Mielipiteeni tästä "kovasta"

kolmikosta

Ilkka on varmaan aina hauskuttanut kavereitaan laulamalla ja imitoimalla erilaisia tyylejä, niinku se on näissä kulissien takana -jutuissaki välillä "hassutellu" laulamalla oopperamaisesti:D Siinä tuleekin sitt se ongelma, että Ilkka ei ole oikeestaan vielä sinut oman henkilökohtaisen tyylinsä kanssa. Siis toisinsanoen...hän on heikoilla, kun pitäis tosissaan puristaa satasella omalla tyylillä, eikä kenekään muun, koska ei selkeesti ole treenannu sitä tarpeeks varsinkaan liveyleisön edessä. On kolmikosta vetänyt kaikkei heikoiten finaaleissa. Suomirock osa oli parasta Ilkkaa.

Pete ottaa selkeesti enemmän tosissaan nämä jutut, kun Ilkka. Vaikuttaa tosi varmalta tyypiltä, eikä hirveesti näyttäs jännittävän, mutta itse ääni onkin sitt ongelma. Kun hän pystyy olemaan noin luonteva, niin sitäkautta pitäisi pystyä myös laulamaan nuotilleen, mutta eipä onnistu! Eli Pete ei ole laulajana riittävän hyvä. Bon Jovi ja Toto meni hyvin, eli ilmeisesti on varmoja paloja Petelle. Nämä muut kappaleet on osoittaneet, että paljon on vielä tekemistä!

Katri on ollut finaaleissa selkee pettymys omaan tasoonsa nähden. En näe sille mitään muuta syytä, kun että Katri jännittää bändin kanssa esiintymistä liveyleisön edessä. Sitä kautta hän ei pääse kunnolla laulun "päälle" ja homma jää puolitiehen. Katri ja Roni oli ne tyypit, joiden vahvaan ääneen luotin eniten ennen finaalia ja molemmat tuotti pettymyksen nimenomaan huonon liveesiintymistaidon takia. Katri oli, kuten Ilkkakin, parhaimmillaan suomirock osassa.

YHTEENVETO: Katri on paras laulaja, Pete varmin esiintyjä ja Ilkka selkeesti persoonallisin...

1

253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oon eri mieltä

      Mielestäni tällä hetkellä parhain laulaja on Pete. Jäi Petestä mieleen se "When Susannah cries" biisi ja se Bon Jovin "You give love a bad name". Petellä on tosi erikoinen ääni ja osaa laulaa hitaita ja nopeita kappaleita ja eläytyä näihin. Laulussa ja esiintymisessä on tunnetta mukana.
      Pete saa lavan haltuunsa. Tosi hyvä tanssimaan. Ihan ilo katsella sitä miten se nauttii lavalla olosta. Se on tehnyt kaikista eniten töitä tämän kilpailun eteen. Siksi ansaitsee voittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1925
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      842
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      812
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      724
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      703
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      670
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      664
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      639
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      637
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      627
    Aihe