Kävin läpi edellisen palstan, joka koski tulevaa vihkimistä. Nyt on vaara suuri, että minä tulen toistamaan monien ajatuksia, ainakin osaa niistä. Mutta tätä minä olin ajatellut heti kun kuulin ensimmäistä kertaa tästä monitarkoituksellisesti suunnitellusta rituaalista. Käytin outoa määritelmää, olisin voinut sanoa myös provosoivaa tai peittävä. Luulisi, että tuleva tapahtuma edellyttäisi melko perusteellista keskustelua vaikka meidän kanssamme mikäli parempaa partneria ei löydy. Niin, että mitä luulemme miten muut kirkkokunnat suhtautuvat siihän, että tämä marginaalinen pieni yhteisö alkaa käyttäytyä luterilaisessa elinympäristössä näinkin mahtailevasti. Väärinymmärryksen välttämiseksi sanon samaan hengeenvetoon, että Maria merkitsee minulle paljon. Mutta minulla on paljon muita uskontoja harjoittavia ystäviä jotka - heidän erilaisuudestaan huolimatta - lähes yhdestä suusta kyselivät minulta tämän tulevan rituaalin syytä. Nyt sitten minäkin kysyn vielä, miksi? Onko hiippakunnassamme kaikki hyvin? Tälläkö haluttaisi legitimoida tai peittää vallitseva pahoinvointi? Kaikki on siis hyvin ja näin myös pysyykin, tässä on teille luterilaiset, ortodoksit, adventistit lisää omaksuttavaksi, haluatteko vai ette. Warum Wrobel, warum?
Myöhästynyt vihkimisajatus
che gebara
9739
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on juhla, jota Suomessa katoliset ovat viettäneet jo vuosisatoja, mutta tänään juhlaa vietetään erityisellä tavalla.
Hiippakunnan ja koko Suomen pyhittämisestä Autuaan Neitsyt Marian tahrattomalle sydämelle täyttyi kaksi keskustelua.
Aihe ei varmaankaan ole vielä loppuun käsitelty.
Omasta puolestani sanon, että Maria merkitsee enemmän kuin osaan edes sanoa. Toinen asia kokonaan on tämä pyhittäminen, joka herättää kysymyksiä
1) tavoitteesta, tarkoituksesta. Mihin tällä pyritään ja todellakin, saiko tämä alkunsa vain piispan omasta aloitteesta, tuntematta ja tunnustelematta lainkaan hiippakunnan, edes omien pappiensa näkökantoja?
2) valmistautumisesta, jota on ollut yhtä vähän kuin päätöstä edeltävää keskustelua
3) muodosta, kuvista, kielestä... oman kirkollisen perinteen arvostamisesta
4) ekumeniasta
5) yhteisöllisyydestä, yhtenäisyydestä (ymmärtääkseni novenassa yleensä rukoillaan jonkin tärkeäksi koetun yhteisen aiheen puolesta: sellaista ei ollut, vaan: ...)
6) kansallisesta itsemääräämisoikeudesta, jota Katolinen kirkko kunnioittaa
7) tämän piispuuden kohtalosta
Kiitos, che gebara, keskustelun avauksesta. Kysyn kanssasi: Warum?
Avaus koski toisten kirkkokuntien suhtautumista tähän tapahtumaan. Joten se olisi nyt ensimmäisenä aiheena. Ja sitten mahdolliset muut mieleen tulevat pyhittämiseen liittyvät asiat.
Ainakin Turun seurakunnan Birgitta-lehti kertoo seuraavaa (kirjoittajana isä Peter Gebara): "Hyvin usein tällainen tapahtuma sai alkunsa, kun koko Kirkossa tai paikalliskirkossa tapahtui jotakin erikoista, esim. hätätilanteissa tai kun uskovaiset olivat vieraantuneet uskosta ja kirkosta."
Voidaankohan tästä rivien välistä lukea vihkimyksen syy...
No eikö meillä sitten ole syytä parannuksen tekoon ja uskomme uudistamiseen? Nehän ovat hienoja asioita.
Eilisiltana, kun sheriffinä kirjoitin vastausta minua kritisoineeseen ketjuun, kirjoitin viimeiseen kappaleeseen: ”minulla ei ole aikaa eikä energiaa jatkaa tätä enää, ellei..” jne. Yksi asia, jolle tuolla hetkellä halusin omistaa aikaa ja energiaa, oli hiippakunnan tämänpäiväinen pyhittäminen.
Olen päättänyt olla tilaisuudessa mukana. Olen päättänyt olla yleensäkin, jos mahdollista, mukana hiippakunnan yhteisissä tilaisuuksissa. Olen, kuten yleisesti tunnettua, kritisoinut eräitä piispan toimia omalla nimelläni ja naamallani, ja myönnän että yksi, sentään toisarvoinen, vaikutin halulleni olla mukana tilaisuuksissa on se, että haluan näyttää jotakin läsnäolollani. Haluan näyttää, ettei piispa Wróbel onnistu lannistamaan niitä hiippakuntalaisia, jotka eivät hyväksy hänen hallintotapaansa. Olla kriittinen piispan toimia kohtaan ei ole yhtä kuin olla kriittinen kirkkoa, sen oppia ja traditioita kohtaan, päinvastoin. Voin suomalaisena katolilaisena olla mukana Kristuksen tähden, jota piispa Wróbel messua viettäessään pätevästi minullekin tuolla hetkellä edustaa.
Che gebara, sinä kysyt, miksi tämä pyhittäminen oikein todella tehdään. Minulla ei ole siitä tietoa tietenkään enempää kuin sinullakaan, minäkin ihmettelen. Mutta kun se kerran tapahtuu, haluan olla siinä aidosti mukana, omana ihmettelevänä itsenäni. Miten, miksi ja kenen ajatusten pohjalta päätös pyhittämisestä on alunperin tehty, on minulle juuri nyt aika vähän tärkeää.
Edellä Cair Paravel esittää Turun seurakuntalehdestä poimimansa mahdollisia syitä: hiippakunnan hätätila ja/ tai ihmisten vieraantuminen. Näitä asioita voin miettiä juuri nyt, olivat ne piispan alkuperäinen vaikutin tai eivät. Hätätila on tosiasia, ja sen korjaamiseksi haluaisin viipymättä toimia, kuten suuri osa hiippakuntalaisista ja suuri osa tämän palstan kirjoittajista.
Jotakin kiintopistettä etsiäkseni luin illalla In Christo omnes –julkaisusta piispa Paulin saarnan P. Marian kirkossa 8.12.1974. Saarna on yksinkertainen, se ei sisällä mitään mullistavaa, näennäisesti ei mitään suunnattoman syvällistäkään. Se keskittyy enkelin sanoihin Marialle: Herra on sinun kanssasi.
”Liturgiassa pappi tervehtii uskovaisia näillä samoilla sanoilla, ja nämä vastaavat siihen: ´Niin myös sinun henkesi kanssa´. Liturgia haluaa meidän pitävän mielessämme sen ajatuksen, että Herra on meidän kanssamme.” Niin, tietysti, lukemattomat kerrat olen kuullut messussa papin tervehdyksen, mutta nyt kun luin ne tästä kauniista saarnasta, koko hiippakunnan pyhittäminen kietoutui jotenkin näiden sanojen ympärille. Luulen, että tänä iltana messussa ne tulevat lähelle. Ne eivät ole vain kohtelias tervehdys, ne ovat totta.
Jumala toimii omia teitään. Onko lopulta paljonkaan väliä, miksi meidät pyhitetään Marian tahrattomalle sydämelle. Rukoillaan, että seuraus on se, jota kaikki toivomme: alku asioiden korjaantumiselle.
ole rakentavan boikotin tie vaan ns. kollaboraattorin tie. Kuinka voisimme samaan aikaan syödä tsaarin notkuvasta buffet-pöydästä ja kuitenkin kritikoida ja vastustaa häntä? Koska vastustan ehdottomasti tätä uusinta piispan tuhoisaa ja epäekumeenista tekoa, en voisi missään tapauksessa olla siinä mukana. Koska vastustan, koska olen kristitty minäkin.
Tuohan on silkaa epäkristillistä kapinointia Jumalan meille ohjaamaa Hengellistä esivaltaa vastaan. Kyllä Piispamme tietää mitä tekee ja minä kyllä luotan häneen ja hänen esikuntaansa ja olen ylpeällä mielellä mukana tukemassa Piispaamme tässäkin asiassa. Katolilaiset juhlat ovat aina kauniita ja tästä voi alkaa se minkä puolesta me Katolilaiset hellittämättömästi rukoilemme. Elikkä se että Isänmaamme Suomi palaisi oikeaan uskoon ja Piispa Henrikin uskoon. Vihkimys voi sitä edesauttaa. Nyt pulinat ja Piispan-vastaiset lapsellisuudet pois!
Minusta taas oli hienoa se, että luterilaisessa maassa me katoliset pystymme pitämään yllä omaa identiteettiämme. Luterilaisia kun emme ole, niin miksi meidän täytyis tänne Suomeen tehdä katolisuudesta jotakin katolisluterilaisekotusta, kun ei sellaista ole olemassa.
Mielestäni ekumenia ei ole sitä, että kaikki sulautuu johonkin yhteen muottiin ja massaan, vaan sitä, että jokainen kirkkokunta pitää omat perinteensä ja tapansa. Ekumenian avulla vain opimme ymmärtämään toisten perinteitä ja tapoja ja arvostamaan niitä. Mielestäni luterilaisille ei tee huonoa oppia katolisuudesta.. Tarkoitan, että täällä meidän luterilaisessa maassamme, kun se katolisuus on vieras asia, niin me voimme kertoa kaikkea hienoa katolisesta traditiostamme. Ja siis tietenkin opimme myös heiltä, niin ja muilta kristityiltä. Ekumenia on minun mielestäni tällaista vuoropuhelua.
Miten kukaan voi edes ymmärtää mitään Suomesta, jos ei tiedä Katolisesta kirkosta?
Ihmettelen, mitä koulun historian tunneilla nykyään opetetaan.
Ja mitä lähimenneisyyteen tulee, niin hiippakunnan elämähän on ollut juuri sellaista, mistä kauniisti puhut, oman identiteetin vaalimista ja ekumeenista vuoropuhelua, aina viime vuosiin saakka. Paavi Johannes Paavali II kiitti paimeniamme hienosta työstä tällä saralla! Ekumenia on viime kädessä aina Pyhän Hengen työtä, joten paras rukous sen edistämiseksi on "Tule, pyhä Henki" (kuten kardinaali Walter Kasper rukoili viime vierailullaan Helsingissä).