KOKOOMUKSEN iltalehteä on moittinut sak-laisia "vääristä" pukuhankinnoista. Kyllä ne PORVARIT jaksavat joutavista ruikuttaa. Taitaa olla kokoomuksen vaalipropagandaa.
Mutta, eikös se ole Nappikauppaa verrattuna tähänkin
Eli otetaampa kunnon esimerkki, vaikkapa maataloudesta. Mitäpä sanotte tästä.
-- Suomessa on ajettu maataloutta alas erityisesti PIENVILJELIJÄPUOLELLA. Suositaan suuria, ja pieniä ajetaan alas. Kortistoon, tai varhaiseläkkeelle. Samaan aikaan maataloustukiaisia jaetaan ökymiljonääreille. Maataloustukiaisten kuuluisin saaja on tiettävästi 20 miljoonan vuositulot suomalaisten velkaannuttamisesta (Sampo) kuittaava Bjön Wahlroos, "Nalle". Tämä huijjari nostaa tiettävästi noin 60 000 euroa maataloustukiaisia. Ja syö tällä tavoin 3 - 5 pientilallista. KORTISTOON.
-- Wahlroos maksaa kansan velkaannuttamisesta, siis "tienaamastaan" 20 miljoonasta, VEROJA VAIN 30 % !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
-- Muita maataloustukiaisten (AIHEETTOMIA) nostelijoita ovat mm. Ehnrootin suku ja ENSON Härmälä, joka siirtyy tukiaisten nostajien joukkoon hiljakkon ostamansa maatilan myötä.
Edellä olevat esimerkit ovat kokoluokassaan eri "planeetalta" verrattuna SAK-laisen "pukuhankintoihin".
Mutta sitä se porvarillisen poliikan sumuttaminen teettää.
Varsinkin kun tiedetään, että kuulija/lukijakunnan ymmärrys on vajavainen.
SAK-laisten "pukuhankinnat" VS.
3
139
Vastaukset
- dfgda
Kysessä on EU ohjeistus maataloudenkin osalta, aivan sama mikä popula tässä maassa on hallituksessa tai eduskunnassa enemmistönä, toteutetaan eu:n ohjeita, varsinkin maatalouspolitiikassa, outoa, ettei tälläistä kyetä ymmärtämään, vaan ruikutetaan jostain suomalaisista puolueista ja ammattiliitoista, ihan kuin niillä olisi jotain merkitystäkin. Ja väärä palstakin kotomaan politiikasta höpisemiselle, kuten ennenkin.
- NETTOMAKSUISSA:
"Suomen EU-maksujen netto-osuus peräti KUUSINKERTAISTUU".
Nyt matti ja maijja kuvetta kaivamaan.
Kaikkia ei vielä tarvita, sillä kyseessä on maksujen ja saantojen erotuksen kuusinkertaistuminen.
Kysessä on EU:n "SOLIDAARISUUS" köyhiä valtioita kohtaan.
- onneksi vielä sakoteta
Sulla nyt ei ole alkeellisimpiakaan tiatoja maataloustukiaisissa.Onse kumma kun sak demarien kiihottamana hyökkää tukiaisia saavien kimppuun,mutta se on ihmejuttu kun minä ainakin tunnen demari,kokoomus ja keskustan jäsenkirjaa kantavia maanviljelijöitä.
Joten vaahtoomisesi on aivan mielipuolista laputsilmillä räiskimistä koska siinä ampuu omiaan helposti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627