PAKKOVALINTA edessä: EU vai kaksikielisyys?
Jättisäästöt pikkuleikkauksilla
Suomella on seuraavan viiden vuoden aikana vaikea ratkaisu edessään:
Kumpi valita PYSYMINEN EU:SSA VAI KAKSIKIELISYYDEN YLLÄPITÄMINEN KOTIMAASSA?
Molempia Suomi ei pysty kustantamaan tukeutumatta suureen lainanottoon ulkomailta.
Vaikka Suomen EU:hun maksamat netto-osuudet ovatkin laskeneet viime vuosina noin 110 miljoonaan euroon vuosien 1998 ja 1999 maksuhuippuvuosista, tosiasia on, että nettomaksuosuus on kohoamassa vähintään viisinkertaiseksi tai jopa kuusinkertaiseksi. Asia ratkennee parin viikon sisällä. Seuraavan viiden vuoden aikana on odotettavissa, että nettomaksuosuutemme tulee kohoamaan merkittävästi vielä tästä.
Kuinka tämä pystytään kattamaan, kun Suomen terveydenhoidosta, (jatkuvasti lisääntyvien eläkeläisten) vanhusten hoidosta eikä koulutusjärjestelmästä pystytä enää tinkimään merkittäviä määriä?
Viiden vuoden sisällä on myös kansallinen omaisuus eli valtion omistamat osakeyhtiöt suurimmaksi osaksi myyty.
Aamulehden pääkirjoituksena oli kesällä ”Verenhukkaa verotuksessa” ja siinä ihmetellään:
”Mutta miten ihmeessä useimmat muut maat pystyvät tarjoamaan kansalaisilleen samantasoiset hyvinvointipalvelut turvautumatta silti Suomen kaltaiseen himoverotukseen?”
Suomessa on mm. OECD-maiden korkeimmat marginaaliverot kaikissa tuloissa. Hyvinvointiyhteiskunnan alasajetut palvelut eivät selitä korkeampia veroja muihin maihin verrattuna ja suhteutettuna. Jostakin syntyy siis huomattava määrä ylimääräisiä kustannuksia, joita ei ole vertailumaissa.
Ainoa merkittävä ero muihin OECD-maihin on asia, josta ei ole vielä milloinkaan tingitty Suomessa – jopa päinvastoin. Se on Suomen näennäinen kaksikielisyys. Suomessa ylläpidetään kaikilla aloilla ja ympäri Mannersuomea kaksoishallintojärjestelmää 4,9 %:n prosentin kielivähemmistön etujen vuoksi. Suomessa on paljon muitakin suuria kielivähemmistöjä, kuten saamelaiset, virolaiset, venäläiset etc., joilla ei ole vastaavia etuja.
Esimerkki säästökohteesta koulutussektorilta:
Jokainen suomalainen joutuu opiskelemaan ruotsinkieltä koulussa, vaikka ei tarvitsisi sitä ikinä elämässään. Suurimmassa osassa kouluista käytetään ruotsin opiskeluun nykyisin 10 % koko opetusajasta. Lisäksi lähes joka ainoassa suomalaisessa yrityksessä, kunnan ja valtion eri hallinnonalalla pyörivät jatkuvasti ruotsinkurssit.
(Klikatkaa oheisesta linkistä kohtaa: "Kielisuhde 19.01.2005")
http://www.kunnat.net/k_haku.asp?path=1;47;48&SearchPhrase=kielisuhde
Oheisesta linkistä käy varsin selvästi ilmi, että Manner-Suomen ruotsinkielinen väestö on keskittynyt kahdelle pienehkölle, tarkasti rajatulle rannikkokaistaleelle. Näin kaksikielisten palveluiden kohdentaminen oikeaan kohteeseen on helppoa.
Taloustieteilijät arvioivat, että kaksikielisyyden ylläpito vaatii vuositasolla valtion veroihin noin 2 - 2,5 % veronlisän ja kunnallisveroissa veronkorotus on 0,5 - 0,9 äyriä. Kaksikielisyydestä luopuminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että kunnissa ja valtiolla organisaatiot virtaviivaistuisivat ja järkeistyisivät.
Niin teoriassa kuin käytännössäkin juustohöylän kevyellä vedolla saadaan jo merkittävät säästöt aikaan - ja mikä parasta:
Näillä säästöillä on minimaalinen vaikutus kansalaisten jokapäiväiseen elämään.
Eikä siinä vielä kaikki: Tuskin kukaan vastustaisi näitä leikkauksia.
PAKKOVALINTA edessä: EU vai kaksikielisyys
11
459
Vastaukset
- nyt aivan
ole ihan noin, ruotsin kieli ei iso ongelma ole, ongelma on aivan muualla,
>>Suomessa teollisuudesta leipänsä ansaitsevien joukko on vähentynyt vajaasta 650 000:sta jo alle 400 000:een. Johonkin tämä väki on ollut pakko sijoittaa. Ensin se meni siirtolaiseksi Ruotsiin. Sen jälkeen se piilotettiin pyörittämään yhä paisuvaa kunnan ja valtion palvelutarjontaa. Nyt laman kohdatessa tämä yhteiskunnan palkkalistoilla oleva, suurimmillaan lähes 700 000 hengen palveluarmeija on matkansa päässä. Hehän ovat taanneet sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kansalaisten terveydenhuollossa sekä koulutus- ja kulttuuripalveluissa. Kukaan vain ei tiedä nyt, mihin heidät jatkossa piilotetaan. >>
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000012401836
>>useimmissa eri maiden1990-luvun talouskriiseissä taustatekijöinä olivat rahoitusmarkkinoiden sääntelyn purkaminen, kiinteän valuuttakurssin politiikka ja valuutan yliarvostus. Muissa maissa ei kuitenkaan koettu niin syvää kriisiä kuin Suomessa.>>
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/vr-lamapolitiikka-synnytti-leipjonot.html
http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/03/ruotsi-nujersi-suurtyttmyyden-miksei.html - Jossarian
Kaksikielisyys on Suomelle haitta, kun taas jäsenyys etu.
- Vapaa Suursaari
Kumpikohan tulisi halvemmaksi?
Opettaa 5% kansasta lukemaan,kirjoittamaan ja puhumaan enimmistön kieltä, vai:
Opettaa 95% kansasta samoihin taitohin pienen vähemmistön kielen suhteen?
Onhan tämä nyt hölmöläisten hommaa, kaikki jutut,raamatusta lottokuponkeihin, kaikki pitää painaa kahdesti kielen suhteen.
Mahtaako olla missään muualla olla vastaavaa? - tuoreita
Vapaa Suursaari kirjoitti:
Kumpikohan tulisi halvemmaksi?
Opettaa 5% kansasta lukemaan,kirjoittamaan ja puhumaan enimmistön kieltä, vai:
Opettaa 95% kansasta samoihin taitohin pienen vähemmistön kielen suhteen?
Onhan tämä nyt hölmöläisten hommaa, kaikki jutut,raamatusta lottokuponkeihin, kaikki pitää painaa kahdesti kielen suhteen.
Mahtaako olla missään muualla olla vastaavaa?TEHY kertoo:
"Tärkein keino, jolla maahanmuuttajien asemaa voidaan kohentaa, on tukea heidän suomen kielen oppimistaan.
Tarpeen voi olla myös ruotsin kielen koulutus – ja erityistä tarvetta on opettaa hoitoalan sanastoa.
Tähän johtopäätökseen tuli Tehyn keskiviikkona julkistama selvitys."
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Tehy Tärkeintä kohentaa maahanmuuttajien kieltä/1101981879069
"Erityisesti suomenruotsalaiset nuoret ovat sitä mieltä, että Rkp:n pitää olla selkeästi kielipuolue.
Merkittävä osa suomenruotsalaisista äänestääkin Rkp:tä, vaikka katsoo, että Sdp tai kokoomus vastaavat paremmin heidän poliittisia näkemyksiään."
http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/Tutkimus Nuoret haluavat pitää Rkpn kielipuolueena/1101981882443
Muualla vastaavaa? Keski-Euroopassa monia maita joissa on useampiakin kieliryhmiä kuin Suomessa, viranomaispalvelut siellä suunnalla on saanut omalla kielellään riippumatta siitä missä päin maata sattuu olemaan, järkevyydestä en mene sanomaan, mutta sellainen tukee tasa-arvoisesti eri kulttureita. "Raamatusta lottokuponkeihin"...kulutus on bisinestä, se lisää BKT:ta.
- lärdigsvenska
EEU:n sekoja:oppimattomien pitäisi oppia jopa 3 eri eurooppalaistakieltä? Mites sekin taas käy,kun tuo ruotsikin ontuu? eu-ADJÖ!
- Opiskelija
Ranskan kieli on päättäjien kieli EU:ssa.
Meillä pitäisi resursseja siirtää nopeasti (Oltu jo 10 v EU:ssa) ruotsin kielestä ranskaan.
- blof
EU:sta pois.
- Lukija Y
Ainakaan koululaitoksessa Ruotsin kielen opetuksen lopettaminen ei juuri havaittavasti vaikuttaisi menoihin. Noin karkeasti ottaen opetetaan tietty tuntimäärä viikossa, ja kukin tunti maksaa karkeasti ottaen saman määrän. Ruotsin kielen tuntien paikalle tulisi muita aineita, joiden opetus maksaisi yhtä paljon. En oikein usko tuohon väitteeseen - se vaikuttaa olevan vain päähänpinttymä. Mutta yhteiskunnassa on kyllä rahaa olemassa - se pitäisi vain saada oikeaan käyttöön. Eli jossakin ei osata menetellä oikein. Ei julkisten menojen alentaminen ole itsetarkoitus, eikä saa olla. Hyvinvointipalvelut on säilytettävä.
- Yo-tyttö
"Noin karkeasti ottaen opetetaan tietty tuntimäärä viikossa, ja kukin tunti maksaa karkeasti ottaen saman määrän."
Meillä oli koulussa 3 tuntia viikossa ruotsia, ja viikkotuntimäärä oli koulussa 30 tuntia. Lisäksi ruotsinope teetätti vähintään pari kertaa kuussa perusteellisen kotiaineen. Kaiken lisäksi ope piti lähes joka viikko yllätyssanakokeet, kun porukka ei suostunut kunnolla lukemaan ainetta, josta ei ole mitään hyötyä.
Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen kouluissa on 10 % koko opetusajasta tätä PAKKOruotsia. Minä itse olisin halunnut ranskan ruotsin tilalle, mutta reksi sanoi, että suomenkielisen on pakko opiskella ruotsia, vaikka ylioppilaskirjoituksissa ei ole pakko kirjoittaa sitä.
KOULULAISENKIN AIKA on rajallista, ja on todella väärin, että tätä rajallista resurssia VÄÄRINKÄYTETÄÄN näin. On kai sanomattakin selvää kumpi ruotsi/ranska olisi ollut minulle hyödyllisempää opiskella 10 % koko opiskeluajasta.
Minusta tämä ruotsin tuputtaminen on vastoin niin paljon puhuttua perustuslakia ja yksilön vapautta. - Vapaa Suursaari
Yo-tyttö kirjoitti:
"Noin karkeasti ottaen opetetaan tietty tuntimäärä viikossa, ja kukin tunti maksaa karkeasti ottaen saman määrän."
Meillä oli koulussa 3 tuntia viikossa ruotsia, ja viikkotuntimäärä oli koulussa 30 tuntia. Lisäksi ruotsinope teetätti vähintään pari kertaa kuussa perusteellisen kotiaineen. Kaiken lisäksi ope piti lähes joka viikko yllätyssanakokeet, kun porukka ei suostunut kunnolla lukemaan ainetta, josta ei ole mitään hyötyä.
Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen kouluissa on 10 % koko opetusajasta tätä PAKKOruotsia. Minä itse olisin halunnut ranskan ruotsin tilalle, mutta reksi sanoi, että suomenkielisen on pakko opiskella ruotsia, vaikka ylioppilaskirjoituksissa ei ole pakko kirjoittaa sitä.
KOULULAISENKIN AIKA on rajallista, ja on todella väärin, että tätä rajallista resurssia VÄÄRINKÄYTETÄÄN näin. On kai sanomattakin selvää kumpi ruotsi/ranska olisi ollut minulle hyödyllisempää opiskella 10 % koko opiskeluajasta.
Minusta tämä ruotsin tuputtaminen on vastoin niin paljon puhuttua perustuslakia ja yksilön vapautta.Itäisessä Suomessa, erityisesti Kymenlaaksossa on vallalla voimakas venäläistäminen.
Lukuisia vaatimuksia erilaisten palveluksien saamiseksi venäjäksi on vaadittu.
Kannattaa ymmärtää,etteivät vaatimuksien esittäjät ole osallistuneet suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen!
Kun ottaa huomioon venäläisten lisääntyvän määrän, tämäkö on kohta tilanne: noin 5,2 miljoonan kansassa on 3 virallista kieltä?
Eikö olisi paras viheltää peli poikki, ennenkuin se on myöhäistä?
PS. YO-tyttö, ymmärät varmaankin, että summa moninkertaistuu, kun otetaan kaikki opinahjot huomioon? ;) - miehittäjät evp
Vapaa Suursaari kirjoitti:
Itäisessä Suomessa, erityisesti Kymenlaaksossa on vallalla voimakas venäläistäminen.
Lukuisia vaatimuksia erilaisten palveluksien saamiseksi venäjäksi on vaadittu.
Kannattaa ymmärtää,etteivät vaatimuksien esittäjät ole osallistuneet suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen!
Kun ottaa huomioon venäläisten lisääntyvän määrän, tämäkö on kohta tilanne: noin 5,2 miljoonan kansassa on 3 virallista kieltä?
Eikö olisi paras viheltää peli poikki, ennenkuin se on myöhäistä?
PS. YO-tyttö, ymmärät varmaankin, että summa moninkertaistuu, kun otetaan kaikki opinahjot huomioon? ;)Kyllä se olisi oikeutettua, että kaikkia kielivähemmistöjä käsiteltäisiin samalla tavalla, ja kaikilla olisi samat oikeudet.
Venäjän kieli olisi siten etusijalla ruotsiin nähden, että Venäjä miehitti Suomea myöhemmin kuin Ruotsi ja halusi meitä (tai Suomi-neitoa) vielä 1939-1945.
Ruotsin miehityshän loppui jo 1809.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238