On se tietysti aika rankkaa...

Jollakulla uskovalla voi olla toisen uskovan, toisen opinsuunnan kannattajan, mielestä kokonaan tai osittain väärä ja harhainen oppi. Herää ksymys miten tällaiseen ,omasta mielestä harhaoppiseen, joka mahdollisesti vielä yrittää käännyttää muita oppiinsa, tulisi suhtautua.

Yleensä kai puolustamme omaa oppiamme ja vakaumustamme, kuten kai tuleekin. Sanan säilällä sivallellaan puolin ja toisin. Eikähän siinä mitään. Kun kaksi tasaveroista taistelijaa ottaa yhteen niin että tanner tömisee ja paikat ryskyy, niin mitä se muuta on kuin komeaa katseltavaa...

Mutta! Entäs ne uskossaan heikot, hapuilevat ja haavoittuvat sielut jotka katselevat sivusta tai uskonsa mukaisesti ottavat osaakin taistelun tiimellykseen: haavoittuvatko juuri he? Horjuuko heidän uskonsa, ainoa toivonsa, minkä varassa he jaksavat päivästä päivään ahdistuksessaan, köyhyydessään ja kurjuudessaan?

Karl Marx sanoi aikanaan, että uskonto on toivottoman maailman toivo ja sydämettömän maailman sydän ja siinä mielessä kansan ooppiumia. Miten siis tulisi menetellä? Antaako toivottoman ihmisen pitää "ooppiuminsa", ainoan lohtunsa, jona varassa hän elää vai riistääkö se häneltä?

21

780

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rauhaa ja kiitos

      Olen jatkuvasti opettanut täällä vilpittömyyden tärkeyttä.
      Vilpittömyys on tärkeätä koska, Jumalan edessä tuomiolla olemme tämän Jumalan oikeudenmukasuuden varassa. Katso Luuk 12:47-48. Siinä asia.

      Oppien tutkimiseen opastin edellä kirjoituksessani juuri "jarlau" merkillä
      palstalla.

      On muistettava ettei yksimielisyys Raamatussa tarkoita, että olisimme aina asioista samaa mieltä.
      Yksimielisyys tarkoittaa, että olemme yksimieliset Herrassa Jeesuksessa, eli meillä on yhteys keskenämme Kristuksen rakkaudessa.
      Tämä yhteys on yli seurakuntarajojen.

      Jumalan kansaa on yksilöinä kaikissa kristillisissä piireissä.

      Mitä vilpittömyys tarkoittaa?
      - Että ihminen on vilpitön sille valolle minkä on saanut!
      Tietenkin kun hän saa lisävaloa, ja huomaa olleensa väärässä, hän riemumielin iloitsee uudesta valosta, ja noudattaa sitä vaikka se tapahtuisi aidan toisella puolella.

      Kristinusko on rakkautta, jonka moni unohtaa usein kiistelleessään uskon kysymyksistä.

      Minä olen tavannut hyviä kristittyjä, monissa, kaikissa piireissä mitä suomessa on.
      Olen tavannut niissä niitäkin, jotka eivät seuraa Raamatun valoa, vaikka ovat virheensä havainneet.

      Kuitenkin jos ihminen saadaan piirissään uskomaan, että meillä on ainoa oikea usko, niin hän luottaessaan siihen menetää tervettä arvostelukykyään muille näkemyksisille teologiassa, eikä hän vakuutu ja ymmärrä vaikka miten yrittäisi Raamatulla perustella asioita.

      Adventikirkko on ainoa kirkko maailmassa joka avoimesti opettaa tätä vilpittömyyskysymystä näin, ja hyväksy kaikien piireien kaiken Kristusta korottavan toiminnan ja jokaisen vilpittömän uskon.
      Adventtikirkko on maailman suvaistevaisin kirkko.
      Ja oikeudenmukaisin juuri tässä.

      Jos jaksat lukea vielä Raamattuopetukseni:
      (http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli)

      Jumalan siunausta
      jari laurila

      MIKÄ ON OIKEA USKONTO?

      Kaikissa kristillisissä piireissä ja kirkoissa on vilpittömiä sieluja jotka ovat uskollisia Jumalalle korottaen Kristusta sen ymmärryksen mukaan minkä omistavat.
      Näin mikään yksittäinen seurakunta ei omista yksin oikeuksia kristinuskoon.
      Uskonpuhdistus on synnyttänyt monia seurakuntia jotka ovat pyrkineet yhä lähemmäksi Raamatun alkuperäistä totuutta, mistä alkuseurakunta joskus lankesi pois, ja syntyi pääasiassa ihmisen ympärille ja palvontaan keskittynyt yhteisö.(2 Tess 2:3-4)
      Jumala on siunannut uskonpuhdistuksen synnyttämiä seurakuntia ja niiden parista löytyy Jumalan kansan jäseniä yksilöinä.
      Ihmisellä on oikea usko kun hän seuraa ehdottoman vilpittömästi Raamatun opetusta ja uskoo Jeesukseen.

      Raamatun profetiat kuitenkin kertovat, että viimeisinä päivinä tulee selvästi erottumaan kaksi joukkoa. Ne jotka kumartavat petovaltaa (Ilm 13 luku) ja ne jotka ovat "pyhiä" uskoen Jeesukseen ja noudattavat kaikkia Jumalan käskyjä. (Ilm 12:17; 14:12, Matt 5:17-18, Luuk 16:17, 2 Moos 20:1-17, 5 Moos5:1-21) Jumala tahtookin kutsua kansansa jäseniä pois babylonista (Ilm 18:4) sinne missä on Jeesuksen usko ja profetian Henki. (Ilm 19:10) Profetian Hengen armolahja on toiminut Adventtikirkossa Ellen G. Whiten välityksellä. Jumala antoi hänen kauttaan profetiat lopun aikoja varten. EGW opetti vain ja yksin Raamattua, lisäämättä ja pois ottamatta Raamatusta sanaakaan. Hän täsmensi, opetti ja selvensi Raamatun opetuksia sekä menneeltä että tulevalta ajalta.

      Eksytyksestä on sanottava, että se antaa ymmärtää olevansa ainoa oikea. (Matt 24:4-5,11-12) Eksytyksessä on mukana täysin oikeata opetusta, mutta se ei kestä kokonaisvaltaista Raamatulla tutkimista. Muuten se ei olisikaan eksytystä.
      Kuitenkaan eksytys ei omista lopun ajan seurakunnan tuntomerkkejä Jeesuksen uskosta ja lain noudattamisesta. (Ilm 14:12)
      Se tunnustaa uskoa, armoa ja Kristusta kuten pitääkin, mutta kieltää Jumalan lain ja pyhityksen. Jumalan laki opettaa mikä on syntiä, eikä Raamattu tunne sellaista armoa joka kattaisi jatkuvan ja tahallisen kapinan Jumalan tahtoa vastaan ilman katumusta ja kääntymystä. (Room 6:23, Room 3:20, Joh 15:10, 1 Joh 2:4) Kukaan ei näe elämää ilman pyhitystä. (Hepr 12:14)
      Evankeliumi ei syrjäytä ja korvaa lakia, eikä laki evankeliumia. Molempia on saarnattava rinnakkain.

      Herran seurakunta huolehtii tietysti evankeliumin viemisestä koko maailmaan. Adventtikirkko toimii jo lähes kaikissa maailman valtioissa. (Matt 28:18-20)
      Kasvuvauhti oli vuonna 2004 miljoona uutta uskonratkaisun tehnyttä vuodessa.
      Adventtikirkko kehottaa myös kuuliaisuuteen kaikille Jumalan käskyille täsmällisen tarkasti huolehtien myös lepopäiväkäskyn kunnioituksesta. (Jaak 2:10-13)

      Herran kansaa ja Jumalan lapsia on kaikissa kristillisissä piireissä kuten Adventtikirkossakin yksilöinä ja muissa piireissä enemmän kun Adventtikirkossa. (v. 2005)
      Lopun ajan tapahtumat näyttävät tarkemmin miten Jumalan kansa liittyy yhteen laumaan erottuen petovallasta viimeisinä päivinä.
      Kerran on oleva "yksi lauma ja yksi paimen." (Joh 10:16)

      • Näkijä

        Harhaoppista varoittava voi olla itse harhaopissa mukana, eikä sitä huomaa. Sellaistakin on nähty tällä palstalla olevan.

      • Näkijä kirjoitti:

        Harhaoppista varoittava voi olla itse harhaopissa mukana, eikä sitä huomaa. Sellaistakin on nähty tällä palstalla olevan.

        Rauhaa ja kiitos

        Ilman muuta ja totta kai.
        Muista Luuk 12:47-48, miten harhaopissakin voi olla Jumalan lapsi!

        Siunausta
        jari laurila

      • jarlau kirjoitti:

        Rauhaa ja kiitos

        Ilman muuta ja totta kai.
        Muista Luuk 12:47-48, miten harhaopissakin voi olla Jumalan lapsi!

        Siunausta
        jari laurila

        Kylläpä nyt yrität varmistaa perustuksiasi suunnalta jos toiseltakin.

        Ensinnäkin olet harhaoppisen kirkon harhaoppinen jäsen ja yrität lipevän eksyttävästi päästä varoittamaan harhaopeista, että osoittautuisit itse muka vilpittömäksi. Näinhän Ellen Whitekin teki, saarnasi suut silmät täyteen epäraamatullisia näkyjä ja oppeja ja sitten varoitti tekopyhästi harhaopeista.

        Toiseksi varmistat pohjiasi, että jos oletkin harhaoppisessa kirkossa, niin sinne jääminen olisi jotenkin Raamatulla perusteltavissa. Ei ole, harhaoppista käsketään karttamaan ja lähtemään pois heidän seurastaan.

      • äimän käki
        jarlau kirjoitti:

        Rauhaa ja kiitos

        Ilman muuta ja totta kai.
        Muista Luuk 12:47-48, miten harhaopissakin voi olla Jumalan lapsi!

        Siunausta
        jari laurila

      • uskova_1 kirjoitti:

        Kylläpä nyt yrität varmistaa perustuksiasi suunnalta jos toiseltakin.

        Ensinnäkin olet harhaoppisen kirkon harhaoppinen jäsen ja yrität lipevän eksyttävästi päästä varoittamaan harhaopeista, että osoittautuisit itse muka vilpittömäksi. Näinhän Ellen Whitekin teki, saarnasi suut silmät täyteen epäraamatullisia näkyjä ja oppeja ja sitten varoitti tekopyhästi harhaopeista.

        Toiseksi varmistat pohjiasi, että jos oletkin harhaoppisessa kirkossa, niin sinne jääminen olisi jotenkin Raamatulla perusteltavissa. Ei ole, harhaoppista käsketään karttamaan ja lähtemään pois heidän seurastaan.

        Rauhaa

        Minulle on turha lähettää herjaa ja pilkkaa.
        Kasva kristityn käytöstapoihin.
        Herra nuhdelkoon.

        Hengellinen Raamatuntuntija näkee heti mistä on kysymys, eli kirjoittajan hengellisen tilan, kun saa luettavakseen Sinun tyylisi tekstiä.
        Kristity rakastaa, ei pilkkaa.
        Tämä Sinun pitäisi oppia ja ymmärtää ollaksesi kristitty.

        Siunausta
        jari laurila

      • soapi toestoo

        ====Minulle on turha lähettää herjaa ja pilkkaa.====
        Mitä itse kirjoitat?

        ====Kasva kristityn käytöstapoihin.
        Herra nuhdelkoon.=====

        Paraskin neuvoja!

        ====Hengellinen Raamatuntuntija näkee heti mistä on kysymys, eli kirjoittajan hengellisen tilan, kun saa luettavakseen Sinun tyylisi tekstiä.====

        Kyllä muutkin pystyvät arvostelemaan sinua.Luetko itsesi hengelliseksi raamatuntutkijaksi?
        Arviosi on itsesi!

        ===Kristity rakastaa, ei pilkkaa.====

        Koska alat rakastamaan ja lopetat pilkkaamisen?

        =====Tämä Sinun pitäisi oppia ja ymmärtää ollaksesi kristitty.=====

        Tiedätkö mitä sinun pitäisi oppia?
        Asetut muiden yläpuolelle vaikka näytöt kohdallasi osoittavat toista!

        Kristitty ei ylipäätään ole sellainen henkilö, joka tahallisesti eksyttää toisia harhaoppiin, niinkuin sinä. Et ole mikään vilpitön, koska sinulle on jo monet kerrat sanottu, että olet väärän enemmänkuinprofeetan seuraaja ja opetuksissasi on helvetin katku. Sinulle on osoitettu (en ainoastaan minä vaan muutkin) missä oppisi menevät väärään, mutta muutosta ei tapahdu, vaan joka kirjoituksessasi vedät ihmisiä itsesi ja adventtikirkon huomaan.

        Varmaan Jeesuksen käytös ei sinun mielestäsi ollut kristillistä, vaan pilkkaamista ja herjaamista.

      • soapi toestoo kirjoitti:

        ====Minulle on turha lähettää herjaa ja pilkkaa.====
        Mitä itse kirjoitat?

        ====Kasva kristityn käytöstapoihin.
        Herra nuhdelkoon.=====

        Paraskin neuvoja!

        ====Hengellinen Raamatuntuntija näkee heti mistä on kysymys, eli kirjoittajan hengellisen tilan, kun saa luettavakseen Sinun tyylisi tekstiä.====

        Kyllä muutkin pystyvät arvostelemaan sinua.Luetko itsesi hengelliseksi raamatuntutkijaksi?
        Arviosi on itsesi!

        ===Kristity rakastaa, ei pilkkaa.====

        Koska alat rakastamaan ja lopetat pilkkaamisen?

        =====Tämä Sinun pitäisi oppia ja ymmärtää ollaksesi kristitty.=====

        Tiedätkö mitä sinun pitäisi oppia?
        Asetut muiden yläpuolelle vaikka näytöt kohdallasi osoittavat toista!

        Rauhaa

        Ota vaan vakavasti kehotukseni rakkaudessa opetella kristityn käytöstavat ensin.

        Aivan turhaan näet vaivaa kirjoittaa herjaasi minulle.
        Tyyli pitää muuttua ensin.

        En nimittäin lue, kun 1-2 riviä.

        Siunausta rakkaudessa
        jari laurila

      • ihmettelyyn syytä

        Eihän tämä ollut adventistien aloittama viestiketju.
        Miksi te sekaannutte jokaiseen viestiketjuun.
        Voisitte antaa muiden keskustella rauhassa.

        Sitten kun olet tullut, määräät muiden viestien sisältöä.
        Sinun sanottavasi ei liity keskustelujen aiheeseen millään lailla ymmärrystä lisäävällä tavalla.
        TYYLISI ON MUUTUTTAVA PALJON!
        Nyt se on vain alemmudentuntoisen vähemmistön vikinää keskustelutilanteessa, jossa ei normaalilla tavalla voi kutsua järjestyksenvalvojaa paikalle korjaamaan häirikköjä pois paikalta.

      • ihmettelyyn syytä kirjoitti:

        Sen verran olen tehnyt tässä, että olen kommentoinut minulle tullutta palautetta.
        Katsos vastaan, kun koneeni näyttää, että minulle on postia.

        Noin muuten laitan omia aloituksia, tai sitten jos havaitsen jotakin mihinkä voin antaa Raamatullista valoa.

        Ihania ihmisiä täällä.
        Rakkaudessa kristityn mallikuvia.

        Jumalan siunausta
        jari laurila

    • erotus menossa

      Eksytään on kun ei tunneta kirjoituksia. Jumalan sana ja E. White sanoma eivät ole ristiriidassa. Vaan tukevat toisiaan. Jumala toimi E. Whiten kautta ja toi uutta valoa. Tulee alistua sille totuudelle joka on annettu.
      Tässä onkin eroa ketkä uskoo ja ketkä ei. Tulee kuunella mitä henki sanoo seurakunnille. Jumala käyttää palvelijoita, niinkuin E. Whitea.

      • soapi toestoo

        Kun lukee kaksi ensimmäistä lukua Raamatusta, niin voi jo sanoa EGWhiten kirjoittaneen aivan muuta kuin mitä Raamatusta on luettavana Paratiisista.

        Kun kysyt kumpaa minä uskon ja kumpaa en, on vastaus helppo; Ramattu on oikeassa ja EGWhite väärässä.

        Mikä voi olla helpompi ottaa selville?
        Asia on päivänselvää.
        Kun lukee EGW:n kirjan loppuun, niin asia senkuin varmentuu; mitään niistä asioista joissa egw poikeaa Raamatun tekstistä, ei ole löydettävissä Raamatusta.

        Näinollen joutuu ihmettelyn valtaan adventistien motiiveista puolustaa väärää profeettaansa.
        EGW:n teksti johdattaa aivan toisenlaisen evankeliumin sanoman omaksujaksi kuin mistä Raamattu puhuu.
        Kaikki Raamatun kertomat merkitykset puuttuvat egw:n vapahtajasta ja tilalla on kaikin puolin vieras sanoma, joka ei ole kristinuskoa.

        Ymmärrykseni mukaan tällainen ihmisten harhauttaminen on edesvastuutonta ja tuomittavaa.
        Katsoin myös vanhempieni luona pikaisesti kirjasarjaa "Ikuisia kertomuksia" ja se oli samanlaista sanoman muuntelua.

        Kertomukset vaikuttavat opettavaisilta mutta vääristävät ja kasvattavat ihmisen ajatukset harhapoluille näennäisestä totuudellisuudesta huolimatta.

      • En tiedä
        soapi toestoo kirjoitti:

        Mitä EGW kirjoittaa paratiisista

      • Seraja-m55

        Kun minä luen kirjasta "Elämä ja Kasvatus" kaksi ensimmäistä lukua, niin en voi mitenkään löytää siitä mitään raamatunvastaisuutta.

        Tämäkin profeetallinen teos vain noudattaa sitä periaatetta, että se paljastaa laajemmin, mitä eri Raamatun jakeiden taakse kätkeytyy eli toimii kuin voimakas mikroskooppi kun sillä tutkitaan eri kohteita.

        Vai voiko joku nähdä esim. seuraavassa otteessa jotakin Raamatun vastaista?
        "Jumalassa oleva tieto on kaiken todellisen tiedon ja kehityksen alkulähde. Käännymmepä minne tahansa aineellisessa, henkisessä tai hengellisessä maailmassa, kaikessa näemme - synnin tahroja lukuunottamatta - ilmauksia tästä tiedosta. Mitä tahansa tutkimuksen haaraa etenemmekin, vilpittömästi pyrkien pääsemään selville totuudesta, joudumme kosketuksiin näkymättömän, valtavan Älyn kanssa, joka työskentelee kaikessa ja kaiken kautta. Ihmismieli joutuu yhteyteen Jumalan mielen kanssa, äärellinen äärettömän kanssa. Tällaisen yhteyden vaikutusta ruumiiseen, sieluun ja henkeen ei voida arvioidan kyllin korkealle." Elämä ja Kasvatus s. 14

        Minulle on päivänselvää, että nimimerkki "soapi toestoo" on käsittänyt näitä kirjoituksia täysin väärin.

        Tietysti jos nimimerkki edustaa laittomuuden oppia eli Jumalan lain hylkäämisen linjaa ja vastaavia kristillisyyden harhoja, niin tottakai hän näkee tarpeelliseksi vastustaa näitä kirjoituksia jo periaatteessa.

        Mitä sitten tulee tuohon kirjasarjaan "Ikuisia kertomuksia", jota on levitetty ainakin miljoonaan kotiin maassamme ja joka on näissä kodeissa saanut suuren suosion, perustuu erittäin vahvasti Raamatun Sanaan ja tuo profeetallinen osuus tulee niissäkin ilmi lähinnä siten, että niitä lukiessaan saa vahvan vaikutelman, kuinka niiden kirjoittaja on saanut olla Jumalan armosta ja tämän antamien näkyjen kautta aivan ilmeisenä silminnäkijänä kaikessa mistä hän kirjoittaa.
        Siksi hän kuvailee usein omin sanoin näkemiään asioita eikä siteeraa suoraan Raamatun jakeita.

        "...profetoimista älkää halveksuko," 1. Tess. 5:20

      • soapi toestoo
        En tiedä kirjoitti:

        Mitä EGW kirjoittaa paratiisista

        Ellen kertoo Jumalan olleen ennen syntiinlankeemusta verta ja lihaa niinkuin ihminenkin. Siksi kuulemma voidaan sanoa ihmisen olleen Jumalan kuvankin.

        "Lähtiessään Jumalan kädestä ihminen oli henkiseltä, ruumiilliselta ja hengelliseltä olemukseltaan Jumalan kuva."

        "Jumalan tarkoitus oli, että mitä kauemmin ihminen eli, sitä täydellisemmin hänessä tuli näkyä Jumalan kuvan ja sitä täydellisemmin hän heijastaisi luojansa kirkkautta. Kaikki ihmisen kyvyt saattoivat edelleen kehittyä; niiden tehokkuuden ja elinvoiman oli määrä jatkuvasti lisääntyä."

      • Seraja-m55 kirjoitti:

        Kotini ei ole yksi tuosta miljoonasta, joten voisitko sanoa, mikä kirjan nimi on englanniksi, niin ehkä se sitten löytyy hyllystäni.

      • annu42
        uskova_1 kirjoitti:

        Kotini ei ole yksi tuosta miljoonasta, joten voisitko sanoa, mikä kirjan nimi on englanniksi, niin ehkä se sitten löytyy hyllystäni.

        Suomalaiset tuntevat Ikuisina kertomuksina, suomentaja Olavi rouhe. Kun nimenä on The Bible Story, voin kuvitellakin, että kirjoittaja kertoo myös omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan.

      • annu42 kirjoitti:

        Suomalaiset tuntevat Ikuisina kertomuksina, suomentaja Olavi rouhe. Kun nimenä on The Bible Story, voin kuvitellakin, että kirjoittaja kertoo myös omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan.

        Jaha, luulin, että jokin Ellenin kirja oli jäänyt pimentoon, mutta olikin jonkun muun. No tuota kirjaa minulla ei ole millään kielellä.

      • Timo Flink
        soapi toestoo kirjoitti:

        Ellen kertoo Jumalan olleen ennen syntiinlankeemusta verta ja lihaa niinkuin ihminenkin. Siksi kuulemma voidaan sanoa ihmisen olleen Jumalan kuvankin.

        "Lähtiessään Jumalan kädestä ihminen oli henkiseltä, ruumiilliselta ja hengelliseltä olemukseltaan Jumalan kuva."

        "Jumalan tarkoitus oli, että mitä kauemmin ihminen eli, sitä täydellisemmin hänessä tuli näkyä Jumalan kuvan ja sitä täydellisemmin hän heijastaisi luojansa kirkkautta. Kaikki ihmisen kyvyt saattoivat edelleen kehittyä; niiden tehokkuuden ja elinvoiman oli määrä jatkuvasti lisääntyä."

        ==>Ellen kertoo Jumalan olleen ennen syntiinlankeemusta verta ja lihaa niinkuin ihminenkin. Siksi kuulemma voidaan sanoa ihmisen olleen Jumalan kuvankin.

      • mikäkö?
        Timo Flink kirjoitti:

        ==Missä noissa EGW-lainauksissa sanotaan, että Jumala on lihaa ja verta???===

        Käännätkö asian kuvaamaan ihmisen sitten olleen kuten JUMALA ????

        Ärsyttävintä on, että EGW haluaa esittää itseää valaisemassa "meile yksinkertaisille" muka Raamatun kertomaan rinnastettavaa selitystään.

        Mikäli Raamattu sanoo jotain, sillä on Jumalan hyväksyntä siihen mittaan asti, kuin se on Raamatusta luettavissa.
        Miksi sinä EGW:tä tyrkytät mukaan samaan arvoasemaan?
        Tulee väkisin mieleen itsensäkorottamisen Raamatun rinnalle olevan teidän jatkuvan tavoitteenne.
        Se on kuin sisäänrakennettuna ominaisuutena adventismissa ja se ärsyttää korskeudellaan sivullisia.
        Itsekään et ole siitä ominaisuudesta vapaa.
        Se on sitä vierasta henkeä jonka aistii aina adventistin lähelläkin, kun heitä tapaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3965
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      78
      3618
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      40
      3097
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2528
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      21
      2358
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      44
      2035
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      44
      1908
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1738
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      28
      1565
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1526
    Aihe