Jenkkijakosjen tapahtumat, osa 3.

Rhanna

Tiistai 6.12

Kellaritoimistossa kaikki ovat kummastuksissaan Felician äkillisestä poistumisesta huoneesta. Thorne haluaisi lähteä tämän perään, mutta Eric ehdottaa että Ridge olisi parempi ymmärtämään Felician reaktiota. Bridget ajattelee tietävänsä mitä tapahtui; hänen mielestään kaikki puhe hänestä ja Nickistä ja heidän syntymättömästä vauvastaan oli liikaa Felicialle. Thorne on samaa mieltä ja muistuttaa Nickiä että tämä oli kerran "sitoutunut" Feliciaan. Nick on varma ettei käyttänyt tuota sanaa, mutta Jackie huomauttaa että Felicia oli kiintynyt Nickiin. Heillä oli vain hauskaa yhdessä, Nick julistaa. Eric syyttää itseään Felician kutsumisesta, vaikkakin Thorne ja Darla muistuttavat että siitä on jo vuosi kun Nick ja Fel erosivat. Nick tarjoutuu etsimään Felician, mutta Eric muistuttaa että Fel on "tämän menneisyyttä" ja ehdottaa uudelleen että Ridge etsisi Felician.

Felicia on yläkerrassa Stephanien kanssa kipukohtauksensa jälkeen. Stephanie kysyy Felicialta miksi tämä ei kertonut mitään vauvasta? Fel on vihainen että äiti rikkoi lupauksensa olla menemästä vierastaloon. Stephanie pyytää anteeksi sitä ja että teki Reneen olon epämukavaksi, mutta on selvää että sekä Fel että Renee molemmat huolehtivat poikavauvasta. Stephanie tietää ettei Felicia voi olla biologinen äiti syövän takia, mutta vaikka lapsen äiti olisi Renee tai vaikka vauva olisi adoptoitu, Stephanie lupaa tukea heitä ja heidän päätöstään kasvattaa lapsi yhdessä. Joka tapauksessa vauva on Stephanien lapsenlapsi ja hän lupaa rakastaa vauvaa yhtäpaljon kuin muitakin lapsenlapsiaan. Ajatus että hänen pienellä tyttärellään on oma vauva, saa Stephanien onnenkyyneliin. Felicia päättää siirtää syrjään puheet mahdollisesta lesboudestaan, kunnes Stephanie päättää pyytää Megania kutsumaan perheen koolle tapaamaan heidän klaaninsa uutta jäsentä. Felicia sanoo ettei anna äitinsä tehdä sitä pojalle, koska hänen täytyy suojella vauvaa. Suojella miltä? Stephanie kysyy. Hän miettii mahtaako vauva olla laillisesti Felician. Kyllä on, Felicia myöntää: vauva on HÄNEN poikansa. Hän synnytti pojan kemoterapiasta huolimatta. Se oli ihme. Kuullessaan tämän Stephanie tulee entistä tunteellisemmaksi ajatuksesta että hänen tyttärensä on äiti. Hän kysyy mikä vauvan nimi on. Dominick, Felicia vastaa.

Taylor tulee kellaritoimistoon kommentoiden kaikkea sieltä kuuluvaa melua. Paikka on kuin bussivarikko, hän julistaa. Thorne sanoo että mikäli se hänestä olisi kiinni, Eric työskentelisi yhä ylhäällä. Eric sanoo tietävänsä sen, mistä syystä hän on anteeksipyynnön velkaa Thornelle ja Taylorille. Nämä tietävät olevansa keskellä taistelukenttää siitä lähtien kun valitsivat hänen ex-vaimonsa puolen ja tämän suunnitelmat markkinoida vaatteita "älykkäille naisille". Se on elinkykyinen markkinarako, taylor julistaa. Eric on samaa mieltä, mutta se on hänen mielestään asiaankuulumaton seikka. Hän on miettinyt viimeaikaisia tekojaan ja tullut siihen tulokseen että on todellakin pettänyt Stephanien. Hän oli tämän aviomies, osa hänestä rakastaa Stephanieta aina, joten hänen on tunnustettava että hän työnsi Stephanien reunan yli ja satutti tätä. Thorne ja Taylor ovat hämmästyneitä. Brooke ei voi uskoa että Eric sanoi jotain sellaista naisesta joka varasti tältä yhtiön. Eric kertoo Brookelle että tämän uudelleen naiminen oli isku Stephanien kasvoille ja vei Stephanien arvokkuuden. Eric sanoo että Stephanie halusi aina parasta perheelle, joten Eric toivoo voivansa hyvittää sen tälle. Brooke pyytää saada puhua kahden kesken Ericille, mutta Eric sanoo että Brooke voi puhua Thornen ja Taylorin kuulleen. Molemmat kuitenkin sanovat että heillä on töitä ja jättävät Ericin ja Brooken kahdestaan.

Brooke ei voi uskoa mitä Eric juuri sanoi. Älä usko kaikkea mitä kuulet, Eric sanoo. Hänen täytyi saada Thorne ja Taylor vakuuttuneeksi että hän oli tosissaan vihainen Brookelle, sillä se on ainoa tapa saada Stephanie vakuuttuneeksi. Vakuuttuneeksi mistä? Brooke kysyy. Eric selittää että Jackie muistutti häntä vasta että Stephanie tulee aina olemaan haavoittuvainen hänestä. Kukaan ei voi työntää Stephanieta pois ohjaksista niin kuin hän. Yhtä asiaa Stephanie haluaa enemmän kuin mitään muuta, Eric jatkaa, on saada Brooke pois elämästään. Vie vuosia saada yhtiö takaisin raiteilleen, mutta jos hän saa Stephanien näkemään Brooken samalla tavalla kuin hän, on mahdollisuus saada yhtiö takaisin jo nyt! Brooke ajattelee merkitystä saada yhtiö takaisin, mutta sitten hän saa flashbackejä yöstä Shady Marlinilla kun hän ja Nick tunnustivat tunteensa ja kysyy sitten itseltään mitä merkitsee yhtiön takaisin saanti jos hän ei saa Nickiä?

Jackie, Nick ja Bridget ovat toisessa toimistossa ja keskustelevat Felician oudosta lähdöstä. Jackie ajattelee että Felicia välittää hänen pojastaan enemmän kuin tämä tajuaa. Bridget kysyy Nickiltä kuuliko tämä Feliciasta tämän poissaolon aikana. Nick sanoo mailanneensa, mutta Fel ei koskaan vastannut. Nick haluaisi mennä puhumaan Felicialle, mutta Bridgetin mielestä hän on parempi vaihtoehto, hän voi puhua nainen naiselle. Ja he ovat sisaruksia, jackie huomauttaa. Nick pohtii Felician aiempaa reaktiota, Bridget sanoo sen johtuvan siitä että Felicia pitää häntä yhä pikku-Bridgetinä eikä Nickin vaimona ja lapsen äitinä. Hän on varma ettei kotiinpaluu ollut helppoa Felicialle. Bridgetin mentyä Jackie kysyy Nickiltä onko tämä varma että kaikki oli ohi tämän ja Felician väliltä kun Felicia lähti. Nick sanoo olevansa varma. Jos jotain on meneillään, Bridget selvittää sen.

Stephanie ei ymmärrä miksi Felicia piti vauvan salassa. Felicia kertoo että hänen tunteensa Nickiä kohtaan olivat vahvempia kuin Nickin. Stephanie tajuaa Felician yhä rakastavan Nickiä ja kysyy oliko asialla tekemistä tämän paluun kanssa. Sillä ei ole väliä nyt kun Nick on naimisissa Bridgetin kanssa ja he odottavat vauvaa, felicia sanoo ja kieltäytyy kertomasta Nickille. Hän palaa Ranskaan eikä aio puuttua Nickin ja Bridgetin elämään. Juuri silloin Bridget tulee ja sanoo Felicialle että tietää jotain olevan meneillään. Hän kysyy onko jotain tapahtunut syövän suhteen, Felicia sanoo olevansa syöpä vapaa. Bridget tajuaa tämän johtuvan Nickistä, Felicialle oli varmaan shokki saada selville heidän olevan naimisissa ja että he saavat vauvan. Hän ymmärtää että Felicialla saattaa yhä olla tunteita Nickiä kohtaan, mutta he voivat käsitellä niitä jos ovat rehellisiä ja avoimia. Stephanie sanoo että Felicialla on jotain kerrottavaa. "Äiti?!" Felicia sanoo ja katsoo äitiään. "Sinun on kerrottava" Stephanie sanoo. "Kerrottava mitä?" Bridget kysyy ja katsoo Feliciaa.

13

2092

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rhanna

      Ketjun otsikko pitäisi tietenkin olla "Jenkkijaksojen tapahtumat, osa 3." , mutta kirjoitusvirhe iski kiireessä...Sattuuhan sitä :)

      Tässä siis keskiviikon tapahtumat:

      Forrestereilla Thorne ja Taylor palaavat Thornen toimistoon missä he keskustelevat siitä kuinka yllättyneitä he olivat kuullessaan Ericin sanovan kaikki ne hyvät asiat Stephaniesta. Taylor miettii voiko Eric todella olla niin anteeksiantavainen. Dante liittyy heidän seuraansa ja on myös hämmästynyt kuultuaan että Eric on tunnustanut että mitä teki Stephanielle, oli väärin. Dante etenkin on epäileväinen sen jälkeen mitä Eric sanoi Bridgetille kun meni uudelleen naimisiin Brooken kanssa: että hän on sitoutunut rakentamaan uudelleen hänen ja Brooken perheen. Avioliitto joka kesti vain viikonlopun, Taylor herjailee. Thorne sanoo sen olleen pidempi, ottaen huomioon että hänen isänsä on aina ollut Brooken suurin puolustaja. Jos isä näkee äkkiä samalla tavalla Brooken kuin Stephanie, voi se johdattaa hänen vanhempansa sovintoon, Thorne arvelee. Taylor ja Dante ovat samaa mieltä.

      Alhaalla kellarissa Brooke on yksin toimistossa katsellen lehden mainosta Hawaijin matkasta. Mainos tuo mieleen muistoja matkasta jonka hän, Nick ja Hope tekivät Hawaijille kun hän oli kihloissa Nickin kanssa. Taustalla soi "Bring it on", Brooke pyyhkii kyyneleitään ja toteaa kuinka ikävä hänellä onkaan Nickiä. Eric tulee sisään varmana siitä että hänen suunnitelmansa toimii. Brooke kyseenalaistaa sen että suunnitelma huijaa Stephanieta. Eric uskoo voivansa saada Stephanien uskomaan että hän näkee Brooken samalla tavalla kuin tämä, mutta Brooken mielestä Stephanie on liian fiksu tullakseen huijatuksi petoksella. Eric muistuttaa että Stephanie uhkasi panna kahtia kaiken mitä he kaksi ja Ridge ovat rakentaneet. Stephanie suunnittelee myyvänsä BeLieFin patentin ja pysäyttää Brooken budoaari-malliston, Eric muistuttaa Brookea. Brooke on yhä epäileväinen, etenkin kun hän kysyy Ericiltä loukkasiko tämä Jackietä harhauttamalla tätä toisen kerran. Eric sanoo tekevänsä mitä vain saadakseen yhtiönsä takaisin.

      Juuri silloin Eric huomaa toimiston ikkunasta Taylorin tulevan portaita alas. Tajutessaan mahdollisuutensa, Eric todella kyynelehtii Brookelle kertoen tälle kuinka kauhea hän on ollut itseään kohtaan joka kerta heittäessään Stephanien rakkauden pois harrastamalla seksiä Brooken kanssa. Brooke ei tiedä että Taylor kuuntelee oven takana, joten hän on poissa tolaltaan Ericin sanottua jotain tälläistä hänelle.

      Keskeytettyään Bridgetin, Stephanie painostaa Feliciaa kertomaan Bridgetille siitä mistä he juuri puhuivat. Felicia käskee Stephanieta perääntymään ja sitten hän kertoo Bridgetille että haluaa tämän tietävän että hänen mielestään Bridgetistä ja Nickistä tulee upeat vanhemmat. Kun Bridget on lähtenyt, Stephanie kieltää Feliciaa karkaamasta pois, mutta Felicia syyttää äitiään hänen ja myös muiden painostamisesta pois. Hän lähtee toimistolta ja menee Forresterien kartanolle Stephanie perässään. Felicia vakuuttaa kivenkovaa päätöstään lähteä Ranskaan kertomatta Nickille tämän pojasta. Felicia raivostuu ja lähtee takaisin vierastaloon.

      Forrester creationsilla Jackie sanoo Nickille ettei ole koskaan nähnyt tätä niin määrätietoisena. Nick muistuttaa kasvaneensa ilman isää eikä halua tehdä niin kauheaa virhettä tyttärensä kanssa. Jackie sanoo kuinka hienoa on että Nickin esikoinen on tyttö, mutta Nick nauraa että hän ajatteli saavansa ensin pojan. Nickin puhelin soi; Stephanie soittaa ja pyytää tulemaan kartanolle välittömästi. Nick ihmettelee mitä on meneillään ja sanoo tulevansa. Kun hän saapuu, Stephanie alkaa kertoa että Felicia salaa tältä jotain. Samaan aikaan Felicia tulee hakemaan laukkuaan. Nick kysyy tältä mitä on meneillään; Felicia sanoo kaiken olevan hyvin, mutta Stephanie keskeyttää ja pyytää Feliciaa olemaan rehellinen Nickille että tällä on poika!

      • Rhanna

        Forresterien näytöshuoneessa Eric ja Brooke odottavat muita saapuviksi. Brooke kertoo Ericille olevansa epävarma tämän suunnitelmien suhteen, mutta Eric sanoo kaiken olevan hyvin toistaiseksi. Kun Eric puhuu Taylorin ilmestymisestä toimiston oven taakse aiemmin, hän kiittää Brookea että tämä ymmärsi hänen äänensävynsä ja tuki häntä riittävästi. Brooke on yhä sitä mieltä ettei petos ole oikea tapa saada Forrester takaisin. Ericin mielestä tämä on ainoa vaihtoehto saada Stephanie vakuuttuneeksi että hänenkin mielestään Booke on "sama opportunistinen portto kuin mitä on aina ollutkin". Brooke on tyrmistynyt kuullessaan nuo sanat. Eric vakuuttaa ettei hän oikeasti tunne sillä tavoin. Brooke ei edes halua kuulla noita sanoja, mutta Eric sanoo sen olevan ainoa keino saada Stephanie palauttamaan yhtiö hänelle. Kun se tapahtuu, hän lupaa antaa Brookelle tämän osuuden, joten Eric pyytää ettei Brooke nyt peräänny.

        Thorne, Darla, Taylor ja Dante saapuvat, joten Eric kääntää selkänsä Brookelle. Kaikki neljä havaitsevat jännitteen huoneessa ja ihmettelevät kuinka Eric, joka on aina ollut Brooken suurin puolustaja, voi nyt edes olla samassa huoneessa tämän kanssa. Eric lähestyy heitä ja sanoo että on aika aloittaa. Katselessaan malleja Thorne sanoo että näyttäisi siltä kuin ne olisivat jo valmiita. Eric muistuttaa olevansa menossa häihin Genoa Cityyn (Lauren Fenmoren ja Michael Baldwinin häät perjantaina "Tunteita ja tuoksuja"-sarjassa) joten on tärkeää olla koolla nyt kun he ovat saman katon alla. Thorne kysyy missä Stephanie on. Eric sanoo halunneensa näyttää näille ensin mallinsa, joten hän esittelee vielä viimeiset mallinsa. Thorne ja Dante pistävät merkille vähäisen hienostuneisuuden ja hillityn eleganssin malleissa. Se näyttää Forrestereiden uuden linjan naisten älykkyydestä, Eric sanoo. Joten Eric haluaa tämän toimivan? Taylor kysyy. Eric tunnustaa ettei hänellä ole tekemistä tämän kanssa, mutta hän ei halua erottaa Stephanien ideaa sen arvokkuudesta. Taylor ja Dante huomaavat Brooken olevan hiljaa ja kysyvät mitä mieltä tämä on malleista. Ne ovat hieman vähäpätöisiä hänen makuunsa, Brooke sanoo. Tarkoittaako Brooke että isä on antamassa periksi Stephanielle? Thorne kysyy. Ne ovat Ericin sanoja, eivät hänen, Brooke sanoo.

        Eric ei näe mitään väärää siinä että Forrester palaa takaisin juurillen arvokkuuden ja eleganssin pariin. Brooken mielestä mallit eivät vastaa hänen käsitystään myyvistä malleista. Mutta Brooke ei olekaan suunnittelija, Eric sanoo. Brooken mielestä Eric on antanut periksi Stephanien mielipiteelle seksistä. Brooke on sitä mieltä että seksi myy, joten on väärin vertailla seksikkäitä vaatteita alhaiseen moraaliin. Ja riskitön ei ole seksikästä? Eric kysyy. Ei näytöslavalla, Brooke sanoo. Entäpä makuuhuoneessa? Eric kysyy. Hän todella haluaa tietää sen ,perustuen siveyteen jossa he elivät heidän viimeisimmän avioliiton. Brooke on shokissa. Eric kysyy oliko se kiusallista Brookelle? Brooke sanoo sen olleen kiusallista molemmille. Eric kysyy kuinka objektiivinen Brooke olisi jos toinen nainen viettelisi tämän aviomiehen? Näin Brooke on tehnyt useamman kerran. Brooken mielestä he voisivat jättää tämän keskustelun toiseen kertaan ja palata töihin, mutta Eric ei suostu. Brooke lähtee. Eric pyytää muilta anteeksi että nämä joutuivat kuulemaan tuon, kaikki vain siksi että hän oli niin naiivi. Thorne sanoo ettei olisi ikinä uskonut näkevänsä että hänen isänsä haluaisi pestä kätensä Brookesta. Taylor ei myöskään voi uskoa ja pyytää Thornelta kännykkää jotta voisi soittaa Stephanielle. Puhelu menee vastaajaan, joten hän jättää viestin ja pyytää Stephanieta tulemaan paikalle ja katsomaan mitä on odottanut vuosia: Eric on lopultakin kääntänyt selkänsä Brookelle!

        Jackie pistäytyy sairaalassa Bridgetin luona kysymässä miten asiat menivät Felician kanssa. Jackie miettii onko Felicia vielä rakastunut Nickiin vai mistä on kyse. Kuten he epäilivätkin, Bridget sanoo, Felicia ei ole vielä päässyt yli Nickistä, etenkin kun tämä oli Felician tukena vaikeina aikoina. Jackie muistuttaa että Felicia oli poissa melkein vuoden, joten on kummallista jos tämä palasi kotiin siitä syystä että on yhä rakastunut Nickiin. Bridget kysyy mitä muuta se voisi olla? Felicia lupasi ettei aiheuta hankaluuksia Nickille eikä sekaannu heidän avioliittoonsa, bridget selittää. Felicia sanoi että kunnioittaa sitä mitä hänellä ja Nickillä on ja toivoo kaikkea hyvää heille ja heidän tyttövauvalleen.

        Forresterien kartanolla Nick on hämmästynyt kuultuaan että hänellä on poika. Hän kysyy Felicialta onko se totta. Stephanie sanoo sen kuulostavan mahdottomalta, mutta se on totta. Mahdotonta, Nick sanoo ja aikoo lähteä. Stephanie kysyy minne tämä on menossa ja muistuttaa että poika on vierastalossa tällä hetkellä. Nick ei voi sukoa ja pyytää Feliciaa katsomaan äitiään ja kertomaan Stephanielle ettei heillä ole lasta. Stephanie kysyy miksi Nick valehtelee Nickille? Nick käskee Stephanieta lopettamaan ja Felicia pyytää Nickiä lähtemään. Stephanie ei kuitenkaan päästä Nickiä lähtemään, sillä Nick ansaitsee tietää totuuden ja poika ansaitsee tietää kuka hänen isänsä on. Nick kysyy mitä on meneillään; Stephanie pyytää tekemään laskelmia ja kysyy kuinka vanha lapsi mahdollisesti olisi. Noin 4 kuukautta, Nick sanoo. Aivan, Stephanie sanoo - mistä syystä poika on Nickin.

        Nick kysyy Felicialta onko se totta; Felicia on ensin hiljaa, mutta kun Nick sanoo että hänellä on oikeus tietää, Felicia kysyy haluaako tämä tietää. Kyllä jos hänellä on poika, Nick sanoo. Felicia sanoo että Nickin täytyy vihata häntä, mutta Nick sanoo ettei vihaa. Felicia kertoo ettei sen pitänyt olla mahdollista kemoterapian takia. Hänellä oli syynsä olla kertomatta. Nickin mielestä sillä ei enää ole väliä ja hän miettii miten Bridget mahtaa reagoida. Siitä syystä hän lähtee, Felicia sanoo, menee ovelle ja kertoo että hän on pahoillaan. Renee on ovella vauvan kanssa ja nähtyään poikansa, Nick pyytää saada pitää tätä. Hän kysyy onko vauva terve; kyllä on, Felicia sanoo. Nick katsoo poikaansa ja sanoo tällä olevan hänen silmänsä. Felicia istuu viereen ja huomaa vauvan hymyilevän Nickille. Tältä siis tuntuu katsoa suoraan enkelin kasvoihin, Nick sanoo. Hän suutelee vauvaa otsalle ja hän ja Felicia katsovat toisian ja vauvaa hymyillen.

      • Rhanna
        Rhanna kirjoitti:

        Thorne ja Darla saapuvat Spectralle, ihmetellen miksi Sally on kutsunut heidät paikalle. Hissin ovi aukeaa ja Thomas, Bob, Faith ja muutama muu työntekijä tulevat. Thomas ja Bob selittävät että Sally kutsui myös heidät paikalle suureen tapaamiseen. Darla on TODELLA huolissaan.

        Clarke on Sallyn kanssa toimistossa ja kysyy onko tämä varma että haluaa tehdä tämän. Sally katsoo valokuvaa C.J:stä, Macystä ja itsestään; ja Thornesta, Darlasta ja Alexandriasta, ja sanoo että hänen täytyy tehdä tämä omalla tavallaan. Clarke ottaa Saulin kuvan ja sanoo, "Azoy", juutalainen sana jota Saul aina käytti. Thorne koputtaa oveen ja kysyy Sallyltä onko tämä valmis heitä varten. Sally pyytää tuomaan kaikki sisään. Bob kysyy mikä tilaisuus tämä on. Bon Voyage (hyvää matkaa, näkemiin) -juhlat, Sally sanoo. Darla sanoo ettei Sallyn olisi tarvinnut järjestää näitä juhlia Thornelle, mutta Sally sanoo olevan näiden juhlien olevan Spectralle: hän sulkee ovet tänään. Kun kaikki ovat ottaneet boolia, Sally pyytää Darlaa jakamaan muutaman avokätisen erottamisshekin. Bob ja muut sanovat etteivät voi ottaa niitä, mutta Sally sanoo heidän ansainneen ne. Thomas sanoo että hän ei ole, koska tämä on hänen syytään. Sally sanoo ettei ole; kaikkien näiden vuosien kovan työn jälkeen hän ajattelee ansainneensa lomaa ja aikoo ottaa sitä. Clarke pyytää heitä kohottamaan maljan heidän Spectra perheelleen, mutta Bob sanoo että sen sijaan heidän täytyy kohottaa malja Sallylle. Sally kiittää heitä ja kyyneleiset hyvästit vaihdetaan ennenkuin kaikki palaavat töihin.

        Darla, Thorne ja Clarke jäävät Sallyn seuraan. Darla kieltää Sallyä sulkemasta Spectraa koska se on ollut Sallyn elämä, mutta Sally sanoo että nyt on aika. Hänen elämänsä on vasta alkamassa. Darla kyynelehtii, kykenemättömänä uskomaan että Sally haluaa lähteä. Sally käskee kuivaamaan kyyneleet ja selittää hänellä olevan kaksi vaihtoehtoa: hän voi jäädä tähän pölyiseen toimistoon tai sitten hän voi purjehtia merellä komeiden miesten kanssa. Thorne kysyy aikooko Sally liittyä laivastoon? Oikeastaan hän lähtee risteilylle, Sally sanoo. Juuri silloin puhelin soi; mies "Happy Acres Assisted Living Facility:stä" soittaa, kertoen Sallylle että auto on tulossa hakemaan tätä. Peitelläkseen totuutta Sally kutsuu tätä "kapteeniksi" ja kiittää tätä auton lähettämisestä. Sitten hän kertoo Darlalle ja Thornelle että kapteeni on lähettänyt limusiinin hänelle, joten on hyvästien aika. Darla pyytää Sallyä vielä harkitsemaan, mutta Sally pyytää tätä ja Thornea lähtemään ja olemaan onnellisia. Sitten Sally pyytää Clarkea auttamaan hänet pois täältä: hän pudottaa huovan pois jalkojensa päältä ja näemme hänet pyörätuolissa. Kun Clarke työntää Sallyä pois, Darla ja Thorne palaavat ja ovat pois tolaltaan nähtyään Clarken työntävän Sallyä pois toimistosta!

        Forresterien kartanolla Nick tutustuu poikaansa. Hän kysyy mikä pojan nimi on. Dominick, Felicia vastaa. "Se on myös minun nimeni" hymyilevä Nick sanoo vauvalle. Nick kysyy Felicialta miksi tämä piti asian salassa häneltä. Felicia selittää ettei kukaan uskonut hänen tulevan raskaaksi syöpähoitojen takia, joten hän ei halunnut pitää kenenkään toivoa yllä. Nyt hän on siitä iloinen että teki niin, nähdessään kuinka onnellisia Nick ja Bridget ovat, naimisissa ja perustamassa omaa perhettä. Nick kysyy Stephanielta mitä tämä on kertonut Felicialle, Stephanie sanoo että kaiken. Felicia sanoo että Bridgetin ei tulisi tietää vauvasta, hän ei halua kuormittaa Bridgetiä. Hän kertoo Nickille ettei halua tämän elämän muuttuvan, joten hän lähtee takaisin Ranskaan. Nick sanoo ettei anna Felician viedä poikaansa mihinkään. Hän kieltää että hänen poikansa kasvaisi ilman isää, kuten hän, joten hän tulee olemaan täällä pojan takia. Entä Bridget? Felicia kysyy. Nick sanoo että he selvittävät tämän, mistä syystä hänen täytyy kertoa tästä Bridgetille tänä iltana. Hän pyytää Feliciaa lupaamaan ettei tämä lähde. Stephanie sanoo ettei päästä Feliciaa, mutta silti Nick haluaa Felician sanan. Kun tämä suostuu, Nick sanoo näkemiin ja lähtee.

        Nick palaa kotiin ja pysähtyy hetkeksi ulos ennen sisäänmenoa, missä Bridgetillä on illallinen valmiina. Nick sanoo hänellä olleen syy olla myöhässä. Nähtyään kuinka paljon työtä Bridget on tehnyt, Nick käskee tämän istua ja rentoutua. Kun he syövät, Bridget sanoo kuinka mukavaa on syödä hillittyä illallista, kuten normaalit ihmiset. Hän tietää että jotkut pitäisivät tätä tylsänä, mutta hän on iloinen että heillä on kaikki kriisit ja draamat takanapäin ja he voivat rentoutua. Tämä on esimerkki siitä millaista heillä on edessä kun he tuovat esikoisensa tähän maailmaan ja ovat pieni perhe. Kyllä, Nick vastaa. Bridget jatkaa kuinka haluaa lisää lapsia, mutta ensin hän haluaa lisää lapsia, mutta ensin hän haluaa antaa heidän jakamattoman huomion heidän tyttärelleen. Sitten hän tajuaa vain puhuneensa ja puhuneensa, kun Nickillä on aivan selvästi jotain mielessään. Nick sanoo että hänellä on jotain kerrottavaa.

        Forresterien kartanolla Felicia on laittanut vauvan nukkumaan ja jatkaa jutteluaan äitinsä kanssa, joka haluaa puhua Nickistä. Stephanie sanoo että Nickillä oli oikeus tietää vauvasta. Felicia sanoo sen olleen hänen päätöksensä salata vauva, mutta Stephanie ei ymmärrä miksi Felicia ei halunnut Nickiä pojan elämään. Felicia sanoo ettei halua viedä Nickiä Bridgetiltä. Mutta hän haluaa Nickin tuntevan poikansa, Stephanie arvailee. Felicia on huolissaan miten Bridget reagoi. Stephanie ajattelee että Bridget haluaa Nickin tuntevan poikansa. Juuri siitä syystä hän pysyi poissa, Felicia sanoo. Stephanie huomauttaa ettei Felicialla ollut mitään aavistusta Nickistä ja Bridgetistä ennenkuin tuli tänne. Mutta hän arvioi Nickin olevan jonkun kanssa, mistä syystä hänen täytyy lähteä, Felicia sanoo. Stephanie muistuttaa että tämä lupasi Nickille olla lähtemättä, mutta Felicia sanoo ettei voi jäädä tänne. Hän ja Dominick olivat onnellisia Ranskassa.

        Felicia istuu sohvalla, Stephanie hänen takanaan, joten hän ei näe tuskallista ilmettä Felician kasvoilla. Stephanie vaatii Feliciaa jäämään L.A:han, antamaan vauvalle mahdollisuus tuntea perheensä ja myös isänsä. Stephanie tulee lähemmäs Feliciaa, joka sanoo "Voi, äiti" ja laskee päänsä äitinsä olkapäälle. Mitä tahansa tapahtuu, he selvittävät sen yhdessä, Stephanie sanoo. Yllättäen Felicia luhistuu lattialle menettäen tajuntansa. Stephanie polvistuu tyttärensä viereen kutsuen tätä nimeltä.

        ***********************************************************

        Sitten tietoa (ainakin niille jotka katsovat netistä jenkkijaksoja ja näkevät Sallyn pyörätuolissa) Sallyn istumisesta pyörätuolissa:
        Darlene Conlay kertoo Soap Opera Weeklyssä että Sallyn olo pyörätuolissa ajankohtaisissa jaksoissa ei merkitse sitä että hänen oma vammansa olisi pahentunut. Tosi asiassa, näyttelijä selittää, kun hän tosielämässä kaatui kesällä 2004 loukaten jalkansa (tämä selittää sen miksi Sally oli meillä nähtävistä jaksoista hetken pois), hänen täytyi käyttää keppiä, joten hänen täytyi usein ottaa tukea huonekaluista kohtauksissa missä Sally seisoi. Nyt näyttelijä pystyy taas kävelemään, mutta kirjoittajat päättivät panna hänet pyörätuoliin.

        Spectralla Darla kysyy Sallyltä miksi tämä on pyörätuolissa. Sally sanoo ensin että hän on väsynyt koiriensa haukuntaan, joten Clarke antaa hänelle kuninkaallisen kohtelun tänään. Darla ei usko. Clarke pyytää Sallyä olemaan rehellinen; joten tämä tunnustaa kaatuneensa suihkussa ja loukanneensa jalkansa. Darla pyytää Sallyä selittämään miksi tämä salasi onnettomuutensa. Sally sanoo että viime aikoina on ollut jo tarpeeksi huonoja uutisia. Thorne muistuttaa heidän olevan perhe. Clarke sanoo ettei Sally halunnut huolestuttaa Darlaa ja Thornea. Sally sanoo kuinka vaikeaa hänellä, naisena, oli tehdä rättikaupasta kilpailukykyinen yritys. Kaiken tuon jälkeen hän ajattelee että on hänen aikansa sanoa hyvästi, joten Sally pyytää Clarkea viemään hänet laivaan. Ennenkuin he ehtivät lähteä, kaksi univormupukuista miestä saapuu. Sally yrittää valehdella että miehet ovat risteily-yrityksestä, mutta toinen sanoo että he ovat täällä viedäkseen Sallyn uuteen kotiinsa Happy Acresiin. Darla sanoo että tässä on oltava virhe, sillä Happy Acres on eläkeläisten koti! Tämä nainen ei lähde eläkeläisten kotiin, Thorne sanoo.

        Darla arvaa ettei Sally ole lähdössä risteilylle. Hoitokoti on melkein sama, Sally sanoo, molemmissa paikoissa tapaa ihmisiä ja nautitaan järjestetystä ohjelmasta. Clarke sanoo että Happy Acres on yksi parhaista elämän edesauttamisyksiköistä valtiossa. Thorne kysyy miksi Sally ei palkkaa itselleen hoitajaa. Sally sanoo ettei hänellä ole kerta kerran jälkeen varaa maksaa hoitajien palkkoja. Thorne tarjoutuu palkkaamaan hoitajan, joten Sally tunnustaa ettei voi pitää huolta itsestään aj tarvitsee ympärivuorokautista huolenpitoa. Darla ei voi uskoa että tälläistä tapahtuu, hän ei päästä Sallyä hoitokotiin. Kuten Thorne sanoi, Sally ON perhettä, joten Darla vaatii Sallyä muuttamaan heidän luokseen. Thorne kysyy Darlalta onko tämä varma; Darla sanoo olevansa. Hän on tämän velkaa Sallylle, joka löysi hänet hoitokodista ja teki hänestä perheenjäsenen. Sally sanoo Darlalle ettei tämä ole mitään velkaa, mutta Darla on erimieltä. Hän ajattelee tarvitsevansa Sallyä, kuten myös Alexandria, joten Sally voi antaa Alexandrialle saman luottamuksen jonka antoi hänelle vuosia sitten. Hän tekee kaikkensa saadakseen tämän toteutumaan. Tuollaiseen tarjoukseen, Sally kysyy, miten hän voisi sanoa ei? Hän ja Darla halaavat.

        Rantatalolla Nick kohentaa tulta takassa ja muistelee kun sai selville että Felicia on synnyttänyt hänen poikansa. Sillaikaa Bridget lopettelee puheluaan isänsä kanssa, joka on Genoa Cityssä Lauren Fenmoren häissä; hän ei halunnut keskeyttää isänsä hauskuutta häissä, mutta Eric ei ole puhunut hänelle sen jälkeen kun lähti häihin. Bridget veikkaa Nickin olevan samanlainen heidän tyttärensä kanssa, aina soittamassa tarkistaakseen ja ettei voi odottaa. Sitten Bridget tajuaa vain jatkavansa, joten hän pyytää Nickiä istumaan alas illalliselle ja kertomaan mitä tämä halusi sanoa. Nick ehdottaa että he istuisivat sohvalle; ei mitään huonoja uutisia, hän sanoo, mutta hän tietää mitä Bridget on joutunut kokemaan vauvan kanssa, ja... Vauvasta puheenollen, Bridget keskeyttää, hän näki lääkäriään sairaalassa tänään. Nick nuhtelee Bridgetiä niin paljon jaloillaan olemisesta töissä, mutta tämä sanoo että hänen pitää välttää tunnepitoista stressiä, mutta uskoo kaiken muuttuvan nyt kun he odottavat vauvan syntyvän. Vauvasta puhuminen saa hänet näkemään kuinak paljon hän nauttii tästä hiljaisesta illasta Nickin kanssa kahdestaan. Hän ei halua hukata tätä, joten hän kysyy Nickiltä voiko keskustelu odottaa huomiseen. Nick suostuu että he voivat puhua tästä aamulla.

        Kun Nivk ja Bridget nauttivat ajasta yhdessä, Bridget kertoi että lääkäri kertoi hänelle jotain tänään. Uusien testien ja ultraäänen jälkeen lääkäri arvioi että Bridgetin ongelmat eivät olleet niin pahoja kuin aluksi arvioitiin. Tohtori sanoi myös että on ok harrastaa taas skesiä, joten Bridget pyytää Nickiä rakastelemaan kanssaan. Sen jälkeen he loikoilevat sängyllä, paistatellen iltaruskossa ja kuunnellen aaltoja. Heidän on paras nauttia tuosta äänestä vielä kun voivat, Nick sanoo. Bridget nauraa ja miettii tuleeko lapsi olemaan pieni enkeli vai pyhä terrori. Kuka voisi ennustaa? Nick kysyy. Mitä tahansa tulee tapahtumaan, he selviävät olemalla vahvoja, Nick muistuttaa Bridgetiä. Nick sanoo ettei halua minkään tulevan heidän väliinsä, eikä hän halua menettää Bridgetiä. Hän ei menetä, Bridget vakuuttaa, heidän rakkautensa voi kestää mitä tahansa niin kauan kuin he ovat yhdessä.

        Forresterien kartanolla Stephanie kutsuu Feliciaa nimeltä, joka alkaa heräillä ja pyytää laukkuaan. Stephanie löytää laukusta jotain pillereitä ja kysyy ovatko ne niitä mitä Felicia tarvitsee. Felicia pyytää äitiään auttamaan hänet ylös, Stephanie auttaa ja tarjoaa sitten hieman teetä. Sitten hän arvaa pillereiden olevan särkylääkkeitä ja kysyy mitä on meneillään. Felicia sanoo olevansa ok, mutta Stephanie ei usko. Hän tarjoutuu soittamaan ambulanssin; Felicia ei halua ambulanssia koska se säikäyttää Dominickin ja pyytää sitten äitiään viemään hänet sairaalaan. Sairaalassa lääkäri tutkii Felician, joka uskoo kipukohtauksensa johtuneen väsymyksestä. Lääkäri miettii olisiko syöpä mahdollisesti palannut. Felicia sanoo ettei ole, mutta lääkäri haluaa tehdä muutamia testejä ollakseen varma. Felicia haluaisi kotiin poikansa luo, mutta lääkäri vaatii testejä ja koettaa saada ne tehdyksi nopeasti.

        Tuloksia odotellessa Stephanie kysyy Felicialta mitä on meneillään. Felicia selittää ettei voinut jatkaa lääkitystään tai kemoa kun sai selville olevansa raskaana, koska lääkkeet olisivat vaikuttaneet haitallisesti syntymättömään lapseen tai itse raskauteen. Lääkäri on huolissaan että raskausstressi on voinut heikentää immuunijärjestelmää. Raskaus ei heikentänyt häntä, Felicia selittää; tosiasiassa se teki hänet vahvemmaksi ja Dominick antoi hänelle syyn elää. Stephanie muistuttaa luhistumisesta; hän haluaa Felician jäävän L.A:han, jotta hän voi auttaa vauvan kanssa kun Felicia hoitaa itseään. Felicia vakuuttaa ettei hänellä ole syöpää, Stephanie kehottaa kuitenkin odottamaan tuloksia, mutta Felicia on varma että pystyy huolehtimaan pojastaan. Stephanie haluaa vain että Felicia valmistautuu pahimpaan. Felicia sanoo että hän tekee mitä tahansa täytyy kestääkseen tulevan. Hän tietää voivansa tehdä sen, koska teki sen aiemminkin. Stephanie sanoo tietävänsä sen, hän tietää myös kuinak itsepäinen hänen tyttärensä on. Hän sanoo "Rakastan sinua, kulta" ja halaa kyynelehtivää Feliciaa.

        Stephanie saapuu kotiin juuri ajoissa vastatakseen Taylorin puheluun. Taylor on etsinyt tätä kaikkialta, Stephanie sanoo tulleensa juuri kotiin oltuaan Felician kanssa. Felicia tulee ja kuullessaan nimensä mainittavan, hän näyttää äidilleen merkin että tämä olisi hiljaa. Taylor kysyy Stephanielta tulisiko hän sinne; Stephanie sanoo että hän tulee toimistolle pian ja lopettaa puhelun. Sitten hän kysyy Felicialta missä vauva on. Päiväunilla, Felicia vastaa ja kertoo sitten että tämä on ollut pisin aika mitä he ovat olleet erillään Dominickin syntymän jälkeen. Hän kaipaa poikaa niin valtavasti että haluaisi halata ja pidellä tätä, mutta nyt hänen on täytynyt jättää poika nukkumaan. Stephanie sanoo tietävänsä että vauva voi hyvin, mistä syystä hän haluaa odottaa Felician testituloksia sairaalasta. Felicia sanoo ettei halua tuhlata aikaa odottamalla tuloksia, sillä huolehtiminen ei muuta mitään, sati sitten puhuminen. Täsät syystä hän haluaa Stephanien pitävän testi ja Dominickin vain heidän välisenään tietona. Stephanie on yllättynyt ettei Felicia halua kertoa vauvasta kenellekään, mutta Felicia haluaa antaa Nickille mahdollisuuden käsitellä asiaa omalla tavallaan. Stephanie kysyy milloin Felicia on suunnitellut kertovansa Nickille sairaudestaan. Felicia sanoo ettei ehkä ole mitään kerrottavaa. Jos on, Stephanie sanoo, ei saa olla mitään salaisuuksia. Felicia ei halua ajatella sitä nyt, hän haluaa ajatella positiivisesti; niin kauan kuin hän on huolehtivainne, hän on taudin hellittämisvaiheessa, niin kauan vaihtoehto on jotain mitä hän ei voi kohdata.

        Kun Stephanie on lähtenyt, Nick pistäytyy Felician luona. Felicia kysyy miksi tämä ei soittanut ensin. Ja antanut mahdollisuuden sanoa ei? Nick kysyy. Sitten hän kysyy missä vauva on. Felicia sanoo tämän olevan Reneen kanssa vierastalossa nukkumassa. Nick haluaa odottaa kunnes vauva herää, pitääkseen silmällä tätä ja tämän äitiä. Felicia muistuttaa lupauksestaan olla lähtemättä ja syistään pitää vauva salassa. Mutta tämä ei tiennyt hänestä ja Bridgetistä ennenkuin tuli tänne, Nick sanoo. Felicia muistuttaa että Nickillä oli tunteita Brookea kohtaan kun hän lähti Ranskaan, ja koska Taylor palasi, hän oletti Nickin olevan Brooken kanssa. Oletit väärin, Nick sanoo. Hän ei halunnut vauvansa olevan velvolisuus Nickille, Felicia sanoo, mutta Nick sanoo ettei hänen poikansa ole velvollisuus. Hän haluaa pojan elämäänsä. Ja Bridgetin mielestä se on ok? Felicia kysyy. Nick kertoo ettei halunnut hukata hänen rauhallista iltaansa Bridgetin kanssa kertomalla tälle eilen illalla, mutta aikoo kertoa vaimolleen kun aika on oikea. Nick näkee että Felicia on väsynyt ja kysyy onko tämä kunnossa. Felicia sanoo ettei nukkunut hyvin, mutta vauva nukkui. Nick haluaa tehdä selväksi että hän on rakastunut Bridgetii ja sitoutunut heidän syntymättömään lapseensa. Felicia sanoo tietävänsä sen, mutta se ei tarkoita että hän olisi päässyt yli Nickistä. Silti hän haluaa Nickin tietävän että tämän saaminen Dominickin elämään oli enemmän kuin hän toivoi. Nick sanoo että se tarkoittaa sitä että Felicia ja Dominick ovat osa hänen elämäänsä, mutta hän haluaa pitää avioliittonsa puhtaana. Felicia lupaa ettei hän ole uhak Nickin avioliitolle.

        Felicia sanoo ettei halua aiheuttaa ongelmia, sillä se on hänen äitinsä hommaa. Juuri silloin Renee tuo Dominickin katsomaan äitiään. Felicia ottaa pojan ja halaa tätä ja näyttää että tämän isä on paikalla. Felicia kysyy haluaako Nick pidellä poikaa; Nick sanoo kyllä ja ottaa vauvan. Samassa Felicia saa puhelun lääkäriltä, joka pyytää tätä tulemaan vastaanotolleen. Felicia kysyy voisiko hän saada tulokset puhelimessa; lääkäri sanoo että kertoisi tulokset mieluummin henkilökohtaisesti, mutta Felicia sanoo että on ok kertoa ne nyt. Lääkäri kertoo uutiset; syöpä on palannut ja heidän täytyy aloittaa kemoterapia välittömästi. Kyyneleet vierivät Felician poskilla.

        Stephanie saapuu Forresterille, missä Taylor odottaa tätä. Taylor kysyy aikooko Felicia ottaa työn vastaan. Stephanie sanoo ettei heidän pitäisi nyt laskea Felician varaan. Taylor tarjoutuu puhumaan Felicialle tai Thorne voi myös tehdä sen. Stephanie ei halua että Felicaa painostetaan. Sitten hän kysyy mitä uutisia Taylorilla oli jotka tämä mainitsi puhelimessa. Taylor sanoo että Stephanie ei ehkä usko tätä ja kertoo sitten Ericin ja Brooken yhteenotosta. Eric on lopultakin nähnyt kuka Brooke todelal on! Taylor sanoo. Stephanie sanoo ettei usko, jos jotain kiistaa on, se johtuu siitä että he ovat vihaisia hänelle, eivät toisilleen. Taylor sanoo nähneensä sen omin silmin ja on varma että Ericin ja Brooken välillä on särö. Stephanie sanoo että hänen täytyy nähdä tämä itse ja lähtee kellarikerrokseen.

        Thorne pistäytyy Stephanien toimistossa, löytäen Taylorin sieltä ja istuu hänen kanssaan kahville. Thorne kertoo kuinka väsynyt hän on Sallyn muuton auttamisesta; hän uskoo että Spectran menettäminen oli Sallylle isompi pala kuin kukaan luulikaan. Taylor uskoo että Sally tulee kuntoon, koska tämä on taistelijaluonne. Thorne kysyy onko Taylor nähnyt hänen äitiään. Taylor sanoo että Stephanie lähti juuri katsastamaan tilanteen Ericin ja Brooken välillä. Thorne tunnustaa ymmärtävänsä miksi hänen äitinsä on epäileväinen, onhan hänen isänsä aina ollut Brooken tukena. Mutta se saattaa muuttua, Taylor sanoo.

        Kellarissa Eric näyttää Brookelle asianajajansa laatimia papereita, Brooke kyseenalaistaa silti Ericin suunnitelman. He voivat ehkä huijata Thornea ja Tayloria, mutta hän ei usko että tämä uppoaa Stephanieen, Brooek sanoo. Eric sanoo sen olevan riski, mutta Stephanie on tarpeeksi haavoittuvainen palauttamaan yhtiön hänelle. He eivät tiedä että Stephanie on kuullut heidän "riidastaan". Eric näkee Stephanien tulevan, joten hän antaa Brookelle merkin lähteä näytelmään mukaan. Brooke ja Eric kiistelevät Ericin malleista ja heidän avioliitostaan. Brooke kysyy kuinka Eric ei ymmärrä että seksi on se joka myy? Juuri silloin Stephanie päättää tulla sisään.

        Stephanie kysyy onko paratiisissa ongelmia, koska kuuli Ericin ja Brooken riitelevän. Brooke pyytää Stephanieta nauttimaan tilanteesta ja lähtee. Eric kysyy mitä Stephanie haluaa. Stephanie kertoo viettäneensä aikaa Felician kanssa ja pyytää Ericiä tekemään samoin. Voit tulla koska tahansa käymään, hän sanoo. Stephanie katsoo Ericin luonnoksia ja sanoo pitävänsä niistä. Eric sanoo ettei Brooke pidä. Stephanie kysyy mistä syystä. Eric kertoo mitä muutoksia Brooke haluaisi ja että seksiä pitäisi olla vaatteissa enemmän. Noh, Brooke ei ole koskaan ymmärtänyt eleganssin päälle, Stephanie sanoo.

        Kun Stephanie lähtee, Brooke tulee takaisin ja kysyy miksi Stephanie näytti niin järkyttyneeltä. Eric sanoo löytäneensä Stephanien heikon kohdan ja tajunneensa tämän haavoittuvaisuuden. Tulen saamaan yhtiöni takaisin, Eric sanoo. Tarkoitat varmaan meidän yhtiömme? Brooke kysyy. Tottakai, meidän yhtiömme. Saan MEIDÄN yhtiömme takaisin, Eric sanoo ymmällään olevalle Brookelle.

      • taka-ajatuksia?

        >> Tarkoitat varmaan meidän yhtiömme? Brooke kysyy.

        Voisiko Brooke käyttää Ericiä hyväkseen vain saadakseen yhtiön itselleen?

      • Rhanna
        taka-ajatuksia? kirjoitti:

        >> Tarkoitat varmaan meidän yhtiömme? Brooke kysyy.

        Voisiko Brooke käyttää Ericiä hyväkseen vain saadakseen yhtiön itselleen?

        Forrestereilla Stephanie yrittää saada sairaalasta tuloksetta tietoa Felician testituloksista. Kun hän lopettaa, Nick pistäytyy. Stephanie kysyy miten asiat menivät Bridgetin kanssa. Nick sanoo ettei ole vielä kertonut ja haluaa tehdä selväksi ettei halua Stephanien käyttävän sitä syynä mennä kertomaan Bridgetille. Nick sanoo kertovansa, muttei voinut tehdä sitä eilen illalla. Kun hän tuli kotiin, Bridget pyysi häneltä yhtä draama-vapaata iltaa ilman mitään kompilikaatioita. Hän oli sen velkaa vaimolleen, sillä uutinen että hänellä on poika, tulee kääntämään heidän elämänsä ylösalaisin. Stephanie varoittaa että jos Nick viivyttelee, kertominen Bridgetille on yhä vaikeampaa. Nick sanoo halunneensa kertoa Bridgetille jo tänä aamuna, mutta tämä oli ehtinyt jo lähteä sairaalaan. Mutta hän kertoo ja haluaa varmistaa että Stephanie ymmärtää hänen olevan se joka kertoo asiasta. Stephanie sanoo ettei aio puuttua asiaan, sillä hän rakastaa Bridgetiä ja tietää kuinka paljon tämä haluaa perheen Nickin kanssa. Mutta Bridgetin on hyväksyttävä, Nick selittää, että Felicia ja Dominick ovat nyt osa heidän elämäänsä. Silti hän tietää että tämä tulee olemaan järkytys Bridgetille, minkä takia hän voi vain toivoa että he selviytyvät tästä.

        Nick kysyy Stephanielta onko tämä huolissaan Feliciasta. Stephanie tunnustaa olevansa, mutta hän tietää ettei odottaminen ole helppoa Felicialle. Nick kysyy onko Stephanie puhunut Felician kanssa siitä miten Bridget tulee reagoimaan. Jos joku voi hyväksyä vauvan, Stephanie sanoo, se on Bridget, ottaen huomioon mitä on joutunut kokemaan, kiitos äitinsä. Nick pyytää Stephanieta jättämään Brooken tämän ulkopuolelle. Stephanie voi vain toivoa että voisi, koska Brooke on loukannut niin paljon Bridgetiä. Nick sanoo olevansa siihen myös syyllinen. Ja Bridget antoi anteeksi sinulle ja Brookelle, Stephanie sanoo; hän toivoo ettei usko ole mennyttä. Nick vakuuttaa että asiat hänen ja Brooekn väliltä ovat ohi ja hän on sitoutunut Bridgetiin, mutta Stephanie on epäileväinen. Nick kysyy miksi näin on, koska Brooke haluaa hänen avioliittonsa toimivan yhtä paljon kuin hänkin - ja se toimii koska hän on siellä missä haluaa olla. Stephanie kysyy rakastaako Nick Bridgetiä niin paljon. Nick sanoo rakastavansa, mistä syystä hän miettii miten Bridget reagoi uutiseen vauvasta. Hän haluaa ajatella positiivisesti, joskin, etenkin Felician vuoksi...siinä se, ellei sitten ole jotain mitä Stephanie ei ole kertonut hänelle.

        Kellaritoimistossa Eric tapaa Brooken kanssa asianajajansa Gregoryn. Tämä kysyy onko Eric varma suunnitelmastaan. Eric sanoo olevansa, mutta Brookella on yhä varauksensa. Hän kysyy Ericiltä onko tämä valmis ottamaan riskin Stephanien vihasta kun tämä saa selville kuinka Eric on kerta kerran jälkeen petkuttanut häntä, sillä hän itse ei ole. Eric kysyy Gregoryltä onko mahdollista että Stephanie saa selville. Teoriassa kyllä, Gregory vastaa. Eric uskoo että Stephanie on jo nähnyt hänen kantansa, mutta tänään hän voi vielä varmistaa, sillä hän illallistaa Stephanien kanssa. Brooke huomauttaa olevansa aina häviäjä kun he riitelevät Stephaniesta. Ennenkuin Eric ehtii vastata, Taylor tulee toimistoon ja näkee Gregoryn ja tunnistaa tämän Ericin asianajajaksi. Eric selittää että Brooke oli taas kerran kohtuuton, joten hän... Eric keskeyttää itsensä ja kysyy Gregoryltä voisivatko he lähteä täältä ennenkuin hän sanoo jotain mitä katuu.

        Kahdestaan Brooken kanssa Taylor huomaa kuinka vihamielinen tilanne on Brooken ja Ericin välillä. Brooke sanoo että hän voi tuskin sanoa kahta sanaa Ericille ilman että tämä suuttuu. Taylor ei usko sen olevan mikään yllätys ottaen huomioon kuinka Brooke on kohdellut Ericiä. Brooke sanoo ettei halunnut loukata Ericiä. Taylor sanoo ettei Brooke ole koskaan halunnut loukata ketään, mutta niin on vain tapahtunut. Brooke huomauttaa että se joka on eniten loukannut Ericiä on Stephanie, joka vei yhtiön tältä. Koska Taylor on Stephanien paras ystävä, Brooke ajattelee että Taylor olisi paras henkilö puhumaan Stephanielle jotta tämä lopettaisi tämän hulluuden. Taylor sanoo yrittävänsä. Brooke käskee yrittämään kovemmin. Taylor huomaa että Brooke ajattelee taas vain itseään, mutta Brooke sanoo että tällä ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan. Taylor ajattelee että Brooke ajattelee AINA vain itseään ja on huolissaan mitä tapahtuu jos Eric näkee asiat Stephanien kannalta ja kääntää Brookelle selkänsä lopullisesti. Hän veikkaa että Brooke on huolissaan Ericin ja Stephanien mahdollisesta sovusta. Brooke kysyy onko Taylor kuullut että Eric vie Stephanien tänään illalliselle. Taylor sanoo ettei ole, mutta hänen mielestään olisi mielenkiintoista jos tuo illallinen toisi nuo kaksi takaisin yhteen.

        Eric saapuu ajoissa Stephanien luo, joka on yllättynyt nähdessään tämän. Eric sanoo toivovansa nauttia drinkin Stephanien kanssa. Stephanie tarjoaa tälle juuri tekemänsä martinin. Sitten hän kysyy kävikö Eric Felician luona. Jos Stephanie puhuu Felician suhteesta tähän ranskalaiseen naispuoliseen ystävään, hän kunnioittaa heidän tyttärensä yksityisyyttä. Kuten tavallista, Stephanie sanoo, Eric on 10 askelta jäljessä. Sanot aina noin, Eric sanoo, varsinkin kun on kyse Brookesta, mutta nyt hän on iloinen sanoessaan että kaikki muuttuu nyt. Eric tunnustaa tajunneensa asioita viime aikoina. Stephanie on saanut kärsiä niin paljon ja nyt hän toivoo etteivät he tuhlaisi enää yhtään minuuttia toistensa loukkaamiseen.

        Massimo piipahtaa sairaalassa Bridgetin luona. Hän kertoo tälle kuinka mukavaa oli palata matkoilta ja kuulla että Nick ja Bridget ovat taas yhdessä. Bridget kiittää Massimoa ja kertoo kuinka onnellisia he ovat Nickin kanss, mutta on yksi asia mitä Nick ei kertonut puhelimessa. Onko muitakin uutisia? Mass kysyy. Bridget kertoo että heidän esikoisensa on tyttö. Mass on mielissään ja sanoo sen Bridgetille. Mass tunnustaa pelänneensä etteivät Nick ja Bridget ehdi sopia ennen lapsen syntymää. Bridget sanoo olleensa myös huolissaan, mutta nyt hän ja Nick ovat jättäneet taakseen kaiken mitä tapahtui Nickin ja hänen äitinsä välillä, hän myös uskoo että he voivat selvitä kaikesta. Bridget sanoo ettei tosin ole halukas testaamaan sitä, etenkin vauvaan liittyvän pelon takia. Pelon? Mass kysyy. Bridget sanoo että ei huolta, lääkärin mukaan hän ja vauva voivat hyvin kunhan hän välttää stressiä. Mass on varma että Nick auttaa Bridgetiä ehkäisemään kaiken stressin. Bridget on samaa mieltä, koska pelko sai hänet näkemään miten sitoutunut Nick on häneen ja heidän syntymättömään lapseensa. Hän tietää nyt kuinka epäreilua olisi ollut pitää Nick poissa oman lapsen luota.

        Bridget tulee kotiin ja löytää Nickin tekemässä hänelle yrttijalkakylpyä, sillä Nick on kuullut että raskaana olevat naiset kantavat paljon stressiä jaloissaan. Bridget kiittää ja kertoo Massimon vierailusta sairaalassa ja kuinka Mass sai tietää että Maronen suvun ensimmäinen lapsenlapsi on pieni tyttö. Sitten hän kertoo Nickille että kaikkien vauvojen näkeminen sai hänet kuvittelemaan miten onnellinen Nick tulee olemaan pidellessään esikoistaan ensimmäisen kerran. Nick on hiljaa, joten Bridget kysyy mikä on vialla. Nick muistuttaa että halusi kertoa illalla jotain ja hän haluaa kertoa sen nyt. Nick sanoo että on jälleen pettänyt Bridgetin, hän uskoi sen olevan historiaa, mutta elämä heittää eteen joskus yllättäviä asioita. Bridget on samaa mieltä että heidän avioliittoansa on testattu, mutta he molemmat tietävät sen olevan menneisyyttä ja että viime yö todisti sen. Nick toivoo että jokainen yö voisi olla kuin viime yö. Mutta hän ei usko näin tapahtuvan, koska hänellä on syitä jotka liittyvät Felician paluuseen. Jos tarkoitat Felician tunteita, Bridget sanoo, me keskustelimme siitä Felician kanssa. Felicia sanoi kunnioittavansa heidän avioliittoaan ja Bridget uskoo sen. Nick kertoo että on enemmän, hän sai eilen selville että Felicialla on poika vauva. Bridget kysyy miten voi olla, koska Felicia sai kemoa syöpään. Nick selittää että Felicia oli valmis palaamaan Ranskaan sanomatta hänelle mitään vauvasta. Järkyttynyt Bridget kokoaa palat yhteen ja tajuaa että vauva on Nickin!

        >>Voisiko Brooke käyttää Ericiä hyväkseen vain saadakseen yhtiön itselleen?

        Itselleni jäi sellainen mielikuva kun katsoin tuon jakson että Eric ei aiokaan antaa Brookelle tälle kuuluvaa osuutta vaan aikoo pitää yhtiön kokonaan itsellään jos temppu onnistuu. Tosin, ensi vuodelle on lupailtu seuraavaa: "Stephanie ja Eric rakentavat elämäänsä uudelleen Forrester Creationsilla. Matkaan tulee mutkia, joita kukaan ei uskonut tulevankaan. Pommi tulee putoamaan ja saa aikaan ennennäkemättömän taistelun siitä kuka omistaa FC:n."

        Torstain tapahtumat:

        Felicia on Insomniassa, puhuen puhelimessa lääkärin vastaanotolle. Lääkäri haluaisi tämän viipyvän sairaalassa yön yli, joten felicia sanoo tulevansa. Kun hän lopettaa, hän näkee Danten istuvan toisella puolella kahvilaa. Hymyilevä Italialainen lähestyy häntä ja kutsuu "Lisaksi", kysyen muistaako tämä hänet. Felicia korjaa nimensä ja sanoo muistavansa, muttei mistä. Dante sanoo heidän tavanneen viime vuonna Cannesissa, sitten Felicia tajuaa sen olevan baari Nizzassa. Hän oli tanssimassa baarissa ja Dante tuli pelastamaan hänet ja saattoi kotiin. Kutsuen Dantea "Alessandroksi", Felicia kysyy mikä toi tämän L.A:han. Tällä kertaa Dante korjaa nimensä ja kertoo sitten tullen etsimään galleriaa, joka voisi esitellä hänen töitään. Joten olet siis taiteilija, Felicia sanoo ja jatkaa, luulin sinua tanssijaksi. Ei, en ole, Dante nauraa. Harjoitteleva taiteilija, hän selittää. Dante sanoo että löysi töitä vaatesuunnittelijana Forrester Creationsilta. Felicia sanoo tuntevansa yhtiön hyvin, koska on Eric Forresterin tytär ja Ridgen pikkusisko. Itseasiassa, hän korjaa itselleen, hän ei ole nuorin, vaan hänellä on nuorempi siskopuoli. Miten pieni maailma onkaan, he molemmat myöntävät. Sitten Dante kysyy Felicialta onko tämä yhä sinkku vai saiko tämä asiat korjatuksi sen kaverin kanssa josta puhui Nizzassa. Felicia sanoi asioiden päättyneen tuon kaverin kanssa, Dante muistelee. Kyllä, niin oli, Felicia sanoo, ja että niin on parasta. Dante sanoo että niinhän hän aina sanoo.

        Kartanolla Stephanie kertoo Ericille kuinka kauan hän on odottanut Ericin tunnustavan kuinka paljon Brooke on loukannut heidän perhettään. Eric arvelee olevansa hidas oppimaan. Stephanie kysyy mitä Brooke on tehnyt saadakseen Ericin muuttamaan mieltään, muuta kuin ettei maannut tämän kanssa heidän lyhyen avioliiton aikana. Eric selittää että on yrittänyt hyväksyä Stephanien uuden muotikonseptin, mutta Brooke taistelee vastaan kaikin tavoin. Mikä tarkoittaa ettei Brooke ole muuttunut yhtään, Stephanie mietiskelee, eikä myöskään hän. Ellei hän ole yhtäkkiä tullut hulluksi, Stephanie jatkaa, hän voi nähdä mitä Eric suunnittelee; hän ei voi uskoa että Eric odottaisi hänen ottavan tämän takaisin ja tarjoaisi yhtiötä takaisin vain muutaman sanan tähden, joita Eric on ajatellut hänen haluavan kuulla. Thorne tai Taylor saattaa ehkä uskoa tätä esitystä, mutta hän ei. Eric sanoo Stephanielle että tämä tarvitsee häntä, koska hän voi auttaa Stephanieta pääsemään unelmaansa - eroon Brookesta. Stephanie tunnustaa tarvitsevansa Ericiä - ja tosiasiassa, jos Eric koskaan tajuaa mitä hän TODELLA tarvitsee, hän allekirjoittaa paperin Ericin arvokkaasta yhtiöstä Ericille ja kutsuu sitä kaupaksi. Eric käskee Stephanien lopettamaan pelleilyn ja kertomaan mitä tämä tarvitsee. Haluaako tämä häneltä enemmän huomaavaisuutta? Kyllä, Stephanie tunnustaa, muttei itsellee. Hän ei halua Ericin haluavan häntä kuten Brookea. Mitä hän todella tarvitsee on että Eric olisi isä heidän lapsilleen.

        Vuosien ajan, Stephanie sanoo Ericille, lapset odottivat tämän huomiota. Uskooko tämä todella että voi kutsua itseään vanhemmaksi koska hänen lapsensa osaavat kävellä ja syödä itse? Eric pyytää Stephanieta istumaan ja istuu sitten tämän eteen. Hän aistii että jotain on hullusti ja kysyy mitä se on. Stephanie sanoo että hän lupasi olla kertomatta, mutta haluaa Ericin ajattelevan sitä mitä se on. Eric kysyy onko Thornella ja Darlalla jotain ongelmia. Nähtyään että Eric on yhä utelias, Stephanie muistuttaa juhlista jotka Eric järjesti Nickille ja Bridgetille - jonne kutsui myös felician. Felicia lähti juhlista aikaisin, hän muistuttaa. Eric sanoo sen johtuneen siitä että Felicia tunsi olonsa epämukavaksi exänsä lähellä, joka on nyt naimisissa Bridgetin kanssa. Stephanie kysyy sanoiko Felicia niin. Hän ei kysynyt, Eric tunnustaa, hän uskoo että tämä kyllä kertoo jos on jotain tärkeää. Stephanie muistuttaa kuinka Felicia salasi syövän heiltä. Mutta tällä kertaa, Eric sanoo, Felicia lähti juhlista aikaisin. Se ei ole sama kuin tämä olisi kuolemansairas. Stephanie katsoo Ericiä ja nyökkää, saaden Ericin oivaltamaan tuskan.

        Rantatalolla Bridget kysyy Nickiltä sanoiko tämä että tällä on lapsi Felician kanssa? Nick sanoo olevansa pahoillaan, mutta se on totta. Bridget kysyy Nickiltä missä vauva on; Felicia toi 4kk vanhan vauvan mukanaan, Nick selittää. Bridget on raivoissaan sillä hänen täytyy aina jakaa Nick jonkun toisen kanssa. He olivat perustamassa HEIDÄN perhettään ja nyt hänen täytyy jakaa se, niinkö? Bridget menee ulos ja Nick seuraa perässä. Tämä sanoo ettei tämän tarvitse muuttaa mitään heidän väliltään. Hän on yhä suunnitellut antavansa Bridgetille kaiken mitä tämä haluaa elämältä. Jopa se mitä ei voi antaa, bridget itkee, kysyen kuinka epätodennäköistä kemo potilaan, kuten Felician, on saada lapsi. Hän kysyy onko vauva terve. Kyllä on, Nick vastaa. Joten Nick on nähnyt vauvan, Bridget arvaa, kysyen vauvan nimeä. Kun Nick kertoo vauvan olevan Dominick, Bridget arvelee sen kertovan mitä Felician mielessä on vauvasta - ja Nickistä. Nick sanoo ettei Felicia tiennyt heidän avioliitostaan ennenkuin tuli kaupunkiin. Kun sitten sai tietää, Felicia oli määrätietoisesti sekaantumatta, koska näki kuinka paljon rakastan vaimoani, Nick sanoo. Ja sait tietää tästä eilen? Bridget kysyy. Nick sanoo että Stephanien ajatteli että hänellä on oikeus tietää ja kertoi pojasta. Bridget kysyy mitä Felicia odottaa. Mikä on tärkeintä, Nick sanoo, on se että mitä hän odottaa ja se on olla osa pojan elämää. Hän pyytää Bridgetiä kertomaan nyt jos asia ei ole ok. Bridget ei vastaa; sen sijaan hän sanoo että he tarvitsevat muutamia vastauksia Felicialta, joten he lähtevät Forresterin vieratalolle.

        Felicia on pakkaamassa kun ovelle koputetaan. Felicia huutaa äidilleen olevan kiireinen, mutta ovesta tulevatkin Nick ja Bridget. Bridget näkee Felician pakkaavan ja kysyy onko tämä menossa jonnekin. Hänen mielestään Nickillä on oikeus tietää jso Felicia vie tämän pojan jonnekin. Felicia arvaa että Nick on puhunut Bridgetille. Ongelma, Bridget sanoo, on se ettei Felicia puhunut kenellekään, mutta se loppuu nyt! Bridget kysyy tiesikö Felicia olevansa raskaana kun lähti? Felicia sanoo ettei tiennyt. Itse asiassa hän ei edes uskonut tulevansa raskaaksi, koska lääkäri kertoi että kemo voi tehdä hänet hedelmättömäski. Sitten häneltä jäi kuukautiset väliin kun hän oli Pariisissa ja meni lääkäriin ja silloin hän sai tietää. Bridget kysyy miten Felicia pystyi pitämään tämän salassa perheeltä tai Nickiltä. Felicia sanoo että toisin kuin Bridget, hän ei ollut terve raskauden aikana ja ei tiennyt olisiko lapsi terve. Entä kun vauva oli syntynyt? Bridget kysyy. Felicia sanoo Nickin olleen hyvä hänelle, mutta he eivät olleet rakastuneita, joten hän ei halunnut velvoittaa Nickiä vauvan takia. Juuri silloin vauva alkaa itkeä, joten Felicia pyytää Nickiä hakemaan pullon vauvalle. Felicia menee vauvan luo ja Bridget seuraa. Hänen ilmeensä heltyy kun Felicia esittelee Dominickille Bridget-tädin. Nick tuo pullon; Felicia katsoo Bridgetistä Nickiin ja sitten vauvaan ja hymyilee.

        ***************************************************
        Perjantain tapahtumat:

        Eric kysyy Stephanielta miksi tämä uskoo että Felicialla olisi jokin vialla? Eric kertoo että Felicia sanoi olevansa vapaa syövästä kun he puhuivat. Stephanie kertoo kuinka Felicia luhistui kun he puhuivat edellisenä iltana. Eric ryntää puhelimeen soittaakseen sairaalaan, mutta Stephanie sanoo jo vieneensä Felician sairaalaan edellisenä iltana, jossa sitten otettiin kokeita. Stephanie kertoo myös että Felicia syö kipulääkkeitä, mikä sai hänet miettimään onko kaikki ok. Vihainen Eric kysyy miksi Stephanie odotti mahdollisuutta kertoa miten kurja isä hän on ja sitten kertoi hänelle nämä uutiset. Aikoiko tämä kertoa hänelle vasta Felician kuolinvuoteella? Sitten Eric sanoo olevansa pahoillaan. Stephanie käskee tämän lopettaa. Hän rukoilee ettei Eric jättäisi tätä asiaa; tämä on pahin asia mitä voi tapahtua ja jos Eric haluaa pelastaa itsensä hänen katseeltaan, tämä voi tehdä sen mitä hän haluaa, mikä on oikeana isänä oleminen Felicialle. Eric haluaa mennä vierastaloon katsomaan Feliciaa, mutta Stephanie kieltää menemästä, sillä Felicia saattaa nukkua. Eric ei voi uskoa tätä; ensin Stephanie syyttää häntä kun hän ei tee mitään ja nyt estää häntä kun hän haluaa ryhtyä toimiin? Stephanie sanoo että Ericin täytyy vielä oppia huolehtimisen kovempi puoli. Eric järkeilee että Stephanie ei koskaan hyväksy sitä ettei hän koskaan opi. Eric sanoo Stephanielle ettei hyväksy tämän itsekkyyttä, pyytää tekemään kaikki heidän lastensa hyväksi ja sitten työntää hänet pois, jotta voi sanoa hänen olleen etäinen ja syyttää jotain toista omista munauksistaan.

        Stephanie tunnustaa Ericin julistuksessa olevan jotain perääkin. Eric kiittää, huomauttaen että tästä syystä Felicia valitsi äitinsä uskotukseen hänen sijastaan. Stephanie muistuttaa Ericiä rosoisesta suhteesta, jonka hän ja Felicia jakavat ja kertoo että sai asiat selville vahingossa. Eric ei voi uskoa että Felicia tuli takaisin vain suunnitellakseen kauhtanoita äidilleen ja Thornelle. Sitten hän sanoo peruuttavansa heidän varauksensa Cafe Russessa, jotta voi mennä katsomaan Feliciaa. Stephanie estää. Jos tämä johtuu Felician ystävästä, Eric sanoo, hän ei välitä onko Felicia lesbo vai asuuko tämä peseytymättömän mustalaisheimon kanssa. Stephanie keskeyttää ja kertoo että Felicia asuu vauvan kanssa: heidän tyttärellään on poika ja Nick on isä. Eric on shokissa ja miettii mitä tämä mahtaa merkitä Bridgetille. Stephaniekertoo kuinka Felicia oli valmis lähtemään takaisin Ranskaan ehkäistääkseen Bridgetin komplikaatioita. Jos heidän tyttärensä on sairas, he eivät saa päästää tätä lähtemään, Stephanie vaatii. Eric on samaa mieltä, mutta muistuttaa Stephanieta että Bridget on myös hänen tyttärensä. Hän ei ole varma voiko auttaa vain jompaakumpaa heistä. Stephanie pyytää ajattelemaan sitä että Felician vauva menettää äitinsä. Eric sanoo Felician olleen aina taistelija ja ajattelee sen olevan enemmän kuin totta nyt kun tällä on poika jota puolustaa. Hän uskoo Felician voivan taistella syöpää vastaan ja voittaa sen. Nähtyään Felician katseen, Stephanie ei ole varma. Hän uskoo Felician valmistautuvan pahimpaan, joten hän murtuu ja kehottaa Ericiä menemään katsomaan tytärtään mieluummin kuin syyttää häntä jälleen Felician poissa pitämisestä Ericin luota. Stephanie alkaa itskeä kun Eric ottaa hänet syleilyynsä.

        Vierastalossa Nick tuo vauvan pullon Felicialle, joka kysyy Bridgetiltä haluaisiko tämä ruokkia Dominickin. Bridget kieltäytyy. Felicia sanoo ettei voi tuottaa enempää rintamaitoa hoitokertojen vuoksi. Bridget kysyy joko Felicialle on tehty kilpirauhaskoe. Felicia sanoo että se otetaan viikon päästä; hän toivoo että Bridget olisi hänen kanssaan silloin. Felicia laittaa Dominickin sänkyyn ja hän, Nick ja Bridget siirtyvät olohuoneeseen, missä Bridget koettaa selvittää Felician motiiveja. Hän miettii suunnitteliko Felicia niin että Stephanie löytäisi vauvan, jotta voi sitten kertoa Nickille. Felicia sanoo asioiden olleen keskeneräisiä, hän ei ole niin hämärä. Felicia uskoo Bridgetin tietävän ettei Stephanie ole kontrolloitavissa. Bridget korostaa sitä miten pitkälle Stephanie meni rikkoessaan hänen ja Nickin välit ja miettii mahtaako Stephanie haluta Nickin yhteen Felician kanssa. Jos haluaa, hän varoittaa Feliciaa, sitä ei tule tapahtumaan! Felicia vakuuttaa Bridgetille ettei Nick koskaan jättäisi Bridgetiä naisen takia jota ei ole nähnyt vuoteen.

        Nick sanoo ettei kukaan voi syyttää Feliciaa mistään. Felicia tunnustaa ettei voi moittia Bridgetiä tämän epäilyistä ja että hän tuli tänne katsastamaan Taylorin työtarjouksen jotta voisi samalla nähdä miten asiat ovat. Hänellä ei ollut mitään ajatusta että Nick olisi naimisissa, luultavasti siksi että kaikki perheestä ajattelivat sen oelvan liian arka aihe hänelle, mutta kun hän saapui ja sai selville että Nick on naimisissa Bridgetin kanssa ja he odottavat lasta, hän näki miten paljon nämä ovat kokeneet. Bridget sanoo ettei hän ole huolissaan avioliitostaan ja tunnustaa että tietää Nickin rakastavan baby-Dominickiä yhtä paljon kuin heidän syntymätöntä tytärtään. Felicia on iloinen ettei hänen suunnitelmansa toiminut, joten Dominick saa kasvaa siskonsa kanssa. Tarkoittaako tämä että jäät? Nick kysyy. Felicia ei oel varma minne hän päätyy, mutta hän tietää Dominickin kuuluvan tänne isänsä kanssa. Joten Felicia jättää vauvan? Bridget kysyy. En ilman taistelua, Felicia vastaa, ja ei, jollei hän tietäisi... Sitten hän pyytää anteeksi nopeaa etenemistään ja kysyy Nickiltä ja Bridgetiltä mitä nämä tekevät tänään. NIck sanoo Bridgetin tehneen täyden päivän sairaalassa. Felicia pyytää Bridgetiä lähtemään kanssaan takaisin sairaalaan kuulemaan testitulokset, jos on jotain kysymyksiä mitä hän ei tajua kysyä. Bridget kysyy sopiiko se tri. Namuralle. Felicia sanoo että sai tänään tietää että hän joutuu olemaan sairaalassa yön yli ja antoi Reneelle vapaaillan. Siinä tapauksessa, Nick ehottaa, hän jää Dominickin luo siksi aikaa kun nämä menevät sairaalaan. Felicia kysyy sopiiko se Bridgetille; Bridget sanoo että sopii.

        Sairaalassa tri. Namura vaatii että Felicia jää yöksi jotta he voisivat tutkia tämän sydämen ksoka tämä luhistui. Bridget kysyy menettikö Felicia tajuntansa? Felicia tunnustaa. Tri. Namura muistuttaa Feliciaa lupauksesta etsiä onkologi ja aloittaa sädehoito Ranskassa. Felicia sanoo löytäneensä lääkärin, ja tämä oli se joka kertoi hänen olevan raskaana. Hän sanoo ajatelleensa kemon kutistavan kasvaimen pois. Bridget kertoo Felicialle tämän tarvitsevan molempia hoitoja ja kysyy lääkäriltä onko syöpä uusinut. Lääkäri sanoo että on ja syöpä on levinnyt paksusuolesta maksaan. Koska syöpä on niin laajalle levinnyt, lääkäri uskoo heidän tarvitsevan ylimääräistä kemoa. Ja hän menettää hiuksensa ja oksentaa sisuksensa ulos hoidon aikana, Felicia julistaa. Sitten hän kysyy kuinka kauan hänellä on aikaa? Lääkäri sanoo että 2-3 kuukautta. Ja kuinka kauan hoitojen kanssa? Bridget kysyy. Felicia pyytää saada olla hetken Bridgetin kanssa kahden. Tri. Namurasta se on ok, mutta muistuttaa että päätös on Felician. Kun tämä on mennyt, Felicia kysyy Bridgetiltä olisiko tätä tapahtunut jos hän olisi mennyt sädehoitoon raskautensa aikana? Sitä ei voi tietää, Bridget sanoo. Felicia pyytää Bridgetiä olemaan hänen siskonsa, ei lääkärinsä. Bridget tunnustaa että todennäköisesti sitä ei olisi tapahtunut. Siinä tapauksessa, Felicia arvelee että hän vaihtoi elämänsä Dominickin elämään, mikä työnsi häntä eteenpäin tässä pelissä.

        Bridget kehottaa Feliciaa harkitsemaan vaihtoehtoja. Felicia huomauttaa saaneensa juuri kuolettavan diagnoosin. Bridget on hiljaa. Felicia sanoo sen olevan ok; hän huomauttaa kuinka Bridget saattaa joutua tämän asian kanssa tekemisiin potilaidensa kanssa ja ehdottaa että Bridget voi harjoitella hänellä. Bridgetin mielestä kemo voisi antaa Felicialle muutaman kuukauden lisää poikansa kanssa, mutta Felicia ei halua olla niin heikko ettei voi halata ja huolehtia pojastaan. Felicia tunnustaa ettei pelkää kuolemaa, mutta hän tarvitsee jotain Bridgetiltä. Hänellä on jo yksi ihme Dominickissä, mutta häntä pelottaa jättää tämä. Juuri silloin Nick saapuu baby-Dominickin kanssa ja kertoo pojan halunneen nähdä äitinsä. Felicia pyytää Bridgetiä tuomaan pojan hänelle. Kun Bridget ottaa vauvan Nickiltä, Felicia kertoo Nickille tämän vaimon olevan luonteva. Nick sanoo että Bridgetistä tulee hyvä äiti. Felicia on samaa mieltä; tosiasiassa, hän on luottavainen asian suhteen.

        Tässä jälleen päivityksiä:

        Maanantain 19.12 tapahtumat:

        Taylor pistäytyy Brooken talolla. Sillä välin kun naiset juttelevat, Hope koristelee joulukuusta. Brooke kysyy tuliko Taylor bisness-asioissa. Taylor sanoo ettei koskaan tulisi Brooken kotiin puhumaan bisneksistä ja kehuu Hopea tämän kauniista koristeluista. Brooke lähettää Hopen etsimään Catherineä ja muutamia pikkuleipiä jotka he pakkasivat Phoebelle ja Steffylle. Kun Hope on mennyt, Brooke arvelee että Taylor on innoissaan ensimmäisestä joulusta lasten kanssa vuosiin. Taylor tunnustaa olevansa, mutta hän on myös ajatellut Brookea, Hopea ja RJ:tä. Hän selittää että Thomas ja kaksoset eivät voi kuvitella joulua ilman Brookea ja tämän lapsia, joten hän on täällä kutsuakseen heidät luokseen jouluna.

        Yllättynyt Brooke tunnustaa miettineensä miten joulua vietetään tänä vuonna, koska Eric ja Stephanie taistelevat Forresterista. Taylor sanoo kutsuneensa myös heidät. Brooke hymyilee ja kertoo Taylorille että haluaisi viettää joulun lasten kanssa. Taylorin mielestä se voi olla hyväksi Hopelle. Se olisi hyväksi kaikille, Brooke jatkaa. Taylor on samaa mieltä ja menee sitten hiljaiseksi. Brooke kysyy onko jotain vialla. Taylor tunnustaa että hänellä on ollut vaikeaa uskoa Brookea, kun tämä taannoin sanoi päässeensä yli Ridgestä. Entä nyt? Brooke kysyy. Taylor tunnustaa että koska Brooke oli kilpailija niin pitkään, on vaikeaa nähdä tämä toisella tavalla. Brooke kertoo Taylorille että vaikka he eivät jaa samaa visiota Forresterista, he ymmärtävät toisiaan äiteinä. Hymyilevä Taylor on samaa mieltä.

        Sairaalassa Felicia katsoo Dominickiä pitelevää Bridgetiä. Felicia tunnustaa että hänen poikansa tarpeiden asettaminen ensisijalle muutti hänen elämänsä tavalla jota ei koskaan osannut kuvitella. Hän halusi antaa pojalleen maailman paluullaan, mutta ei voi. Nick tulee viereen ja kertoo että heidän poikaansa tullaan aina rakastamaan ja huolehtimaan. Felicia kiittää ja sanoo olevansa kiitollinen, mutta on sitä mieltä että poika tarvitsee myös äidin rakkautta. Hän katsoo Bridgetiä ja kysyy tietääkö tämä mitä hän tarkoittaa. Bridget ei vastaa ja sen sijaan ehdottaa Nickille että he veisivät Dominickin kotiin nukkumaan. Nick ottaa poikansa ja kävelee pois huoneesta, jättäen Felician ja Bridgetin kahdestaan. Kaksi sisarpuolta katsovat toisiaan ennenkuin Bridget lähtee.

        Pian sen jälkeen Eric ja Stephanie tulevat. Stephanie kertoo hämmästyneelle Felicialle että hänen täytyi kertoa Ericille, onhan Eric Felician isä. Felicia on iloinen nähdessään heidät. Stephanie kysyy ovatko testitulokset jo tulleet. Ovat, Felicia sanoo, ja on sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvät uutiset ovat että hän tulee huomenna kotiin ja huonot että syöpä on levinnyt. ERic ja Stephanie ovat sekaisin; he kysyvät kuinka Felicia voi tulla kotiin jos tämä tarvitsee hoitoa syövän levinneisyyteen. Felicia sanoo kieltäytyneensä hoidosta, olisi jokatapauksessa myöhäistä että ne auttaisivat häntä. Asiat olisivat saattaneet olla toisin 6-8 kuukautta sitten, mutta hänen poikansa olisi saattanut kuolla jos hän olisi mennyt silloin sädehoitoon. Poikansa valitseminen oli paras päätös jonka hän on ikinä tehnyt, Felicia sanoo. Hän voi vain toivoa että olisi täällä katsomassa poikansa varttumista. Stephanie sanoo Felicialle ettei tämä luovuttaisi; hän sanoo uhmakkaasti että täällä on oltava joitain lääkäreitä ja menettelyitä jotka voivat auttaa. Stephanie lähtee huoneesta. Felicia vitsailee Ericille että koska Stephanie ei voinut kontrolloida hänen elämäänsä, tämä yrittää nyt kontrolloida hänen kuolemaansa. Se on ainoa tapa, minkä Stephanie tietää, Eric sanoo. Hän kysyy Felicialta miksi tämä ei kokeile kemoa ja anna kaikille hieman toivoa. Sitten hän olisi väsynyt, oksentaisi ja olisi kykenemätön pitelemään edes poikaansa, Felicia sanoo; hän kieltäytyy anastamasta pojaltaan sitä vähäistä elämäänsä mikä hänellä on jäljellä.

        Felicia kertoo Ericille tämän kauniista tyttärenpojasta. Eric katuu kaikkea sitä aikaa minkä menetti kun ei ollut Felician kanssa ja haluaa korvata sen. Felicia muistuttaa ettei hänellä olisi Dominickiä jos hän ei olisi lähtenyt omilleen. Kukaan ei luvannut heille että elämä olisi kulhollinen kirsikoita, hän herjailee. Stephanie palaa turhautuneena puuttuvista vastauksista jotka sai tri. Namuralta. Hän haluaa soittaa toiselle onkologille ja kysyy Felicialta onko tällä mitään mitä tarvitsisi. Felicia sanoo haluavansa joulun millainen heillä on aina ollut, iso joulukuusi, joululauluja ja jopa Ericin kauheaa munatotia. Tottakai he järjestävät niin, Eric sanoo, kysyen onko mitään mitä Felicia haluaa. Felicia sanoo että haluaa poikansa elävän Nickin ja Bridgetin kanssa; Nick on halukas, mutta hän pelkää ettei Bridget ole valmis niin suureen vastuuseen.

        Nick ja Bridget palaavat rantatalolle Dominickin kanssa. Nick pitelee auton istuinta, päivitellen japanilaisia ohjeita; hän nauraa että hyvä kun hän edes puhuu kieltä. Bridget antaa vauvan Nickille ja sanoo ettei tiedä voiko hän tehdä tätä. Pidellen Dominickiä ja jutellen tälle, Nick ajattelee että poika voi hyvin, vaikkakin tällä onnälkä. Bridget pyytää Nickiä kuvittelemaan miltä hänestä tuntuu kun Nickin ex-tyttöystävä palaa Pariisista pojan kanssa josta Nick ei edes tiennyt. Ja jos tässä ei ole vielä tarpeekis, Felician syöpä on tullut takaisin, koska Felicia kieltäytyi hoidoista saadakseen terveen vauvan, riskeeraten näin oman elämänsä. Se vaatii paljon lujuutta, Nick sanoo. Bridget on samaa mieltä, päivitelleen että kaikki mitä Felicia tahtoo on että vauvan isä ja tämän uusi vaimo ottavat vauvan. Tämän ei pitäisi olla niin suuri asia kun äiti on terminaalivaiheen syövässä, vai mitä? Hän tuntee itsensä kamalaksi ihmiseksi ja huomauttaa tämän vaikuttavan heihin kaikkiin paljon, etenkin feliciaan ja Dominickiin. Sittenkin, Nick muistuttaa, hän on Dominickin isä. Bridget sanoo tietävänsä sen, mikä on syynä siihen ettei hänestä ole vaikeaa tuoda vauva heidän kotiinsa yhdeksi yöski. Mutta se ei ole sitä mitä Felicia haluaa. Bridget tietää että Nick ja vauva jakavat siteen isänä ja poikana, mutta hän ei ole pojan äiti eikä edes tiedä voiko hän olla.

        Bridget arvelee että Nick on pettynyt häneen; juuri kun hän on saamassa oman lapsen, minkä pitäisi olla kaikkein tärkein asia hänen elämässään, joten hän tuntuu työntävänsä syrjään jonkun toisen vauvan. Hän tajuaa että Dominick tulee olemaan osa Nickin elämää, mutta entä lapsi jota hän odottaa? Bridget tietää että tämä saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta voiko hän jakaa rakkauden ja ilon joka hänellä on heidän lapselleen. Nickistä se on ymmärrettävää, koska äitinä on vaistomaista pistää oma lapsi etusijalle. Bridgetistä tuntuu kuin hänen unelmansa heistä kahdesta ja heidän vauvastaan olisi nyt hukassa. Mutta niiden ei tarvitse olla, Nick sanoo, koska hän tietää että Bridgetillä on tarpeeksi rakkautta sydämessään kahdelle lapselle. Bridget ei ole varma onko hän valmis tähän. Hän pelkää tämän olevan liian suuri päätös tehtäväksi yhdessä päivässä. Nick on samaa mieltä. Bridget alkaa jatkaa siitä kuinka epäreilua tämä on, mutta lopettaa kun tajuaa mitä Nick juuri sanoi. Nick kertoo Bridgetille tämän olevan jotain mikä heidän pitää ottaa päivä kerrallaan, joten hän ehdottaa että he unohtaisivat nyt kaiken muun paitsi Dominickin syöttämisen ja tämän laittamsien nukkumaan. Siitä puheenollen, Nick kysyy missä vaippapaketti on. Kun Bridget sanoo sen olevan autossa, Nick tekee lähtöä ulos pidellen samalla Dominickiä. Bridget sanoo että ulkona on kylmä ja ehdottaa että Nick jättää vauvan hänen kanssaan; Nick epäröi, mutta antaa vauvan sitten Bridgetille.

        Bridget kysyy Dominickiltä tietääkö tämä miten paljon tämän isä rakastaa tätä. Bridget sanoo että Dominick tuskin ymmärtää häntä, joten miten hän selittää että poika tulee menettämään äitinsä. Bridget itkee että hänellä on pian omakin lapsi huolehdittavana. Hän kysyy Dominickiltä miksi tämä on niin suloinen; hän haluaisi auttaa tätä, muttei se ole Dominickin vika, hän ei vain voi tehdä sitä. Bridget pelkää että Dominickin täytyy elää elämänsä muualla. Nick tulee sisään ja kysyy mihin he laskisivat Dominickin. Bridget katoo pinkkiä vauvankoppaa. Nick sanoo että he käyvät tämän läpi yhdessä, mutta itkuinen Bridget kuiskaa että hän ei usko että hän voi.

        ***********************************************************

        Tiistain 20.12 tapahtumat:

        Forresterien kartanolla Stephanie katselee joulukuusta. Hän miettii mitä Felicia sanoi hänelle ja Ericille sairaalassa; hän haluaa sellaisen joulun kuin mitä heillä on aina ollut. Vaikkakin Stephanie on surullinen, hän alkaa koristella kuusta, mutta kun hän pudottaa koristeen, sanoo hän itselleen ettei voi tehdä tätä ja alkaa itkeä. Eric saapuu munatoti tarpeineen ja koristeineen ja on hyvillään että Stephanie on jo aloittanut, mutta Stephanie sanoo lopettaneensa. Mutta eihän puu ole vielä koristelut, Eric sanoo. Stephanie kertoo Ericille että vaikka hän tietää tämän olevan sitä mitä Felicia haluaa, hän ei vain voi kohdata joulumieltä juuri nyt. Eric sanoo tietävänsä ja siitä sysytä hän on täällä. Hän kertoo Stephanielle että he voivat tehdä tämän yhdessä luodakseen taianomaisen joulun tyttärelleen ja että heidän pitäisi aloittaa kuusesta. Stephanie sanoo että hän on aina tehnyt tämän kuusen koristelun sillaikaa kun Eric on tehnyt munatotin. Stephanie sanoo ettei se merkitse sitä etteikö Eric osaisi tehdä mitään kaunista. Olen realisti, Stephanie sanoo, kun taas sinä olet haaveilija. Eric on samaa mieltä häneen sopivasta kuvauksesta.

        Rantatalolla Bridget tulee makuuhuoneesta ja löytää Nickin syöttämässä Dominickiä. Nick kysyy haluaako Bridget auttaa, mutta tämä ajattelee että Nickillä on homma hoidossa. Nick kysyi nukkuiko Bridget yhtään tänä aamuna; Bridget tunnustaa painaneensa torkkunappia muutaman kerran. He eivät voi tehdä näin kovin kauaa, Nick sanoo, huomauttaen että hän oli valveilla suurimman osan yötä levottoman poikansa kanssa. Bridget tunnustaa ettei myöskään voinut nukkua, koska mietti miten Dominickin kasvattaminen olisi merkki hänen unelmiensa loppumiselle, että heidän kahden elämästä tulisi skandaalivapaata heidän oman lapsensa kanssa. Hän oli toivonut säästävänsä oman lapsensa siltä draamalta jonka itse joutui kokemaan kasvaessaan. Nick on samaa mieltä siinä että kaikki vanhemmat haluavat täydellisen elämän lapsilleen, mutta hän tietää myös ettei elämä toimi sillä tavoin. Nick muistuttaa Bridgetiä kaikista niistä asioista joita tunsi kun sai tietää että hänellä on poika. Bridget sanoo myös ajatelleensa Nickin poikaa; hän on miettinyt voiko antaa vauvalle rakkauden minkä tämä ansaitsee kun hänen oma vauvansa on syntynyt. Nick sanoo että heillä on aikaa miettiä sitä. Juuri nyt hän haluaa mennä suihkuun ja viedä Dominickin katsomaan Felicaa. Bridget tarjoutuu tekemään sen koska on muutenkin menossa sairaalaan ja hänellä ei ole aikaa katsoa vauvaa sillaikaa kun Nick on suihkussa. Nick suostuu, joten Bridget pakkaa Dominickin matkaan mukaan katsomaan äitiään.

        Kun Bridget on lähtenyt, Brooke pistäytyy. Hän kertoo Nickille kuulleensa Dominickistä ja halusi tulla katsomaan miten Nick ja Bridget pärjäävät. Nick ajattelee että hänen on helppo rakastaa poikaansa, mutta on huolissaan siitä että Bridgetille tämä on taistelua. Brooke tietää ettei tämä ole helppoa hänen tyttärelleen, hän tietää että Dominick ansaitsee elämän isänsä kanssa, etenkin kun Felicia on kuolemansairas. Brooke ei ole varma onko Bridget valmis olemaan äiti tuolle pojalle. Nick sanoo olevansa pahoillaan että Bridget joutuu kokemaan tämän. Brooke sanoo ettei se ole Nickin vika. Elämä ei aina mene niinkuin olet suunnitellut, Nick päivittelee. Bridgetin tapauksessa, Brooke sanoo, mikään ei ole mennyt suunnitelmien mukaan, mistä johtuu että Bridget haluaa pysyvyyttä. Hän ajattelee että Bridget löysi sen alkaessaan suunnitella perhettä Nickin kanssa, mutta nyt tapahtui tämä. Brookesta tuntuu pahalta ettei Felicia näe poikansa varttuvan ja on varma että bridget suostuu, mutta ei usko että Nick voisi kasvattaa lapsen myötätunnosta. Nick ajattelee että hänen vaimonsa tekee mitä täytyy. Huolimatta siitä kuinka hyvä luulet jonkun olevan, Brooke pelkää, täällä on vain niin paljon mitä he voivat ottaa.

        Taylor on sairaalassa Felician luona yrittäen nähdä onko mitään mitä hän voisi tehdä. Felicia haluaa mennä katsomaan poikaansa, joten taylor tarjoutuu puhumaan lääkärin kanssa ja katsoo saisiko Felician kotiin. Sen lisäksi ainoa asia mitä Felicia haluaa on että hänen poikansa olisi isänsä kanssa kun hän on poissa, muttei ole varma onko Bridget valmis rakastamaan hänen poikaansa. Taylor ajattelee että jos jollain tässä perheessä on tarjota rakkautta tälle vauvalle, se tulee olemaan Bridget. Felicia tiedustelee Taylorilta siitä kuinka Bridget auttoi Ridgeä kasvattamaan Thomasia ja kaksosia (kun Taylorin oletettiin kuolleen). Taylorin mielestä se on eri asia, koska silloin Bridget oli sinkku ja yksinäinen. Nyt Bridget on naimisissa ja odottaa omaa lasta. Felician mielestä se tekee Bridgetistä enemmän kykeneväisen rakkauteen. Taylor on samaa mieltä, mutta hän myös näkee kuinak tämä saattaa olla vaikeaa ottaen huomioon Bridgetin viimeaikaiset vaikeudet. Siksi hän pelkää Felician odottavan liikoja juuri nyt. Hän ei yritä masentaa Feliciaa, mutta haluaa Felician olevan myös realistinen. Felicia sanoo tietävänsä, kun hän ensimmäisen kerran näki Nickin pitelevän poikaansa, että Dominick kuuluu isänsä luo. Ja he ovat aina yhdessä, Taylor sanoo, vaikka he eivät olisikaan saman katon alla. Felicia ymmärtää että Bridgetin on vaikea valita. Hän muistelee omaa valintaansa unohtaa sädehoito jotta hänen poikansa voisi syntyä; se oli vaikeaa mutta hän tietää sen olleen oikea valinta. Hän vain toivoo että Dominickin kasvattaminen olisi oikea valinta Bridgetille.

        Kun Taylor on lähtenyt, Bridget ja Dominick saapuvat. Felicia on iloinen nähdessään poikansa ja halaa tätä, kysyen Bridgetiltä miten yö meni. Bridget sanoo että poika pysyi valveilla suurimman osan yötä ja kysyy sitten miten Felicia voi. Felicia katsoo poikaansa. Bridget sanoo että heidän täytyy jutella, Felicia arvaa että Bridget on tehnyt päätöksensä. Bridget ei halua valehdella tämän olleen helppoa, koska hän valvoi koko yön miettien miten tehdä tämä ilman että vauva sekoittaisi hänen elämänsä. Kun hän nousi ylös tänä aamuna, hän löysi vastauksen, totuudenmukaisesti ainoan minkä voi antaa. Felicia ajattelee sen tarkoittavan että Bridget sanoo ei, mutta Bridget sanoo että hän sanoo kyllä, hän kasvattaa Felician pojan kuin tämä olisi hänen omansa. Felicia kysyy Bridgetiltä tarkoittaako tämä ettei ollut varma eilen illalla. Bridget sanoo sen olevan totta. Mutta kun hän näki Dominickin Nickin kanssa aamiaisella tänä aamuna, hän näki ilon näiden kasvoilla ja tiesi ettei voi työntää tätä lasta pois. Hän tajusi että tämä on hänen sisarenpoikansa ja aviomiehensä poika. "Ja hän tulee olemaan myös sinun poikasi kun aika koittaa", Felicia vastaa.

        Bridget sanoo kasvattavansa Dominickin omanaan, mutta Felicia tulee olemaan aina tämän äiti. Felicia sanoo että pojassa on myös paljon Nickiä. Bridget sanoo rakastavansa poikaa siitä syystä vielä enemmän. Felicia kysyy Bridgetiltä onko tämä todella varma tästä, koska tämä tapahtui niin nopeasti. Bridget lupaa antaa Dominickille saman rakkauden kuin omalle tyttärelleen. Hän tietää tämän tulleen yllättäen, mutta Nick muistutti häntä tänä aamuna kuinka joskus täytyy käsitellä odottamattomia asioita elämässä. Rehellisesti sanoen, Bridget tunnustaa että moelmamt Nickin lapset ovat suunnittelemattomia yllätyksiä. Hän ja Nick ovat onnellisia ja perustavat perheen, vaikkakin se on suurempi kuin he kuvittelivat. Tästä syystä hän voi luvata Dominickille parhaan elämän mitä he voivat tarjota, kaksi vanhempaa ja sisko, jotka rakastavat aina Dominickiä. Felicia alkaa itkeä. Bridget lupaa kertoa Dominickille kaiken tämän rohkeasta, rakastavasta äidistä, kun tämä on tarpeeksi vanha, sillä hän tietää Felician aina katselevan poikaansa. Yhä itkien Felicia kiittää Bridgetiä. Kyynelsilmin molemmat sanovat "Rakastan sinua" ja halaavat toisiaan.

        Keskiviikon 21.12 tapahtumat:

        Sairaalassa kiitollinen Felicia kiittää Bridgetiä että tämä suostuu kasvattamaan Dominickin kun hän on poissa. Bridget sanoo että hänen pitäisi kiittää Feliciaa tästä uskomattomasta lahjasta. Hän tunnustaa ettei uskonut voivansa tehdä tätä kun Felicia ensimmäisen kerran kysyi. Mutta sitten hän näki kuinka onnellinen Nick oli poikansa kanssa ja se oli kuin hänen sydämensä olisi auennut Dominickille. Felicia ottaa poikansa ja sanoo että hänestä tuntui samalta kun Dominick syntyi. Hän on helpottunut tietäessään että hänen pojallaan tulee olemaan kaikki ok. Bridget sanoo Felicialle ettei tämä murehtisi sitä. Hän haluaa että Felicia nauttii joka minuutista, joita tällä on, poikansa kanssa. Felicia sanoo aikovansa tehdä sen, siitä syystä hän kieltäytyi kemosta. Bridget toivoo että voisi olla hyvä äiti Dominickille. Felicia sanoo että Bridget tulee olemaan, mutta Bridget on epävarma. Hän haluaa Dominickin tietävän kaiken äidistään, mutta vaikka he ovat sisarpuolia, on niin mnta pientä asiaa mitä Bridget ei tiedä Feliciasta. Bridget haluaa viettää aikaa Felician ja Dominickin kanssa, jotta hän oppisi mitkä ovat näiden lempiasioita ja kuinka toimivat yhdessä. Felician mielestä sillä ei ole väliä, koska Dominic on niin pieni ja ei muista noita asioita. Bridget haluaa tehdä selväksi että Felicia on muutakin kuin kuva pianon päällä. Siinä tapauksessa, Felicia sanoo, hän kertoo Bridgetille kaiken mitä tämä haluaa tietää. Bridget haluaa vielä tehdä selväksi yhden asian: hän tietää ettei voi koskaan korvata Feliciaa Dominickin sydämessä, joten hän ei edes yritä. Dominick tulee aina olemaan Felician poika.

        Forresterien kartanolla Stephanie tekee muutamat kaakaot sillä välin kun Eric somistaa kuusta, yrittäen näyttää ex-vaimolleen mitä saa aikaan pienellä mielikuvituksella. Stephanie itkee ettei tämä tule olemaan täydellinen joulu. Ei tuollaisella asenteella, Eric sanoo. Stephanie kysyy kuinka he selviävät tästä yhdessä; Eric sanoo Stephanien nujertavan murheen luovuudellaan. Stephanie on samaa mieltä, hän pysyttelee maanpinnalla, joten Eric voi pistää päänsä pilviin. Juuri niin, Eric sanoo; hän voi luoda kun Stephanie huolehtii kodista ja perheestä. Stephanie sanoo ettei ole tehnyt sitä hyvin viime aikoina ja kotikin oli tyhjä ennenkuin Felicia tuli. Se ei ole tyhjä jouluna, Eric sanoo. Mutta pian taas tulee olemaan, Stephanie pelkää, koska Felicia tulee...Hän keskeyttää ja huokailee että kaikki nämä koristelut eivät voi korjata sitä. Mutta he kunnioittavat Felician toivetta, Eric sanoo, tekemällä näistä muutamista viikoista ikimuistettavia hänelle. Stephanie ei usko että Felicia haluaa muistaa tätä joulua, mutta Ericistä tuntuu että Felicia haluaa muistoja, vauvalle. Sitten Eric laittaa hieman joulumusiikkia soimaan ja istuu sohvalle Stephanien viereen, joka tuijottaa häntä. Eric kysyy mikä on vialla; Stephanie sanoo olevansa anteeksipyynnön velkaa. Eric muistuttaa että he molemmat tekivät virheitä. Mutta Felician sairaus toi ne näkyviin. Eric ei usko että Felician tarvitsee nähdä vanhempiensa riitoja yhtiöstä, mutta Stephanien mielestä tässä on enemmän kyseessä kuin bisnekset. Eric arvelee että he olisivat säästyneet monilta ongelmilta jos hän ei olisi nainut Brookea ja ei usko että Stephanie voi antaa anteeksi sitä. Stephanien mielestä heidän pitäisi laittaa kaikki riidat syrjään nyt, Felician vuoksi ja yrittää olla sivistyneitä toisiaan kohtaan.

        Stephanie kysyy Ericiltä onko tämä kuullut Bridgetistä; Eric sanoo ettei ole. Stephanie miettii miten viime yö on mennyt, Eric toivoo että hyvin, mutta että heidän ei pitäisi vaivata nyt Nickiä ja Bridgetiä. Ericin mielestä nämä tarvitsevat aikaa keskenään vauvan kanssa. Stephanie miettii sanooko Bridget kyllä; Eric toivoo niin, Felician vuoksi. Tietenkin, Stephanie sanoo, vaikka Bridget sanoisikin ei, vauva voi silti saada hyvän kodin. Eric kysyy tarkoittaako Stephanie täällä hänen luonaan, sillä ei Stephanie voi kasvattaa lapsenlastaan yksin. Ihan kuin Ericistä olisi ollut iso apu omien lasten kanssa, Stephanie sanoo. Eric myöntää asian, mutta uskoo että aina voi oppia virheistään. Juuri silloin Felicia saapuu Dominickin kanssa. Stephanie kysyy miksei tämä soittanut häntä hakemaan; Felicia sanoo ottaneensa taksin, koska hän ja Dominick halusivat takaisin kotiin. Eric ajattelee että poika on innoissan tavatessaan isoisänsä ja ottaa pojan. Poika on niin innoissaan että on valmis nukkumaan, Stephanie vitsailee. Eric kertoo pojalle että tuo on isoäiti ja hänen sarkasmiaan, johon Dominickin tulee vain tottua. Hän istuu sohvalle vauvan kanssa ja Felicia sanoo isälleen olevansa yllättynyt nähdessään tämän täällä. Eric tuli auttamaan kuusen koristelussa, Stephanie sanoo, ja että Eric oli jo valmis hakemaan vauvan rantatalolta. Felicia selittää että Bridget toi Dominickin sairaalaan tänä aamuna. Stephanie kysyy tarkoittaako tämä ettei vauva jää rantataloon. Se tarkoittaa, Felicia selittää, että Dominick on hänen kanssaan nini kauan kuin voi - ja sitten tämä menee elämään Nickin ja Bridgetin kanssa. Stephanie hymyilee ja hän ja Eric ovat hyvillään. Eric antaa vauvan Stephanielle jotta voi tarjota Felicialle hieman munatotia, mikä maistuu ihan mädälle, kuten Felicia musitelikin. Pari kuppia tätä tekee hänestä syöpävapaan, Felicia vitsailee. Stephanie katsoo surullisena ja Felicia sanoo että on ihan ok nauraa. Stephanie sanoo tietävänsä. Eric menee Felician luo, sitten Stephanien ja sanoo että jokainen heistä käsittelee tämän omalla tavallaan. Felicia ajattelee että tämä on liikaa hänen vanhemmilleen, mutta Stephanie sanoo ettei ole, kunhan he ovat nauraneet ja itkeneet. Hän on vain iloinen että Felicia tuli takaisin vauvan kanssa, Felicia sanoo olevansa myös, suutelee äitiään ja sitten halaa vanhempiaan.

        Rantatalolla Nick arvelee ettei Brooke tullut vain katsomaan Dominicikä, vaan on huolissaan Bridgetin takia. Voiko Nick kuvitella millaista on kasvattaa toisen anisen lapsi? Brooke kysyy. Nick sanoo ettei hänen ole tarvinnut, mutta tietää mitä se on, Hopen takia. Hän kohteli Hopea kuin omaansa, Nick huomauttaa. Brooke muistuttaa Nickiä kaikesta mitä Bridget on joutunut käymään läpi. Nick sanoo että suunnitelmat muuttuivat, mutta se ei tarkoita tunteiden muuttunee. Hän huomauttaa ettei hänen suhteensa Hopeen muuttunut kaiken tapahtuneen vuoksi, joten hän uskoo että sama voi tapahtua myös Bridgetille ja hänen pojalleen. Brooke myöntää että heille VOI tapahtua, mutta hän ei halua luulla että tulee tapahtumaan. Nick sanoo että kuluneen vuoden aikana hän on oppinut olla otaksumatta mitään. Mutta Nick toivoo, Brooke arvelee. Nick tunnustaa että haluaa poikansa olevan osa perhettä. Perhettä, johon on sitoutunut Bridgetin kanssa, Brooke sanoo. Nick huomauttaa että Bridgetillä on paljon rakkautta Brookelle, enemmän kuin Brooke voi koskaan hyvittää Bridgetille. Kaiken jälkeen, Nick muistuttaa, Bridget antoi anteeksi heille molemmille. Brooke sanoo että hänen näkökohtansa on; se ei ole helppoa, mutta kaiken sen jälkeen mitä he ovat panneet Bridgetin kärsimään, Bridget voittaa menneisyytensä.

        Nick kysyy Brookelta miksi tämä ei suko Bridgetin voivan tehdä tätä. Bridgetin ei täydy, Brooke sanoo. Ja Felician ei olisi pitänyt saada syöpää, Nick sanoo ja Dominickin ei pitäisi menettää äitiään. Se ei ole helppoa kenellekään. Brooke on huolissaan että tämä voi vaikuttaa Nickin avioliittoon. Nick sanoo ettei vaikuta. Brooke kysyy kuinka tämä voi tietää; Nick sanoo tuntevansa Bridgetin, ja hän tuntee poikansa; hän ei usko kenenkään naisen voivan vastustaa tuota poikaa. Millainen isä, sellainen poika, Brooke sanoo. Nick uskoo että hänen poikansa tulee voittamaan Bridgetin lopulta ja kun se tapahtuu, se sitoo heidän perheensä yhteen. Kävellen ikkunan eteen, Nick miettii kuinka onnelliseksi hänen poikansa on tehnyt hänet. Hän tunnustaa Brookelle ettei uskonut koskaan toipuvansa siitä että RJ ei ollutkaan hänen poikansa ja että hänestä ei tule isää Hopelle. Ja nyt, Brooke sanoo, tälle ei ole vain tyttö tulossa, tällä on myös poika. Nick sanoo Brookelle että ajatteli sen tapahtuvan Brooken kanssa. Brooke on iloinen nähdessään Nickin niin innoissaan, mutta tunnustaa olevansa huolissaan Bridgetistä. Nick sanoo että Bridget haluaa hänen olevan onnellinen. Mutta jakaako Bridget sitä onnea? Brooke kysyy.

        Bridget tulee kotiin; Nick tervehtii ja sanoo tämän äidin tulleen katsomaan Dominickiä. Bridget sanoo että poika on Felician kanssa, koska hän haluaa Dominickin viettävän niin paljon aikaa äitinsä kanssa kuin vain voi, ennenkuin hänestä ja Nickistä tulee vauvan vanhempia. Hänen vanhempia? Nick kysyy. Kyllä, Bridget vastaa ja Nick ryntää halaamaan tätä. Halausten ja suukkojen jälkeen Nick kertoo Brookelle että hänen vaimonsa sanoi kyllä! Brooke kysyy Bridgetiltä tämän edellis öisestä huolesta. Bridget sanoo olleensa itsekäs, mutta nyt hän on innokas kaikesta siitä riemusta mitä Dominick lisää heidän elämäänsä. Nick myöntää olevansa onnellinen ja suutelee uudelleen Bridgetiä. Brooke sanoo olevansa onnellinen näiden puolesta ja halaa Bridgetiä, katsoen Nickiä kohti Bridgetin olan yli.

        Kun Brooke on lähtenyt, Nick ja Bridget puhuvat Bridgetin vierailusta Felician luona sairaalassa. He myöntävät että on vielä joitakin yksityiskohtia hiottavana, mutta Felicia oli helpottunut kun Bridget suostui tähän. Tämä muuttaa heidän elämänsä, Nick sanoo. Mutta paremmaksi, Bridget vastaa. Nick myöntää pelänneensä että Bridget sanoisi ei. Bridget sanoo aikoneensa, mutta sitten hän näki Nickin syöttävän vauvaa tänä aamuna. Hän tietää ettei voinut kieltää Nickiltä elämää poikansa kanssa. Nick toivoo ettei bridget tehnyt tätä hänen vuokseen. Bridget sanoo että teki tämän Nickin, Felician, itsensä ja etenkin Dominickin vuoksi. Nähtyään Nickin Hopen ja RJ:n kanssa, Bridget tiesi Nickin olevan luotu isäksi ja nyt hänellä on mahdollisuus todistaa se oikeaksi Nickille tämän pojan kanssa. Hän toivoo että voisi olla osa tämän tekemisestä mahdolliseksi. Nick sanoo että Bridget ON ja ajattelee että Bridgetistä tulee mahtava äiti.

        *****************************************************
        Torstain 22.12 tapahtumat:

        Stephanie on yksinään kartanolla joulukuusi seuranaan. Katsellessaan koristeita, joissa on Felician nimi, se tuo hänelle kyyneleet silmiin. Samalla oveen koputetaan, mutta Stephanie ei reagoi kuin vasta toisella tai kolmannella kerralla. Hän on yllättynyt nähdessään Brooken, joka laittaa kätensä Stephanien olalle ja sanoo olevansa pahoillaan Felician vuoksi. Brooke olettaa että hän on viimeinen henkilö, jonka Stephanie haluaa nähdä nyt. Silti tämä on täällä, Stephanie julistaa, syyttäen Brookea tekopyhän sympatiashown pitämisestä verukkeena saada yhtiö takaisin. Brooke sanoo olevansa myös äiti. Stephanie sanoo että Brooken oleminen täällä ei paranna yhtään asioita, joten hän pyytää Brookea lähtemään. Brooke kysyy Stephanielta onko kaikki ok; Stephanie ihmettelee miksi ihmiset aina kysyvät iin elämän synkimpien hetkien aikana, näyttäisi siltä että mikään ei olisi enää ikinä ok. Brooke sanoo olevansa pahoillaan. Hän tietää että tämä on rankkaa Stephanielle, koska tämä ei päässyt hyvin mukaan Felician elämään. Stephanie sanoo että tiesi etteivät asiat eivä tole kunnossa, kun Felicia ei sulkenutkaan häntä pois elämästään. Mikä osoittaa että kuinka paljon Felicia tarvitsee Stephanieta, Brooke sanoo, mitä tulee näiden menneisiin erimielisyyksiin. Stephanie sanoo että tyttären kuolemansairaus sai hänet tajuamaan sen.

        Stephanie kertoo Brookellle että hän odottaa Brookea ja lapsia tänne jouluksi, koska Felicia haluaa koko perheen paikalle. Brooke sanoo sen kuulostavan enemmän käskyltä kuin kutsulta. Stephanie herjailee että tyypillisesti Brooke ottaa käskyjä vastaan vain makuuhuoneessa, pukeutuneena Ranskalaiseen piikatytön asuun. Brooke sanoo tulevansa, vaikka näyttääkin siltä että kummallista kyllä kaikki ovat samassa huoneessa sen jälkeen mitä he ovat käyneet läpi tänä vuonna. Stephanie arvelee että joulu tuo perheen yhteen, vaikka Brooke varmaankin jatkaakin vanhoja temppujaan heti pyhien jälkeen. Brooke sanoo ettei voi verrata sitä mitä Felicia käy läpi, siihen mitä hänen äitinsä koki kohdatessaan syövän. Mutta Beth selvisi, Stephanie huomauttaa, mutta Felicia ei selviä. Brooke sanoo sen olevan syy miksi hän on täällä. Kun Bethillä oli syöpä, hän antoi Brookelle poimintoja Kahlil Kibranin kirjasta "Profeetta". Brooke otti siitä kopion ja antaa sen kirjekuoressa Stephanielle. Kun Stephanie ei ota sitä, Brooke jättää kuoren pöydälle ja lähtee. Oven sulkeuduttua Stephanie avaa kuoren ja lukee:

        "Lapsesi eivät ole sinun lapsiasi. He tulevat sinun kauttasi, mutta eivät sinusta. Ja vaikka he ovat sinun hoivassasi, he eivät kuulu sinulle. Voit anta heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi, sillä heillä on omat ajatuksensa. Voit antaa kodin heidän ruumiilleen, mutta et heidän sielulleen, sillä heidän kotinsa on huomispäivä, johon itse et voi astua. Voit yrittää olla heidän kaltaisensa, mutta älä yritä tehdä heistä kaltaisiasi. Sillä elämä ei liiku taaksepäin, eikä seisahda eiliseen. Sinä olet kaari, jolta lapsesi lähtevät elävinä nuolina lentoon. Anna kaaren kädessäsi merkitä iloa."

        Nick pistäytyy äitinsä luona kertomassa tämän pojanpojasta Dominickistä. Jackie on ällistynyt; hän arvelee että Felicia tuli takaisin L.A:han kertomaan Nickille, mutta sai selville että tämä on naimisissa Bridgetin kanssa ja nämä odottavat omaa lastaan. Nick sanoo ettei Felicia aikonut kertoa hänelle, koska ei halunnut mutkistaa hänen elämäänsä, mutta sitten Stephanie sai selville ja kertoi hänelle. Jackie on kerrankin kiitollinen Stephanielle. Jackietä surettaa ettei Felicia näe poiknsa kasvavan. Nick kysyy onko Jackie ok suunnitelmien muutoksesta viettää joulu Forresterin perheen kanssa. Jackie sanoo olevansa pahoillaan, mutta ei tunne olevansa osa sitä. Stephanien takiako? Nick kysyy. Pikemminkin hän ajatteli Ericiä, Jackie sanoo, hän ei ole vakuuttunut että asiat ovat täysin ohi Ericin ja Stephanien väliltä. Jackie ehdottaa että Nick ja Bridget voisivat piipahtaa myöhemmin vaihtamassa lahjoja ja pyytää Nickiä antamaan suukon Dominickille hänen puolestaan. Nickin mielestä Jackien pitäisi tehdä se itse, mutta Jackien mielestä hänen tulonsa Forrestereille olisi jotenkin väärin. Sitten hän lähettää Nickin takaisin vaimonsa luo, toivottaen hyvää joulua. Hän ei aio muuttaa mieltään. Jackie sulkee oven ja katsoo hieman surullisena suljettua ovea.

        Pian kuitenkin ovikello soi. Jackie arvelee Nickin unohtaneen jotain, joten hän yllättyy kun oven takana onkin Eric. Jackie kutsuu Ericin sisään ja kertoo tälle kuulleensa Feliciasta. Eric tunnustaa kuinka vaikeaa on katsoa tyttärensä tuskaa, kun kuitenkin vanhempien täytyisi menehtyä ennen lapsiaan. Hän kertoo kuinka Felicia ona ina kohdannut asiat omalla, pelottomalla, tavallaan. Ja nyt hän kohtaa kuoleman samalla tavalla, Jackie sanoo. Ilman valittamista, Eric myöntää, ja keskittyen poikaansa. Jackie sanoo ettei malta odottaa pojan tapaamista. Eric sanoo että siksi hän on täällä; hän haluaa kutusua Jackien joulupäivälliselle huomenna. Jackie kieltäytyy, koska ei halua sekaantua Ericin ja Stephanien väleihin. Eric sanoo että normaalisti hän olisi samaa mieltä, mutta nyt asiat ovat toisin, Felician ja vauvan vuoski. Vai onko kyse jostain muusta? Eric kysyy. Onko se heidän suhteensa? Tai sen puute, Jackie sanoo. Kaikki muuttui sinä iltana rantatalolla, kun hän odotti Brookelle tarkoitetussa alusasussa Ericin kosintaa, Jackie sanoo ja että hän tunsi itsensä nöyryytetyksi ja ei halua kokea sitä enää. Eric sanoo ettei tämän tarvitse, mutta Jackie ei ole varma. Eric pyytää Jackietä lopettamaan ja näyttää mitä tarkoittaa ottamalla Jackien syleislyynsä ja suudellen tätä.

        Nick palaa rantatalolle ja löytää keijukaislakkiin pukeutuneen Bridgetin koristelemasta kuusta. Hän menee antamaan raskaana olevalle keijullen suukon, kiusoitellen onko hän ollut tuham vai kiltti tänä vuonna. Sitten Nick tuo lahjat sisään; Bridget haluaisi avata yhden, mutta Nick sanoo että tämän on odotettava jouluun. Mutta he ovat aian avanneet lahjat aattona, Bridget sanoo. Nick nauraa ja suutelee Bridgetiä, sanoen kuinka paljon rakastaa tätä ja heidän perhettään, etenkin heidän poikaansa Dominickiä. He suutelevat ja alkavat miettiä ensi joulua, yrittäen silloin opettaa lapsilleen mitä joulu oikein on. Nick kysyy Forresterien perinteestä avata lahjat aattona. Bridget ehdottaa että he aloittaisivat oman perinteensä; Nickistä se on hyvä idea, joten he päättävät kumpikin avata yhden lahjan tänä iltana ja loput huomenna. Nick paljastaa erikoislähetyksen Bridgetile, kaksostenrattaat vauvoille. Bridget sanoo rakastavansa sitä ja että rakastaa Nickiä ja sitä mitä heillä on. Sitten Nick sanoo Bridgetin antaneen hänelle suurimman lahjan mitä voi pyytää, suostumalla olemaan äiti Dominickille.

        Bridget näyttää Nickille muutamia sukkia, joita Nick sanoo hiihtosukiksi. Itseasiassa, Bridget sanoo, ne ovat joulusukkia heidän nimillään, jotka hän itse teki. Siinä on yksi hänelle itselleen, yksi Nickille ja yksi Dominickille sekä vielä yksi heidän tyttärelleen, miksi he sitten päättävät tämän nimetä. Bridget miettii että heidän pitäisi päättää, joten Nick ottaa mistelinoksan ja ehdottaa "Misteli Marone". Kun he ovat suudelleet (traditon, jonka mukaan mies ja nainen suutelevat jouluna mistelinoksan alla), Bridget pyytää Nickiä ripustamaan kanssaan sukat takan edustalle. Nick sanoo ettei koskaan kuvitellut että hänellä olisi vaimo, perhe ja joulukuusi osana hänen pakettiaan, joten hän arvelee Jumalan hymyilevän hänelle ja laittaneen kaikki yhdeksi kauniiksi paketiksi. Nick sanoo että Bridgetistä tulee upea äiti ja että ei malta odottaa sitä. Bridget sanoo että Nickistä tulee loistava isä, itseasiassa tämä on jo. "Jouluyö, Juhlayön" soidessa, he suutelevat toisiaan. Nick sanoo Bridgetille "Rakastan sinua. Rakastan tätä pientä perhettä. Rakastan meitä."

        Eric ja Stephanie laittavat kartanoa valmiiksi joulupäivälliselle. Sillävälin Felicia naureskelee kun Taylor muistelee kuinka paljon viskiä Ericillä on tapana laittaa munatotiinsa. Felicia kysyy tulevatko Thomas ja kaksoset päivällisen jälkeen. Taylor selittää näiden tulevan kuoroharjoitusten jälkeen. Felicia sano olevansa pahoillaan ettei Ridge eel paikalla, koska tämä ei ole joulu jota Taylor on odottanut. Taylorin mielestä sama pätee myös Feliciaan. Juuri silloin Hector pistäytyy tuomassa Stephanielle ja on yllättynyt nähdessään Taylorin. Stephanie huomaa palomiehen ja tervehtii tätä. Stephanie sanoo että pöydässä on yhden miehen vajaus nyt kun Ridge on juuttunut lumimyrskyyn. Ja koska Caitlin on New Yorkissa äitinsä luona, Stephanie pyytää Hectoria jäämään. Hector ei halua tuppautua, mutta Stephanie vaatii, joten Hector hyväksyy kutsun.

        Thorne, Darla, Sally ja Alexandria tulevat ja tervehtivät Stephanieta. Sally näyttää Stephanielle että hänellä on kaulassaan koru, jonka Stephanie antoi hänelle vuosia sitte. Kun Thorne joukkoineen on päässyt olohuoneeseen, Dante ja Massimo saapuvat. Felicia näkee Stephanien tervehtivän näitä, joten hän ottaa baby-Dominickin tämän kopastaan ja ojentaa tämän Massimolle, joka on haltioissaan saaden pidellä uutta lapsenlastaan tavalla joka ei koskaan ollut mahdollista oman pojan, Dominickin, kohdalla. Sillaikaa Stephanie pyytää Ericiä pyytämään että Felicia hidastaisi tahtiaan; hän on huolissaan kaikista ponnisteluista joita Felicia on tehnyt tänään. Ericin mielestä Felicia tietää rajansa ja muistuttaa Stephanieta että tämä päivä on Felician; hän ylistää Stephanieta tämän tekemisestä tehdä päivästä erikoinen heidän tyttärelleen. Eric ehdottaa että he laulaisivat muutamia lauluja, joten hän kokoaa kaikki pianon äären ja soittaa "Kulkuset". Kun kaikki liittyvät mukaan, Hector kertoo kuinka yllättynyt oli ettei Ridge ollut täällä. Kun Ridge tajusi hukkaavansa joulun, Taylor selittää, Ridge päätti pysyä poissa vielä muutaman päivän. Hector sanoo että hän ajatteli Ridgen tekevän Taylorin ensimmäisestä joulusta taas kotona erikoisen.

        Ulkopuolella Nick ja Bridget saapuvat. Bridget tuntee vauvan potkivan ja vitsailee että vauva pidä isoisänsä pianon soitosta. Nick toivoo että vauva hyväksyisi isänsä laulun. Juuri silloin Brooke saapuu Hopen ja RJ:n kanssa. Hope juoksee Nick-sedän luo, joka nostaa RJ:n syliinsä. Brooke ja Bridget vaihtavat tervehdyksiä. Sitten Bridget huomaa ettei Nick ole tervehtinyt Brookea ja kysyy eivätkö nämä aio puhua, joten Nick ja Brooke toivottavat toisilleen hyvää joulua, ennenkuin koputtavat oveen. Thorne avaa oven ja päästää heidät sisään. Kun muut liittyvät juhliin mukaan, Bridget pyytää Thornelta palvelusta. Bridgetillä on videokamera ja hän kysyy voisiko Thorne taleentaa kaiken nauhalle, jotta hän voi näyttää Dominickille tämän ensimmäisen joulun, ja äidin, kun tämä on tarpeeksi vanha. Thorne suostuu. Olohuoneessa Dante näkee Felician katselevan Massimoa ja vauvaa ja kysyy onko vauva Felician. Felicia nauraa ettei ole tanssinut baareissa viime aikoina. Dante kysyy onko vauva Nickin. Felicia kysyy tunteeko tämä Nickin. Dante sanoo kyllä. Felicia sanoo ajatelleensa että avioliitto olisi kypsyttänyt Nickin ja kysyy Dantelta tietääkö tämä Nickin vaimon. Dante pyytää anteeksi itseään ja lähtee hakemaan drinkin.

        Bridget kuulee koputuksen ovelta ja on yllättynyt löytäessään ovelta papin, joka toimitti hänen ja Nickin ensimmäiset häät. Pappi kysyy yrittävätkö Bridget ja Nick nyt uudelleen naimisiin. Bridget kertoo jo olevansa rva. Marone, joten hän ei ole varma, miksi pappi on täällä. Bridget johdattaa papin olohuoneeseen ja kysyy onko kukaan menossa naimisiin. Stephanie kysyy Brookelta kuka se on tällä kertaa; kun Brooke on hiljaa, Stephanie kysyy onko joku todella menossa naimisiin. Pappi selittää saaneensa viestin tulla tänne Forrester/Marone juhlaan, joten hän oletti... Felicia tulee ja sanoo kutsuneensa papin ristiäisiin.

        Eric avaa oven ja tervehtii Jackietä, kertoen kuinka iloinen on nähdessään tämän täällä. Stephanei ksyyy Felicialta miksi tämä ei kertonut ristiäisistä: hän olisi mielellään... Kertonut papille satuja hänestä ja hänen vauvastaan, Felicia sanoo. Sitten hän kääntyy papin puoleen ja sanoo olevansa kaukana viattomasta ja ettei ole koskaan paljoa uskonut Jumalaan, ennenkuin hän synnytti pojan, jonka ei lääkäreiden mukaan pitänyt koskaan syntyäkään. Antamalla tämän lapsen, Jumala vastasi rukouksiin, joita hän ei tiennyt koskaan lausuneensa. Sitten hän sai tietää kuolevansa, muttei kääntänyt sitä Jumalaa vastaan, koska tämä lähetti hänelle ihmeellisen naisen, joka kasvattaa hänen lapsensa kun hän on poissa. Felicia sanoo nyt näkevänsä että hänen poikansa Dominick kuuluu Jumalalle, joten hän haluaa papin kastavan hänen poikansa. Koska kutsu kasteeseen tulee Jumalalta, pappi sanoo, kuinka hän voisi sanoa ei? Felicia näkee Ericin ja Jackien tulevan ja sanoo että kummivanhemmat ovat täällä, yksi kummi kummaltakin puolelta. Massimo antaa vauvan Nickille, joka esittelee Jackien tämän lapsenlapselle ja kummipojalle.

        Kun Darla kokoaa kaikki ristiäisiin, hän kuulee Taylorin kertovan Hectorille että hän kertoi Ridgelle kaiken, joten tämä tietää että hänestä ja Hectorista tuli... Taylor lopettaa kun Darla saapuu ja hän ja Hector liittyvät muiden joukkoon olohuoneeseen. Jackie ja Eric seisovat papin vasemmalla puolella ja Felicia ja Bridget oikealla. Nick antaa baby-Dominickin Jackielle ja ottaa paikkansa Felician ja Bridgetin välissä. Pappi aloittaa seremonian, jonka Thorne videoi.

        Seremonian jälkeen Felicia vie Nickin yläkertaan ja antaa tälle lahjan, uuden kitaran. Hän sanoo ettei se ole joululahja; hänellä oli se autossa kun hän tuli Marlinille silloin eräänä iltana. Sitten Felicia vitsailee että hän halusi rikkoa sen Nickin päähän kun sai selville että Nick on naimisissa. Nick kiittää ja suutelee Feliciaa poskelle. Felicia nauraa että se olisi ollut iso katastrofi jos he olisivat menneet yhteen, mutta Nick ei ole varma olisiko se totta. Jos se ei olisi alkanut sillä tavoin, Felicia sanoo, olisi nyt tragedia kun Nick menettäisi lapsensa äidin. Olen menettämässä sinut, Nick sanoo, ja se on tragedia. Se ei ole sitä etteikö hän välittäisi tarpeeksi, Nick sanoo, mutta että Felicia ei välittänyt tarpeeksi itsestään. Mutta Dominick korjasi sen, Felicia sanoo, kiittäen Nickiä että tämä antoi vastaukset hänelle kaikkeen. Nyt hän antaa ne takaisin Nickille. He halaavat. Sitten he menevät alakertaan, missä Hope pyytää Nickiä laulamaan heille, joten Nick laulaa "Joulutaivas tähtineen". Felicia katsoo ylös ja näkee Bridgetin seisovan parvekkeella.

        Laulun aikana Stephanie katsoo Felicaa ja tullessaan tunteelliseksi, hän lähtee huoneesta hiljaa ja menee ulos. Felicia näkee ja seuraa perässä. Ulkona Stephanie kuivaa kyyneleet ja pyytää anteeksi että on ollut niin kamala äiti. Felicia pyytää äidiltään ettei tämä lopettaisi kauheana äitinä olemista, koska se tarkoittaa että hänen pitäisi lakata olemasta kauhea tytär. Mitä heille sitten tapahtuisi? Kaksi naista halaavat ja vaihtavat "Rakastan sinua"-lauseet. Eric löytää heidät ulkoa. Stephanie valittaa että näyttää kuin hän pelkäisi kaikkia ihmisiä sisällä. Eric sanoo että Stephanie on pelkuri, mutta kaikki tietävät sen. Stephanie nauraa ja Eric laittaa kätensä tämän hartioille ja johdattaa takaisin sisälle, suudellen Stephanieta otsalle.

        Sisällä Felicia liittyy Bridgetin seuraan parvekkeelle kun Nick jatkaa lauluaan. He ottavat toisiaan kädestä kiinni. Felicia sanoo "Uskon että minulla on ollut täydellinen päivä". Bridget sanoo että Dominickillä myös. Felicia katsoo alas ja näkee Thornen tallentavan tapahtumaa videokameralla. Felicia kysyy, "Keitä ovat nämä kaikki kauniit ihmiset? Kuinka vähän tiedänkään elämäni tarinan hahmoista? Mihin kaikki aika on mennyt? Hukkasinko sen? Hukkasiko se minut?". Kohtaus vaihtuu pöydän ääreen kokoontuneisiin vieraisiin, päivälliselle, jonka Thorne on tallentanut nauhalle. Felicia jatkaa, "He kaipaavat minua hetken, kun olen poissa. En pahastu. Se ei oel niin paljoa kuolevan osalta. Ei vain voi tietää miten tarina kääntyy. Se on kuin kadottaisi sen. Sanotaan että voit valita ystäväsi, mutta et perhettäsi. Mutta sinä voit. Joka aamu puet sen päällesi kuin kuluneen paidan. Rakastaen heitä, vihaten heitä, ei sillä oel väliä. Valitsin heidät kauan sitten. Ennenkuin tiesin mitään. Ennenkuin olin mitään." Kohtaus vaihtuu kun Thorne laittaa kameran alas ja liittyy muiden joukkoon joulukuvaan, kun Felicia jatkaa, "Ja nyt valitsin sinut. Kiitos kun olit osa tarinaani. Se yksi ja ainoa, joka minulla on koskaan ollut.". Näemme Felician yhä parvekkeella Bridgetin kanssa, sanoen, "Kiitos olemisestasi sydämessäni. Kun menen nukkumaan, tulen kuuntelemaan sinua." Bridget laittaa kätensä Felician ympärille.

        Maanantain 26.12 tapahtumat:

        On joulun jälkeinen päivä ja Stephanie tuo aamiaista vierastaloon. Nähtyään Reneen vievän baby-Dominickin kävelylle, hän menee sisään ja kutsuu Feliciaa, joka ei vastaa. Stephanie kävelee makuuhuoneeseen ja löytää Felician kyynelissä repimässä veren tahrimia lakanoita pois sängystä, itkien samalla että hän pilasi lakanat. Stephanie ottaa Felician syleilyynsä ja sanoo ettei tämä huolehtisi asiasta. Stephanie vaihtaa lakanat; Felicia sanoo haluavansa auttaa, koska hänestä tuntuu nöyryyttävältä että hänen äitinsä siivoaa hänen jälkiään. Stephanie muistuttaa että hän vaihtoi Felician vaipatkin. Felicia haluaisi käsitellä aisaa yksinään, mutta Stephanie sanoo että hän on täällä Feliciaa varten. Hän kysyy onko mitään mitä lääkäri voisi tehdä nyt. Felicia sanoo ettei ole luovuttanut, jos se on sitä mitä Stephanie luulee. Hän valitsi ettei ota sädehoitoa jotta Dominick voisi syntyä, ja hän ei kadu sitä. Silti hän ei halua mennä ulos kyynelten merelle. Hän haluaa kuolla samoin kuin eli, etsien yhtä isoa juhlaa. Jos se on sitä mitä Felicia haluaa, Stephanie sanoo, tämä tulee saamaan sen. He halaavat.

        Stephanie tuo Felicialle hieman mehua. Felicia sanoo kuinka selkeästi hän nyt näkee asiat kun hän on kuolemassa. Stephanie sanoo aina pitäneensä Feliciaa perheen realistinä. Felicia sanoo näkevänsä nyt kaiken eritavalla. Hänellä on jotain kerrottavaa äidilleen: häntä pelottaa juuri nyt. Felician mielestä Stephanei on yksi vahvimmista hänen tuntemista ihmisistä ja hän tarvitsee nyt hiukan sitä vahvuutta. Stephanie suostuu antamaan sitä hän sanoo kunnioittavansa Felician toiveita ja antaa tälle tämän villeimmät, äänekkäimmät juhlat, jos Felicia sitä haluaa. Ihan niinkuin hän antoi Felicialle vanhan ajan joulun, kuten tämä toivoi. Felicia muistelee päivää ja miettii kuinka paljon hänen poikansa saa rakkautta ja huolenpitoa sen jälkeen kun hän itse on poissa. Felicia pyytää anteeksi että oli niin kapinallinen ettei nähnyt Stephanien hänelle antamaa rakkautta. Hän arvelee ettei nähnyt sitä koska ei ollut äiti. Nyt Felicia näkee, Stephanie sanoo.

        Brooek on työntouhussa kellaritoimistossa myyntilukujen parissa, kun Taylor tulee. Brooke sanoo että hänellä on vaikeuksia keskittyä ja arvelee sen johtuvan juhlapyhistä. Molemamt ovat sitä mieltä että asiat menivät hyvin eilen, ottaen huomioon kaikki erimielisyydet joita heillä on ollut kuluneena vuonna. Felicia todella sai perheen yhteen, Brooke sanoo. Taylor ajattelee että kaikki he ansaitsevat hieman kunnioitusta, etenkin Bridget, joka suostui kasvattamaan lapsen joka Nickillä on toisen naisen kanssa. Brooke sanoo olevansa iloinen nähdessään Bridgetin onellisena. Taylor kysyy tarkoittaako Brooke ettei Nick olekaan tämän kohtalo kuten luuli? Sitten taylor tajuaa ettei tämä ole yhtään hänen asiansa, mutta Brooek haluaa vastata. Brooek sanoo että on vaikea löytää sanoja jotka kuvaisivat intohimoa jota hän tuntee Nickiä kohtaan. Taylor tunnustaa olleensa uhka Brookelle, jopa silloin kun Brooken tunteet Nickiä kohtaan täydensivät hänen tunteitaan Ridgeä kohtaan. Brooke arvelee että oli niin uppoutunut Ridgeen ettei tajunnut Nickin olevan se mies joka tekee hänet onnelliseksi, ennenkuin oli liian myöhäistä. Taylor arvelee Brooken tajunneen tunteensa juuri siloin kun Bridget tuli raskaaksi Nickille. Brooke sanoo rakastavansa Nickiä jopa enemmän kun tämä valitsi Bridgetin, varsinkin kun näkee kuinka sitoutunut ja kunnioittava tämä on. Brooke on ylpeä rakkaudestaa Nickiin, koska se ei koskaan ollut yksinkertaista, mutta se oli rehellistä ja voimallista.

        Taylor kysyy Brookelta seksistä Nickin kanssa, koska hän on aina nähnyt että seksi on määritelmä Brooken suhteille, eikä Brooek ole sanonut siitä vielä mitään. Brooke sanoo ettei siihen aikaan maannut koskaan Nickin kanssa. Ei edes sinä yönä veneellä kun nämä olivat kahden? Taylor kysyy. Brooke sanoo että Taylorin on varmaan vaikea uskoa, mutta mitä hän ja Nick jakavat, on niin voimallista ettei seksi ole tarpeen. Hän löysi Nickistä jotain sellaista mitä ei oel kokenut koskaan, suhde missä Nickin rakkaus kosketti tavalla jota ei mikään ruumiillinen ollut ennen tehnyt. Se muutti minut, Brooke sanoo. Mutta hän tukahdutti nuo tunteet, Bridgetin takia. Taylor kysyy voiko Brooke todella työntää taka-alalle niin voimalliset tunteet. Brooke sanoo ettei se ole helppoa, mutta hän tietää tehneensä oikein joka kerta kun näkeee Bridgetin hymyilevän. Hänestä Bridgetin onni on tärkeämpää kuin mikään muu, joten hän on onnellinen tuodessaan tuon ilon tyttärensä elämään. Joten Brooke sanoo rakastavansa Nickiä enemmän kuin ketään muuta miestä? Taylor kysyy. Brooek nyökkää ja sanoo että hän voi tehdä tämän koska rakastaa Nickiä.

        Makuuhuoneessa rantatalolla Bridget ja Nick miettivät eilsitä; Bridget sanoo että olisi halunnut päivän jatkuvan ikuisesti, jotta Dominick olisi saanut tietää kaiken äidistään ja kuinka paljon Felicia rakastaa tätä, vaikka onkin vakavasti sairas. Bridget tunnustaa Nickille että hänelle on vaikeaa miettiä miten asiat olivat tämän ja Felician välillä ja kysyy miten ne olivat. Nick sanoo että on kummallista maata sängyssä keskustelemassa tästä vaimon kanssa. Bridget sanoo ettei sen pitäisi olla, koska Nick on kummallinen. Nick ajattelee että hän on kummallinen koska valitsi Bridgetin. Bridget muistuttaa että hän se valitsi Nickin. Hän haluaisi pysytellä sängyssä näin koko päivän. Nick sanoo että hän voisi jäädä kotiin töistä, mutta Bridget sanoo että Massimo tarvitsee Nickiä. Nick vitsailee että Mass on jo valmentamassa Dominickistä seuraajaansa. Siinä tapauksessa, Bridget kysyy, miksi he eivät sitten kiirehtisi vierashuoneen siivoamista Dominickiä varten? Hän todella haluaisi että Felicia saisi mahdollisuuden nähdä huoneen. Nick sanoo että hän rakastaa Bridgetiä päivä päivältä enemmän kun he suutelevat.

        Pian sen jälkeen Bridget tuo laatikoita ulkoa ja muutamia ideoita, joita hänellä on lastenhuonetta varten. Nick ottaa laatikon häneltä ja toruu niin painavan kantamisesta. Bridget on kuningatar, Nick sanoo, ja hän on alamainen, joten tämän täytyy kertoa hänelle mitä tahansa haluaakin. Bridget kertoo teemoista joita löysi. Yksi on ralliauto teema, mikä on Nickin mielestä ok. Sitten on baletti teema, josta Bridget sanoo pitävänsä; Nick katsoo sitä ja pudottaa sen lattialle. Sitten, Bridget sanoo, tässä on meri teema. Tottakai Nick hyväksyy sen ja lähtee hakemaan tarvikkeita jotka hänestä sopisivat teemaan. Kun Nick on lähtenyt huoneesta, Bridget huomaa laivan pienoismallin, korkealla hyllyllä, joka hänen mielestään olisi hyvä, joten hän ottaa tuolin pöydän edestä ja kiipeää sille. Tuoli tuntuu epävakaalta, mutta Bridget uskoo silti voivansa nousta sille, joten hän kurkottaa laivaa toisella kädellä, pitäen toisella kiinni hyllystä. Yllättäen tuoli antaa periksi, Bridget menettää tasapainonsa ja putoaa lattialle! Kuullessaan metelin, Nick juoksee sisään ja ryntää Bridgetin viereen. Kun Nick kysyy mikä on vialla, Bridget sanoo että johonkin sattuu, vauvalla on jokin hätänä. Nick haluaa soittaa 911, mutta Bridget ei halua Nickin jättävän häntä, joten tämä pysyy Bridgetin vierellä.

        ***********************************************************

        Tiistain 27.12 tapahtumat:

        Hector pistäytyy Forrestereilla katsomassa Tayloria. Taylor vastaa hänelle sermin takaa että hän on kohta siellä. Hector sanoo saaneensa Taylorin viestin että tällä olisi hänelle jotain; Hector ottaa pienen laatikon taylorin pöydältä miettien onko se myöhästynyt joululahja. Itseasiassa, Taylor sanoo, yhtiöllä on lahjoitus Hectorin paloaseman vuotuisaan lelujakeluun. Taylor arvostaa työtä mitä Hector tekee, joten lahja pöydällä on lapsille. Kuitenkin hänellä on toinen lahja ainoastaan Hectorille, Taylor sanoo, kun tulee sermin takaa pukeutuneena paljastavaan punaiseen satiini vaatteeseen. "Pyhä jysäys, joulukuusi", huudahtaa Hector, ihmettelevä poika. Taylor sanoo että Hector saa avata tämän lahjan itse, koska hän haluaa Hectorin. Hector sanoo olevansa Taylorin. Tässä, Taylor sanoo, nyt. Hector alkaa suudella Tayloria kun hän kuulee tämän huutelevan hänen nimeään...

        ...päättäen hänen fantasiansa ja palauttaen hänet todellisuuteen. Taylor kertoo että lahjoitus lelujakeluun on lastauslaiturilla, joten Hector voi laittaa sen sieltä autoonsa. Taylor tarjoutuu viemään Hectorin sinne, mutta tämä uskoo löytävänsä sinne itse. Kaiken jälkeen, hän ei halua Ridgen näkevän heitä yhdessä. Itseasiassa, Ridge on yhä Pariisissa, Taylor sanoo. Hector ei voi uskoa että Ridge jättää taakseen niin kauniin naisen kuin Taylor. Taylor sanoo Ridgen olevan huolissaan bisneksistä, mutta Hector ei voi uskoa että bisnekset ovat Ridgelle tärkeämpiä kuin viettää juhlapäiviä perheensä kanssa. Taylor tunnustaa että se vaikuttaa kummalliselta, mutta hänen on tunnustettava että Forrester on todella kamppaillut Euroopassa. Ja koska Ridge jo menetti lentonsa jouluna, hän jäi vähän pidemmäksi aikaa. Silti, hänen on tunnustettava että hän oli pettynyt ettei Ridge ollut täällä hänen ensimmäisenä joulunaan takaisin kotona. Hector sanoo Taylorin muuttuneen. Tämä ei ole se sama tyttö, jonka Ridge nai, mutta Ridge ei näe sitä.

        Hector keskeyttää itsensä, hän tietää sanoneensa liikaa, koska tämä ei kuulu hänelle. Se on vain niin, koska hän välittää Taylorista niin paljon. Taylor muistuttaa olevansa naimisissa. Hector sanoo kunnioittavansa sitä, mutta hänellä on yksi kysymys. Hän haluaa tietää mitä Taylor tekee jos Ridge ei ole kotona uutena vuotena. Taylor sanoo Ridgen olevan. Hector muistuttaa ettei Ridge ollut joulunakaan. Taylor sanoo että hän ja Ridge ovat puhuneet asiasta ja Ridge tietää että hänellä on uudenvuodensuukko odottamassa tätä, joten taylor on varma ettei Ridge tuota hänelle pettymystä. Hector kysyy kuinka Taylor voi olla varma. Taylor sanoo olevansa, koska hän tietää Ridgen tulevan. Siinä tapauksessa, Hector sanoo, hän tulee saamaan tuon uudenvuodensuukon jos Ridge ei ilmesty. Taylor on yhä varma että Ridge tulee. Jokatapauksessa, Hector sanoo, tämä saattaa olla kaikkein tärkein uudenvuodenaatto Taylorin elämässä. Sen sanottuaan Hector on sitä mieltä että hänen pitäisi lähteä. Mutta ennenkuin hän lähtee lastauslaiturille, hän haluaa Taylorin tietävän että hän tekee kaiken Taylorin vuoksi. Jos en olisi naimisssa, Taylor sanoo, ei olisi mitään mistä hän pitäisi enemmän kuin siitä. Hector kertoo omalle "pienelle tulikärpäselleen" että kunnioittaa tämän avioliittoa ja pitää tunteensa Tayloria kohtaan itsellään. Mutta jos Ridge ei tule takaisin uudeksi vuodeksi, Hector aikoo panna kaikkensa peliin näyttääkseen mitä hän tuntee.

        Jackie on Massimon toimistossa katsellen tämän valokuvia baby-Dominickistä. Hän on yllättynyt ettei Mass ole vielä tilannut rintakuvaa pojanpojastaan, muiden Maronen miesten viereen. Massimo sanoo maininneensa siitä Dantelle, mutta Dominick ei ole vielä virallisesti Marone. Hän on Maronen kaiken aikaa, Jackie sanoo, vaikka hänen nimensä on edelleen Forrester. Kunnes Felicia on poissa, Mass sanoo. Jackie sanoo että hän haluaa puhua Massimon kanssa Dominickistä. Hän on huolissaan että heidän hössötys uuden lapsenlapsensa ympärillä on saanut heidät unohtamaan Bridgetin ja tämän vauvan. Massin mielestä se on ymmärrettävää näissä olosuhteissa. Jackie on samaa mieltä, mutta hän ei myöskään halua Bridgetin lapsen jäävän paitsioon. Siitä syystä hän haluaa järjestää kutsut juhliakseen Bridgetiä, Nickiä ja näiden tytärtään, näyttääkseen Bridgetille että he ajattelevat tätä. Massin mielestä se on hieno idea. Jackie sanoo tienneensä sen nyt ja aina. Mass muistuttaa ettei ole koskaan sanonut ettei Jackie ole viisas. Hän sanoi ettei halua olla naimissa tämän kanssa.

        Jackie on innoissaan kun saa järjestää vauvakutsut kaikkien mahdollisten lahjojen kera Bridgetin ja Nickin pienelle tytölle. Hän haluaa tytön tuntevan itsensä prinsessaksi. Mass muistuttaa että on vielä kuukausia jäljellä, mutta Jackie ei jaksa odottaa. Hänen täytyy tunnustaa että oli yhdessä vaiheessa huolissaan Nickyn tunteista Brookea kohtaan. Mass tunnustaa että hänellä on ollut samanlaisia huolia ja pohtii pääseekö hänen poikansa koskaan yli Brookesta. Ei koskaan, Jackie sanoo. Kuitenkin hän myös tietää että kuinka sitoutunut Nick on avioliittoonsa ja syntymättömään tyttäreensä. Jackien mielestä Nick ja Bridget ovat selvinneet niin monista esteistä olemalla yhdessä ja tämä vauva tulee sitomaan heidät yhteen ikuisesti.

        Rantatalolla kauhistunut Bridget makaa kipuisena lattialla putoamisensa jälkeen. Hänellä on hätä vauvasta ja on huolissaan mahdollisesta vuodosta. Nick pyytää Bridgetiä laittamaan kätensä hänen kaulan ympäri, jotta voi viedä tämän sairaalaan. Bridget laittaa ja Nick vie hänet autoon ja soittaa sairaalaan. Kun he saapuvat, Nick kysyy missä tri. Caspary on, koska soitti tälle hetki sitten. Bridget alkaa olla huolissaan, mutta lääkäri saapuu ja kysyy Bridgetiltä mitä tapahtui. Nick selittää että Bridget kaatui tuolilla kun kurkotti jotain. bridget sanoo että hänellä on vuotoa ja kramppeja ja hänellä on kipuja alavatsassa ja selässä. Hän on myös huolissaan vauvasta. Lääkäri haluaa tutkia Bridgetin ensin ennenkuin tekee mitään johtopäätöksiö. Bridget pyytää anteeksi Nickiltä, joka rauhoittelee vaimoaan. Tutkimuksen jälkeen lääkäri sanoo vauvan olevan kunnossa, koska Nick toi Bridgetin tänne ajoissa. Kuitenkin on komplikaatioita: limatulppa on vahingoittunut, lapsivettä ja verta on vähentynyt ja kohdunsuu on auki jättäen mahdollisuuden infektioon tai keskenmenoon. Siitä syystä lääkäri haluaa tehdä pienen operaation sulkeakseen kohdunsuun. Nick kysyy onko operaatio välttämätön. Bridget sanoo että se on hänen paras mahdollisuutensa kantaa vauva laskettuunaikaan saakka. Lääkäri on samaa mieltä, sanoen että onnistuminen tälläisissä tapauksissa on 85-90%. Kun Bridgetiä valmistellan operaatioon, hän pyytää Nickiä olemaan vierellään. Nick sanoo että hän on tässä joka askeleella,

        Operaation jälkeen tri. Caspary sanoo että asiat menivät hyvin, mutta Bridgetin täytyy olla sairaalassa hetken aikaa jotta varmistetaan ettei tule mitään komplikaatioita. Muuten hän uskoo vauvan olevan kunnossa. Nick kiittää lääkäriä ja hän ja Bridget sanovat rakastavansa toisiaan. Bridget lepää hiukan ja on iloinen nähdessään Nickin kun herää. Nick kysyy miltä Bridgetistä tuntuu. Bridget sanoo ettei tunne mitään. Nick arvelee sen johtuvan epiduraalista ja on sitä mieltä että haluaa itsekin sellaisen kun Bridget synnyttää. Bridget sanoo ettei Nick saa naurattaa häntä. Lääkäri on iloinen kuullessaan Bridgetin olevan niin hyvällä tuulella. Hän antaa Bridgetille listan ohjeista: Bridget ei saa nostaa tai kantaa mitään painavia esineitä. Nick haluaa kieltää myös tuolille nousemisen ja lääkäri on samaa mieltä. Lääkäri haluaa myös tarkastaa tikit kohdusta säännöllisesti minimoidakseen keskenmenonriskin. Hän on varma että Bridget pärjää hyvin jos noudattaa näitä ohjeita. Nick vakuuttaa että Bridget tekee kuten lääkäri käskee. Sitten lääkäri haluaa tarkastaa ultraäänellä vauvan sydänäänet. Kun useita minuutteja on kulunut ilman mitään muutosta, Nick ja Bridget alkavat olla huolissaan koska eivät vielä ole kuulleet sydänääniä. Lääkäri sanoo että se voi viedä aikaa, mutta Bridget on yhä huolestunut. Hätäännyksissä Bridget sanoo että niiden täytyy olla siellä; hän katsoo Nickiä ja toistaa: "Niiden täytyy olla siellä!".

        Keskiviikon tapahtumat:

        Darla näkee Hectorin vaeltelevan Forrestereilla ja kysyy miksi tämä on siellä. Hector sanoo etsivänsä Tayloria. Kun Darla sanoo Taylorin menneen kotiin, Hector sanoo että harmi, hän halusi Taylorin kiittävän Thomasia tämän avusta lelujakelussa. Darla kysyy miksei Hector kiitä Thomasia henkilökohtaisesti. Hector yrittää selittää että hän oli täällä tarkastamassa sprinklereitä. Tuolla tavalla pukeutuneena? Darla kiusoittelee, katsellen Hectoria päästä varpaisiin. Darla sanoo ettei Hector olisi huolissaan, hän näki tämän ja Taylorin olevan ystäbällisiä toisilleen joulujuhlassa. Hector sanoo että he puhuivat vain Thomasista ja Caitlinistä, mutta Darla tietää paremmin. Hector sanoo rehellisesti että Taylor on hänestä upea, mutta on myös naimisissa. Mutta et sanonut että ONNELLISESTI naimisissa, Darla sanoo, mikä tarkoittaa että Hector on valmis lyömään Ridgen maahan. Hector sanoo että sitä Taylor ei hyväksyisi. Ridge on öykkäri, Darla sanoo. Ridge ei halua loukata ketään, mutta hän työntää läheisensä maanrakoon, kuten Thornen, ja kutsui minua mäntiksi naamani tähden, Darla jatkaa. Taylor ajattelee Ridgen maailmaa, ja ettei toivo mitään pahaa kenellekään, mutta Darlan milestä Taylor ansaitsee parempaa. Hän ei voi uskoa että Ridge ei ollut paikalla Taylorin ensimmäisenä jouluna takaisin kotona. Joten Darlan milestä Ridgen ja Taylorin välirikko ei olisi niin paha asia? Hector kysyy. Darlalle on selvää ettei Ridge tee Tayloria onnelliseksi, joten hän ehdottaa Hectorin laittavan kaiken peliin ja yrittämään saada hymy Taylorin kasvoille. Hector sanoo että hänellä on jotain tärkeää tekemistä ja lähtee.

        Bel Airin kartanolla Taylor kertoo vierailulla olevalle Stephanielle että Ridge on yhä Pariisissa kokouksessa hankkijoiden kanssa. Stephanie ei voi uskoa että Ridge ei oel perheensä luona jäätyään paitsi joulusta. Siitä puheenollen, Stephanie harmittelee, Ridge ei tiedä edes Feliciasta. Taylor muistuttaa että Felicia haluaa kertoa Ridgelle itse. Taylor suree että hänen ensimmäinen joulunsa taas kotona ei ollut sellainen kuin hän kuvitteli. Hän miettii pysyykö Ridge poissa siksi että tämä on hänen (Ridgen) ideansa kostaa erimielisyydet siitä mitä hän ja Stephanie tekivät yhtiölle. Stephanie ei voi uskoa että kukaan niin ajattelematon kuin Ridge, olisi niin kostonhaluinen. Hän tarjoutuu puhumaan Ridgelle, mutta Taylor kieltää. Taylor haluaa Ridgen tulevan kotiin heidän avioliittonsa vuoksi, ei siksi että tämän äiti läksytti. Stephanien mielestä tämä on vain pieni epätasaisuus Taylorin ja Ridgen avioliitossa ja on varma että Ridge tulee kotiin. Taylor sanoo sen olevan enemmän kuin vain pieni epätasaisuus; hän muistelee unelmia joita hänellä kerran oli uskomattomasta elämästä kun hän tapasi jälleen perheensä ja pelkää ettei todellisuus vastaa fantasioita. Stephanie sanoo ettei avioliitto usein ole sellaista, mutta Taylorin mielestä tarvitaan enemmän ponnisteluja jotta hänen avioliittonsa toimisi. Hän miettii olisiko Ridge valinnut hänet Brooken sijaan ellei Stephanie olisi teeskennellyt sydänkohtausta. Stephanie ei halua kuulla sellaista puhetta, koska Brooke ei voi pidellä kynttilää pyhimyksenä kuten taylor. Taylor sanoo että se saa hänet vähän paremmalle tuulelle. Heidän välillään on niin paljon etäisyyttä, Taylor miettii, että miksi hän ja Ridge ovat silti naimisissa.

        Kun Stephanie on lähtenyt, Taylor vaihtaa uimapuvun päälleen ja menee alas altaalle ja on yllättynyt nähdessään Hectorin altaassa. Hector sanoo portin olleen auki. Ja niin on ollut allastalokin, Taylor sanoo, katsellen Hectorin uima-asua ja kysyen miksi Hector on täällä? Hector sanoo ettei voinut odottaa uuteenvuoteen nähdäkseen Taylorin. Taylor sanoo ettei Hector näe häntä, koska Ridge on tulossa kotiin. Oletko varma? Hector kysyy. Kun he istuvat altalla, Taylor sanoo ettei Hectorin pitäisi olla täällä. Hector sanoo ettei hän tavallisesti jahtaa naimisissa olevia naisia, mutta hän on tyyppi joka pelastaa jonkun joltain hengenvaaralta. Taylor ehdottaa että Hector loisi jonkun hengenvaaralisen tilanteen, mutta Hectorin mielestä Ridge tekee niin alinomaa pettämällä Taylorin. Auttaen Taylorin seisomaan, Hector kysyy milloin Taylor aikoo lopettaa sen että Ridge tuottaa pettymyksiä. Hector tuijottaa Tayloria läpitunkevasti, kertoen ettei voi lakata ajattelemasta tätä, mutta Taylor katsoo poispäin ja sanoo ettei voi tehdä tätä. Hector sanoo ettei voi pysäyttää sydäntään kiiruhtamasta joka kerta kun hän näkee Taylorin. Nostaessaan Taylorin syliinsä ja kantaen tämän tuolille, Hector sanoo että hän haluaa vain saada Taylorin hymyilemään ja tehdä tämän täysin onnelliseksi elämässään. Taylor myöntää että heidän välillään on jotain ja se on muutakin kuin vihaa Ridgeä kohtaan, mutta muistuttaa Hectoria että hän on naimisissa. Näkymättömän miehen kanssa, Hector sanoo, snoen että Taylor tarvitsee täydellistä intohimoa elämäänsä. Hän voi antaa sitä Taylorille, mutta Taylorin uskollisuus Ridgeä kohtaan pidettälee Tayloria ja se on syy miksi hän on tuli tänne. Hector kallistuu suutelemaan, mutta taylor nykäisee itsensä pois. Hector muistuttaa että huomenna on uudenvuodenaatto ja hän on täällä kuten lupasi, jos Ridge tuottaa jälleen pettymyksen. Se voi olla alku jollekin uskomattomalle, hän sanoo, mahdollisuus heille kahdelle aloittaa uusi vuosi - ja kenties uusi elämä.

        Sairaalassa Bridget panikoi kun tri. Caspary ei löydä vauvan sydänääniä. Yrittäessään pysyä rauhallisena, Nick muistuttaa lääkäriä että he kuulivat sydänäänet operaation aikana, joten hän haluaa tietää miksi ne eivät nyt ole siellä. Lääkäri muistuttaa että vauvalla on paljon tilaa liikkua. Huolestuneena syntymättömästä lapsestaan, Bridget kehottaa lääkäriä etsimään sydänäänet. Lääkäri löytää ne lopulta, tuoden näin helpotuksen huolestuneille vanhemmille. Sydänäänet ovat hienoja ja vahvoja, lääkäri sanoo. Bridget pyytää anteeksi että oli niin poissa tolaltaan. Lääkäri sanoo ettei syytä huoleen, Bridgetin äidinvaistot vain tulivat esiin. Nick halaa Bridgetiä, joka sanoo kuinka peloissaan oli. Juuri silloin Brooke ryntää huoneeseen ja kysyy mitä on meneillään. Bridget on yllättynyt nähdessään äitinsä, joten Nick sanoo että hän soitti Brookelle. Bridget sanoo että hyvä j akertoo sitten äidileen että hän ja vauva ovat ok. Brooke kysyy putoamisesta, joten Bridget kertoo mitä tapahtui. Hän tunnustaa olleensa kauhuissaan että menettäisi vauvan, mutta hän ja vauva voivat molemmat hyvin.

        Tri. Caspary sanoo Bridgetille että tämän täytyy hieman levätä tänä iltana, jotta pääsee aamulla kotiin. Lääkäri sanoo olevansa optimistinen että Bridget voi kantaa lasta laskettuun aikaan, mutta on silti riskejä. Tästä syystä Bridgetin täytyy välttää stressiä, levätä paljon ja välttää seksiä ennenkuin hän antaa luvan. Mitä tahansa lääkäri sanookaan, Nick vastaa. Sairaala-apulaiset tulevat viemään Bridgetin tämän huoneeseen; Nick sanoo tulevansa sinne heti kun on ottanut Bridgetin vaatteet. Brooke kertoo Nickille kuinka peloissaan oli tänne ajaessaan; hän ei tiedä mitä olisi tehnyt jos Bridget olisi menettänyt vauvan. Nick sanoo ettei Brooke olisi huolissaan, koska niin ei tapahtunut. Bridget ja vauva ovat molemmat kunnossa, hän vakuuttaa, ja hän tulee pitämään huolen molemmista. Nick antaa Brookelle rauhoittavan halauksen, juuri kun Stephanie saapuu ja näkee syleilyn oven ikkunan läpi. Hän pudistelee epäuskoisena päätään. Nick kysyy Brookelta tuleeko tämä Bridgetin huoneeseen. Brooke sanoo että Nick voi mennä edeltä, hän tulee kohta. Nick lähtee, jättäen Brooken pyyhkimään kyyneleitään.

        Stephanie tulee sisään ja kysyy pyyhkiikö Brooke syyllisyyttä pois kasvoiltaan. Brooke ei voi uskoa että Stephanie on täällä esittämässä syytöksiään kun Bridget on juuri tullut leikkauksesta. Ja mitä Brooke teki kädet Bridgetin aviomiehen ympärillä? Stephanie kysyy Brookelta. Olivatko he juuri "juhlimassa"? Brooke sanoo ettei Stephaniella ole mitään syytä jäädä ja pyytää tätä lähtemään, luvaten kertoa Bridgetille että Stephanie pistäytyi. Stephanie ajattelee että Bridget olisi kiinnostunut kuulemaan mitä hän juuri näki täällä alhalla. Brooke käskee Stephanieta sulkemaan suunsa! Brooekn mielestä viimeinen asia mitä Bridgetin tarvitsee kuulla operaationsa jälkeen, on nämä syytökset. Hän kertoo Stephanielle että Bridget melkein menetti vauvansa. Stephanie arvelee että lääkäri kehotti Bridgetiä välttämään seksiä, joten hän lyö vetoa että Brooke on valmis leikkimään "tuhmaa Florence Nightingalea" ja auttamaan Nickiä selviytymään kuivasta kaudesta. Brooek sanoo ettei uskonut Stephanien vajoavan niin alas kuin nyt; Stephanie sanoo ajatelleensa samaa nähdessään Brooken halaavan Bridgetin aviomiehen kanssa!

        Brooke sanoo Nickin vain lohduttaneen häntä. Stephanie sanoo Brooken olevan aina valmis tekemään palveluksia jäätyään yksin. Brooke on eri mieltä Stephanien syytöksestä että hän yrittäisi varastaa tyttärensä aviomiehen, etenkin kun Bridget oli vaarassa menettää vauvan. Vauvasta puheenollen, Stephanie sanoo, mitä olisi tapahtunut jos Bridget olisi menettänyt vauvan? Hänestä tuntuu että vauva on ainoa asia mikä pitää Nickin ja Bridgetin yhdessä, joten hän arvelee että Brooke ryntäsi tänne heti kun oli mahdollisuus että Bridget menettäisi vauvan. Stephanie jopa uskoo että Brooke HALUSI Bridgetille keskenmenon, jotta tämä voisi pyyhkäistä sisään ja vaatia Nickiä itselleen. Brooekn mielestä Stephanie on sairas olettaissaan sellaista, mutta Stephanie sanoo olevansa oikeassa. Brooke kutsuu Stephanieta pilkkaajaksi jos tämä edes olettaa että hän saisi mielihyvää oman tyttärensä epäonnesta. Hän huomauttaa kuinka Nick ja Bridget rakentavat perhettä yhdessä ja muistuttaa Stephanieta että Nick ja Bridget suostuivat kasvattamaan baby-Dominickin kun Felicia kuolee; hän kysyy Stephanielta onko tämä halukas tuhoamaan myös Dominickin elämän? Brooke käskee Stephanien miettiä sitä ennenkuin tekee aiheettomia uhkauksia ja syytöksiä. Stephanie pohtii mitä Brooke sanoi.

        **********************************************************

        Torstain tapahtumat:

        On uudenvuodenaatto ja Brooke ja Stephanie ovat yhä töissä. Brooke tuo Stephanielle viimeisimmät myyntiraportit ja valittaa kuinka huonoja tilaukset ovat. Stephanie ajattelee että asiat kyllä elpyvät. Brooke alkaa vastata, mutta päättää sitten unohtaa asian. Stephanie pyytää Brookea sanomaan mitä tällä on mielessä; hän ei puolustele eilisiä sanojaan sairaalassa. Brooke kertoo Stephanielle että hänen, kuten kukatahansa muu, oli järkyttynyt ettei Ridge tullut jouluksi kotiin. Mutta nähtyään nämä myyntiluvut, Brooke ajattelee että Ridge on siellä missä pitääkin, rauhoittamassa ostajia ja siivoamassa äitinsä sotkuja. Jos Taylor haluaa syyttää jotakuta Ridgen poissaolosta, Brooke ehdottaa, tämän pitäisi syyttää Stephanieta. Stephanie ei pidä tästä ajatuksesta. Hänen mielestään hänen uusi linjansa, kuten mikä tahansa uusi linja, tulee ottamaan aikansa tullakseen suosituksi. Ja hän on varma että hänen uusi linjansa TULEE menestymään kunhan ostajat ovat nähneet hänen uuden mainoskampanjan. Sitten Stephanie paljastaa julisteen, jossa on Taylorin kuva ja teksti: "Forrester: Paluu eleganssiin". Brooke näkee tämän askeleena taaksepäin, koska siinä käytetään psykiatria, jolla ei ole muotituntemusta. Taylor on omaa luokkaansa ja eleganssi, Stephanie sanoo, toisin kuin heidän aikaisempi mainoskasvonsa. Hän nostaa esiin julisteen jossa Brooke poseeraa alusvaatteissa mainostaen "Brooken buduaaria". Brookea ei hävetä myydä alusasuja, koska ihmiset käyttävät ja ostavat niitä. Hän on sitä mieltä että Stephanien pitäisi hävetä näitä myyntilukuja, mitkä ovat matalia ainoastaan Stephanien vastenmielisyydestä häntä kohtaan.

        Stephanien mielestä Brooken pitäisi hävetä tunteitaan Nickiä kohtaan, siitä syystä mitä hän näki eilen sairaalassa. Brooke on kyllästynyt Stephanien syytöksiin että hän haluaisi varastaa Nickin Bridgetiltä; hän uskoi että tästä päästiin yli jo jouluna. Nuo muutamat säädylliset hetket eivät armahda Brooken käytöstä, Stephanie sanoo. Hän on iloinen että on vihdoin saanut Brooken pois perheestä. Brooke muistuttaa että hänellä on poika Ridgen kanssa; itseasiassa hän on suunnitellut vievänsä RJ:n katsomaan isäänsä tänä iltana. Stephanie käskee unohtamaan sen, koska Ridge ei ole vapailla markkinoilla! Brooke ihmettelee miksi Stephanie on niin huolissaan hänen menemisestä Ridgen luokse sen jälkeen kun on syyttänyt häntä Nickin himoitsemisesta. Stephanie kertoo Brookelle ettei taylor tarvitse miestä tunteakseen itsensä hyväksi. Brooke sanoo että toisinkuin Taylor tai Stephanie, hänen ei tarvitse väittää olevansa täydellinen. Hän on ihminen ja tekee virheitä. Stephanie sanoo ettei Taylorin tarvitse turvautua tuollaiseen ja se tekee tästä täydellisen puolestapuhujan yhtiölle. Hyveellinen ei myy vaatteita, Brooke sanoo. Mutta innoittaa kunnioitukseen, Stephanie väittää. Ihan kuin Taylor ei olisi koskaan tuhonnut perhettä, Brooke sanoo, muistuttaen mitä taylor teki hänen perheelleen. Stephanie sanoo taylorin ottaneen sen mikä oli laillisesti tämän, ja Ridge valitsi Taylorin joka oli kaikkea sitä mitä Brooke ei. Brooke ei voi uskoa että Stephanie käyttää Tayloria vähätelläkseen häntä, huomauttaen ettei edes Taylor ole täydellinen. Stephanie lyö vetoa että Brooke rakastaisi nähdä Taylorin lipsahtavan, muttei tule näkemään sellaista. Taylor ei koskaan kääntäisi selkäänsä avioliitolleen, Stephanie sanoo, koska se on kiinteällä kalliolla. Hän syyttää Brookea mustasukkaisuudesta Taylorin oma luokkaisuudelle ja eleganssille.

        Insomniassa Thomas on kahvilla Hectorin kanssa. Thomas kysyy kuinka Caitlin on viihtynyt New Yorkissa äitinsä luona. Hän on nauttinut siitä, Hector sanoo. Thomas on pahoillaan ettei Caitlin ollut lelujakelussa tänä vuonna. Hector selittää että Caitlin on L.A:ssa vain muutaman päivän ja haluaa viettää aikaa muutamien ystäviensä kanssa Orange Countyssä. "Joulu O.C.:ssä" Thomas vitsailee (ja myöntää faktan että Kayla Ewell eli Caitlin, on nyt sarjassa The O.C.). Hector sanoo että hän olisi pyytänyt Caitlinin lelujakeluun, mutta hän ei tiennyt olisiko Thomas siellä kaiken perheelle tapahtuneen vuoksi. Thomas sanoo että kuten hänen äitinsä aina sanoo: kun se tulee auttamalla muita ihmisiä, luot aikaa. Hän ajattelee että Caitlin jakaa nuo arvot, miswtä syystä he olivat mukana, kuten Hector saa hänen äitinsä nyt mukaan. Ja perheestä puheenollen, Thomas sanoo, hänen täytyy lähteä hakemaan kaksoset. Hector tarjoutuu maksamaan laskun ja kysyy onko Thomasilla mitä uudenvuodensuunnitelmia. Thomas sanoo menevänsä kavereidensa luo, jotta vanhemmat voivat viettää aikaa yhdessä. Joten Ridge on kotona? Hector kysyy. Ei vielä, Thomas sanoo, mutta pian on. Hän ja Hector hyvästelevät ennenkuin Thomas lähtee.

        Darla pistäytyy Bel Airissa, jossa Taylor valmistelee romanttista illallista kahdelle odottaessaan Ridgen paluuta. Darla antaa Taylorille muutamia Ridgen maileja toimistolta; Taylor sanoo antavansa ne aamulla, koska hänellä on suunnitelmia Ridgen ensimmäiselle yölle kotona. Darla sanoo että oli varmaan raskasta kun Ridge oli poissa jouluna; Taylor puolustelee että hänen miehensä matka suojelee yhtiötä. Suojelee keneltä? Darla kysyy. Stephanielta? Ostajien ennakkokäsityksiltä, loukkantunut Taylor sanoo. Darla sanoo olevansa pahoillaan; kaiken jälkeen, mitä tälläinen mäntti kuin hän, tietää? Taylor sanoo ettei se ole totta, mutta Darla sanoo että Ridge saattaa olla toista mieltä. Ja niin pahalla tavalla kuten Ridge loukkasi häntä, tämä loukkasi vaimoaan sillä ettei tullut jouluksi kotiin. Darla ajattelee että tappaisi Thornen jos tämä pettäisi hänet sillä tavalla. Thorne varmasti tietää sen, Taylor nauraa, mutta huomauttaa ettei Ridge ole Thorne. Hän myös uskoo että Ridgen suhde yhtiöön on erilainen kuin hänen, tai Thornen, tai Stephanien. Kuulostaa siltä kuin Ridgellä olisi toisenlainen suhde vaimonsa kanssa, Darla sanoo, ihmetellen tietääkö Ridge kuinka onnellinen on koska tällä on sellainen vaimo kuin Taylor. Taylor suunnittelee näyttävänsä sen Ridgelle tänä iltana. Darla toivottaa onnea ja lähtee; hän todella toivoo että tämä ilta olisi kaikkea sitä mitä Taylor toivoo sen olevan.

        Taylor menee yläkertaan ja palaa mustassa leningissä, valmistellen sitten pöytää Ridgen saapumista varten. Kun ovikello soi, hän olettaa Ridgen olevan etuajassa ja unohtaneen avaimensa. Kun hän avaa oven, on hän yllättynyt nähdessään Hectorin kukkapaketin kanssa. Hector toivoo ettei tuottaisi pettymystä, sillä Taylor selvästi odottaa Ridgeä. Hän selittää tavanneensa Thomasin Insomniassa ja ajateleensa ettei Ridge olisi kotona vielä muutamaan tuntiin, joten hän päätti pistäytyä tuomassa kukat nyt. Taylor kiittää ja alkaa etsiä vettä kukille, mutta Hectorin mielstä he voisivat pidellä niitä hetken. Sitäpaitsi, hän ajattelee ettei Taylor tarvitse mitään piristystä huoneeseen. Taylor tunnustaa olevansa hieman jännittynyt saadessaan Ridgen kotiin, etenkin kun tämä ei ollut jouluna paikalla. Taylor on valmis unohtamaan joulun ja siirtymään eteenpäin. Hector ei halua kuulostaa teeskentelevältä, mutta hän haluaa Taylorin tietävän että hän toivoo tälle ja Ridgelle onnea; jos oleminen Ridgen kanssa on se, mikä tekee Taylorin onnelliseksi, sitten hän hyväksyy sen. Hectorin mielestä Taylorin ei tarvitse mainita Ridgelle mistä kukat tulivat, koska Ridge ei ehkä huomaa niiden olevan merkki ystävyydestä, jonka hän toivoo jatkuvan. Taylor sanoo että hän myös toivoo ystävyyden jatkuvan. Hector sanoo Taylorin olevan kaunis ja että hän on pettynyt, koska halusi saada tältä yhden suudelman tänä iltana. Koska sitä ei tapahtunut, hänesä on tarpeeksi miestä hyväksymään se.

        Juuri silloin, Taylorin puhelin soi: se on Ridge. Kun taylor vastaa, Hector tekee lähtöä, mutta Taylor näyttää että tämä jäisi. Taylor kysyy Ridgeltä onko tämä jo matkalla kentälle. Ridge arvelee ettei taylor ole saanut hänen jättämäänsä ääniviestiä. Taylor tunnustaa ettei hänellä ole ollut aikaa kuunnella viestejä. Ridge kertoo että hänellä on vielä kokouksia, joten hän on vielä Pariisissa. Mutta tämä lupasi olla kotona, Taylor sanoo, kun paheksuva Hector pudistaa päätään epäuskoisena. Ridge sanoo että he voivat juhlia kun hän tulee kotiin. Taylor kysyy milloin se tapahtuu. Heti kun hänen työnsä täällä on tehty, Ridge sanoo. Melkein kyynelehtien, Taylor ekrtoo Ridgelle että lähetti lapset näiden ystävien luo ja valmisteli romanttisen illallisen, koska oletti Ridgen olevan kotona. Vielä muutama päivä, Ridge lupaa, ja sanoo että hänen on mentävä. Hän kertoo Taylorille rakastavansa tätä ja toivottaa "Hyvää Uutta Vuotta".

        Kun Taylor on lopettanut puhelun ja istuu sohvalle, Hector kysyy onko Ridgen lento viivästynyt. Hän käyttää yhtiön konetta, taylor sanoo. Hector kysyy onko koneessa joku mekaaninen vika, mutta Taylor sanoo etä Ridgei ole vielä valmis. Hectorin mielestä Taylorin pitäisi olla se joka on valmis, lopettamassa anteeksipyytelyt Ridgelle. Taylor sanoo että Ridge jätti ääniviestin, mutta hänellä ei ollut aikaa tarkastaa viestejä. Koska valmisteli tätä kotiinpaluuta Ridgelle, Hector sanoo. Hänen mielestään tämä ei ole oikein. Taylor sanoo että Ridge halusi olla kotona; jos se on totta, Hector sanoo, Ridge olisi täällä. Mutta hän ei ole ja Hectorin mielestä tämän täytyisi todistaa Taylorille ettei tämä ole miehensä tärkeina sia. Hectorista nyt olisi aika Taylorin panna loppu tuskalle ja pettymykselle olemalla miehen kanssa joka kunnioittaa ja hellii tätä - kuten hänen kaltaisensa mies. Hän ei usko etä Ridge olisi täällä Taylorin tai lasten takia sen jälken kun olisi palannut L.A:han, koska Ridge on aina laittanut Brooekn tai yhtiön etusijalle. Hän kysyy Taylorilta kuka pitää huolen tästä! Hectorista Taylorin pitäisi olla väsynyt olemaan aina pystyssä ja sitten massa, ja olemaan valmis miestä varten joka käsittelisi tätä oikein. Tänään on uudenvuodenaatto, hän sanoo, ja sen pitäisi olla tuore startti, uusi alku heille molemmille jota he eivät koskaan unohtaisi. Hän haluaa Taylorin, Hector sanoo katsoen tayloria silmiin - ja tänä iltana, hän sanoo, mikään ei pysäytä häntä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe