Kirjoitan nyt ihan omia henkilökohtaisia näkemyksiäni valtarakenteista, jotka estävät mielestäni naisia etenemästä esim. työelämässä. Ensinnäkin naisten kiltteys ja konfliktihaluttomuus latistaa monta naista paikoilleen. Jäädään tavallaan jumittuneeseen tilanteeseen, kun kohdataan vastustusta. Moni nainen jää näissä tilanteissa yksin ja hänet helposti leimataan yhteistyökyvyttömäksi.
Valtarakenne on siitä merkillinen, että sen suojissa voi tehdä milteipä mitä hyvänsä ja kaikki saadaan näyttämään päällisin puolin hyväksyttävältä. Valtarakenteisiin tutustuminen veisi todella pitkästi aikaa, eikä sellaiseen kiireisessä työelämässä ole millään taholla aikaa. Mitä voimme tehdä, voimmeko mitään. Olen sitä mieltä, mitä jo tänä päivänä ihan kiitettävästi tapahtuukin, että naisten on etsittävä tukea toisiltaan ja myös niiltä miespuolisilta henkilöiltä, jotka ovat valmiita purkamaan vääränlaista valtaa. Vääränlaisia kuvioita, jotka eivät perustu oikeudenmukaisuudelle. Sukupuoliin liittyvät ennakkoluulot istuvat meissä vahvasti. Me emme läheskään itse aina huomaa, miten vahvasti ne meissä vaikuttavat. Naisverkostojen luominen on tärkeää. On tärkeää ymmärtää, että vääränlainen kiltteys on lopulta kääntyvä itseään vastaan. Kiltteys ei ole se leima, jota naisen tulee kantaa, se on oikeudenmukaisuus.
Ohimennen eilen vilkaisin tv-ohjelmaa, jossa puhuttiin jonkin ryhmän demonisoinnista ja sellaisen mekanismin syntyrakenteesta. Meissä ihmisissä asuu sellainen mielenkiintoinen piirre, tavallaan jonkintyyppinen lumipalloilmiö, itse itseään ruokkiva, että vähitellen pystytään näkemään kaikki paha esim. jossain ryhmässä. Naisten etuja kannattavissa ryhmissä nähdään myös paljon sellaista, mitä niissä ei ole. Feministit ovat tällainen demonisoitu ryhmä. "Ilmiö on vaarallinen, sillä se vähitellen saavuttaa sellaisen pisteen, ettei ryhmän jäseniä nähdä enää inhimillisinä ja arvokkaina ihmisolentoina, vaan jonakin hyttysiin verrattavina olentoina, jotka voi oikeutetusti vaikkapa tappaa." (Tämä viimeinen oli nyt siis suoraan tv-ohjelmasta, ei minun ajatuksiani.)
Jäin miettimään tätä demonisointia, sillä siinähän ei enää vaikuta ryhmän todellinen toiminta, vaan mekanismi toimii itsestään. Näen että myös naisia yleensä on demonisoitu hyvin pitkälle ja siitä kertoo yleinen naisviha kaikkialla maailmassa. Naisten kohtelu on räikeää. Onneksi on myös ihmisiä, jotka havaitsevat tällaiset demonisointimekanismit, eivätkä mene niihin mukaan. Vaatii kuitenkin yksilöltä aika paljon yksilörohkeutta erottua joukosta ja olla esim. nauramatta naista halventaville vitseille, joka sekin vähäpätöisyydessään on tällaista mekanismia ylläpitävää toimintaa.
Nyt kun liitetään naiset työelämässä, valtarakenteet ja naisten etujen demonisointi, niin saadaan erittäin vaikeasti hallittava kokonaisuus. Se on kivireki, jossa reen vetäjät luovuttavat, uupuvat tai hakkaavat päätään seinään viimeiseen kuolinkorinaan asti. Jotkut vahvimmat jäävät jäljelle, mutta heitä on liian vähän, jotta reki edes notkahtaisi eteenpäin. Siksi me naiset tarvitsemme toistemme tukea.
Valtarakenteista ja demonisoinnista
12
763
Vastaukset
- lempeä vanhus
Naisen keskinäinen solidarisuus toteutuu vain arjen toimissa ja pitkän ajan kuluessa. Juhlapuheet ja julkilausumat eivät riitä.
Miehillä on omat verkostonsa ja omat kanssakäymisen muotonsa, mikä edistää automaattisesti tiedonkulkua ja yhteistoimintaa. Naisilta vastaava puuttuu. Tämä on tiedostettu jo kauan.
Kysymys on ihmisuhdetaidoista. Poikiin luodaan kasvatuksen avulla yhteishenkeä erilaisilla joukkuetoiminnoilla urheilun ja harrastusten piirissä, ja viimeistään sotaväessä. Poika joutuu vertaamaan itseään muihin ja määrittelemään oman paikkansa muiden joukossa ja myös sen, missä joukoissa hän parhaiten viihtyy. On hyväksyttävä omat puutteensa, ja samalla oppii ymmärtämään muiden virheitä. En tiedä tarpeeksi, mutta tuntuu siltä, että tyttöjen kasvatuksessa ei vastaavaa ole, vaan kilpailuasenne on heidän joukossaan kovempi vaikkakin erilainen kuin poikajoukossa.
Meille kerrotaan, että naiset ovat ihmissuhdetaidoissa etevämpiä kuin pojat. En usko, että nuo taidot perustuvat sukupuoleen. Kysymys on kasvatuksesta ja perinteistä. Naiset eivät myöskään ole "kiltimpiä" kuin miehet, mutta kasvatuksen ja erityisesti koulun vaikutuksesta johtuen he ovat alistuvampia ja heillä on enemmän piiloagressioita, jotka toisinaan purkautuvat naisellisena pikkuilkeilynä.
Olisi hauskaa jos kommentoisit esittämiäni näkökohtia.- jorojukka-kukka
Ihan hyvä teksti, eikä tuohon ole mitään lisäämistä. Tuota naisten kilpailuasennetta jäin kyllä miettimään. Se on tavallaan se sama asia, jossa aloituksessani puhuin, että naisten pitää opetella tukemaan toisiaan. Toisaalta kirjoituksesi perusteella naiset ja miehet ovat kovasti eri leireissä. Miehet tukevat toisiaan ja naiset kilpailevat keskenään! On tuossa rakenteessa valtavasti työtä, että se saadaan tasapainoon. No siihenhän koko feminismi tähtää.
Ihanaa tuo lempeä-sana nimimerkissäsi! - P.e.p.e.
jorojukka-kukka kirjoitti:
Ihan hyvä teksti, eikä tuohon ole mitään lisäämistä. Tuota naisten kilpailuasennetta jäin kyllä miettimään. Se on tavallaan se sama asia, jossa aloituksessani puhuin, että naisten pitää opetella tukemaan toisiaan. Toisaalta kirjoituksesi perusteella naiset ja miehet ovat kovasti eri leireissä. Miehet tukevat toisiaan ja naiset kilpailevat keskenään! On tuossa rakenteessa valtavasti työtä, että se saadaan tasapainoon. No siihenhän koko feminismi tähtää.
Ihanaa tuo lempeä-sana nimimerkissäsi!Tiedoksi: Yritän nyt kirjoittaa ns. hyvässä ja rakentavassa hengessä.
Ovatko naiset ja miehet kovasti eri leireissä? Mielestäni eivät. Halutessaan nainen ja mies kykenevät yhdessä perustamaan sellaisen tiimin, johon samaa sukupuolta olevat eivät kykene koskaan (pl. poikkeukset jotka vahvistavat sääntöä). Varmaan tiedät mitä tarkoitan. Jos feminismi pyrkisi sp:n tasa-arvoon sukupuolten yhteistyötä lisäämällä, saattaisin jopa kannattaa sitä. Mielestäni suunta on päinvastainen. Nainen ja mies ovat kuitenkin enemmän samanlaisia kuin erilaisia ja feminismi pyrkii vahvistamaan tätä eroa. Miksi ihmeessä?
Vielä tuosta tiimipelaamisesta. Miehille tiimipelaaminen on kasvatuksen kautta luontaisempaa kuin naisille. Tiimipelaamisen kautta mies oppii tuntemaan omat vajavaisuutensa ja vahvuutensa. Jotenkin minusta tuntuu, että useammin juuri naisille nämä realiteetit eivät avaudu koskaan. Toisaalta tämä on myös omiaan suojelemaan naisia. Siinä kun mies kokee totaalisen epäonnistumisen hän katsoo peiliin ja valitettavan usein päättää elämänsä oman käden kautta, kun taas nainen etsii syitä tilanteeseensa itsensä ulkopuolelta. Asioilla on puolensa.
- IsoPahaMies
liikaa elokuvia. Minusta nykykeskusteluissa (kuten esim. iltalehden osioissa jossa naiset valittavat taas kerran osaansa) näkyy selvästi kuinka naiset ottavat kaiken niin pirun henkilökohtaisesti. Ja tästä tietysti sitten syytetään miehiä.
Mietin itseäni aikoinani raksoilla. Jatkuvaa vähättelyä jne jatkui ekan vuoden, sen jälkeen alkoivat uskomaan että siitä klopistakin on johonkin. Moni jätkä on muutaman vuoden työurankin jälkeen vanhemman mielestä "pistä lapsi asialle ja tee itse perässä" -roolissa. Mutta ei sitä valita, jätkät tietää että vanhemmiten ihminen jääräpäistyy jne. Siinä sitten luovitaan ja tietysti meitä on niin erilaisia. Joskus tulee riitoja.
Mutta valitusta ei juuri tule. Ammattimiehen roolin omaksuvat vielä tänäkin päivänä sukupolvista ne miehet jotka ovat ns. perinteisen kasvatuksen saaneita. He eivät kylläkään yleensä meikkaa tms. mutta eivät myöskään turhista valita. Nykynuorisossa alkaa jo miehiäkin vaivaamaan tämä jatkuva valitusvirsien hoilaaminen ja aina on syy yhteiskunnassa tai jossain muussa paitsi itsessä. "Ettei kynnet katkeisi" -syystö ei taideta viittitä edes petiään petata.
Minä väitän että nekin eduskunnan naiset jotka nytkin iltalehdessa valittavat, vaativat naiselle (tai oikeammin itselle) erityiskohtelua. Monta kertaa on politiikan kukkotappeluissa nähty että rapa lentää ja vaikka mitä miesten välillä (!) mutta annas olla kun joku nainen saa hieman siipeensä alkaa hirveä keskustelu jostain sovinismista tms. On tämän päivän "tasa-arvo" suomessa päivän selvää että mies ei saisi naispoliitikkoa arvostella, epäillä hänen taitojaan tai kilpailla esim. jostain nimityksestä.
Eikö oikeen kestetä elämää ja sitä että politiikan kuin yrityselämänkin huipulla tuulee ja sinun paikkaasi himoitaan. Mielenkiintoista on että yritysmaailmassa todella menestyneet naiset lähes poikkeuksetta sanoutuvat irti näistä feministipiireistä ja ruikutusporukoista. Sitten on erikseen se porukka joka vaati itselleen menestystä ja valtaa tasa-arvoon tai jonkin muuhun verukkeeseen liittyen.- avecMaria
Alusta asti olen ollut sitä mieltä, että feminismi on olemassa niiden kaikkein heikoimpien syrjityksi itsensä tuntevien takia. Jotta heille edes teoriassa voitaisiin luoda elämä jossa he saavat olla päälliköitä.
Siitä ikävä juttu, että vie mattoa pois niidenkin jalkojen alta, jotka etenevät/etenisivät omilla kyvyillään...
Itse olen nähnyt tämänkin puolen asiasta. Minähän en saisi puuttua tähän vaan ilmeisesti minun tulisi hyväksyä se että minua syrjitään muiden naisten tekemistä virheistä...
Tämä palsta ei kykene ottamaan kritiikkiä vastaan.
- avecMaria
Paraskin puhuja. Et varmaan itse ollenkaan huomaa, miten nämä ovat kuin omasta toimintakäsikirjastasi?
Feministien demonisointi on pahasta mutta saman tekeminen ei-feministille on ihan okei. Tämä lienee sitä Narin puhumaa kaksoismoralismia.
Valtarakenteen voi myös luoda. Feminismissä on kyse tästä; luodusta valtarakenteesta. Ja sen suojissa on nimenomaan tarkoitus tehdä mitä vain.
Oliko tv-ohjelmassa tosiaan kyse feminismistä? Minusta tuota sanaa (ryhmän demonisointi) käytetään useimmiten terrorismin tai sodankäynnin yhteydessä. - uros
Jaksat jauhaa paskaa.
- V.G
Vaihtelevalla menestyksellä myös eettinen kehittyminen näyttelee keskeistä osaa pohdittaessa liian vähäisiä tuotannollisia resursseja. Kuinka ihmisen siis oletetaan toimivan tässä tilanteessa? Ei sovi unohtaa, että paradoksaalinen ajattelutapa parantaa laajentuvia markkinoita ja uusia induktiivisia tuotantomenetelmiä.
On hyvin vaikea johdatella asioita siten, että looginen asennoituminen vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa kehittämään erilaisissa laitoksissa tapahtuvaa valmistusta. Tämän ollessa täyttä totta nykyään, kuka omaa vastuun tehdä oikeat johtopäätökset? Jos vertailemme lyhyesti asiaankuuluvia ilmiöitä, huomaamme että eettinen kehittyminen rauhoittaa ainoastaan huomaamattomia haittatekijöitä. Matemaatikotkaan eivät kysele mitä numerot ovat, mutta ratifioituja ominaisuuksia omaava vaihtoehto yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla laajentuvia markkinoita ja uusia induktiivisia tuotantomenetelmiä. - Soh-vi
Totta. Ei tarvitse lueskella täälläkään kuin 5 min, kun älytöntä soopaa on jo syydetty silmille 5 min ajan feminismistä. Suurin osa todennäköisesti revittelee tahallaan, feministejä ja naisia kun on joidenkin hengen jättiläisten ja koko maailman rakentajien mielestä mahdottoman mukava käydä polkasemassa päivittäin oikein kunnolla. Anonyymisti, omalla nimellään eivät kehtaisi.
Melkoinen osa kriitikoista näyttää hämmästyksekseni kuitenkin uskovan puheisiinsa. Ihan nuo asiallisesti kirjoittavatkin. He PELKÄÄVÄT feministejä, tasa-arvovakuutteluista huolimatta he jankuttavat meidän pyrkivän ylivaltaan, heh, haluavan muuttaa naiset miehiksi ja muuta puppua.
Eipä ihme, että suuri yleisö ei disinformaation takia tiedä, mitä feminismi on. Tavallinen naisväen hokema on kaikille tuttu: "En ole feministi, mutta ..", ja sitten esitetään juuri niitä samoja korjausehdotuksia nykytilaan, kuin naisjärjestötkin. Eivätkä heidän miehensäkään näy vastustavan, gallupeista päätellen, eivät edes lapset, kuten olemme vastikään lukeneet.- Tasapuolisuuden vuoksi
"Anonyymisti, omalla nimellään eivät kehtaisi."
Heti kun kerrot tällä palstalla oman nimesi, alan mahdollisesti harkita oman nimeni kertomista.
- Tarkkailija_
taitaa olla sinun leipälajisi. Ei ole vaikea ajatella femakoita ylipahuuden ruumiillistumina kun sinun solvauksiasi ja vainoharhaisia teorioitasi lukee.
- Hertha
Mikä tekstissä tökki?
---
Keskiverto ihminen lähtee herkästi demonisointiin mukaan.
Jos joskus tulee aika, jolloin joutu tekemään tiliä esim. ihmisoikeusrikoksista, sanotaan sitten: "Emme tienneet."
Trendi huipentuu joskus siihen, että sanotaan: "Ei niin oikeasti edes tapahtunut". Vrt. holocaustin kieltävät koulukunnat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331910- 69834
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28787Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?258717Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64698Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132669- 10653
- 26633
- 77633
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200626