agnes tuomareiden lellikki

pimpernautti

ÄLKÄÄ TUOMITKO HETI MINUA RASISTIKSI!!!!

Mutta hiljaa tosi oleva asia on se, että agneksen oli jo korkea aika lähteä pois, ihmettelen että miten edes on pärjännyt näin pitkälle.
Kun agnes lauloin "satumaa tankoa" niin silloin jo olisi pitänyt äänestää pois, koska se meni koko homma ihan reisille. Täytyy nostaa kyllä hattua siinä että hän uskalsi laulaa suomen kielellä, mutta ei sitä voi verrata siihen että kuinka paljon hän tyri esityksen aikana.
Monet kerrat lauloi ohi mikrofonin, mutta tuomaarit eivät tähän puuttuneet, miksi?

Sitten aina valitetaan että Katrin ääni on epäväreistä, en siis uskalla edes arvata mitä agneksen ääni sitten olisi tuomareiden mielestä. Agneksen ääni on kyllä eksoottisen kuuloinen, mutta kenellä tahansa baarikaraokemestarilla on samanlainen tupakan ja viinan mörentämä ääni.

Tuomareiden päätöksistä ja mielipiteistä en perusta ollenkaan, alusta saakka tuomarit ovat yrittäneet manipuloida kansaa äänestämään agnesia. Aina kehutaan hänen iloisuuttaan ja energisyyttään, mitä hän kyllä olikin, mutta koheltamisesta lavalla ja mikin ohi laulusta ei ole kertaakaan mainittu. Ymmärrän senkin että takana on se että heitä aletaan solvaamaan jostakin syrjinnästä jos jotain negatiivista sanovat.

Tuomaristo oli siinä oikeassa että karsimaattinen agnes oli/on, mutta idoliski siitä ei kyllä olisi ollut, tai ei ainakaan voittajaksi.
Pahamaisen menneisyytensä takia monet jättivät äänestämättä häntä, mutta siitä ei voi syyttää ketään. Jokainen tekee omat johtopäätöksensä asioista, ja sitä ei ainakaan edesauta kenekään "me agnes laskemme suojakuvun yllesin" kirjoitukset.

Mutta nyt se on pois, ja finaali kolmikko on jäljellä...let the games begin!!!

5

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eino

      En tuomitse. Muutama tunti oikeinkirjoitusta ei silti olisi pahitteeksi.

      • ...

        vai mitä


      • Eino
        ... kirjoitti:

        vai mitä

        Minä ainakin rakastelen naista. Jos haluat nussia pilkkua, niin nussi ihmeessä. Mitä se meille normaaleille kuuluu.


    • Jen

      Tässä joku puki ajatukseni sanoiksi AIVAN! Agnesista vois ehkä ollakkin idoliksi mutta EI SUOMEN IDOLIKSI!

    • mbtid

      Mitäpä on tullet edellisen Idolsin voitaja Hannasta? Levyn on saanut aikaiseksi, mutta valovoimaisempi Antti keränyt pisteet mediaassa ja €urot levynmyynnistä.
      Tulevaisuus näyttää miten nykyisille voittajalle ja Agnekselle käy. Ihmiset odottavat jo nyt Agnesin levyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. Mitä sun kaltainen ihminen tekee tämmöisessä paikassa?

      Et kuulu tänne?
      Ikävä
      158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe