... rupesin pohtimaan tuota vaatimusta, joka esim. joissakin alla olevissa kommenteissa on tullut ilmi, että samaistetaan Jeesuksen rukous siitä, "että he kaikki yhtä olisivat", vaatimukseen siitä, että kaikkien uskovien tulisi olla saman tietyn nimikkeen alla ja yhtä mieltä jokaisesta opin korostuksesta (joka, ainakin Paavalin mukaan on vallan mahdotonta ihmiselle, koska kaikki opettajat "erehtyvät monessa kohtaa") - ja sitten jos et kuulu juuri "siihen oikeaan" nimikkeeseen, olet automaattisesti ulkona Jumalan lasten joukosta.
Raamattu ei kuitenkaan kerro, että Paavali ja/tai Barnabas olisivat luopuneet uskostaan, vaikka riitautuivatkin ja menivät omille tahoilleen saarnaamaan (Ap. teot). Myös Paavali varoittaa vakavasti, että hänen jälkeensä tulee raatelevaisia susia, jotka eivät laumaa säästä (vaan että lauma voi olla hajallaankin, ja silti se on "lauma") - ja jo Korinton seurakunnan piirissä oli eri nimikkeisiin lukeutuvia ihmisiä - joskin kaikki olivat uskovia (ja varmaan kaikki luulivat olevansa yhtä lailla oikeassa, kuin me kaikki osaltamme luulemme täällä olevamme :-)
Onneksi tie taivaaseen on sellainen, ettei siltä "hullukaan" eksy - ja Jeesus on itse luvannut Sanassa, että joka Hänen tykönsä tulee, sitä Hän ei heitä ulos! "Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta he itse etsivät monia mutkia."
Mistä sitten uskovaisen tunnistaa? Jeesus sanoo, heidän hedelmistään te tunnette heidät. Hengen hedelmiä ovat rakkaus, kärsivällisyys, ilo jne... Tällaisia hedelmiä löytyi mm. appi"ukostani", joka aikoinaan evankelioi minua, jaksoi keskustella näsäviisaan ateistin kanssa useita öitä syvällisistä asioista - ja kerran sanoi "en tiedä", kun esitin vaikean kysymyksen filosofisessa mielessä (jota en muista enää), ja jatkoi "lue itse sieltä Raamatusta".
Minua puhutteli tuolloin, että oli uskova joka _uskalsi_ sanoa "en tiedä", kun hän ei tosiaankaan tiennyt kyseistä asiaa. Ensimmäinen kohdalleni sattunut uskova, joka ei ollut kaikkitietävä!! Tämän jälkeen aloin lukea Raamattua, jonka sana alkoi vetää minua Jeesuksen luokse. Lopulta rukoilin vaimoni vierellä Jeesusta sydämeeni, sain taivaallisen rauhan, ja seuraavana aamuna kerroin hämmästyneelle appiukolleni (joka varmaan piti minua varsin hankalana tapauksena), että olen tullut uskoon, huusin Jeesusta avukseni jne. Tämän jälkeen sain huomata olevani syntinen ihminen, eli Pyhä Henki, näin uskon, herätti minussa synnin tunnon. (Sitä ennen luulin olevani varsin fiksu ja muutenkin maailman paras ihminen). ... josta johtuen olen useinkin erilaisissa uskovien kokoontumisessa tunnustanut syntejäni, ja uskovat veljet ja sisaret ovat voineet julistaa ne aina Jeesuksen nimessä ja Hänen sovintoverensä tähden anteeksi annetuiksi. (eri sanoja käyttäen, mutta ajatus on ollut sama.)
Törmäsin myös erääseen tosi pieneen lahkoon (huom! ei lestadiolaisiin), jonka vetäjä oli aika kovakatseinen mies, luki kohdan Raamatusta, jossa sanoi, että kaikkien pitää olla samaa mieltä, ja alkoi löytyä yhä pienempiä ja pienempiä "rikkuja ja rakkuja", jossa piti olla samaa mieltä - ja tietysti juuri tuon kaverin pään mukaan - mitä sieltä sattui tulemaan. Alkoi vähän ahistaa :-)
Nyt olen käsittänyt tuon yhtenäisyyden vaatimuksen sellaisena, että kun meistä kaikki (ihan totta!) ovat erehtyväisiä, niin meidän tulisi sietää toinen toisessamme olevia (meidän mielestämme) vajavaisuuksia. Se yhdistävä asia on Jeesuksen (Raamatun mukaan KOKO MAAILMALLE) hankkima pelastus ristinkuolemansa kautta, ja uusi elämä yhteydessä Jumalan kanssa ts. taivaan valtakunnassa, kaikille heille jotka haluavat tämän lahjan ja hyvän uutisen ottaa vastaan!
Ilman tätä lahjaa ja Pyhää Henkeä, ei meillä kenelläkään ole voimaa rakastaa toinen toistamme, saati heitä, jotka meitä eri tilanteissa loukkaavat (uskon takia, tai ihan maallisissa tilanteissa). Jos taas Pyhä Henki saa vaikuttaa sydämissämme, meistä tulee Totuutta rakastavia, muta samalla myös ihmistä rakastavia ja armahtavaisia ihmisiä... ja voi olla että joku ei-uskova jaksaa sitten keskustellakin joskus meidän kanssamme - kuten tuo appiukkoni jaksoi.
jos taas emme rakasta ihmistä, jonka kanssa olemme tekemisissä, olemme vain "helisevä vaski ja kilisevä kulkunen" hänelle - silloin on parempi olla hiljaa.
Jumalan lapset tunnistaa siitä, että heillä on keskinäinen rakkaus. Katsoin kerran perhettäni, jossa kaksi vanhinta poikaa (4 ja 3 vuotiaat tuolloin) tappelivat verissä päin keskenään (oikeasti yrittäen satuttaa toista). Silti tiedän, että he rakastavat toinen toistaan syvästi, ja useimmiten viihtyvät keskenään - joku perustavaa laatua oleva erimielisyys oli nämä "lasten kaltaiset" kuitenkin päässyt yllättämään. Koin, että Jumala puhui: katso tätä vertauskuvana uskovista - vilpittömässä uskossaan he taistelevat keskenään, eikä ulkopuolinen tuossa tilanteessa, kun se on menossa, halua kovin mielellään tulla noiden poikien kanssa samalle hiekkalaatikolle leikkimään...
Ollaanko nyt edes yhtä mieltä siitä, että Jeesuksen kautta sinne taivaaseen päästään? (joka siis on Hyvä uutinen). Ja kestetään sitten eriäviäkin mielipiteitä siitä, miten se käytännössä tapahtuu. Ryöväri ristillä sanoi Jeesukselle aralla mielellä: "Muista minua kun tulet valtakuntaasi", mikä riitti hänen osaltaan.
Toivoisin myös, että eri herätysliikkeet pitävät esillä täällä oppejansa, miten tämä käytännössä tapahtuu - jotta etsivä ihminen VOI mennä sitten edes jonkun Kristusta julistavan yhdistyksen tms. puulaakin tilaisuuteen ja kuulla julistuksen syntiensä anteeksiantamuksesta! Tärkein asia mielestäni on se, että edes joku sitä julistaa!
Huom! Paavali ei mennyt niille alueillekaan, jossa sitä joku toinen jo oli julistanut!!!, vaan meni sinne JOSSA EI VIELÄ kukaan ollut julistanut!
Joten: saarnataan hyvää uutista Jeesuksesta jatkossakin, eikä niinkään tökitä toisiamme?
Ollaanko tästä edes yhtenäistä mieltä?
Raamattu ei kuitenkaan kerro, että Paavali ja/tai Barnabas olisivat luopuneet uskostaan, vaikka riitautuivatkin ja menivät omille tahoilleen saarnaamaan (Ap. teot). Myös Paavali varoittaa vakavasti, että hänen jälkeensä tulee raatelevaisia susia, jotka eivät laumaa säästä (vaan että lauma voi olla hajallaankin, ja silti se on "lauma") - ja jo Korinton seurakunnan piirissä oli eri nimikkeisiin lukeutuvia ihmisiä - joskin kaikki olivat uskovia (ja varmaan kaikki luulivat olevansa yhtä lailla oikeassa, kuin me kaikki osaltamme luulemme täällä olevamme :-)
Onneksi tie taivaaseen on sellainen, ettei siltä "hullukaan" eksy - ja Jeesus on itse luvannut Sanassa, että joka Hänen tykönsä tulee, sitä Hän ei heitä ulos! "Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta he itse etsivät monia mutkia."
Mistä sitten uskovaisen tunnistaa? Jeesus sanoo, heidän hedelmistään te tunnette heidät. Hengen hedelmiä ovat rakkaus, kärsivällisyys, ilo jne... Tällaisia hedelmiä löytyi mm. appi"ukostani", joka aikoinaan evankelioi minua, jaksoi keskustella näsäviisaan ateistin kanssa useita öitä syvällisistä asioista - ja kerran sanoi "en tiedä", kun esitin vaikean kysymyksen filosofisessa mielessä (jota en muista enää), ja jatkoi "lue itse sieltä Raamatusta".
Minua puhutteli tuolloin, että oli uskova joka _uskalsi_ sanoa "en tiedä", kun hän ei tosiaankaan tiennyt kyseistä asiaa. Ensimmäinen kohdalleni sattunut uskova, joka ei ollut kaikkitietävä!! Tämän jälkeen aloin lukea Raamattua, jonka sana alkoi vetää minua Jeesuksen luokse. Lopulta rukoilin vaimoni vierellä Jeesusta sydämeeni, sain taivaallisen rauhan, ja seuraavana aamuna kerroin hämmästyneelle appiukolleni (joka varmaan piti minua varsin hankalana tapauksena), että olen tullut uskoon, huusin Jeesusta avukseni jne. Tämän jälkeen sain huomata olevani syntinen ihminen, eli Pyhä Henki, näin uskon, herätti minussa synnin tunnon. (Sitä ennen luulin olevani varsin fiksu ja muutenkin maailman paras ihminen). ... josta johtuen olen useinkin erilaisissa uskovien kokoontumisessa tunnustanut syntejäni, ja uskovat veljet ja sisaret ovat voineet julistaa ne aina Jeesuksen nimessä ja Hänen sovintoverensä tähden anteeksi annetuiksi. (eri sanoja käyttäen, mutta ajatus on ollut sama.)
Törmäsin myös erääseen tosi pieneen lahkoon (huom! ei lestadiolaisiin), jonka vetäjä oli aika kovakatseinen mies, luki kohdan Raamatusta, jossa sanoi, että kaikkien pitää olla samaa mieltä, ja alkoi löytyä yhä pienempiä ja pienempiä "rikkuja ja rakkuja", jossa piti olla samaa mieltä - ja tietysti juuri tuon kaverin pään mukaan - mitä sieltä sattui tulemaan. Alkoi vähän ahistaa :-)
Nyt olen käsittänyt tuon yhtenäisyyden vaatimuksen sellaisena, että kun meistä kaikki (ihan totta!) ovat erehtyväisiä, niin meidän tulisi sietää toinen toisessamme olevia (meidän mielestämme) vajavaisuuksia. Se yhdistävä asia on Jeesuksen (Raamatun mukaan KOKO MAAILMALLE) hankkima pelastus ristinkuolemansa kautta, ja uusi elämä yhteydessä Jumalan kanssa ts. taivaan valtakunnassa, kaikille heille jotka haluavat tämän lahjan ja hyvän uutisen ottaa vastaan!
Ilman tätä lahjaa ja Pyhää Henkeä, ei meillä kenelläkään ole voimaa rakastaa toinen toistamme, saati heitä, jotka meitä eri tilanteissa loukkaavat (uskon takia, tai ihan maallisissa tilanteissa). Jos taas Pyhä Henki saa vaikuttaa sydämissämme, meistä tulee Totuutta rakastavia, muta samalla myös ihmistä rakastavia ja armahtavaisia ihmisiä... ja voi olla että joku ei-uskova jaksaa sitten keskustellakin joskus meidän kanssamme - kuten tuo appiukkoni jaksoi.
jos taas emme rakasta ihmistä, jonka kanssa olemme tekemisissä, olemme vain "helisevä vaski ja kilisevä kulkunen" hänelle - silloin on parempi olla hiljaa.
Jumalan lapset tunnistaa siitä, että heillä on keskinäinen rakkaus. Katsoin kerran perhettäni, jossa kaksi vanhinta poikaa (4 ja 3 vuotiaat tuolloin) tappelivat verissä päin keskenään (oikeasti yrittäen satuttaa toista). Silti tiedän, että he rakastavat toinen toistaan syvästi, ja useimmiten viihtyvät keskenään - joku perustavaa laatua oleva erimielisyys oli nämä "lasten kaltaiset" kuitenkin päässyt yllättämään. Koin, että Jumala puhui: katso tätä vertauskuvana uskovista - vilpittömässä uskossaan he taistelevat keskenään, eikä ulkopuolinen tuossa tilanteessa, kun se on menossa, halua kovin mielellään tulla noiden poikien kanssa samalle hiekkalaatikolle leikkimään...
Ollaanko nyt edes yhtä mieltä siitä, että Jeesuksen kautta sinne taivaaseen päästään? (joka siis on Hyvä uutinen). Ja kestetään sitten eriäviäkin mielipiteitä siitä, miten se käytännössä tapahtuu. Ryöväri ristillä sanoi Jeesukselle aralla mielellä: "Muista minua kun tulet valtakuntaasi", mikä riitti hänen osaltaan.
Toivoisin myös, että eri herätysliikkeet pitävät esillä täällä oppejansa, miten tämä käytännössä tapahtuu - jotta etsivä ihminen VOI mennä sitten edes jonkun Kristusta julistavan yhdistyksen tms. puulaakin tilaisuuteen ja kuulla julistuksen syntiensä anteeksiantamuksesta! Tärkein asia mielestäni on se, että edes joku sitä julistaa!
Huom! Paavali ei mennyt niille alueillekaan, jossa sitä joku toinen jo oli julistanut!!!, vaan meni sinne JOSSA EI VIELÄ kukaan ollut julistanut!
Joten: saarnataan hyvää uutista Jeesuksesta jatkossakin, eikä niinkään tökitä toisiamme?
Ollaanko tästä edes yhtenäistä mieltä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos hyvistä ajatuksista. Mä voin allekirjoittaa täysin sun tekstisi. Mulla on tullut myöskin mieleeni, erinäisiä kovasanaisia väittelyitä lukiessani tällä palstalla, toi raamatun kohta, jossa sanotaan: "siitä teidät tunnistaa Jumalan lapsiksi, että teillä on keskinäinen rakkaus" Tuon keskinäisen rakkauden pitäisi juuri olla se juttu, joka paistaa päällimmäisenä meistä Jeesukseen uskovista. On suuri vahinko kun ne, jotka eivät vielä Jeesusta tunne, eivät näe meissä sitä rakkautta, jonka pitäisi juuri vetää heitä meidän keskuuteemme.
Haluaisin itse pysyä mahdollisimman nöyränä raamatun tulkinnallisten kiistakysymysten suhteen ja olla julistamatta ehdotonta, kaikkitietävää totuutta joistakin "sivuseikoista". Pääasiahan on se, että me kaikki olemme epäonnistuneita ja vajavaisia ihmisiä, mutta meillä on kuitenkin Jeesuksen sovitustyön vuoksi mahdollisuus saada syntimme anteeksi ja sitä kautta mahdollisuus lähestyä Jumalaa. Uskon niin, että se, joka vilpittömin mielin tällä tavalla lähestyy Jumalaa, häntä Jumala myös johdattaa ja hän voi päätyä, kuka mihinkin seurakuntaan sen mukaisesti minkä Jumala näkee parhaaksi juuri kyseiselle henkilölle.
Rukoillaan Jumalalta sellaista mieltä, että haluaisimme kilpailla toinen toistemme kunnioittamisessa, emmekä siinä, kuka on oikeassa jonkin raamatuntulkinnan suhteen. Sellainen rakkauden asenne kyllä takuulla loistaa maailman pimeyden keskellä ja sitä ei voi olla ulkopuoliset huomaamatta.