Näky
Kirjoittanut: Herra puhui 7.12.2005 klo 11.16
Haluaisin kertoa yhden näkemäni ilmestyksen tai näyn.Se ei tullut unessa, se vain ikäänkuin piirtyi hengellisten silmieni eteen, ja tunsin että Jumala halusi puhua minulle ja muille sen kautta jotain.Näin valtavan Jumalan käden ojennettuna (se näytti valkoiselta) ja siinä kädessä oli kaikenlaisia paketteja, ymmärsin että ne olivat lahjapaketteja ihmisten kaikenlaisiin tarpeisiin.Eli mitä ihmiset eniten tarvitsevat.Hengellistä ja muuta hyvää (esim terveyttä,rukousvastauksia,iloa,rauhaa,toivoa,voittoelämä Kristuksessa). Sitten sen käden luokse tuli paljon ihmisiä katselemaan sitä. Osa ihmisistä meni heti epäilemättä ja rohkeasti käden luokse ja alkoi kiivetä kädelle ylös ja he menivät lahjapakettien luokse ja ottivat ne itselleen, sekä he myös jäivät kädelle olemaan ja iloitsemaan. Toinen osa ihmisistä jäi käden lähelle, tekemättä mitään, he jäivät siihen seisomaan EPÄLUULOISEN näköisinä ja hieman pelokkaina.HE USKOIVAT ENENMMÄN EPÄLUULOJA JA PELKOJANSA KUIN SITÄ ETTÄ JUMALALLA OLIS MITÄÄN HYVÄÄ TARJOLLA. Tästä syystä he eivät uskaltaneet tehdä tehdä mitään. Ja tämä joukko jäi paitsi kaikkia niitä Jumalan kädessä olevia lahjoja, he jäivät saamatta mitään. Koska eivät toimineet mitenkään. Syynä oli jokin pelko ja epäusko lähestyä Jumalaa ja Hänen kättään.Tunsin heti että Herra puhui minulle siitä että tänä päivänä on näin, että Hänen kätensä on ojennettu tarjoamaan ihmisille suunnattomia siunauksia Kristuksessa, ja Herra on surullinen siksi että osaa ihmisistä on sellaisia että heitä on peloteltu lähestymästä Jumalaa ja siksi he ovat epäluuloisia.Jumala haluaa tällä näyllä sanoa sinulle lukijani, että Hänellä on vain HYVIÄ lahjoja annettavana.Ala etsimään Hänen hyvyyttään ilman epäilystä ja turhaa pelkoa.Vaihda epäusko ja pelko luottamukseen ja ala omistaa rohkeasti kaikki se hyvä mitä Jumala on sinulle Kristuksessa lahjoittanut.Eläkä anna kenenkään pelotella ja kylvää sinuun epäuskoa siihen että Jumala ei olisi PELKÄSTÄÄN HYVÄ.
Jumalalta tulee vain
hyviä lahjoja
2
169
Vastaukset
- puavi
Kiitos että välitit tämän ihanan totuuden. Koska Hän on äärettömän hyvä, antaa Hän viisaudessaan vain parasta meille. Toisaalta meille ei, kuten lapsille yleensä, ole viisasta antaa ylettömästi sillä se olisi vain vaingoksi meille. Hän onneksi osaa antaa juuri sitä mitä me todella tarvitsemme, joten viisainta olisi anoa "tapahtukoon tahtosi".
Kiitos kaikesta kuuluisi Taivaalliselle isälle. Toivottavasti oppisimme sen tuomaan julki muillekin, ja näin kunnioittaa Häntä. Antakoon Herra meille siihen nöyryyttä. - tuttan
Kiitos rohkaisusta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575855Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773193Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232380No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402075- 191988
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61609Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83121281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201206Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811075