Kuusi ja Tapio saivat kunnolla

nenilleen

Kyllä nautin eilen kun nämä kaksi kelvotonta ns. tuomaria saivat Suomen kansalta eilen oikein kunnolla nenään. Ovat raivopäisesti yrittäneet manipuloida katsojia ja leipoa Agnesista Suomen idolia mutta onneksi katsojat eivät ole tyhmiä ja tietää missä mennään. Tuomarien taso tänä vuonna Suomen Idolsissa on katastrofaalisen huono, jo kaksi mainittua ja sitten vielä tämä Valtee huh huh. Jone Nikula on ainut jonka suusta saadaan välillä ulos jotain ihan pätevääkin kommenttia.

7

613

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joopa joo

      Me ei varmaan taidettu katsella samaa kilpailua eilen. Nämä kolme muuta kilpailijaahan olivat pelkkä huono vitsi Agnesiin verrattuna.

      Kateelliset suomalaiset teinitytöt eivät vain hyväksy kauniita, upeaäänisiä ja iloisia naisia.

    • tulee olemaan

      stara ilman Idols-titteliäkin ! Luulen, että Agnesin uran kehityksen kannalta oli jopa parempi pudota kisan tässä vaiheessa. Toki kisassa pärjääminen tähän saakka on tuonut hänelle julkisuuden. Mielestäni hän sopisi "rokkibändin" laulajaksi paremmin kuin koko kansan idoliksi.

      • idoliksi..

        eikä hänellä ole rock-karismaa. haastatteluissa tyhmästi kikatteleva ja hihittelevä.


    • tuomarit eivät

      kritisoineet Ilkan laulua ja antoivat pikkutyöille avoimen valtakirjan.
      Ilkka ei osaa laulaa ja hyppii kuin puputupuna.
      Tuomarit olivat tosi pätemättömiä eilen koskien ennenmuuta ilkkaa.

      • katsoitko??

        Ilkkaahan kritisoitiin eniten! Kaksi tuomaristosta toivoi tai ennusti Ilkan putoamista juuri huumorin vuoksi. Ilkka sen sijaan kyllä osaa laulaa, vaikkakin aggressiivinen esiintyminen on kyllä verottanut selvästi ja ehkä pikkuisen liian itsevarmana poika lavalla on, että ehkä harjoittelu jää vähemmälle. Tai kuka tietää.


      • syystä...
        katsoitko?? kirjoitti:

        Ilkkaahan kritisoitiin eniten! Kaksi tuomaristosta toivoi tai ennusti Ilkan putoamista juuri huumorin vuoksi. Ilkka sen sijaan kyllä osaa laulaa, vaikkakin aggressiivinen esiintyminen on kyllä verottanut selvästi ja ehkä pikkuisen liian itsevarmana poika lavalla on, että ehkä harjoittelu jää vähemmälle. Tai kuka tietää.

        kritisoimatta Ilkan epävireisen laulun, mutta muisti mainita siitä Katrille ja Petelle!

        Agnesin kohdalla ei mainittu mitään epäpuhtaudesta, mutta hänen vireensä olikin melko kohdallaan.


      • mainita
        syystä... kirjoitti:

        kritisoimatta Ilkan epävireisen laulun, mutta muisti mainita siitä Katrille ja Petelle!

        Agnesin kohdalla ei mainittu mitään epäpuhtaudesta, mutta hänen vireensä olikin melko kohdallaan.

        että Ilkan etenkin kakkoskappale meni täysin
        perseelleen. Miksihän?
        Halusi pudottaa tolla paskavedollaan Katrin?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30637
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4096
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2697
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1865
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      589
      1643
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1579
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1555
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1477
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1228
    Aihe