Tervettä kehitystä asuntolainamarkkinoilla

Pankkien lainojen myöntäminen on viime vuosina alkanut muistuttamaan entistä enemmän 80-luvun hulluja vuosia siinä suhteessa, että lainoja tyrkytetään jokaiselle tuloluokalle, lainasummat kasvavat ja maksukyky vaarantuu jo pienistä elämänmuutoksista.

Hienoa huomata, että yhteiskunnan taholta on nyt alettu edes vähän jarruttamaan epätervettä kehityssuuntaa. Asuntolainojen valtiontakauksen myöntäminen maksimissaan 25 vuoden pituisiin lainoihin on oikea kehityssuunta. Joskin vuosimäärää olisi voinut samalla tiputtaa vielä ainakin viidellä vuodella.

Tänään uutisissa ollut Ratan ärähdys pankkien asuntolainan myöntämisestä liian kevyin perustein oli myös aiheellinen. Toivottavasti tuo ärähdys myös johtaa johonkin muuhunkin kuin pankkien vakuutteluun, että kaikki toimii nykyiselläänkin Ratan ohjeiden mukaisesti.
2620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hahhahahhahahhahahaaa tssä sulle ainoa kommentti alotukseess hahahhahahahhahahaa

Äänestä

Samassa uutisessa myös todettiin kahdeksankymmenluvun asuntolainoista,että niistä ei koitunut pankeille(ja samalla veronmaksajille)luottotappioita nimeksikään.

Kyse oli muusta lainoitutsesta,joka pääosin meni överiksi ulkomaan lainojen ja markan devalvaatioiden aiheuttaman lainojen "ottajasta"riippumattomasta syystä.

Muuten olen kyllä kanssasi samaa mieltä,että "ohjailua"tarvitaan,ettei ajeta "hyväuskoisia" tai epärealisteja vuosikymmenten velkavankeuteen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kriittinen kirjoitti:

Pankkien lainojen myöntäminen on viime vuosina alkanut muistuttamaan entistä enemmän 80-luvun hulluja vuosia siinä suhteessa, että lainoja tyrkytetään jokaiselle tuloluokalle, lainasummat kasvavat ja maksukyky vaarantuu jo pienistä elämänmuutoksista.

Hienoa huomata, että yhteiskunnan taholta on nyt alettu edes vähän jarruttamaan epätervettä kehityssuuntaa. Asuntolainojen valtiontakauksen myöntäminen maksimissaan 25 vuoden pituisiin lainoihin on oikea kehityssuunta. Joskin vuosimäärää olisi voinut samalla tiputtaa vielä ainakin viidellä vuodella.

Tänään uutisissa ollut Ratan ärähdys pankkien asuntolainan myöntämisestä liian kevyin perustein oli myös aiheellinen. Toivottavasti tuo ärähdys myös johtaa johonkin muuhunkin kuin pankkien vakuutteluun, että kaikki toimii nykyiselläänkin Ratan ohjeiden mukaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu