-
Näin kirjoittaa otsikon lisäksi IS tänään pääkirjoituksessaan:
"Seuraavan hallituksen ei oikein päästä, vastustamalla tulevan hallitusohjelman ainoaa jo nyt tiedossa olevaa kohtaa.
Heinäluoman ja Vanhasen vastattavaksi jää kysymys, aikooko punamultarintama vastakin improvisoida perustuslakimuutoksia, jos perustuslakivaliokunta tekee sen mielestä vääriä tulkintoja.
Perustuslakivaliokunnan tulkinta kumoutuu sillä, että ensi vaalikaudella ei ilmeisesti ole enää perustuslakia, jota valiokunnan tulkinta koski. Ovelaa, mutta ylimielistä politiikkaa"
Lainaus päättyi
--------
Mitä enemmän asiantuntijat saavat etäisyyttä punamultahallituksen viime torstain tempaukseen, sitä kriittisemmäksi alkavat äänenpainot käydä.
Muistuu mieleen Kekkosen ajat ja vastaanlaiset manooverit. Yhteistä niissä on tälle ajalle, että kepu oli niissäkin mukana.
Nyt ollaan taas ottamassa ruoskaparlmamentarismin keinoja käyttöön, vaikka uuden perustuslain piti vapauttaa Suomea ja suomalaisia enemmän länsimaiseen parlamentarismiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Halosen ylipäällikkyys konkretisoitui sanoihin: "hallituksen oma operaatio". Nyt siis olisi saatava selitys sille, että mm. perutuslakivaliokunnan keskustalaisia on HEIDÄN OMIEN SANOJENSA MUKAAN painostettu PRESIDENTIN TOIMESTA tässä asiassa. Osaako Halonen tämän selittää?
...selittää, miten painosti, ketä ja missä yhteydessä?
Tuskinpa Halosen pitää puuttua noin EPÄMÄÄRÄISEEN "heittoon" painostuksesta?