Mitä oli ennen EU:ta? Maailmansodat, Hitler, Stalin, juutalaisvainot, köyhämarkkinat, osaajapula, kilpailukyvyn puute, Hitler ja taloudellinen ahdinko, noin muutamia mainitakseni. EU on tuonut mukanaan tehomarkkinatalouden, josta saamme kiittää lisääntyvää hyvinvointia.
Hyvinvointi tarkoittaa sitä, että on mahdollisimman paljon rahaa. Muutama arvopaperi tulee myös kysymykseen. Tätä kehitystä EU on edistänyt kaikin tavoin ja hyödyttänyt siten Suomen kansalaista.
Metsätalous on EU:n aikana kasvanut ja tehostunut. Nyt me saamme tuottaa enemmän paperia kuin koskaan, ja vielä enemmän! Suurenmoinen tulevaisuudennäkymä! Kohta lakkojen syntymistä ja toimimista rajoitetaan, niin kilpailukyvyn hurmiolliseen virtaan ei synny hetkenkään taukoa. Taukoa ei tarvita, koska sitä ei tarvita.
Kaikki tämänhetkiset järjestelmät ovat EU:ta lukuunottamatta tyhjiä. Millään ei ole sellaista merkitystä kuin Uudella Euroopalla. EU:n ulkopuolella odottavat iljettävä Pohjois-Korea, kiistainen Afrikka ja surkean kehittymätön paskamaa Aasia ja Venäjä. Ainoastaan USA ansaitsee täyden kruunun ja kiitoksen. Ehkä jonakin päivänä saamme kuulua Euramerikan Unioniin, jossa taloudellinen hyvinvointi vain lisääntyy!
Ennen EU:ta vaikuttaneet järjestelmät olivat myös surkeita. Neuvostokommunismi, Francon Espanja, Pol Pot ja Idi Amin, eikä vähiten Hitler. Tuo vähemmän innovatiivinen separatisti, kaikkien maailman änkyröiden rakas oppi-isä ja kehitysjarru! Stalin uudisti Venäjää, mutta hänkään ei tule koskaan yltämään Euroopan Unionin saavutuksiin.
Euroopan Unioni parempi kuin muut
10
565
Vastaukset
- taidat olla yksinkertainen
Ei koskaan ole yhtä totuutta. CCCP oli 70 vuotta mutta aate hämartyi vuosien saatossa (Kaikki rahat Moskovaan äiti venäjälle ja muille ei annettu mitään)
Samoin tulee käymään EU:lle. Turkki kruunaa kaiken.
Toden näköisesti tietyt valtiöt ottaa "Moskova asenteen" eu:ssa.Ranska joka ei luovu M-tukiaisista kirveelläkään, ennemmin eroaa EU:sta.(n. 11 miljardia/vuosi)- huhhuhh
CCCP oli kuollut mutantti jo syntyessään.
- mainoskatko
sama heppu jauhaa päivästä toiseen EU onnelan erinomaisuudesta. Kun vertailukohdaksi ottaa natsi-Saksan alkaa näyttämään jo hyvältä..
Ei hyvin mene EU:lla (SDP:llä vai kuka surffailusi maksaa). Valtaapitävien asialla olet.- huhhuhh
... niin kenenkähän etua sinä täällä kaltaistesi hahmojen kanssa täällä edistät?
Saatko datsan ja ruplia palkkioksi?
- historiasta
Sitä vain toistetaan:
"24.06.2002:
Natsien valtaannousun syitä, joita ei eilisessä dokumentissa pohdittu, Risto Isomäki kirjassaan 'Kohti vuotta 1929?' pohtii ja kiteyttää:
Euroopan historia tällä vuosisadalla muodostaa pelottavan varoituksen siitä, minkälaisia seurauksia liian pitkälle viedyillä vapaakauppafundamentalismilla voi olla. "
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=22000000012401295
Idi Amin oli Brittien valtaan nostama ja USA:n.kin tukema hullu diktaattori, "klowni"
http://www.thirdworldtraveler.com/US_ThirdWorld/dictators.html
Pol Pot ja Khmerit eivät valtaan ilman USA:aa olisi edes nousseet, USA tuki Khmerejä vielä senkin jälkeen kun tiedot joukkomurhista tulivat julkisuuteen.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000005312950
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000005307255
EU-aika, kaikenlaisia kansalaisia rajoittavia lakeja, kansalaisten vahtimista, USA edellä Eurooppa seuraa perässä, "Hitler, Mao, Stalin ja kumppanit olisivat tosiaan ylpeitä Bushista!" Stasista puhumattakaan.
http://chat.yle.fi/ylex/ubbthreads/showflat.php?Cat=&Number=1994990&Main=1717145
Sotiakin valmistellaan, joukkoja myös, imperialismi ja kolonisaatio tekevät paluutaan.
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/tiede/82181.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Imperialismi
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2005_6-7/4245- Vapaa Suursaari
Jos nyt tuntuukin ,että nimenomaan EU takasi loputtoman rauhanomaisen onnelan, kuka tietää, kuinka kauan se kestää?
Rauhaa rakastava vapauden ja demokratian lähettiläs (USA) pyrkii käymään koko ajan sotia,isompia ja pienempiä.
Lieveilmiöt iskevät Eurooppaan terrorismin muodossa.
Väkivalta ja erilainen levottomuus mailmassa jatkuu. Ei auta EU siihen.
Ei edes lähialueilla, niinkuin hiljattain Jugoslaviassa.
- Oikeassa olet
Saksassa Julia Smitch tutki työväestön liikumista väitöskirjassaan ja totesi että EU:n työvoiman liikkuminen todella auttaa työpaikkojen saantin. Työvoimaa todellakin siirtyi alueelle josta siitä oli pulaa, seurauksena että työvoiman saanti todellakin pääasiassa helpottui ja työtä löytyi, mutta seurauksena oli työvoiman "ylitarjonnasta" johtuen ansiotason lasku tai ainakin töissä olevan työväen ansiotason nousun pysähtyminen ja siirtyneen työtä vaille jääneen työvoiman elintason heikkeneminen.
Niin että tämä siitä että hokemasta että "EU luo työpaikkoja". Pitäähän se paikkansa, mutta EU luo nimenomaan halpatyöpaikkoja poljetuin eduin, kun työvoimasta on ylitarjontaa siellä missä sitä tarvitaan.
Niin että oikeassa olet. Lakkoja ei tarvita tai siis niitä ei voi olla. tietysti tämä luo hyvinvointia, vaan ei työväestön keskuuteen. Siinäkin varmaan tulet olemaan oikeassa, ei Mussoliini, Stalin eikä Hitler saavuttanut sitä mihin EU pyrkii: totaaliseen ja ehdottomaan eliitin rahavaltaan ja hyvivoinnin lisääntymiseen eliitin keskuudessa. - toropainen
Euon maajussien ja kaltaistesi tupla tuki pankki
meidän veronmaksajien rahoja kierrätetään eu:n
kautta tänne Suomen maatalouteen,kotimaan tuet
yhteen laskien tulee suomalaisille maajusseille
noin seitsemän tuhatta miljoonaa mummon markkaa.
Raha jaetaan suomalaisille maajusseille vuodessa ei veroa aivan ilmaista rahaa.Joilla jo
ennestään on mahtavat omaisuudet.Ei ihme että
että Suomen talous on pahasti kuralla.Samallaista
olematonta touhua kun jäniksellä pistää pään pen-
saaseen ja takapää näkyy.- puhuu asiaa
Samaan pakettiin vielä seuraavaa: duunareilta palkat pois loma-ajalta, työnantajan osuudet sos-maksuista edunsaajien itsensä maksettaviksi ja ennen kaikkea myös palkoista pitäisi maksaa veroa.
- toropainen
puhuu asiaa kirjoitti:
Samaan pakettiin vielä seuraavaa: duunareilta palkat pois loma-ajalta, työnantajan osuudet sos-maksuista edunsaajien itsensä maksettaviksi ja ennen kaikkea myös palkoista pitäisi maksaa veroa.
Lomarahat eu:n tukena myös SOS-maksut ohjattaisiin nykyinen maataloustuki
tuottavaan toimintaan,josta myös verottaja
saisi veronsa nykyisistä maataloustuista ei veroa makseta senttiäkään vaikka puhutaan miljar-
deista euroista.Nykyinen TE-tuki on rakennettu vain maajusseille tuki kattaa muunmuassa hallien rahoituksen,koneiden hankinnan 2-3 kolmen työntekijän palkat maksetaan myös koulutus näihin
tukena.Tarkoittaa tukena jota ei koskaan tarvitse maksaa takaisin eikä veroa.Vain maajuseille.Tälläinen tukijärjestelmä myös veronsa maksavalle yrittäjälle.Vai olemmeko vain maajussin piikoja ja renkejä verotuksen kautta.Tuet pois maataloudesta jotta nämä tuet eivät vääristäisi kilpailua.Tavallinen yrittäjä ei saa tukea mistään joutuu pärjäämään omilla tuillaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238