Noudin matkailuauton 23.11.05 Saksasta. Etsin netin välityksellä sopivaa autoa useita kuukausia.
Löysin Heikki Back international kotisivut, ja siellähän oli juuri etsimäni auto. Fiat Maxi alustalle tehty Adria 660 SP. Ei muuta kuin puhelu Heikille. Heikki kertoi että auto on ollut esittelyautona ja on kuin pakasta vedetty, ei missään kulumisen merkkejä. Niinpä sovimme että tulen noutamaan sen 2 viikon päästä, jotenka maksoin pienen varausmaksun. Kahden viikon päästä lensimme Zurichiin Sweitsiin missä Heikki asuu.
Mentyämme terminaaliin laukkuja hakemaan Heikki jo vilkutteli lasiseinän takana. Terminaalista lähdimme Heikin autolla kohti Saksaa Villingen-Schwenningeniä missä uljas automme odotti. Tarkasteltuamme auton totesimme että on juuri siinä kunnossa missä Heikki oli meille kertonut. Niinpä lähdimme sisätiloihin ja teimme kaupat.
Nyt äkkiää suuntasimme rekisteröintitoimistoon jotta olisimme saanneet auton rekisteröityä, mutta nyt iski vastoinkäyminen. Rekisteröintitoimisto oli sulkenut ovet tältä päivältä,koulutustilaisuuden takia. Päätimme että lähdemme Casthausiin yöpymään jonka Heikki järjesti edulliseen hintaan suhteillaan. Seuraavana aamuna olimme jo heti kahdeksan jälkeen rekisteröintitoimistossa, jossa riitti paperin täyttämistä kahdessa eri pisteessä. Paperien täyttö sujui hyvin kun Heikki osaa hyvin saksaa, niin ei missään vaiheessa ei tullut epävarmaa oloa. Parin tunnin päästä oli asiat kunnossa ja autossa Saksalaiset siirtokilvet ja rahaakaan ei kulunut kuin vähäsen yli sata euroa.
Tämän jälkeen varusteltiin autoa matkakuntoon tärkeimmillä tavaroilla. Kun kaikki oli kunnossa ja olimme valmiit lähtöön toivotti Heikki meille matkaonne ja lähdimme kumpikin omiin suuntiin.
Heikki oli koko ajan meidän kanssamme eikä kertaakaan jättänyt meitä itseksemme vaan aina auttoi meitä joka asiassa. Tämän helpommaksi ei matkailuauton noutoa voi saada. Olessamme matkalla Heikki vielä soitteli ja kyseli kuulumisia joka tuntui ihan hyvältä.
Olimme vaimoni kanssa tosi tyytyväisiä ja lisäksi saimme olla onnellisia kun olimme saanneet noutoporukkaan Seijan ja Reinon jotka ovat jo pitkään harrastaneet matkailuautoilua upealla Mersullaan. Heidän kokemuksella saimme monta vinkkiä harrastuksesta, ja niitä vinkkejä aloittelevat rähmäkäpälät tarvitsivat.
Mikäli jollain on kiinnostusta noutaa matkailuauto Saksasta voin suositella Heikki Backkia.
Terveisin KaTiLe
Tässä Heikin kotisivut http://www.nettiauto.com/back
Matkailu-auto
22
28090
Vastaukset
- mainospuhe
ja yhtään vuokra-autoahan tällä "sedällä" ei myynnissä ole vain pakastavedettyjä esittelyautoja monta aina samanlaista
- Saksasta
Kiitos kommentistasi ! Valitettavasti en noteeraa sinun viestiäsi, koska sinulla ei ole tietoa mistä puhut. Pyydän että antaisitte asiallisia kommenteja, ei turvansoittoa. Valitettavasti aina näitä rääväsuita täältä löytyy.
Terveisin
KaTiLe
- Car'avan
Aika makeeta.
- ohhoh
Onneksi olkoon uudesta kulkupelistä (käsitin kirjoituksesta, että on ensimmäinen matkailuauto teille). Tervetuloa meidän kulkijoiden joukkoon, ja antoisia matkoja jo näin talvellakin.
On mukava lukea muidenkin Saksasta matka-auton tuoneiden tuoreista kokemuksista. Siksi mielenkiinnosta kysyisin, kun omani, jo reilut kolme vuotta palvellut "työjuhta" haluttaisiin vähän nuorentaa ensivuoden aikana. Oletteko laskeneet, kuinka paljon hakukustannukset kaikkiaan tekivät siihen asti kun auto oli rekisteröitynä SUOMESSA. Tosin osa teidän kustannuksista meni lomailun tiliin, mutta noin tieto kiinnostaisi (tulitteko laivalla Hankoon. Nyt ainakin on sopivan edullisia autopaikkoja ollut tarjolla). Oman auton tuonnista on jo sen verran aikaa, etteivät tuonnin kaikki hintatiedot ole enään ajan tasalla.
Laitan vielä tähän pienen lainauksen siitä säästöstä, jonka laskeskelin saaneeni kaikkine tuontikustannuksineen täältä ostettuun autoon verrtattuna. Säästössä ei ole huomioitu paremman varustelun tuomaa lisäsäästöä (jos saman varustelun olisi asentanut täällä, vaikka käytetyistä tavaroista).
"Oman autoni olen tuonut Saksasta, kuten jo aiemmin olen kertonut. Sain sen sieltä edullisemmin, ja paremmin varustettuna, vähemmän ajettuna, ja noin 5000€ halvemmalla (sisältäen kaikki kustannukset siihen asti kun auto on rekisteröitynä SUOMESSA)".
Meitä Saksasta onnistuneita matka-autokauppoja tehneitä tuntuu olevan aina vain enemmän. Sieltäpäin tätä tulevaakin ostosta olen hiljalleen katsellut, vaikka kiirettä ei olekaan -vielä.- Joppe
Muutama kysymys. Jos menee Saksasta haetulla matkailuautolla tekemään kauppaa uudesta autosta suomalaisessa liikkeessä niin hyvittääkö kauppiaat minimaalisesti kuin kyseessä on tuontiauto (halvempi? Miten takuut toimii tuontiautoissa?
- ohhoh
Joppe kirjoitti:

TAKUU: Takuu toimii EU:n alueella niillä takuuehdoilla jotka olivat autoa uutena ostettaessa, ostomaassa (Saksa) voimassa. Jos täällä on maahantuojan tarjoamia parempia takuuehtoja, ne eivät koske tuontiautoa. Esim. Delta Motors tarjosi omille maahantuomilleen Ducato pakettiautille neljän vuoden takuuta. Yhtään matkailuauton Ducato alustaa se ei koske, koska alustaa ei ole ostettu Suomesta, ja viety vasta sitten matkailuautokoritehtaalle. Sama koskee kopinkin takuuta, takuuehtojen puitteissa.
Matkailuauto kauppiaita on monenlaisia. Osa tuo maahan VAIN KÄYTETTYJÄ MATKAILUAUTOJA. Osa myy etupäässä uusia autoja, ja vaunuja. Tuovat silti joitakin edustamansa merkin uudehkoja käytettyjä autoja maahan. Täydentämään eniten kysyttyjen käytettyjen automallien puutetta. Saavat siitä hyvät katteet itselleen.
Vielä nyt on matkailuautojen kohdalla kysyntä suurempaa kuin tarjonta (kohtuuhintaisilla suosituilla malleilla). Minunkin autoa on useampi kysynyt suoralla ostolla ostaakseen. En ole ollut vielä innokas myymään. Millä minä sitten itse liikkuisin. Kun löydän itselleni sopivan yksilön, laitan omani vasta sitten myyntiin. Menee todennäköisesti suoralla kaupalla seuraavalle käyttäjälle. - reinoka
ohhoh kirjoitti:
TAKUU: Takuu toimii EU:n alueella niillä takuuehdoilla jotka olivat autoa uutena ostettaessa, ostomaassa (Saksa) voimassa. Jos täällä on maahantuojan tarjoamia parempia takuuehtoja, ne eivät koske tuontiautoa. Esim. Delta Motors tarjosi omille maahantuomilleen Ducato pakettiautille neljän vuoden takuuta. Yhtään matkailuauton Ducato alustaa se ei koske, koska alustaa ei ole ostettu Suomesta, ja viety vasta sitten matkailuautokoritehtaalle. Sama koskee kopinkin takuuta, takuuehtojen puitteissa.
Matkailuauto kauppiaita on monenlaisia. Osa tuo maahan VAIN KÄYTETTYJÄ MATKAILUAUTOJA. Osa myy etupäässä uusia autoja, ja vaunuja. Tuovat silti joitakin edustamansa merkin uudehkoja käytettyjä autoja maahan. Täydentämään eniten kysyttyjen käytettyjen automallien puutetta. Saavat siitä hyvät katteet itselleen.
Vielä nyt on matkailuautojen kohdalla kysyntä suurempaa kuin tarjonta (kohtuuhintaisilla suosituilla malleilla). Minunkin autoa on useampi kysynyt suoralla ostolla ostaakseen. En ole ollut vielä innokas myymään. Millä minä sitten itse liikkuisin. Kun löydän itselleni sopivan yksilön, laitan omani vasta sitten myyntiin. Menee todennäköisesti suoralla kaupalla seuraavalle käyttäjälle.tehdastakuu, ja tietenkin maahantuojat yrittävät "jarruttaa" tällaisien autojen takuukorjauksia, mutta pakko heidän on ne hoitaa.
- ohhoh
ohhoh kirjoitti:
TAKUU: Takuu toimii EU:n alueella niillä takuuehdoilla jotka olivat autoa uutena ostettaessa, ostomaassa (Saksa) voimassa. Jos täällä on maahantuojan tarjoamia parempia takuuehtoja, ne eivät koske tuontiautoa. Esim. Delta Motors tarjosi omille maahantuomilleen Ducato pakettiautille neljän vuoden takuuta. Yhtään matkailuauton Ducato alustaa se ei koske, koska alustaa ei ole ostettu Suomesta, ja viety vasta sitten matkailuautokoritehtaalle. Sama koskee kopinkin takuuta, takuuehtojen puitteissa.
Matkailuauto kauppiaita on monenlaisia. Osa tuo maahan VAIN KÄYTETTYJÄ MATKAILUAUTOJA. Osa myy etupäässä uusia autoja, ja vaunuja. Tuovat silti joitakin edustamansa merkin uudehkoja käytettyjä autoja maahan. Täydentämään eniten kysyttyjen käytettyjen automallien puutetta. Saavat siitä hyvät katteet itselleen.
Vielä nyt on matkailuautojen kohdalla kysyntä suurempaa kuin tarjonta (kohtuuhintaisilla suosituilla malleilla). Minunkin autoa on useampi kysynyt suoralla ostolla ostaakseen. En ole ollut vielä innokas myymään. Millä minä sitten itse liikkuisin. Kun löydän itselleni sopivan yksilön, laitan omani vasta sitten myyntiin. Menee todennäköisesti suoralla kaupalla seuraavalle käyttäjälle.Tärkein jäi pois edellisestä vastauksesta.
Jokainen karavaaniliike hyvittää vaihdokeista omien periaatteidensa mukaan. Useimmilla ei ratkaise auton ensimmäsen ostajan kotimaa, vaan auton kunto, kilometrit, vuosimalli ja tärkeimpänä tekijänä se, kuinka helppo auto on myydä eteenpäin. Harvinaisia merkkejä ja "kesäautoiksi miellettyjä malleja" ei noteerata kovin korkealle. Samoin hintavammat yli 3500 kg:n kokonaispainoiset C-kortilla (kuorma-auto) ajettavat ovat vaikeampia myydä. Hyvitystä voi pienentää juuri epäily pitkästä seisonta-ajasta kauppialla. - KaTiLe
Tervehdys ohhoh !
Kiitokset sinulle viestistäsi. Tämä on tosiaan ensimmäinen matkailuautomme, tosin olemme olleet muutamalla reissulla Reinokan kanssa euroopassa.
Reino ja Seija oli nyt meidän kanssa hakemassa autoamme.
Kysyit paljonko tuli edullisemmaksi hakea Saksasta auton, minulla ei ole tarkkaa tietoa, mutta laitan noin suurinpiirtein kustannukset kympin tarkkuudella.
Lentomatka per henkilö oli 118 eur. Rekisteröinti Saksassa 120 eur. Polttoainetta paloi ilmeisesti joku 300-400 litraa, Reinokalla voi olla tarkka tieto, mutta on otettava huomioon että olimme samalla lomalla ja kiertelimme Saksaa ristiin rastiin, varsinkin Luxsenburgia. Vaimoni kävi säästämässä Villeroy&Bochin posliinimyymälässä (jälleen lisää säästöä)ym.
130 euroa meni lautta ja siltamaksuun ruotsiin mentäessä. Muistaakseni saman verran meni Seawindille Tukholma - Turku välille. Autosta maksoin 40000 euroa, samanlainen on myynnissä Suomessa ja sen hinta on 54,700 eur. Tosin täytyy ottaa huomioon että minun autoni oli "käytetty"
rekisteröity 9.5.2005 ja ollut liikkeen esittelyautona. Lisäksi autossani oli lisäsävarusteita mitä ei Suomessa myytävänä olevissa ole. Mielestäni joka tapauksessa oli kannattavaa noutaa matkailuauto Saksasta. Sekin vielä että oli juuri sellainen mitä olin etsiskellyt. Niin auto on Fiat Maxin jatketulle Alko alustalle tehty Adria Corall 660 SP.
Muille kirjoittajille sanoisin että tulen kyllä nimimerkin takaa esille. Kerrotte sähköpostiosoitteene, niin kyllä vastailen, mutta herjaajat ja pilkkaajat älköön vaivautuko.
Toivotan sinulle Ohhoh hyvää joulua sekä antoisaa matkailuautoilua vuodelle 2006
Toivottavasti voisimme tavata matkailuauton merkeissä.
Terveisin KaTiLe - Eero62
KaTiLe kirjoitti:

Terveisin KaTiLeEikö nykysin tarvitse maksaa tuontiautoista arvonlisäveroa joka on Suomessa 22%?
- ohhoh
Eero62 kirjoitti:
Eikö nykysin tarvitse maksaa tuontiautoista arvonlisäveroa joka on Suomessa 22%?
Ei tarvitse käytettyinä maahantuoduista autoista maksaa. Muistaakseni auto on käytetty kun se on rekisteröity yli 6 kuukautta aikaisemmin, ja sillä on ajettu yli 5000 km ennen maahantuontia. Tarkistakaa nämä tiedot, muistinko oikein.
- Kristian
reinoka kirjoitti:
tehdastakuu, ja tietenkin maahantuojat yrittävät "jarruttaa" tällaisien autojen takuukorjauksia, mutta pakko heidän on ne hoitaa.
Maahantuojan pakko hoitaa takuuta!! Myyjä liike saksassa on vastuussa auton takuusta. Suomen maahantuoja hoitaa ainoastaan heidän kautta virallisesti tuodut autot.
- jep jep
ohhoh kirjoitti:
Ei tarvitse käytettyinä maahantuoduista autoista maksaa. Muistaakseni auto on käytetty kun se on rekisteröity yli 6 kuukautta aikaisemmin, ja sillä on ajettu yli 5000 km ennen maahantuontia. Tarkistakaa nämä tiedot, muistinko oikein.
Koskee vain verovapaita matkailuautoja.
- uusi ja vanha
ohhoh kirjoitti:
Ei tarvitse käytettyinä maahantuoduista autoista maksaa. Muistaakseni auto on käytetty kun se on rekisteröity yli 6 kuukautta aikaisemmin, ja sillä on ajettu yli 5000 km ennen maahantuontia. Tarkistakaa nämä tiedot, muistinko oikein.
Jos asuntoauto täyttää asuntoautonmääräykset, niin on sama onko uusi vain vanha. Asuntoauto ja vaunu rinnastetaan tavaran tuontiin ei auton tuontiin.
- Jussi
uusi ja vanha kirjoitti:
Jos asuntoauto täyttää asuntoautonmääräykset, niin on sama onko uusi vain vanha. Asuntoauto ja vaunu rinnastetaan tavaran tuontiin ei auton tuontiin.
Matkailuauton lopulliseen hintaan sisältyy aina arvonlisävero. Jos auto tuodaan käytettynä, hintaan jää vain sen maan arvonlisävero, josta se on ostettu. Jos auto tuodaan esim. Saksasta käytettynä, hintaan ostettaessa sisältyvä 16 %:n alv. riittää. Jos auto tuodaan sellaisena, että käytetyn m-auton tunnusmerkit eivät täyty, ostaja joutuu maksamaan Suomen arvonlisäveron 22 %. Jotta m-auto olisi käytetty, sen ensirekisteröinnistä ostohetkeen tulee olla kulunut vähintään 6 kk JA sillä tulee lisäksi olla ajettu vähintään 6000 km.
Käytetyn m-auton ostamiseen ei siis liity alv-ongelmia. Jos ostaa yksityiseltä ulkomailla m-auton, joka luokitellaankin Suomessa uudeksi, joutuu maksamaan 16 %:n veron lisäksi 22 % Suomessa (= saksalainen yksityishenkilö ei saa palautusta maksamastaan alv:stä, kun auto viedään ulkomaille). Tämä on siis sellainen vaihtoehto, jota on syytä varoa.
Jos ostaa kauppiaalta uuden (tai Suomessa uudeksi luokiteltavan), kauppias hyvittää jälkikäteen 16 %:n (Saksasta puhuttaessa) alv-osuuden, auton tultua rekisteröidyksi Suomessa (= kauppias voi osoittaa paikallisille veroviranomaisille, että auto on poistunut maasta ja voi anoa veron palautusta), ja ostaja joutuu maksamaan verottoman hinnan päälle Suomen 22 %, jolloin veroeroksi jää 6 %. Sekin on hyvä pitää mielessä laskelmissa. - ohhoh
KaTiLe kirjoitti:
Tervehdys ohhoh !
Kiitokset sinulle viestistäsi. Tämä on tosiaan ensimmäinen matkailuautomme, tosin olemme olleet muutamalla reissulla Reinokan kanssa euroopassa.
Reino ja Seija oli nyt meidän kanssa hakemassa autoamme.
Kysyit paljonko tuli edullisemmaksi hakea Saksasta auton, minulla ei ole tarkkaa tietoa, mutta laitan noin suurinpiirtein kustannukset kympin tarkkuudella.
Lentomatka per henkilö oli 118 eur. Rekisteröinti Saksassa 120 eur. Polttoainetta paloi ilmeisesti joku 300-400 litraa, Reinokalla voi olla tarkka tieto, mutta on otettava huomioon että olimme samalla lomalla ja kiertelimme Saksaa ristiin rastiin, varsinkin Luxsenburgia. Vaimoni kävi säästämässä Villeroy&Bochin posliinimyymälässä (jälleen lisää säästöä)ym.
130 euroa meni lautta ja siltamaksuun ruotsiin mentäessä. Muistaakseni saman verran meni Seawindille Tukholma - Turku välille. Autosta maksoin 40000 euroa, samanlainen on myynnissä Suomessa ja sen hinta on 54,700 eur. Tosin täytyy ottaa huomioon että minun autoni oli "käytetty"
rekisteröity 9.5.2005 ja ollut liikkeen esittelyautona. Lisäksi autossani oli lisäsävarusteita mitä ei Suomessa myytävänä olevissa ole. Mielestäni joka tapauksessa oli kannattavaa noutaa matkailuauto Saksasta. Sekin vielä että oli juuri sellainen mitä olin etsiskellyt. Niin auto on Fiat Maxin jatketulle Alko alustalle tehty Adria Corall 660 SP.
Muille kirjoittajille sanoisin että tulen kyllä nimimerkin takaa esille. Kerrotte sähköpostiosoitteene, niin kyllä vastailen, mutta herjaajat ja pilkkaajat älköön vaivautuko.
Toivotan sinulle Ohhoh hyvää joulua sekä antoisaa matkailuautoilua vuodelle 2006
Toivottavasti voisimme tavata matkailuauton merkeissä.
Terveisin KaTiLeViestisi on jäänyt aikaisemmin huomaamatta, joten vastaus tulee nyt vähän myöhässä.
Kiitos tiedoistasi matkakustannusten suhteen. Niistä on apua keväämmällä, kun olisi tarkoitus löytää vähän suurempi, ja uudempi kulkupeli Saksan suunnalta.
Saavuttuani tämän vuoden viimeiseltä reissulta kotiin Joulunviettoon. Laskeskelin viettäneeni 93 yötä autossa matkojen aikana vuonna 2005. Ainakin Loppiaiseen asti pysytellään paikallaan. Sen jälkeen jo matkajalka saattaa vipattaa tien päälle.
Tapaaminen näissä matkailuautoilun merkeissä on aivan mahdollista. Saatuani vähän rauhoitettua aikaa itselleni, kaikkien näiden suunnitelmieni suhteen.
Toivotan kaikille palstan käyttäjille Hyvää Ja Rauhaisaa Joulun Aikaa. Onnellista Ja Antoisaa Caravaanarivuotta 2006 !!!!
- Niinpä !
KaTiLe ???
Vai onko sinun nimesi Heikki Back ?
Jos tarinasi on tosi, niin eläkää uskossanne että kaikki meni hyvin. Mutta muuten olen sitä mieltä, että tällainen tekstimainonta ilman oman yhteystiedon julkaisemista tietojen tarkistusta varten on erittäin härskiä ! - Suomestakin saa
On niitä konsultteja Saksassa muitakin
esim. Illman jne............mutta
Suomestakin saa ihan niitä samoja Saksasta tuotuja.
Pääsee jopa itse potkimaan renkaitakin.
Jopa ihan Saksan hintaankin, kunhan lasket KAIKKI todelliset kulut, etkä piilota niitä ns. lomamatkabudjettiin.
katso vaikka www.matkailuauto.info- reinoka
Kyllä näitä pienitehoisia autoja todellakin saa suomesta halvalla, sillä ei ne euroopassakaan paljon maksa, ei sillä, etteikö aloittelijalla ole monta riskitekijää/kustannusta lähteä kärryja tänne kuskaamaan.
- Matti
Kirjoitin tämän äsken tuonne toisenkin otsikon alle. Kannattaa pyytää kirjallinen takuutodistus autosi maahantuojalta/myyjältä. Puheet on aina puheita. Mitä jos autoosi tulee kosteusvaurio tms. Maksaako Heikki Back myös tämän?
Kaverini vinkkasi minut tänne. Minulla on Saksasta tuotu Adria 650SP Fiatin alustalle rakennettu puoli-integroitu auto vuosimallia 2005. En viitsi kirjoittaa tänne koko tarinaa, mutta lyhyesti ja ytimekkästi voin sanoa, että Suomen Adrian maahantuoja ei hoida Saksasta tuotujen autojen takuita. Eivät edes suostuneet lähettämään suomenkielistä käyttöohjekirjaa minulle. He tarkistivat auton alustanumeron ja kertoi mihin maahan auto on maahatuotu ja kenelle Saksalaiselle yritykselle toimitettu. Lähetin neljä sähköpostia kyseiseen liikkeeseen enkä ole vieläkään saanut vastausta. Minun autoni myyjä Saksan päässä (suomenkielen taitoinen) ei ota asiaan mitään kantaa. Eli kaikki mainitsemasi tehdastakuut eivät ole voimassa Suomessa.- www.matkailuauto.info
Hei Matti K
Olenko ymmärtänyt oikein, että olet itse oman autosi maahantuoja?
MAAHANTUOJA on AINA vastuussa siitä, että takuu ym. asiat hoidetaan.
Jos sinulla on vaikeuksia niin voit ottaa yhteyttä. Vaikka en olekaan autoasi tuonut niin voin ehkä auttaa ongelmiesi selvittämisessä.
Hans Koch
Interplus Oy
http://www.matkailuauto.info
- saksasta paskaa
Saksasta tuodaan kaikki paskat suomeen, suomesta kaiken mitä ihminen tarvitsee Suomalainen ei tarvitse Saksan "H E I K K E J Ä" nyt heitän heikit alko heikittämään pruit
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331935Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28850- 69845
Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259728Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64710- 10677
Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132671- 26644
- 77642
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200635