, ihmeellisiin pääsiäiskokemuksiin jo tässä maailmassa, jo täällä ajassa tällä puolen kuoleman linjan. Mutta vähitellen olen alkanut ymmärtää, ettei Kristuksen seuraamisessa ole mitään tietä Golgatan taa. Olen alkanut uskoa, että oikea, todellinen pääsiäinen on meille koittava vasta kuoleman virran toisella puolella. Samoin kuin Herran oma tie tässä maailmassa päättyi Golgatalle, samoin päättyy hänen seuraajansakin. Golgatan taa ei ole mitään tietä seurakunnan historiassa. Ei ole muuta tietä suotu meille kuin hänelle. Kun puhumme seurakunnan todellisesta pääsiäisestä, silloin puhumme riemuitsevan seurakunnan todellisesta pääsisäisilosta, jolloin kuolema on nielty ja voitto saatu kuoleman virran toisella puolella. E.W. Pakkalan ajatuksena meille. "

      • taas jahtaat?

        Nämä sanasi: Epäuskoon vaipuneen uskovan tilitys, missä ylösnousemusvoima, elämä ja yltäkylläisyys?
        kysymys??? 5.12.2005 klo 00.29

        Vaikuttaa taas joltakin mestysteolookisekta sörsseliltä.
        Tulist jo maanpinnalle, kaikista luuloistasi, ja alkaisit katselemaan
        kaikkea Jumalan todellisuuden valossa; siinä mikä on
        Raamatun esittämä Totuus. Usko Jeesukseen antaa
        tarpeeksi elämän yltäkylläisyyttä, ei siihen tavita mitään
        amerikkalaista menestysmaustetta!

      • http://keskustelu.suomi24.f...
        taas jahtaat? kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000012369240

      • http://keskustelu.suomi24.f...
        taas jahtaat? kirjoitti:

        Nämä sanasi: Epäuskoon vaipuneen uskovan tilitys, missä ylösnousemusvoima, elämä ja yltäkylläisyys?
        kysymys??? 5.12.2005 klo 00.29

        Vaikuttaa taas joltakin mestysteolookisekta sörsseliltä.
        Tulist jo maanpinnalle, kaikista luuloistasi, ja alkaisit katselemaan
        kaikkea Jumalan todellisuuden valossa; siinä mikä on
        Raamatun esittämä Totuus. Usko Jeesukseen antaa
        tarpeeksi elämän yltäkylläisyyttä, ei siihen tavita mitään
        amerikkalaista menestysmaustetta!

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000337&posting=22000000012362660

    • jukka.finland

      Arkikalusto, lainasit meille jaettavaksi Pakkalan ajatuksia, mm:
      >Golgatan taa ei ole mitään tietä seurakunnan historiassa.<

      Seurakunnalla ei ole historiaa ennen Golgataa. Golgata teki sen mahdolliseksi joskaan ei irrallaan tästä iankaikkisesta ja horjumattomasta totuudesta, että "Hän on ihmisyytensä puolesta Daavidin jälkeläinen ja kuolleista nousemisen kautta osoitettu voimassa Jumalan Pojaksi" (Rm 1:4). Lunastuksen perustuksella Hän antaa Pyhän Hengen omillensa jotka saavat maistaa jo täällä maiden päällä tulevan maailmanajan voimaa odottaessamme ruumiimme lunastusta. Golgata on iankaikkisesti takanapäin ja sen risti on ajan ja ikuisuuden keskipiste, jossa aadamilainen ihmissuku sai tuomionsa ja uusi ihmissuku, Kristuksessa luotu, alkunsa Hänen ylösnousemuksensa kautta.

      Ymmärrän toisaalta opetuksen ristin tiestä ja sen suuntaviivat löytynevät Kirjoituksista, mutta surullista on jos uskovainen elää "Ristiä edeltäneessä ajassa", sillä me olemme kuolleet ja ylösnousseet Kristuksen kanssa ja Kristuksessa Jumala on asettanut meidät taivaallisiin. Tämä lienee niin selkeä uusitestamentillinen ilmoitus ettei ne lukemattomat raamatunpaikat, jotka asian ilmoittavat, ole tarpeellista merkitä edes näkyville.

      Seurakunnan saapuminen Kuninkaan luokse ja esiintyminen Hänen rinnallaan on valtava edessä oleva tapahtuma, josta kauniisti esimerkiksi psalmi 45 kertoo (jos oikein psalmin tässä muistan). Samankaltaisia kuvaksia löydämme jo VT:n kirjoituksista monia, Jeesus itse kertoi niistä myös hitusen ja apostolit kirjeissään enemmän ja yksityiskohtaisemmin.

      Hyvää alkanutta viikkoa kaikille.

      • arkikalusto

      • kristitty,
        arkikalusto kirjoitti:

        täyttynyt Pyhällä Hengellä ollenkaan, kun noin sekavia selität. Pyhä Henki raitis henki, Hän antaa rauhan ja varman olon, ei tarvitse maailman alkeisvoimen kanssa neuvotella, kun Pyhän Hengen kanssa keskustelee. Mielestäni sinä olet saatanan ansassa ja se haluaa sinut pitää ahdistuneena ristin juurella ikuisesti ilman sitä vapautta, jonka Jeesus meille ristin kuolemallaan ansaitsi.

        Lue ajatuksella:

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ap. t. 19:1&rnd=1133785655022

        Apostolien teot 19

        1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
        2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
        3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
        4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
        5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
        6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
        7 Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.
        8 Ja hän meni synagoogaan, ja kolmen kuukauden ajan hän puhui heidän kanssansa rohkeasti ja vakuuttavasti Jumalan valtakunnasta.
        9 Mutta kun muutamat paaduttivat itsensä eivätkä uskoneet, vaan puhuivat pahaa Herran tiestä kansan edessä, niin hän meni pois heidän luotaan ja erotti opetuslapset heistä ja piti joka päivä keskusteluja Tyrannuksen koulussa.
        10 Ja sitä kesti kaksi vuotta, niin että kaikki Aasian asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset, saivat kuulla Herran sanan.
        11 Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta,
        12 niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois.
        13 Myöskin muutamat kuljeksivat juutalaiset loitsijat rupesivat lausumaan Herran Jeesuksen nimeä niiden ylitse, joissa oli pahoja henkiä, sanoen: "Minä vannotan teitä sen Jeesuksen kautta, jota Paavali julistaa".
        14 Ja niiden joukossa, jotka näin tekivät, oli myös erään juutalaisen ylipapin, Skeuaan, seitsemän poikaa;
        15 mutta paha henki vastasi heille sanoen: "Jeesuksen minä tunnen, ja Paavalin minä tiedän, mutta keitä te olette?"
        16 Ja se mies, jossa paha henki oli, karkasi heidän kimppuunsa, voitti heidät toisen toisensa perästä ja runteli heitä, niin että he alastomina ja haavoitettuina pakenivat siitä huoneesta.
        17 Ja tämän saivat tietää kaikki Efeson asukkaat, sekä juutalaiset että kreikkalaiset; ja heidät kaikki valtasi pelko, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti.
        18 Ja monet niistä, jotka olivat tulleet uskoon, menivät ja tunnustivat ja ilmoittivat tekonsa.
        19 Ja useat niistä, jotka olivat taikuutta harjoittaneet, kantoivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien nähden; ja kun niiden arvo laskettiin yhteen, huomattiin sen olevan viisikymmentä tuhatta hopearahaa.
        20 Näin Herran sana voimallisesti kasvoi ja vahvistui.
        21 Kun kaikki tämä oli tapahtunut, niin Paavali hengessä päätti kulkea Makedonian ja Akaian kautta ja matkustaa Jerusalemiin ja sanoi: "Käytyäni siellä minun pitää nähdä myös Rooma".
        22 Ja hän lähetti Makedoniaan kaksi apumiehistänsä, Timoteuksen ja Erastuksen, mutta jäi itse joksikin aikaa Aasiaan.
        23 Tähän aikaan syntyi sangen suuri melu siitä tiestä.
        24 Sillä eräs hopeaseppä, nimeltä Demetrius, joka valmisti hopeaisia Artemiin temppeleitä, hankki sillä ammattilaisille melkoisia tuloja.
        25 Hän kutsui kokoon nämä sekä muut, jotka sellaista työtä tekivät, ja sanoi: "Miehet, te tiedätte, että meillä on hyvä toimeentulomme tästä työstä;
        26 mutta nyt te näette ja kuulette, että tuo Paavali on, ei ainoastaan Efesossa, vaan melkein koko Aasiassa, uskotellut ja vietellyt paljon kansaa, sanoen, etteivät ne ole jumalia, jotka käsillä tehdään.
        27 Ja nyt uhkaa se vaara, että ei ainoastaan tämä meidän elinkeinomme joudu halveksituksi, vaan myöskin, että suuren Artemis jumalattaren temppeliä ei pidetä minäkään ja että hän menettää mahtavuutensa, hän, jota koko Aasia ja koko maanpiiri palvelee."
        28 Kun he sen kuulivat, tulivat he vihaa täyteen ja huusivat sanoen: "Suuri on efesolaisten Artemis!"
        29 Ja koko kaupunki joutui sekasortoon, ja he ryntäsivät kaikki yhdessä näytelmäpaikkaan ja tempasivat mukaansa Gaiuksen ja Aristarkuksen, kaksi makedonialaista, jotka olivat Paavalin matkatovereita.
        30 Ja kun Paavali tahtoi mennä kansanjoukkoon, eivät opetuslapset sitä sallineet.
        31 Ja myös muutamat Aasian hallitusmiehistä, jotka olivat hänen ystäviään, lähettivät hänelle sanan ja pyysivät, ettei hän menisi näytelmäpaikkaan.
        32 Ja he huusivat, mikä mitäkin; sillä kokous oli sekasortoinen, ja useimmat eivät tienneet, minkätähden he olivat tulleet kokoon.
        33 Silloin vedettiin joukosta esille Aleksander, jota juutalaiset työnsivät esiin; niin Aleksander viittasi kädellään merkiksi, että hän tahtoi pitää puolustuspuheen kansan edessä.
        34 Mutta kun he huomasivat, että hän oli juutalainen, rupesivat he kaikki yhteen ääneen huutamaan ja kirkuivat noin kaksi hetkeä: "Suuri on efesolaisten Artemis!"
        35 Mutta kun kaupungin kansleri oli saanut kansan rauhoittumaan, sanoi hän: "Efeson miehet, onko ketään, joka ei tiedä, että efesolaisten kaupunki on suuren Artemiin temppelin ja hänen taivaasta pudonneen kuvansa vaalija?
        36 Koska ei kukaan voi tätä kieltää, tulee teidän siis pysyä rauhallisina eikä tehdä mitään harkitsematonta.
        37 Te olette kuitenkin tuoneet tänne nämä miehet, jotka eivät ole temppelin ryöstäjiä eivätkä ole meidän jumalatartamme pilkanneet.
        38 Jos siis Demetriuksella ja hänen ammattiveljillänsä on riita-asiaa jotakuta vastaan, niin pidetäänhän oikeudenistuntoja ja onhan käskynhaltijoita; vetäkööt toisensa oikeuteen.
        39 Ja jos teillä on vielä jotakin muuta vaadittavaa, niin ratkaistakoon asia laillisessa kansankokouksessa.
        40 Sillä tämänpäiväisen tapahtuman tähden me olemme vaarassa joutua syytteeseen jopa kapinasta, vaikkei mitään aihetta olekaan; ja silloin me emme voi vastata tästä mellakasta."
        41 Näin puhuen hän sai kokouksen hajaantumaan.

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Gal. 5:1&rnd=1133785357039

        Galatalaiskirje 5

        1 Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen.
        2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.
        3 Ja minä todistan taas jokaiselle ihmiselle, joka ympärileikkauttaa itsensä, että hän on velvollinen täyttämään kaiken lain.
        4 Te olette joutuneet pois Kristuksesta, te, jotka tahdotte lain kautta tulla vanhurskaiksi; te olette langenneet pois armosta.
        5 Sillä me odotamme uskosta vanhurskauden toivoa Hengen kautta.
        6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
        7 Te juoksitte hyvin; kuka esti teitä olemasta totuudelle kuuliaisia?
        8 Houkutus siihen ei ole hänestä, joka teitä kutsuu.
        9 Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan.
        10 Minulla on teihin se luottamus Herrassa, että te ette missään kohden tule ajattelemaan toisin; mutta teidän häiritsijänne saa kantaa tuomionsa, olkoon kuka hyvänsä.
        11 Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu.
        12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!
        13 Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
        14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
        15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
        16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
        17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
        18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
        19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
        20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
        21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
        22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
        23 Sellaista vastaan ei ole laki.
        24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
        25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
        26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.

      • arkikalusto
        kristitty, kirjoitti:

        Voisitkohan selittää, miten tämä käytännössä
        toimii:

      • vastausta
        arkikalusto kirjoitti:

        Voisitkohan selittää, miten tämä käytännössä
        toimii:

        Itse rukoilen ymmärrykselläni ja kielillä, mielleeni tulee selvää puhetta Pyhältä Hengeltä asioihin, joita pohdin tai Hän kertoo minulle uusia asioita. Joskus puhun pitkään kielillä ja saan selityksen siihen mieleeni. Joskus vain sisimmässni puhun Jumalalle ja saan vastauksia mieleeni.

        Hyvä kirja Pyhän Hengen yhteydestä:

        http://www.uskonkirjat.net/products/kbhhhph.html

        Toinen asia on jumalattoman väärä rauha, joka johtuu siitä ettei uskoon voi tulla silloin, kun itse haluaa vaan silloin, kun Pyhä Henki tekee sen mahdolliseksi, etsikkoaikana.

        Luukas 19

        37 Ja kun hän jo oli lähellä, laskeutuen Öljymäen rinnettä, rupesi koko opetuslasten joukko iloiten kiittämään Jumalaa suurella äänellä kaikista voimallisista teoista, jotka he olivat nähneet,
        38 sanoen: "Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä; rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!"
        39 Ja muutamat fariseukset kansanjoukosta sanoivat hänelle: "Opettaja, nuhtele opetuslapsiasi".
        40 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Minä sanon teille: jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat".
        41 Ja kun hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki hän sitä
        42 ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu.
        43 Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta;
        44 ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut."
        45 Ja hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan myyjiä ulos
        46 ja sanoi heille: "Kirjoitettu on: 'Minun huoneeni on oleva rukoushuone', mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan."
        47 Ja hän opetti joka päivä pyhäkössä. Mutta ylipapit ja kirjanoppineet sekä kansan ensimmäiset miettivät, miten saisivat hänet surmatuksi;
        48 mutta he eivät keksineet, mitä tekisivät, sillä kaikki kansa riippui hänessä ja kuunteli häntä.

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Luuk. 19:1&rnd=1133806381095

        1. Pietarin kirje 2

        12 ja vaeltamaan nuhteettomasti pakanain keskuudessa, että he siitä, mistä he parjaavat teitä niinkuin pahantekijöitä, teidän hyvien tekojenne tähden, niitä tarkatessaan, ylistäisivät Jumalaa etsikkopäivänä.

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=1. Piet. 2:12&rnd=1133805892882

      • hese

        elää ajan ja ikuisuuden keskipisteessä, vielä ajassa mutta jo ikuisuudessa.Liha ja Henki taistelevat ja kristityn tulee kasvaa armossa, siksi Golgata on tässä, murtamassa kovia sydämiä, jakamassa lohdutusta ja sanomatonta iloa, pelastamassa sen joka on kadotettu.

        "Ristin luona kiusatulla,
        langenneella, vaivatulla,
        paras paikka on. Paras paikka on.
        Siksi älä koskaan lähde,
        älä minkään synnin tähden
        ristin luota pois. Ristin luota pois.

        Ristin luona ainoastaan,
        synnin turmelusta vastaan
        voitto saatu on.
        Ristin luona ainoastaan,
        Isä armahtavi lastaan,
        rauhan julistaa. Rauhan julistaa.

        Ristin luona pohja kestää,
        armo putoomasta estää
        kauhun kuiluihin, kauhun kuiluihin.
        Ristin luona lepo koittaa,
        toivo epätoivon voittaa.
        Sydän puhdistuu, sydän puhdistuu

      • arkikalusto
        hese kirjoitti:

        Totta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1925
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      842
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      812
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      724
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      703
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      670
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      664
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      639
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      637
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      627
    Aihe