Linda Lampenius MIDEMissä!

Grace K.

Viulisti Linda Lampeniuksen kolmas albumi, Pohjolan kauneimpia ja melodisimpia kansanmusiikin sävelmiä sisältävä Nordic Light, on esillä MIDEM - The World´s Music Market -tapahtumassa tammikuussa 2006 Cannesissa.

Nordic Light on ollut Ruotsissa todellinen arvostelumenestys, ja se on ollut ilmestymisestään saakka myydyimpien iskelmä-albumien Top20 -listalla (nyt siis ainakin viikot 45-49).

Linda aloitti rankan klassisen musiikin koulutuksen 5-vuotiaana. Lindan opettajina ovat viimeisen 30-vuoden aikana olleet arvostetut ja kuuluisat Geza Szilvay, Ari Angervo ja Maurizio Fuks. Lisäksi Linda on saanut valmennusta Ranskan Chateau du Champissa. Lindan klassisen musiikin opiskelumenetelmänä on alusta alkaen käytetty myös Lontoon Kuninkaallisen musiikki-korkeakoulun käyttämää Colour Strings -metodia

Linda on opiskellut Sibelius-Akatemian erityislahjakkaille nuorille suunnatulla linjalla ja myöhemmin vielä varsinaisessa Akatemiassa.

Linda on soittanut useiden arvostettujen orkestereiden jäsenenä, konserttimestarina ja/tai solistina, kuten:

- The Helsinki Juniorstrings Orchestra

- Radio Symphony Orchestra

- Sibelius Academy Symphony Orhestra(ja Conductor Class Orchestra)

- Finnish National Opera Orchestra - 1st violin

- Helsinki Symphony Orchestra

- Orchestra e Coro del Teatro alla Scala

- BBC National Orchestra of Wales

Linda on esiintynyt lukuisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa eri puolilla maailmaa, kuten:

- Art goes Kapakka -tilaisuudet

- Classic Maker -tilaisuus Washingtonissa

- Sydmontonin musiikki-festivaalit Englannissa

- Andrew Lloyd Webberin Metal Philharmonic -teos (pääosassa)

- RAI Uno Show Italiassa

- McEnroen ja Borgin ystävyys-tennisturnaus Royal Albert Hallissa Lontoossa (myös erikseen Robert Wellsin kanssa)

- World Music Awards

- Formula1 -juhlat Monacossa

- MTV Music Awards

- Cardiffin klassisen musiikin konsertti

- esiintymiset eri maiden päämiehille ja kuninkaallisille (mm. Monacon ja Ruotsin kuningasperheet)

- Playboy Mansionin 4th July-, Midsummer- ja New Year -juhlat

- Unicef -gaala Sveitsissä

- Eri brändien tilaisuudet:

Björn Borg(myös malli)
Christian Lacroix(myös malli)
Coca-Cola
Ferrari
Jaguar
Volkswagen
VOLVO(sponsori)...

Vuonna 2004 Linda teki kaksi koko Ruotsin kattavaa konserttikiertuetta(sis. 50 konserttia), jotka sisälsivät useita loppuunmyytyjä jäähalli-keikkoja.

Kaiken kaikkiaan Linda on esiintynyt ja konserttoinut muun muassa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Belgiassa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa, Monacossa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Flippiineillä, Taiwanissa, Etelä-Koreassa ja Japanissa.

Linda on tehnyt kolme albumia:

- Linda Lampenius (1996 - Audiovox Records)

- Linda Brava (1999 - EMI Classics)

- Nordic Light (2005 - Ladybird)

Linda Lampenius (Sibelius Academy Symphony Orchestra, Finnish National Opera Orchestra, BBC National Orchestra of Wales, Orchestra e Coro del Teatro alla Scala) sai siis vuonna 1999 kunnian liittyä muun muassa Yehudi Menuhinin, Placido Domingon, Monserrat Caballen, Simon Rattlen ja Maria Callasin joukkoon, kun hän levytti ensimmäisen klassisen albuminsa EMI Classicsille Lontoossa.

Linda Lampeniusta säesti maineikas pianisti John Lenehan (London Philharmonic Orchestra, Royal Philharmonic, BBC National Orchestra of Wales, London Sinfonietta).

Lampeniuksen albumi sai positiivivisen ja erinomaisen vastaanoton erityisesti Englannin ja Kauko-idän lehdistössä.

Muun muassa Classic FM laittoi Lampeniuksen julkaisunsa kanteen otsikoiden "Linda Brava, Finland´s violin sensation" - Ja arvio albumista oli erittäin miellyttävä (`Linda soitti miellyttävän hunajaisella soinnulla ja kepeällä sulolla saaden parhaan esiin kultaäänisestä, vuoden 1781 Galliani -viulustaan...´).

Gramophone Magazinen lyhennetty arvio albumista:

"This is a delightful recital, lightweight to be sure, but played with such warmth, and an eloquent simplicity of line, that the ear is instantly beguiled.

The opening Elgar Salut d'amour is pleasing enough but the following Fauré Berceuse is utterly winning. Grieg Sonata is strong, passionate and most compelling.

The central Allegretto espressivo alla Romanza (pure mountain-stream Grieg) is exquisitely played. The finale has splendidly gutsy, folksy impetus and plenty of light and shade. Brava's finished timbre records very well indeed and the playing itself is nicely polished as well as musically sensitive. A wellcome collection."

Albumin musiikkia soitettiin toistuvasti viiden viikon ajan jo pelkästään Englannin klassisen musiikin radio-kanavilla, mutta myös muualla Euroopassa ja Aasiassa.

Lindaa on haastateltu, ja hänestä on tehty useita juttuja moniin eri julkaisuihin, jotka ovat seuranneet ja kirjoittaneet erityisesti Lindan musiikillisista vaiheista:

- Gramophone
- Classic FM (kannessa; "Linda Brava, Finland´s violin sensation")
- The Magazine (kannessa)
- Sunday Times (kannessa)
- Times European
- European
- Maxim
- Hello (viiden sivun juttu)
- The Sun (kannessa; Linda arvioitiin Vanessa Maen yläpuolelle)
- Evening Saturday
- Daily Mail
- GQ
- Café
- Elle
- Vogue
- Details (Linda oli Vuoden tulokas seksi- ja musiikki-sarjoissa)
- Q-Magazine
- Entertainment Weekly
- People
- The News of the World
- New York Times
- The Times
- Playboy Magazine
(julkkis-kansikuva-tyttö; 10 sivun artikkeli; maailman arvostetuin miestenlehti)
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
- The Standard - China´s Business Newspaper
(Linda oli osa laajempaa artikkelia liittyen klassiseen musiikiin)
- Forbes
(Linda oli osa laajempaa artikkelia liittyen Suomeen, musiikkiin, syy-seuraus-suhteeseen Suomesta tuleville musiikki-virtuooseille)

Linda on ollut vieraana ja esiintynyt myös lukuisissa tv- ja talkshow -ohjelmissa eri puolilla maailmaa, kuten:

MTV:llä, Channel 4:llä, Ian Wright Showssa, Big Breakfastissa, ABC:n aamu-TV:ssä, EuroTrash:ssä, BBC:llä, Eurosportissa, Fox TV:ssä, L.A. Daily Newsissä, This Morningissa, Aasian eri ohjelmissa jne...

Lindan soittaessa paljon pop/rock -kappaleita ja tehtäessä show-esiintymisiä, hänet luokitellaan ns. viihdemusiikin viulistiksi. Ja vaikka Linda on tehnyt vapaa-ajallaan musiikin ohessa kaikkea hömppääkin, niin häntä ei ole koskaan kuitenkaan mitätöity viulistina maailmalla - vain Suomessa.

Kaikki Lindan kanssa yhteistyötä tehneet aina Andrew Lloyd Webberista ja EMI Classicsista John Lenehaniin ja Andrea Griminelliin sekä Maurizio Fuksiin ja ABBA:n Benny Anderssonin BAO -orkesterin muusikoihin etc ovat vain ja ainoastaan kehuneet ja osoittaneet arvostusta Lindaa kohtaan - ja ennen kaikkea juuri viulistina.

Muuta:
- Linda-siideri ja -kalenteri
- Esiintymiset Baywatch- ja L.A.Fame -tv-sarjoissa
- Helsingin kaupunginvaltuutettu

Kuvia:

http://www.thestandard.com.hk/stdn/std/Weekend/images/sex80507.jpg

http://www.ginza.se/Archive/Images/item_img_large/39163.jpg

http://www.hifijournal.co.kr/tt/board/db/board/generalx/upload/1_10000/1176/11LINDA_BRAVA.JPG

http://www.inmag.fi/linda/images/postikortti.jpg

http://www.inmag.fi/linda/images/lacroix3.jpg

http://www.inmag.fi/linda/images/playboykuvaus2.jpg

http://www.inmag.fi/linda/images/playboykuvaus1.jpg

6

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ballerina.

      Toivotaan, että Nordic Light menestyisi :)

      Voisin kuvitella, että kiinnostusta olisi...

    • lintta

      Täällä Ruotsissa Lindua ei kukaan tunne kuvailemasi perusteella.Täällä ollaan kiinnotuneita kuinka monensadan jääkiekkoilijan tai muun julkkiksen kanssa lindu on nussinut.

      P.S Minulle se ja sama kuinka monen ja kenen kanssa horoilee.Jos kutina on kova niin mikä estää ja omapahan on pillu!

      • Grace K.

        Teitä kiinnostaa Lindan seksikumppanien määrä?
        No onpa teilläkin huvit...


    • roos af hjelmsäter

      Vaikka en ole edes varsinaisesti kuunnellut. Kansanmusiikki on kyllä ihanaa. Karjalan kunnailla ja Romanssi :)

    • pia - ekenäs

      Sinänsä harmi, ettei media ole kiinnostunut oikeasti ihan mainitsemisen arvoisista asioista mitä tulee siis musiikkiin...

      Kovan koulun käynyt tyttö.

    • Tervetuloa!

      MIDEM maailman arvostetuin koko maailman musiikkitapahtuma. Kunnia päästä sinne esille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30637
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4096
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2697
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1865
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      589
      1643
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1579
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1555
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1477
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1228
    Aihe