Nato ja sen kannatus

ihmettelen suuresti

Yhtä asiaa ihmettelen näissä Naton kannattajissa suuresti, nimittäin se ettei niistä oikein kukaan osaa perustella mielipiteitään mitenkään.

Hoetaan vain erillaisia kliseitä, kuten "turvatakuut" jne ...

Itse en usko Naton tuovan Suomelle mitään erityistä, sillä sellaisia joukkoja mitä Suomessa tarvitaan löytyy vain muutamasta Nato maasta, kuten esim. Norjasta.
Euroopassa olevat varusteiltaan sopivat joukot sitoutuu Balttian rintamalle, ei ne Suomeen jouda.

Sen lisäksi puolustusmenot lisääntyisi, sillä Nato ei hyväksy näin pieniä puolustusbudjetteja eli siellä ei mennä toisten siivellä ...

Suomen tilanne on siinä mielessä erillainen kuin Ruotsin, että Ruotsilla on kansantaloudellisesti merkittävä aseteollisuus ja Ruotsin on pakko katsoa asioita myös niin että markkinat säilyvät.
Eli Ruotsille voi olla taloudellisesti niin suuri hyöty liittyä Natoon, että se peittää lisääntyneet kustannukset moninkertaisesti.
Ruotsin vientituloista tulee aseteollisuudesta noin 24 %:tia, eli sen merkitys on suurempi kuin metsäteollisuuden Ruotsissa.
Näin ei ole kumminkaan Suomessa, Suomi ei oikeastaan hyödy mitenkään koko jäsenyydestä.

9

642

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keviri

      NATO-vouhottajat tietysti näkevät asian toisin. Ja sellaiseksihan on helppo tulla kun tarpeeksi kauan hokee sitä että "Venäjä valtaa Suomen" niin siihen alkaa pikkuhiljaa uskoa, kuin huomaamatta.

      Ja sitten se NATO alkaa tuntumaan jonkinlaiselta vapahtajalta.

      • vastustajaksi

        tullaan hokemalla pitkään "Venäjä on meidän suuri ystävä, Venäjä ei vuoren varmasti koskaan hyökkää tänne, vaikka on sen tehnytkin vain 60 vuotta sitten". Tuota kun tarpeeksi kauan hokee itselleen, niin alkaa uskomaan siihen. Tietysti koko armeijan voi lopettaa, koska suuri ystävämme ei VARMASTI tee meille mitän IKINÄ!!! Toisenlaisiin aatoksiin tullaan sitten olemalla tekemisissä korkeiden venäläisneuvonantajien kanssa, kuten tästä voitte todeta.

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000009&posting=22000000011944971


      • Keviri

        NATO-vouhottajat elävät menneisyydessä, 60 vuotta sitten mennyttä aikaa.

        Olin sitten väärässä siitä mitä sanoin NATO-vouhottajien manrtasta "Venäjä valtaa Suomen": eihän se ole ainoa mantra, toinen on se että Venäjä on tehnyt sen aikaisemminkin.

        Ruotsikin on muuten hyökännyt joskus Suomeen, ja valloittikin sen. Eikä Ruotsikaan ole NATO-maa eikä liity. Mitä? Huono perustelu vai? Samaa historian havinaa kuin NATO-vouhottajienkin perustelut. Eikä Ruotsilla ole edes sellaisia maarajoja epävakaisine tilanteineen kuin Venäöjällä, minne pitäisi lähettää sotilaita yhtenään.


      • mielestä
        Keviri kirjoitti:

        NATO-vouhottajat elävät menneisyydessä, 60 vuotta sitten mennyttä aikaa.

        Olin sitten väärässä siitä mitä sanoin NATO-vouhottajien manrtasta "Venäjä valtaa Suomen": eihän se ole ainoa mantra, toinen on se että Venäjä on tehnyt sen aikaisemminkin.

        Ruotsikin on muuten hyökännyt joskus Suomeen, ja valloittikin sen. Eikä Ruotsikaan ole NATO-maa eikä liity. Mitä? Huono perustelu vai? Samaa historian havinaa kuin NATO-vouhottajienkin perustelut. Eikä Ruotsilla ole edes sellaisia maarajoja epävakaisine tilanteineen kuin Venäöjällä, minne pitäisi lähettää sotilaita yhtenään.

        Ruotsi ja Venäjä kaikella tapaa sama asia??? No nyt alan minäkin tajuamaan, missä kantimissa vastustajien ajatelmat ja teesit lepäävät!!!


      • Keviri
        mielestä kirjoitti:

        Ruotsi ja Venäjä kaikella tapaa sama asia??? No nyt alan minäkin tajuamaan, missä kantimissa vastustajien ajatelmat ja teesit lepäävät!!!

        Eipä voi verrata Ruotsia ja Venäjää. Mutta kun NATO-vouhottajat vertaavat jatkuvasti 40-lukua tähän päivään. Se on ihan yhtä epäirrationaalinen vertaus kuin verrata Ruotsia ja Venäjään. Mutta irrationaalisuus onkin NATO-vouhottajien kulmakivi.

        Herätkää jo! Ei ole mitään sotilaallista uhkaa venäjältä. Onko kansallista painostusta? Siirtääkö Venäjä joukkojaan muualta Suomen rajan läheisyyteen? Uhkaileeko se? Onko ollut kahakoita? Ongelmia rajalla? Provosointia? Kansan kiihottamista?

        No eipä ole ollut. Ja nämä nyt edeltää joka kerta sotilaalliseen konfliktiin joutumista.


    • kaipaa niinkään

      jotain jalkaväkeä, tosin lisäähän sekin on entisen päälle. Lähinnä Suomi saa lisää potentiaalia ilmaherruuden säilyttämiseen, joka on ensimmäinen perusedellytys pätevälle maatoiminnalle. Pääsääntöisesti kaikki Suomen NATO-harjoitukset ovatkin olleet lähinnä ilmavoimien yhteisharjoituksia. Lisäksi saadaan satelliittivakoilu käyttöömme, jota tarvitaan muutamien vuosien päästä käyttöönotettavalla Hornetien maataistelukyvyllä. Kun Hornet lastataan pitkän kantaman liitopommeilla (vaikutus 150-250km) ja risteilyohjuksilla (vaikutus 300km), täytyy jostain saada maalitietous aseita varten. Lisäksi jäsenyys siinä liitossa, joka sätelee aseidemme toimintaa ja saatavuutta, on vain plussaa tositilanteessa. Öljystä puhumattakaan. Muunkinlainen tiedustelutieto tulee silloin Suomen ulottuville. Lähinnä juuri tuo hävittäjien, rynnäkkökoneiden, pommikoneiden, häirintäkoneiden, tiedustelukoneiden, valvonta- ja tulenjohtokoneiden saanti avuksemme on tärkeää, jotta voidaan paremmin riehua siellä rintamalla.

      • on ensimmäinen

        Tämä on ensimmäinen kerta kun kuulee Naton kannatajalta jotakin muutakin perusteluja, kuin joku katanoninen hokema turvatakuista ...

        Vastaus on hyvä, noin asiaa voi perustella, eli tarvitsemme Natoa ilmaherruuteen.

        Näinhän asia kyllä on, Naton avulla on kyllä mahdollista saada ilmaherruus.

        Mielestäni liittouminen Saksan kanssa EU puolustusytimen myötä tuo samat edut pelaamatta tässä pelissä USA:n pussiin.
        Saksan rinnalla seisominen vahvistaa Saksaa Europpalaisena toimijana, jolloin EU:n asema vahsvistuu suhteessa USA:han.
        Kannatan Eurooppalaista ratkaisua.


    • Koska Suomella

      ei ole omaa puolustusvälineteollisuutta, täytyy sotavehkeet ostaa jostakin ja vielä tärkeämpää on taata aseiden toimivuus ja saanti myös sotatilanteessa! Uskottavaan puolustukseen ei kuulu rukoilu GPS:n toimivuudesta, öljyn riittävyydestä ja aseiden saannista kesken rähinän!!!

    • tarvitseee

      Nato tarvitsee Suomea enempi kuin Suomi Natoa, todellisuudessa pohjolassa ei ole toista uskottavaa toimijaa kuin Suomi ja sen tietävät kaikki.

      Norjan maavoimien vahvuus on nykyään noin 70 000 miestä voimassa on kyllä asevelvollisuus järjestelmä eli reservejä löytyy kunhan aseita toimitetaan, Ruotsi on luopumassa asevelvollisuusjärjestelmästä mutta sillä ei ole vielä mitään tilalla, Tanska on aina ollut mitä on ...

      Saksalaiset luottaa vain Suomalaisiin, Suomella on koulutettuja joukkoja, aseita ja oikea asenne eikä ne ole riippuvaisia muista.

      Suomi takaa EU:lle sen, että itämeri on EU:n hallinnassa olemalla Suomenlahden lukko, Suomella on myös omaa HiTech tuotantoa ohjailtavista merenalaisista miinoista, jotka on todellisuudessa jonkinlainen sovellutus merenalaisesta ristelyohjuksista ...

      Eikä Venäjä ole koskaan pärjännyt maasodassa Suomea vastaan.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe