Muutkin osaa

hoidettu

Joku laittoi toiselle forumille:

------------------------------
Löysin vanhan Nykypostin terveysliitteen, jonka olen mapittanut itselleni, minä kun keräilen kaikkea eri vaivojen hoitoihin liittyyvää materiaalia. Juttu kuuluu näin:

"Hannu Timosen raju väite: FIBROMYALGIA VOIDAAN PARANTAA!

Fibromyalgian kanssa ei tarvitse oppia elämään, koska kysymyksessä on täysin parannettavissa oleva vaiva, mynämäkeläinen manuaaliterapautti Hannu Timonen sanoo.
- Käsitykseni mukaan fibromyalgia on laaja pehmytkudosten kiputila, joka vastoin yleistä luuloa ei suinkaan ole reumaattinen sairaus, ja vain harvoin oireiden taustalla on tulehdus. Syynä ovat lähinnä oirealueen hermotuksen ja pehmytkudoksen aineenvaihduntahäiriöt sekä etenkin rintarangan ylimpien nikamien lukkiutumat. Oireita laukaisevina tekijöinä saattavat toimia - etenkin naisilla - myös hormonaaliset tekijät sekä syvän unen puute, hän sanoo.

MISTÄ FIBROMYALGIA SAA ALKUNSA?

- Suurimpana syynä fibromyalgiavaivojen esiintymiseen voidaan pitää ringarangan ylimpien nikamien lukkiutumia. Vaivoja potevat lähinnä keski-ikäiset naiset, joten on syytä olettaa, että myös alentunut estrogeenituotanto voi lisätä altistumista oireilulle. Myöskään katkeileva syvä uni ei mahdollista pehmytkudosten riittävää palautumista, jolloin etenkin työperäisistä rasituksista syntyneet lihaskireydet huonontavat kudosten vointia. Tällöin lihasten ja jänteiden kiinnityspisteet myös ärtyvät helposti, Timonen sanoo.

- Naiset murehtivat maailmanmenoa enemmän kuin miehet. Jatkuva huolehtiminen jännittää kaulan kahta puolta olevia trapetsius-lihaksia ja ongelmakenttä on valmis.

- Fibromyalgiaa voidaan alkaa epäillä, kun joka paikkaa tuntuu särkevän ja kolottavan, eikä unikaan tule kunnolla. Syntyy kierre, jota on erittäin vaikea saada katkaistuksi. Siinä eivät silloin auta fysikaalisten hoitoloiden pinta- ja syvälämpökäsittelyt. Tarvitaan kokonaisvaltaista selkärangan ja lihasten manipulaatiota, Timonen sanoo.

- Hoidon tavoitteena on elvyttää pehmytkudosten aineenvaihduntaa ja verenkiertoa sekä avata nikamanivelten lukkiutumia, mikä edelleen mahdollistaa hermoimpulssien häiriöttömän kulun.

- Hoitotapahtumassa on otettava huomioon selkärangan ja lihasten välinen vuorovaikutus, joten pelkkä kiropraktinen käsittely tai hieronta eivät yksin riitä."
------------------------------------------------ ------

25

1249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoito

      Olisiko hoito hermoratahieronta?

    • Eve 37

      Olen tänään menossa Timosen vastaanotolle. Jo elokuun alusta lähtien jäytävää kipua, särkyä ja järjetöntä uupumusta. Koko syksyn lähes saikkarilla, kun työnteosta ei tule mitään. Kaikenmailman lekurit läpi juostu ja nyt alkavat epäilemään fibroa. Noh ite oon tiennyt mulla sen olevan jo monta kuukautta, kun oireet ovat ihan selkeät.

      • Inkku

        Ikävä kyllä hyvin harva lääkäri myöntää Fibromyalgian olevan sairaus.Itse aikanani tätä epäilin ja oireeni oli hyvin samankaltaiset niinkuin "hoidettu"kirjoituksessaan kertoo.MUTTA:varoituksen sanana haluan sanoa että,en usko että pelkän fibron diagnoosilla kovin kauan saikulla ollaan,vaikka ne sairauslomaa kirjoittavatkin,(ainakin täällä Oulussa,laitetaan fibroamyalgiaa käsittelevälle kurssille)se on sit siinä.Jos menet päivystykseen ja olet tosi kipee harva-SIIS HARVA lääkäri ottaa sinua tosissaan.Ehkä jotain parannusta on tapahtumassa mitä enemmän sitä saadaan tutkittua.Olen kyllä sitä mieltä että sen kans nimenomaan pitää oppia elämään,niin minunkin aikanaan piti.Hoitona on korkeintaan pienehkö lääkitys Triptyl 25mg tai Somadril comb 100mg,liikunta siihen mukaan lukien.Kehoittaisin sinua hakeutumaan paikkakuntasi fibromyalgia-yhdistykseen(se toimii reumaliiton tiloissa vaikka olen samaa mieltä ettei se mikään reuma ole).Niin ja edelleen korostan samaa kuin aikaisemminkin moneen otteeseen tällä palstalla,pyydä että kilpirauhasesi arvot tutkitaan,siinä on hoitamattomana samanlaiset oireet kuin fibrossa(minulle kävi juuri näin)Vahingossa huomattiin kun otettiin perusverikokeita että sinullahan on tsh-arvo koholla.vaikka se ei olisi edes paljon mene ihmeessä osaavan Endokrinologin luo,hän osaa auttaa sinua parhaiten jos arvosi ovat koholla.Naisilla varsinkin hedelmällisessä iässä olevilla hoitamattomana se saattaa aiheuttaa lapsettomuutta ja muita lisäongelmia"TÄMÄ SIIS VAIN JOS SINULLA VAIKKA OLISI KILPPAREISSA VIKAA"Fibromyalgiaan suhtaudutaan monessa paikassa aika skeptisesti-ikävä kyllä.Fibro ei tuhoo onneksi niveliä,pehnytkudoksissa jyllää.Olen lukenut jostain että viitearvot ovat monessa muussa maassa 2,5"korkein arvo"meillä se on 4,5.Vaikka arvosi olisi 4,59 mene sen endokrinologin luo koska hoitamattomana se aiheuttaa paljon pahaa,ihmiset ovat yksilöitä joillakin pienikin koholla oleva kilppari aiheuttaa suihteellisen paljon oireita.No yksi pointti lisää.Toivon kuitenkin että saat apua ongelmaasi ja pääset iloisemissa merkeissä joulun viettoon

      • hoidettu

        Laitathan sitten tänne kokemuksia mitä tapahtui. Tai sitten suoraan mulle: parantunut@blondit.net

        Ja kysy siitä Si-nivelen paikalleen laittamisesta...?

      • potilas

        >Kaikenmaailman lekurit läpi juostu ja nyt alkavat epäilemään fibroa.

        Näinhän se menee.
        Kun olet tarpeeksi näytillä juossut, eivätkä mitään rupea löytämään, sitten on aika ottaa esiin se fibromyalgia diagnoosikin, jonka piiriin tälläiset epämääräiset kivut, ja tapaukset sitten voidaan laittaa!

        Kuten tri Arstila kirjassaan, Älä usko lääkäriä, kertoo sen olevan lääketieteen roskakori, jonne sitten tällaiset epämääräiset tapaukset pannaan, ja saa tämän "hienon" diagnoosin!

      • Sairaseläkkeissä
        Inkku kirjoitti:

        Ikävä kyllä hyvin harva lääkäri myöntää Fibromyalgian olevan sairaus.Itse aikanani tätä epäilin ja oireeni oli hyvin samankaltaiset niinkuin "hoidettu"kirjoituksessaan kertoo.MUTTA:varoituksen sanana haluan sanoa että,en usko että pelkän fibron diagnoosilla kovin kauan saikulla ollaan,vaikka ne sairauslomaa kirjoittavatkin,(ainakin täällä Oulussa,laitetaan fibroamyalgiaa käsittelevälle kurssille)se on sit siinä.Jos menet päivystykseen ja olet tosi kipee harva-SIIS HARVA lääkäri ottaa sinua tosissaan.Ehkä jotain parannusta on tapahtumassa mitä enemmän sitä saadaan tutkittua.Olen kyllä sitä mieltä että sen kans nimenomaan pitää oppia elämään,niin minunkin aikanaan piti.Hoitona on korkeintaan pienehkö lääkitys Triptyl 25mg tai Somadril comb 100mg,liikunta siihen mukaan lukien.Kehoittaisin sinua hakeutumaan paikkakuntasi fibromyalgia-yhdistykseen(se toimii reumaliiton tiloissa vaikka olen samaa mieltä ettei se mikään reuma ole).Niin ja edelleen korostan samaa kuin aikaisemminkin moneen otteeseen tällä palstalla,pyydä että kilpirauhasesi arvot tutkitaan,siinä on hoitamattomana samanlaiset oireet kuin fibrossa(minulle kävi juuri näin)Vahingossa huomattiin kun otettiin perusverikokeita että sinullahan on tsh-arvo koholla.vaikka se ei olisi edes paljon mene ihmeessä osaavan Endokrinologin luo,hän osaa auttaa sinua parhaiten jos arvosi ovat koholla.Naisilla varsinkin hedelmällisessä iässä olevilla hoitamattomana se saattaa aiheuttaa lapsettomuutta ja muita lisäongelmia"TÄMÄ SIIS VAIN JOS SINULLA VAIKKA OLISI KILPPAREISSA VIKAA"Fibromyalgiaan suhtaudutaan monessa paikassa aika skeptisesti-ikävä kyllä.Fibro ei tuhoo onneksi niveliä,pehnytkudoksissa jyllää.Olen lukenut jostain että viitearvot ovat monessa muussa maassa 2,5"korkein arvo"meillä se on 4,5.Vaikka arvosi olisi 4,59 mene sen endokrinologin luo koska hoitamattomana se aiheuttaa paljon pahaa,ihmiset ovat yksilöitä joillakin pienikin koholla oleva kilppari aiheuttaa suihteellisen paljon oireita.No yksi pointti lisää.Toivon kuitenkin että saat apua ongelmaasi ja pääset iloisemissa merkeissä joulun viettoon

        Joo, sairaseläkettä haettaessa fibromyalgiasta on vain haittaa. Tai sitten pitää olla mielenterveysdiagnoosi.

        Sairauksista se kuitenkin on parhaiten hoidettavissa, mutta vaatii kantajaltaan sitoutumista.

    • Eve 37

      Eilen kävin ekaa kertaa Timosen vastaanotolla. Ihan pätevän oloinen kaveri on. Minulla vastoin omaa luuloani on käsivarren lihakset sekä hartiat ihan jumissa ja selkääkin käsiteltiin kovasti. Sain myös hyviä jumppaohjeita kotiin. Jo nyt ekan kerran jälkeen on olo paljon parempi (kuonat ilmeisesti poistuu kehosta). Siis käsittelystä on paikat todella kipeät, mutta kipu on erilaista kuin aiemmin tähän asti se jatkuva jäytävä kipu ja särky joka paikassa.

      Joten ihan asiaa sinä täällä puhut (kirjoittelet). Alan jo itsekkin uskomaan (suomalainen ei usko ennenkuin näkee ja kokee) ettei mulla mitään fibroa ole.

      Käyn vielä 3 kertaa siellä ja Timonen lupas, että Jouluna oisin jo terve.

      Kyselen perjantaina tuosta Si-nivelestä ja ilmoittelen sitten.

      • hoidettu

        Voisit vaikka aloittaa uuden ketjun tuonne, jossa kerrot alkuun mikä oli ongelma ja nyt sit kertoilet kuinka paraneminen edistyy... viitsisitkö?

      • Uteliaisuutta

        Kuka muuten määrittelee oikein fibromyalgiadiagnoosin ? Kuka siihen on luotettava, ja onko silloin diagnoosia pidettävä oikeana ?

      • hoidettu
        Uteliaisuutta kirjoitti:

        Kuka muuten määrittelee oikein fibromyalgiadiagnoosin ? Kuka siihen on luotettava, ja onko silloin diagnoosia pidettävä oikeana ?

        Koska fibromyalgiaa ei ole olemassa, niin jokainen annettu fibromyalgiadiagnoosi on siis väärä diagnoosi. Diagnoosejahan tekee vain lääkärit. Ja fibroa ne tarjoaa, ku eivät mitään muuta keksi...

        Ja minähän en siis tee diagnooseja. Kerron vain mitä muilta on löydetty ja miten he saivat apua...

      • ONKOHAN

        pillerikauppa menettämässä yhden potentiaalisen asiakkaan, ostajan!

        Etkö tunne itseäsi yhtään petturiksi?

      • hoidettu
        ONKOHAN kirjoitti:

        Toiset on vaan katkeria, kun joku rohkenee kokeilla vaihtoehtoa ja paranee. Jälleen yksi todiste, että fibromyalgia on vain lääkäreiden keksimä nimi asialle, mitä ne ei ymmärrä.

        Mä olen iloinen, että apu löytyy muualtakin. Se tarkoittaa sitä, että yhä useampi auttaja löytyy. Se taas tarkoittaa sitä, että kaltaisiani avun saaneita iloisia ihmisiä tulee olemaan enemmän. Tiedänhän itsekin, että muitakin osaajia on; heitähän nimenomaan olen etsiny ja heistä kertonu Teille.

        Taas yksi iloinen ihminen lisää Jouluksi! Loistavaa!

      • Diagnoosi
        hoidettu kirjoitti:

        Koska fibromyalgiaa ei ole olemassa, niin jokainen annettu fibromyalgiadiagnoosi on siis väärä diagnoosi. Diagnoosejahan tekee vain lääkärit. Ja fibroa ne tarjoaa, ku eivät mitään muuta keksi...

        Ja minähän en siis tee diagnooseja. Kerron vain mitä muilta on löydetty ja miten he saivat apua...

        Mistä sinä tiedät ettei fibromyalgiaa ole olemassa?

      • hoidettu
        Diagnoosi kirjoitti:

        Mistä sinä tiedät ettei fibromyalgiaa ole olemassa?

        Koska olen nähny omin silmin jo kolmen fibromyalgiapotilaan parantuneen yhdellä manipulaatiohoidolla. Eikä manipulaatiolla paranneta sairauksia vaan laitetaan vain niveliä ja nikamia paikoilleen.

        Ja koska olen kuullut monen muunkin parantuneen samalla tavalla. Sivuillani muutama tarina. Ja parin suomalaisen kiropraktikon/naprapaatin kotisivuilta löytyy lisää samanlaisia tarinoita...

        Tai voihan sitä sit pitää sairautena, jonka voi tosin helposti parantaa. Lääkärithän sitä ei kyllä osaa.

        Mut mun mielestä sairaus on sellainen, joka menee ohi vain joko sairastamalla tai sitten lääkkeillä. Tai sitten ei mene lainkaan ohi.

      • näillä

        tyypeillä olikin väärä diagnoosi..
        Ei tällä perusteella vielä voi näyttää TOTEEN, ettei fibroa ole olemassa.

      • hoidettu
        näillä kirjoitti:

        Eli Suomessa on tehty satoja vääriä fibrodiagnooseja, koska jo n. 300 fibropotilasta on parannettu manipulaatiohoidolla. Ehkä paljon enemmänkin... Ja diagnoosin useimmille heistä on tehny useakin lääkäri.

      • Inka

        Mistähän tällainen tilasto löytyy?

      • Tyyppi
        Inka kirjoitti:

        Mistähän tällainen tilasto löytyy?

        ..heittelee "tietoja" kertomatta sanallakaan mistä ne ovat peräisin.
        No, kyllä maailmaan puhetta mahtuu.
        Jopa paskapuhetta.

      • Eve 37
        näillä kirjoitti:

        tyypeillä olikin väärä diagnoosi..
        Ei tällä perusteella vielä voi näyttää TOTEEN, ettei fibroa ole olemassa.

        Neurologini sanoi, että tuossa fibrossa on kaksi kuppikuntaa lääkäreissäkin. Toiset uskoo sen taudin olemassaoloon ja toiset eivät. Neurologini kuuluu siihen välimaastoon ja työterveyslääkärinikin oli samaa mieltä kun hänen kanssaan asiasta keskustelin.

        Itsekkin aloin epäilemään taudin olemassaoloa, kun kaikki mahdolliset suomenkieliset artikkelit asiasta netistä luin, niin kukaan ei oikeen tiedä: mikä se on, mistä se tulee ja mitä kehossa oikeasti tapahtuu, vaikka tautia on tutkittu jo vuosikymmeniä. Siihen ei auta aika eikä mitkään lääkkeet. Jotkut saavat hiukan apua Triptylistä tai Somadril Compista, jotka periaatteessa vain peittävät oireita. Siis ne eivät paranna.

        Itselläni aluksi särki 4 viikkoa vain kädet aivan järjettömästi enkä mitään pystynyt niillä juuri tekemään ku sattu vaan. No kävin yksityisellä Fysiatrilla, joka ei edes koskenut minuun, vaan katsoi että pääni kääntyi puolelta toiselle ja käteni sain nostettua ylös ja sanoi ettei tiedä mikä mulla on. Kirjoitti laskun sanoi Näkemiin. Et sellaisia lekureita.

        Itse kokeilin kaikki lääkitykset apua saamatta, myös ruokavalioni on jo valmiiksi sellainen, johon vaihtamalla jotkut ovat apua saaneet. Myös kaikki mahdolliset lisäravinteet on kokeiltu, joista joku muu on hiukan helpotusta saanut.

        No lueskelin noita "hoidetun" juttuja ja aattelin, että yksi tapauksessani on kokeilematta.

        Olen nyt kerran käynyt Timosen vastaanotolla ja hän lupaa parantaa 95% fibtopotilaista ja on parantanutkin. Käyn vielä 3 kertaa ja siiten mun pitäisi olla kunnossa. Jo yhden kerran jälkeen on olo helpompi, kun veri kiertää paremmin ja aineenvaihdunta on hiukan elpynyt.

        Tuo käsieni särky johtui ja johtuu siitä kun käsivarteni kaikki lihakset ovat ihan jumissa ja tätä ei Fysiatrian ylilääkäri minusta todennut.

        Eli kyllä kannattaa kokeilla kaikki vaihtoehdot ennenkuin luovuttaa.

        Vain murto-osa fibroistakin lukee tätä palstaa ja näinollen saa tietoa, että apua voisi mahdollisesti löytyä heidän vaivoihinsa.

        Terveyden eteen kantsii kyllä kaikki kokeilla. Ja terveyttään ei voi rahassa laskea.

        Onneksi on tämä netti, niin ihmisten tietämys on viimevuosina kasvanut suuresti.

      • raksu
        Inka kirjoitti:

        Mistähän tällainen tilasto löytyy?

        Tohtoriläkääri Heikki Hemmilällä on monta sataa Joukon hoitaman potilaan tuloksia. Hän tekee juuri kai 5. väikkäriään kansanparannusesta. Hän toimii siellä Kustisella Kansanlääkintäkeskuksen ylilääkärinä tai joku vastaava titteli hänellä oli...

        Lisäks mä tunnen kolme ja tiedän muutaman lisää, jotka ovat mulle postia laittaneet ja joiden tarinat löytyy sivultani...

        Lisäks näitä tarinoita löytyy useita lisää muutaman naprapaatin ja kiropraktikon sivuilta...

      • Ei ymmärrä
        Eve 37 kirjoitti:

        Tämähän tässä lääketieteessä, virallisessa terveydenhoidossa, eräs niistä kovin merkillistä ihmeellisyyksistä onkin!

        Vannotaan siihen ainoaan oikeaan TIETEELLISEN TUTKIMUKSEN, ja sen tuloksiin ja faktoihin, mutta sitten KÄYTÄNNÖSSÄ on kuitenkin vähintään kaksi eri kuppi-, koulukuntaa, joilla voi olla aivan VASTAKKAISETKIN näkemykset kysymyksessä olevasta asiasta!

        Siis KUMMANKIN NÄKEMYKSET OVAT OIKEITA, ja täyttävät? ne tieteellisen tutkimuksen kriteerit, näkemykset ovat kuitenkin VASTAKKAISET???

        Tuntuupa kovin vaikealta ymmärtää!
        Kukas osaisi selventää tätä yhtälöä?

        Ilman niitä kalliiksikin kerrottuja tietellisiä tutkimuksia, tällaisessa tilanteessa käytännössä toinen on oikeassa, ja toinen on väärässä!!!

      • hoidettu
        ONKOHAN kirjoitti:

        pillerikauppa menettämässä yhden potentiaalisen asiakkaan, ostajan!

        Etkö tunne itseäsi yhtään petturiksi?

        Ja eräs turkulainen naprapaatti/fysioterapeutti on nyt käynyt Joukon opissa ja alkaa soveltamaan oppimiaan taitoja Turun suunnalla. Yhteystiedot löytyy piakkoin sivuiltani. Lupa saatu.

        Loistavaa! Taas yksi ihminen enemmän auttamassa kivuistaan kärsiviä.

      • ...
        raksu kirjoitti:

        Tohtoriläkääri Heikki Hemmilällä on monta sataa Joukon hoitaman potilaan tuloksia. Hän tekee juuri kai 5. väikkäriään kansanparannusesta. Hän toimii siellä Kustisella Kansanlääkintäkeskuksen ylilääkärinä tai joku vastaava titteli hänellä oli...

        Lisäks mä tunnen kolme ja tiedän muutaman lisää, jotka ovat mulle postia laittaneet ja joiden tarinat löytyy sivultani...

        Lisäks näitä tarinoita löytyy useita lisää muutaman naprapaatin ja kiropraktikon sivuilta...

        Vaihdoit taas nikkiäsi hoidettu / parantunut / jalaton / Joni (joku tuosta varmaan unohtui, lisäksihän kirjoittelet kertakäyttönikeillä).

        Miksi ihmeessä?

      • hoidettu
        ... kirjoitti:

        Vaihdoit taas nikkiäsi hoidettu / parantunut / jalaton / Joni (joku tuosta varmaan unohtui, lisäksihän kirjoittelet kertakäyttönikeillä).

        Miksi ihmeessä?

        Tuo on nikkini urheilumaailmassa... ja muutenki just muroja söin ku tuota kirjoittelin... eli vahingossa tuli tuohon, ku just kirjoittelin yhtä golfviestiä. Meni ajatukset sekaisin...

        Joni ei ole nimimerkkini!

      • Termejä
        Eve 37 kirjoitti:

        Neurologini sanoi, että tuossa fibrossa on kaksi kuppikuntaa lääkäreissäkin. Toiset uskoo sen taudin olemassaoloon ja toiset eivät. Neurologini kuuluu siihen välimaastoon ja työterveyslääkärinikin oli samaa mieltä kun hänen kanssaan asiasta keskustelin.

        Itsekkin aloin epäilemään taudin olemassaoloa, kun kaikki mahdolliset suomenkieliset artikkelit asiasta netistä luin, niin kukaan ei oikeen tiedä: mikä se on, mistä se tulee ja mitä kehossa oikeasti tapahtuu, vaikka tautia on tutkittu jo vuosikymmeniä. Siihen ei auta aika eikä mitkään lääkkeet. Jotkut saavat hiukan apua Triptylistä tai Somadril Compista, jotka periaatteessa vain peittävät oireita. Siis ne eivät paranna.

        Itselläni aluksi särki 4 viikkoa vain kädet aivan järjettömästi enkä mitään pystynyt niillä juuri tekemään ku sattu vaan. No kävin yksityisellä Fysiatrilla, joka ei edes koskenut minuun, vaan katsoi että pääni kääntyi puolelta toiselle ja käteni sain nostettua ylös ja sanoi ettei tiedä mikä mulla on. Kirjoitti laskun sanoi Näkemiin. Et sellaisia lekureita.

        Itse kokeilin kaikki lääkitykset apua saamatta, myös ruokavalioni on jo valmiiksi sellainen, johon vaihtamalla jotkut ovat apua saaneet. Myös kaikki mahdolliset lisäravinteet on kokeiltu, joista joku muu on hiukan helpotusta saanut.

        No lueskelin noita "hoidetun" juttuja ja aattelin, että yksi tapauksessani on kokeilematta.

        Olen nyt kerran käynyt Timosen vastaanotolla ja hän lupaa parantaa 95% fibtopotilaista ja on parantanutkin. Käyn vielä 3 kertaa ja siiten mun pitäisi olla kunnossa. Jo yhden kerran jälkeen on olo helpompi, kun veri kiertää paremmin ja aineenvaihdunta on hiukan elpynyt.

        Tuo käsieni särky johtui ja johtuu siitä kun käsivarteni kaikki lihakset ovat ihan jumissa ja tätä ei Fysiatrian ylilääkäri minusta todennut.

        Eli kyllä kannattaa kokeilla kaikki vaihtoehdot ennenkuin luovuttaa.

        Vain murto-osa fibroistakin lukee tätä palstaa ja näinollen saa tietoa, että apua voisi mahdollisesti löytyä heidän vaivoihinsa.

        Terveyden eteen kantsii kyllä kaikki kokeilla. Ja terveyttään ei voi rahassa laskea.

        Onneksi on tämä netti, niin ihmisten tietämys on viimevuosina kasvanut suuresti.

        "veri kiertää paremmin"
        "aineenvaihdunta elpynyt"
        "lihakset jumissa"

        Jollakinhan asia täytyy selittää...
        Eikö voi vaan sanoa, että tuntuu paremmalta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe