Nettievankelionti ja sananvapaus

Kalle Kakkonen

Kirjoitukseni Ristin Voitossa

Ristin Voitto 46 taisi olla vuoden paras lehti tähän asti. Siinä
otettiin käsittelyyn helluntaiherätyksen arimmat asiat sananvapaus ja
nettievankeliointi sekä pääkirjoituksessa kasteopetus.

Mielestäni Netmission foorumi on parasta mitä helluntaiherätykselle on
vuosiin tapahtunut. Onhan se ensimmäinen foorumi jossa voi vapaasti
keskustella asioista joista ei uskalla muualla puhua. Monet ovat
voineet purkaa ahtaasta opetuksesta tulleita traumojaan ja löytää
uuden suunnan elämälleen.

E. Tapani Savolainen oli väärässä, ei netmissionissa rajoiteta
sananvapautta. Itse koen, että minulla on ollut foorumilla laaja
sanavapaus käsitellä kipeitäkin aiheita. Mahdolliset rajoitukset
johtuvat muista syistä. Se kyllä pitää paikkaansa, ja sen
nettievankelista foorumillaan vahvisti, ettei ulkomaisista
puhujavieraista saa esittää kritiikkiä heidän taloudellista tai Jeesus
kuoli hengellisesti opetuksista. Heidän kauttaan kun paranee ja tulee
uskoon vuosittain enemmän kuin maassamme on uskovia.

Klaus Korhonen kirjoitti pääkirjoituksessa taistelun vuosina
omaksutusta kastekäytännöstä ja ulkoisen muodon puolustamisessa tulisi
siirtyä entistä enemmän kasteen olemuksen syventävään tutkimukseen.
Tässä asiassa Netmission foorumi on onnistunut erinomaisesti. Monet
ovatkin saaneet tutustua keskusteluissa myös luterilaiseen
kasteopetukseen ja sen perusteluihin. Onpa joku tehnyt
takinkäännöksenkin näiden takia ja siirtynyt luterilaiseen kirkkoon
näiden keskustelun takia. Tähän on ratkaisu Korhosen ehdottama parempi
kastetutkimus ja opetus.

Korhonen kirjoittaa myös että toisen osapuolen arvosteleminen pahoitti
monien mielet, eikä osoittautunut siunaukselliseksi. Tässä olen täysin
samaa mieltä, foorumien joidenkin linjojen takia monet ovat päättäneet
karttaa vapaiden suuntien seurakuntia. Se tuskin on tarkoitus.

Entisen päätoimittajan Kaj Aallon kommentti siitä että kriittisten
arvion esittäjä leimataan epähengelliseksi tai epäuskoiseksi on
toivottavasti taakse jäänyttä elämää. Joskus aikanaan
nettievankelioinnin kritiikkiä esittäjä leimattiin valheveljeksi tai
luopioksi, niin nyt Netmissionin Seppo Paldanius ei syyllistynyt
tällaiseen. Kiitos Sepolle asiallisesta kommentista.

Netmission on siunaus suomalaiselle kristikunnalle, onhan se opettanut
kyseenalaistamaan perinteisiä käsityksiä. Iloikseni myös Ristin Voitto
on tällä sananvapauden ja keskustelujen linjalla. Sitä en tiedä mitä
hyötyä sisälähetys ry Netmission toiminnasta saa, kun foorumin suosion
kasvaessa seurakuntien jäsenmäärä on lähtenyt jyrkkään laskuun. Onko
näillä jotakin yhteyttä, voisi olla seuraavan pohdinnan paikka.

Kalle Kakkonen
kalle.kakkonen@gmail.com

2

468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Halle!

      Halleluujaa!

    • pat2

      Haluan esittää suuret kiitokset E.Tapani Savolaiselle Mielipide palstalla Satakunnan Kansa lehdessä olleesta Kirjoituksesta HELLUNTAIKIRKKO KAIVAMASSAAN KUOPASSA kirjoitus julkaistiin Keskiviikona 14.11.2012 en ole aiemmin nähnyt näin avointa ja rehellistä kirjoitusta Herätysliikkeemme pahasti HAJOITTANEESTA ASIASTA oma mielipiteeni on sama kuin Savolaisen Jokaisella Helluntai Lähetys Ryhyn tai Helluntai Kirkkoon kuuluvalla on sama oikeus ÄÄNESTÄÄ ASIOISTA PS. Rehellisesti ja aviomesti puhuen kipeätkin asiat selviää Terveisin Pauli Nieminen Pori

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1935
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      850
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      845
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      728
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      710
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      677
    7. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      671
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      644
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      642
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      635
    Aihe