Herkkänahkaisia

timotei

Ovatko Jt:t todellakin niin herkkänahkaisia, että pyytävät poistamaan vahän terävämmän kritiikin palstalta. Kysymyksessä ei ole ollut henkilöön menevä, vaan yleinen kritiikki. Kuinkas sitten suu pannaan, kun ne odotetut vainot tulevat.

Olisi hyvä harjoitella.

12

595

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Markku_Meilo

      >> Kuinkas sitten suu pannaan, kun ne odotetut vainot tulevat.

      Vartiotorniseura motivoi jehovantodistajia kääntämään, paremman puutteessa, minkä tahansa käsillä olevan asian vainoksi. Niinpä kriittinen kysymys tai Vartiotorniseuran oman materiaalin lainaaminen käy vainosta. Jo pelkkänä sanana vaino on polttoainetta, sillä pidetään yllä henkilökohtaista totuuden oikeutusta. Siinä ei häiritse lainkaan se, että lopunennusteissa on käytetty matematiikkaa, ei lopun ajan merkkejä.

      >>Olisi hyvä harjoitella.

      Ihme, ettei Malawista ole vielä tullut postikortteja.

      • onkotietoo

        Ilmeisesti JT:t nauttivat kun voivat kokea olevansa vainottuja, olettavat ilmeisesti saavansa paremman paikan "hallituksessa".
        Mielestäni keskustelujen tarkoitus ei kuitenkaan ole vainota JT:läisiä vaan kertoa heille kylmä totuus siitä missä he ovat "pahasti metsässä", mielestäni ystävällismielistä opastamista ei missään nimessä voi sanoa vainoksi.

      • Heikki
        onkotietoo kirjoitti:

        "Mielestäni keskustelujen tarkoitus ei kuitenkaan ole vainota JT:läisiä vaan kertoa heille kylmä totuus siitä missä he ovat "pahasti metsässä", mielestäni ystävällismielistä opastamista ei missään nimessä voi sanoa vainoksi."

        Voitko opastaa minua ja kertoa raamatulliset perusteet kolminaisuudelle, helvetille ja sielun kuolemattomuudelle?

        Uskotko näihin? Todennäköisesti ainakin siihen että Jeesus on Jumala?

      • onkotietoo
        Heikki kirjoitti:

        Tässä aluksi vähän mutusteltavaa :
        Kolminaisuusoppi lyhyesti

        * Persoonat:
        o Isä - luoja: Kristinuskon mukaan ihminen ja koko maailmankaikkeus eivät ole syntyneet sattumalta, vaan Isä Jumalan luomistyön tuloksena. Luomiskertomuksessa kerrotaan, että Jumala loi kaiken sanallaan. Jumala loi sekä näkyvän että näkymättömän maailman. Näkyvään maailmaan kuuluvat luonto, eläimet, ihmiset ja näkymättömään hyvät ja pahat henkivallat. Jumalan luomistyö ei kuitenkaan päättynyt kuuteen päivään, vaan hän luo jatkuvasti uutta ihmisten työn kautta.
        o Poika - pelastaja (Jeesus): Pojan hahmossa Jumala syntyi ihmiseksi ihmisten keskelle. Jeesus oli sijaiskärsijä; ristillä hän oli sovittaja ja lunastaja.
        o Pyhä Henki - pyhittäjä: Pyhän Kolminaisuuden kolmas persoona on Pyhä Henki, jonka Jeesus lupasi oppilailleen puolustajaksi ja totuuteen ohjaajaksi. Pyhä Henki vuodatettiin opetuslapsille helluntaina Jerusalemissa. Tapahtumaa voidaan pitää kristillisen kirkon syntyhetkenä. Pyhä Henki on voima, joka synnyttää ihmisessä uskon.
        * Persoonat ovat Jumalan ilmenemiä, eli niissä Jumala ilmoittaa itsestään ihmisille
        * Kaikki persoonat ovat osa samaa Jumalaa
        * Kaikilla persoonilla on yhtä suuri valta, kaikki ovat kaikkivaltiaita
        * Persoonat ovat erottamattomia keskenään
        * Kyseessä on siten koko ajan ehdottomasti Yksi Jumala

        [muokkaa]

        Kolminaisuus Raamatussa

        Vanhassa testamentissa yksi Jumalasta käytetty hepreankielinen nimi on monikollinen ELOHIM, joka merkitsee kirjaimellisesti "Jumalat". Kolminaisuusopin näkökulmasta monikon voi ymmärtää edustavan Jumalan kolmea persoonaa. Jo luomiskertomuksessa mainitaan Jumalan Henki, joka liikkui "vetten päällä". Viisauskirjallisuudessa (Psalmit, Sananlaskut) mainitaan Jumalan Poika sekä persoonallinen Viisaus (Hokma), jonka kristityt ovat tulkinneet pre-eksistenttiseksi Jeesukseksi.

        Juutalaisuudessa odotettiin ennen Jeesuksen aikaa voittoisaa messiashahmoa, jonka piti olla Israelin nationalistinen ja etninen vapauttaja. Tämä oli erityisesti seloottien poliittissävytteinen käsitys Messiaasta. Kuitenkin rabbiinisessa juutalaisuudessa ennen ajanlaskun alkua Messiaan katsottiin olevan Vanhan testamentin mukaan itse Jumala (mm. Ps. 2, Snl. 8, Jes 53 jne.) Ajan kuluessa rabbiininenkin juutalaisuus on siirtynyt odottamaan enemmän nationalistista vapauttajaa, koska Jeesusta ei tunnustettu odotetuksi messiaaksi ja siksi myös haluttiin erottautua kristinuskosta. Messiaaniset juutalaiset korostavat, että Jeesusta edeltävän ajan rabbiinisessa juutalaisuudessa Jumalan kolminaisuus ei ollut ongelma vaan yksi Jumalan määreistä.

        Uuden testamentin evankeliumeissa Jeesus antaa selviä viitteitä samaistumisestaan Jumalan kanssa ("Minä ja Isä olemme yhtä") sekä tunnustaa olevansa Jumalan Poika. Juutalaisille tämä oli jumalanpilkkaa, ja siitä seurasi kuolemanrangaistus. Apostolisissa kirjeissä Jeesuksen sanotaan olevan Jumala (Room. 9:5, 1. Joh. 5:20). Pyhä Henki mainitaan Uudessa testamentissa sekä Jumalan että Jeesuksen Henkenä. Kristillinen kaste tapahtuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Matt. 18:19). Samoin Kolminaisuus oli läsnä Jeesuksen kasteessa (Matt. 3:16-17).

        Jehovan todistajat on kristillisperäisistä yhteisöistä suurin, joka ei usko kolminaisuusoppiin, minkä takia sitä ei yleensä pidetä kristinuskon suuntauksena. Kolminaisuusopin vastustajien mielestä Raamattu ei tue ajatusta kolminaisuudesta (Joh. 14:28, KR-38; Mark. 13:32, KR-38; 1. Kor. 15:28, KR-92).

        ... ja tässä lisää :

        Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen." (Ilm. 20: 11-15)

        ... ja vähän lisää :

        MITÄ ON KUOLEMAN JÄLKEEN, VÄLITILA

        Välitilalla tarkoitetaan siis olotilaa, jossa ihminen viettää aikaansa fyysisen kuolemansa ja ruumiin ylösnousemustapahtuman välillä. Välitilaa kutsutaan Raamatussa tuonelaksi (VT:ssa ’sheol’, UT:ssa "hades") tai uskovien kyseessä ollessa paratiisiksi eli kolmanneksi taivaaksi. (2 Kor. 12:2-4).

        Väärät käsitykset sielun nukkumisesta tai tiedottomuudesta

        Uni tai tajuttomuus ovat ilmiöitä, jotka kuuluvat biologiseen, ruumiilliseen olomuotoomme, ts. johtuvat sielun kytkemisestä ruumiintoimintoihimme. Puhuessaan "kuolemaan nukkumisesta’ Raamattu tarkoittaa aina ruumista, joka "lepää" ylösnousemuksen päivään saakka. Mm. Jehovantodistajat ovat virheellisesti omaksuneet opin sielun unitilasta ruumiin menettämisen jälkeen.

        Sielu kuitenkin jatkaa tietoista olemassaoloaan ruumiista eroamisen jälkeen, ks. Job 19:26; Jes. 14:9: Hes. 32:21; Luuk. 16:19-; Fil. 1:23; Ilm. 6:9-11.

        >>Ilmeisesti JT:t nauttivat kun voivat kokea olevansa vainottuja, olettavat ilmeisesti saavansa paremman paikan "hallituksessa".

        Vartiotorniseuran hierarkianäkemyksen mukaiset hallituspaikat ovat jo jaetut. Olettaisin vaino-odotteen tyydytystä hakevan hakevan vakuutta Ainoasta Oikeasta Totuudesta.

        >>Mielestäni keskustelujen tarkoitus ei kuitenkaan ole vainota JT:läisiä vaan kertoa heille kylmä totuus siitä missä he ovat "pahasti metsässä", mielestäni ystävällismielistä opastamista ei missään nimessä voi sanoa vainoksi.

        Vartiotorniseuran kohdalla ei edes tarvitse paneutua sen syvällisemmin Raamattuun, seuran oma materiaali osoittaa järjestön valehtelevan seuraajilleen. ja tällaisessa tilanteessa Vartiotorniseurakin on ollut tätä mieltä:

        "When persons are in great danger from a source they do not suspect or are being misled by those they consider their friends, is it an unkindness to warn them? They may prefer not to believe the warning. They may even resent it. Does that free one from the moral responsibility to give that warning?" {w74 Jan 15 p. 35}

      • sipe
        Heikki kirjoitti:

        "Mielestäni keskustelujen tarkoitus ei kuitenkaan ole vainota JT:läisiä vaan kertoa heille kylmä totuus siitä missä he ovat "pahasti metsässä", mielestäni ystävällismielistä opastamista ei missään nimessä voi sanoa vainoksi."

        Voitko opastaa minua ja kertoa raamatulliset perusteet kolminaisuudelle, helvetille ja sielun kuolemattomuudelle?

        Uskotko näihin? Todennäköisesti ainakin siihen että Jeesus on Jumala?

        Jehova on kaikkivaltias luoja.
        Sana jonka välityksellä kaikki luotiin on hänen poikansa, joka myöhemmin syntyi maailmaan ja sai nimekseen Jeesus.Hänestä tuli vapahtajamme , sillä hän kuoli jotta meillä olisi mahdollisuus saada ikuinen elämä ( se minkä Aadam menetti syntiin lankeemuksessa). Isä ja poika ovat henkipersoonia.Pyhä henki on jumalan toimivaa voimaa, ja hän antaa sitä nille jotka sitä häneltä pyytävät. (sitä esim vuodatettiin helluntaina 33 suurelle joukolle). Raamattu sanoo jo aivan alussa 1moos1:20- että jopa vedet vilisiväteläviä sieluja..jae24 tuottakoon maa eläviä sieluja. Ihmiset luotiin vasta niiden jälkeen.
        Raamattu puhuu kaikista elävistä olennoista, myös ihmisestä sieluna..huomaa seuraavassa luvussa kun kerrotaan että vasta kun Jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen hänestä TULI elävä sielu . Hän ei siis saanut sielua, vaan hänestä tuli sellainen.
        Se sielu joka syntiä tekee on kuoleva..eikä synnitöntä ihmistä ole.Jos haluat tietää kuolleitten tilasta niin löydät sen esim.Saarnaajan 9 luvusta...jae 5 sanoo ettei kuolleet tiedä mitään siksi onkin lohdullista tietää että on oleva ylösnousemus Joh 5:28.29

      • Rintti
        Heikki kirjoitti:

        "Mielestäni keskustelujen tarkoitus ei kuitenkaan ole vainota JT:läisiä vaan kertoa heille kylmä totuus siitä missä he ovat "pahasti metsässä", mielestäni ystävällismielistä opastamista ei missään nimessä voi sanoa vainoksi."

        Voitko opastaa minua ja kertoa raamatulliset perusteet kolminaisuudelle, helvetille ja sielun kuolemattomuudelle?

        Uskotko näihin? Todennäköisesti ainakin siihen että Jeesus on Jumala?

        Raamatussa ei mainita kolminaisuutta, eikä Raamattu ei opeta ainakaan sellaista, mitä vartiotorniseura kolminaisuudesta opettaa. Myös yleisesti lainattu Athanasioksen uskontunnustus on ihmisopetusta, jolle ei saa antaa Jumalan sanan arvovaltaa. Mutta juuri kolminaisuutta vastustaessan vartiotorniseura menee pahasti metsään oppinsa kanssa. Umpimähkäinen väistöliike ja niin se mopo karkas!

        Riittävä Raamatullinen peruste on se, mitä Raamattu kertoo. Ei mitään enempää eikä vähempää. Riittämättömät perustelut alkavat tavallisesti sanoilla kuten "olisiko sopivaa...", "voisiko Jumala todella...", "ilmeisesti...", "arvostetut Raamatun tutkijat ovat päätyneet...".

        Jotta voisi keskustella esim. sielun kuolemattomuudesta, pitää tietää, mitä kukin tarkoittaa sanoilla "sielu" ja "kuolema". Jos toinen puhuu aidasta ja toinen adanseipäistä, on epätodennäköistä, että asia edistyisi mihinkään.

                                               - * -

        Entinen mies sai ahaa-elämyksen. Hän otti vaimonsa kuvan esiin ja alkoi suureen ääneen selittämään kaikille: "Tämä ei ole vaimoni!"

        Arvioi hänen toimintaansa.

        Haluatko sinä pelastua?

      • keikkailija
        Heikki kirjoitti:

        "Mielestäni keskustelujen tarkoitus ei kuitenkaan ole vainota JT:läisiä vaan kertoa heille kylmä totuus siitä missä he ovat "pahasti metsässä", mielestäni ystävällismielistä opastamista ei missään nimessä voi sanoa vainoksi."

        Voitko opastaa minua ja kertoa raamatulliset perusteet kolminaisuudelle, helvetille ja sielun kuolemattomuudelle?

        Uskotko näihin? Todennäköisesti ainakin siihen että Jeesus on Jumala?

        Miten kirkolliset väärät opetukset liittyvät siihen, että jt:t opettavat paskaa?

        Tuo selitys, että koska muutkin ovat väärässä, niin mekin saadaan olla on mielestäni todella typerä. Jos kerran jt:t ovat ainoa oikea uskonto, niin pitäisi kai sitä totuuttakin esiintyä.

        Tylsämieliset ihmiset puolustelevat tekojaan/oppejaan noin. Sama asia olisi jos minä kävisin tappamassa naapurini ja perustelisin asiaa sillä, että ei se ollut paha teko, koska Hitler tappoi paljon enemmän.

      • Heikki
        onkotietoo kirjoitti:

        Tässä aluksi vähän mutusteltavaa :
        Kolminaisuusoppi lyhyesti

        * Persoonat:
        o Isä - luoja: Kristinuskon mukaan ihminen ja koko maailmankaikkeus eivät ole syntyneet sattumalta, vaan Isä Jumalan luomistyön tuloksena. Luomiskertomuksessa kerrotaan, että Jumala loi kaiken sanallaan. Jumala loi sekä näkyvän että näkymättömän maailman. Näkyvään maailmaan kuuluvat luonto, eläimet, ihmiset ja näkymättömään hyvät ja pahat henkivallat. Jumalan luomistyö ei kuitenkaan päättynyt kuuteen päivään, vaan hän luo jatkuvasti uutta ihmisten työn kautta.
        o Poika - pelastaja (Jeesus): Pojan hahmossa Jumala syntyi ihmiseksi ihmisten keskelle. Jeesus oli sijaiskärsijä; ristillä hän oli sovittaja ja lunastaja.
        o Pyhä Henki - pyhittäjä: Pyhän Kolminaisuuden kolmas persoona on Pyhä Henki, jonka Jeesus lupasi oppilailleen puolustajaksi ja totuuteen ohjaajaksi. Pyhä Henki vuodatettiin opetuslapsille helluntaina Jerusalemissa. Tapahtumaa voidaan pitää kristillisen kirkon syntyhetkenä. Pyhä Henki on voima, joka synnyttää ihmisessä uskon.
        * Persoonat ovat Jumalan ilmenemiä, eli niissä Jumala ilmoittaa itsestään ihmisille
        * Kaikki persoonat ovat osa samaa Jumalaa
        * Kaikilla persoonilla on yhtä suuri valta, kaikki ovat kaikkivaltiaita
        * Persoonat ovat erottamattomia keskenään
        * Kyseessä on siten koko ajan ehdottomasti Yksi Jumala

        [muokkaa]

        Kolminaisuus Raamatussa

        Vanhassa testamentissa yksi Jumalasta käytetty hepreankielinen nimi on monikollinen ELOHIM, joka merkitsee kirjaimellisesti "Jumalat". Kolminaisuusopin näkökulmasta monikon voi ymmärtää edustavan Jumalan kolmea persoonaa. Jo luomiskertomuksessa mainitaan Jumalan Henki, joka liikkui "vetten päällä". Viisauskirjallisuudessa (Psalmit, Sananlaskut) mainitaan Jumalan Poika sekä persoonallinen Viisaus (Hokma), jonka kristityt ovat tulkinneet pre-eksistenttiseksi Jeesukseksi.

        Juutalaisuudessa odotettiin ennen Jeesuksen aikaa voittoisaa messiashahmoa, jonka piti olla Israelin nationalistinen ja etninen vapauttaja. Tämä oli erityisesti seloottien poliittissävytteinen käsitys Messiaasta. Kuitenkin rabbiinisessa juutalaisuudessa ennen ajanlaskun alkua Messiaan katsottiin olevan Vanhan testamentin mukaan itse Jumala (mm. Ps. 2, Snl. 8, Jes 53 jne.) Ajan kuluessa rabbiininenkin juutalaisuus on siirtynyt odottamaan enemmän nationalistista vapauttajaa, koska Jeesusta ei tunnustettu odotetuksi messiaaksi ja siksi myös haluttiin erottautua kristinuskosta. Messiaaniset juutalaiset korostavat, että Jeesusta edeltävän ajan rabbiinisessa juutalaisuudessa Jumalan kolminaisuus ei ollut ongelma vaan yksi Jumalan määreistä.

        Uuden testamentin evankeliumeissa Jeesus antaa selviä viitteitä samaistumisestaan Jumalan kanssa ("Minä ja Isä olemme yhtä") sekä tunnustaa olevansa Jumalan Poika. Juutalaisille tämä oli jumalanpilkkaa, ja siitä seurasi kuolemanrangaistus. Apostolisissa kirjeissä Jeesuksen sanotaan olevan Jumala (Room. 9:5, 1. Joh. 5:20). Pyhä Henki mainitaan Uudessa testamentissa sekä Jumalan että Jeesuksen Henkenä. Kristillinen kaste tapahtuu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (Matt. 18:19). Samoin Kolminaisuus oli läsnä Jeesuksen kasteessa (Matt. 3:16-17).

        Jehovan todistajat on kristillisperäisistä yhteisöistä suurin, joka ei usko kolminaisuusoppiin, minkä takia sitä ei yleensä pidetä kristinuskon suuntauksena. Kolminaisuusopin vastustajien mielestä Raamattu ei tue ajatusta kolminaisuudesta (Joh. 14:28, KR-38; Mark. 13:32, KR-38; 1. Kor. 15:28, KR-92).

        ... ja tässä lisää :

        Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen." (Ilm. 20: 11-15)

        ... ja vähän lisää :

        MITÄ ON KUOLEMAN JÄLKEEN, VÄLITILA

        Välitilalla tarkoitetaan siis olotilaa, jossa ihminen viettää aikaansa fyysisen kuolemansa ja ruumiin ylösnousemustapahtuman välillä. Välitilaa kutsutaan Raamatussa tuonelaksi (VT:ssa ’sheol’, UT:ssa "hades") tai uskovien kyseessä ollessa paratiisiksi eli kolmanneksi taivaaksi. (2 Kor. 12:2-4).

        Väärät käsitykset sielun nukkumisesta tai tiedottomuudesta

        Uni tai tajuttomuus ovat ilmiöitä, jotka kuuluvat biologiseen, ruumiilliseen olomuotoomme, ts. johtuvat sielun kytkemisestä ruumiintoimintoihimme. Puhuessaan "kuolemaan nukkumisesta’ Raamattu tarkoittaa aina ruumista, joka "lepää" ylösnousemuksen päivään saakka. Mm. Jehovantodistajat ovat virheellisesti omaksuneet opin sielun unitilasta ruumiin menettämisen jälkeen.

        Sielu kuitenkin jatkaa tietoista olemassaoloaan ruumiista eroamisen jälkeen, ks. Job 19:26; Jes. 14:9: Hes. 32:21; Luuk. 16:19-; Fil. 1:23; Ilm. 6:9-11.

        ..sitten suoraan Wikipediaa..

      • onkotietoo
        Heikki kirjoitti:

        ..sitten suoraan Wikipediaa..

        Kun joku on kerran asian hyvin paperille kirjoittanut, niin mitäpä minä sormistani hidas kirjoittelemaan sitä uusiksi. Mitä mieltä olet tekstistä, oletko sitä mieltä että siinä on jotain harhaan johtavaa??

    • "vainottu"

      ... pikupoikana jouduin JT uskonnon vuoksi koulukiusatuksi. Kerran kun 4 kaveria veti koulumatkalla turpaan ja haukkui jehovaksi, niin kilttinä poikana tämän menin kertomaan Äidilleni ja lohtua hakemaan. Äitini tähän totesi että "Ole ylpeä, kun sinua vainotaan...". No se olikin sitten viimeinen kerta kun tuosta asiasta kotona kenelekkään mitään kerroin.

    • Nero

      Jakautuneessa perhekunnassa ei-uskova aviopuoliso pitää tuosta huolen. Mutta jääräpäisyydelläni olen jo voittamassa, ja ei-uskova on jo alkanut väsymään... Hengen hedelmien osoittaminen omassa elämässään on paras ase vastustajan nujertamiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30893
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4215
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2735
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1901
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      591
      1670
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1596
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1570
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1506
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1250
    Aihe