vieläkö intiaanilapsia

Olga

vieläkö mormonit ottavat intiaanilapsia huostaansa ja käännyttävät mormoneiksi?

Tuolla alempana keskusteltiin mormonijohtajien äveriäästä elämästä. Olen ollut hämmästynyt näistä mormonien raha-asioista. Mutta hämmästynyt olen ollut siitäkin, ettei amerikkalaiset, mukaan lukien mormonit joita olen haastatellut, tiedä, kuinka heidän "naapurissa" voidaan eli intiaanireservaateissa. Maailman köyhimmät ihmiset asuvat maailman rikkammassa valtiossa.

Miten intiaanien asema ei ole parantunut lainkaan edes mormonien toimesta, vaikka mormonit väittävät intiaanien olevan laamanilaisia ja siten jotain "erikoista"? Miksi mormonit rikastuvat hyvinvointivaltiossa ja intiaanit köyhtyvät?
Etelä_Amerikassa mormonit ovat levinneet ja intiaaneja on käännytetty kirkkoon. Johtuuko siitä, että intiaanit ovat köyhiä ja kouluttamattomia ja siten helpompi käännyttää?

24

976

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • >>kirkon jäsen<<

      Kukaan kirkon johtajista ei rikastu kirkon kustannuksella emmekä ole rasistisia niin intiaaneja kuin ketään muutakaan kohtaan.

      • Sepe-Sorsa

        Ei sitä fyrkkaa tarvitse omiin taskuihinsa sulloa, eiköhän se riitä että käytettävissä on kirkon resurssit joilla "edustaa".

    • zappax

      Lausut ihan kuin totuutena "Miten intiaanien asema ei ole parantunut lainkaan edes mormonien toimesta"

      Voinet perustella tuon?

      Ja tiedätkö miten intiaanit reservaateissa elävät?

      Saavat hyvän korvauksen valtiolta, tekemättä mitään ja voivat reservaatin alueella pitää yllä halumaansa lakia ja järjestystä...

      Noin niin kuin alkuun tiedoksi....

      • Turust

        periytyykö se nefiläisiltä tai laamanilaisilta?

        Turust

      • Olga

        No, ajattelin näin, että mormonit pitävät intiaaneja erityisasemassa, ainakin näin oli ennen, koska intiaaneja pidettiin laamanilaisina ja lukuisissa, varmaan miljoonissa eri yhteyksissä, opetuksissa, profeettojen puheissa yms.tämä tuotiin esille. Intiaanit olivat valittu kansa. Tosin nykyään opetetaan siten, että Amerikassa voi olla muitakin kansoja kuin näitä, jotka polveutuisivat "laamanilaisista", mene ja tiedä, mikä on viimeinen totuus.

        Intiaanien asema on hyvin kaikkien tiedossa. Ihan tavallinen pulliainen voi olla mukana ihmisoikeus- tai intiaanijärjestöissä ja tietää totuuden. Kun Amerikka on sellainen luokkayhteiskunta, niin intiaanit ovat sitä pohjasakkaa, alimmalla tasolla.

        Saavat korvauksen...tekemättä mitään. Oletko ihan tosissasi?

        Aina on tietysti paikallaan tiedon hankkiminen. Olen koko ikäni "harrastanut" intiaanien asioita, jos niin voidaan sanoa. Asiat ovat tuttuja. Eikä ole kovin kauan siitäkään, kun sain "raportin" mormonilähetyssaarnaajilta valokuvien kera, miten he tekivät käännytystyötä reservaatissa Lakota-intiaanien parissa.

        Tarkoitin sitä, että eikö mormonien tulisi taistella intiaanien ihmisoikeuksien puolesta, jos kerran kirkko opettaa, että he ovat erityisen valittuja? Kun me tavallisetkin ihmiset ajattelemme alkuperäiskansojen ongelmia.

        Tavallisen ihmisen ajatukseen ei tahdo mahtua intiaanien kohtalo. Mormonit olivat myös mukana valloittamassa länttä, siis riistämässä, aivan kuten muutkin. Arvelevatko mormonit, että ottamalla köyhiä intiaanilapsia huostaan ja kouluttamalla heidät länsimaisiksi sekä kastamalla heidät mormoneiksi, tulee samalla puhdistetuksi menneisyyden tahroja?

      • Olga kirjoitti:

        kirkon perustamisesta Oliver Cowdery kutsuttiin ilmoituksen kautta saarnaamaan evankeliumia intiaaneille (OL 28:8). Sen jälkeen neljä muuta kutsuttiin hänen avukseen (OL 30:5; 32:1-3). Mormonien ja intiaanien suhteet ovat olleet aina ystävälliset.

      • myös.
        Tapani1 kirjoitti:

        kirkon perustamisesta Oliver Cowdery kutsuttiin ilmoituksen kautta saarnaamaan evankeliumia intiaaneille (OL 28:8). Sen jälkeen neljä muuta kutsuttiin hänen avukseen (OL 30:5; 32:1-3). Mormonien ja intiaanien suhteet ovat olleet aina ystävälliset.

        Ja intiaanien ihokin muuttui vaalemmaksi kun heille tarpeeksi saarnattiin.

      • calmato
        myös. kirjoitti:

        Ja intiaanien ihokin muuttui vaalemmaksi kun heille tarpeeksi saarnattiin.

        Suomessa palvelleella lähetyspresidentti Anderssonilla oli adoptoitu intiaanilapsi, jonka valkenemista odotettiin innolla. Hän olikin keväällä paljon kalpeampi kuin tullessaan vietettyään koko talven Suomessa.
        Ihmeitä tapahtuu mormonismin vaikutuspiirissä.

      • Turust
        calmato kirjoitti:

        vaalenemiseta. Luonnollisesti mukana tulee muitakin piirteitä.

        Turust

      • calmato
        Turust kirjoitti:

        Ihon vaalenemisen myötä katoavat myös muut ikävät piirteet, kuten kyömy tai litteä nenä, paksut huulet, mongolipoimut ja muu sellainen, joka ei kuulu ihmisen oikeaan ulkomuotoon. :-)

      • zappax
        Turust kirjoitti:

        periytyykö se nefiläisiltä tai laamanilaisilta?

        Turust

        Mormonin Kijassa ei varsinaisesti ko. aiheeseen puututa, mutta oletan että laamanilaisilta...

        Sehän on paha tapa...

      • zappax
        Olga kirjoitti:

        No, ajattelin näin, että mormonit pitävät intiaaneja erityisasemassa, ainakin näin oli ennen, koska intiaaneja pidettiin laamanilaisina ja lukuisissa, varmaan miljoonissa eri yhteyksissä, opetuksissa, profeettojen puheissa yms.tämä tuotiin esille. Intiaanit olivat valittu kansa. Tosin nykyään opetetaan siten, että Amerikassa voi olla muitakin kansoja kuin näitä, jotka polveutuisivat "laamanilaisista", mene ja tiedä, mikä on viimeinen totuus.

        Intiaanien asema on hyvin kaikkien tiedossa. Ihan tavallinen pulliainen voi olla mukana ihmisoikeus- tai intiaanijärjestöissä ja tietää totuuden. Kun Amerikka on sellainen luokkayhteiskunta, niin intiaanit ovat sitä pohjasakkaa, alimmalla tasolla.

        Saavat korvauksen...tekemättä mitään. Oletko ihan tosissasi?

        Aina on tietysti paikallaan tiedon hankkiminen. Olen koko ikäni "harrastanut" intiaanien asioita, jos niin voidaan sanoa. Asiat ovat tuttuja. Eikä ole kovin kauan siitäkään, kun sain "raportin" mormonilähetyssaarnaajilta valokuvien kera, miten he tekivät käännytystyötä reservaatissa Lakota-intiaanien parissa.

        Tarkoitin sitä, että eikö mormonien tulisi taistella intiaanien ihmisoikeuksien puolesta, jos kerran kirkko opettaa, että he ovat erityisen valittuja? Kun me tavallisetkin ihmiset ajattelemme alkuperäiskansojen ongelmia.

        Tavallisen ihmisen ajatukseen ei tahdo mahtua intiaanien kohtalo. Mormonit olivat myös mukana valloittamassa länttä, siis riistämässä, aivan kuten muutkin. Arvelevatko mormonit, että ottamalla köyhiä intiaanilapsia huostaan ja kouluttamalla heidät länsimaisiksi sekä kastamalla heidät mormoneiksi, tulee samalla puhdistetuksi menneisyyden tahroja?

        Reservaateissa asuvat intiaanit saavat "palkaa" USA:n hallitukselta... Korvaus reservaatissa asumisesta... Ja todettakoon että tämä on minun saamani tieto asiasta ainakin Utahin/Arizonan reservaateista...

        "Tavallisen ihmisen ajatukseen ei tahdo mahtua intiaanien kohtalo."

        Ei mahdu ei.

        "Mormonit olivat myös mukana valloittamassa länttä, siis riistämässä, aivan kuten muutkin."

        Kyläl intiaanien ja mormonien välit ovat olleet pajon muuta kuin aluiden valloitusta.

        "Arvelevatko mormonit, että ottamalla köyhiä intiaanilapsia huostaan ja kouluttamalla heidät länsimaisiksi sekä kastamalla heidät mormoneiksi, tulee samalla puhdistetuksi menneisyyden tahroja?"

        Siitä minulla ei ole aavistustakaan.

      • Turust
        calmato kirjoitti:

        Ihon vaalenemisen myötä katoavat myös muut ikävät piirteet, kuten kyömy tai litteä nenä, paksut huulet, mongolipoimut ja muu sellainen, joka ei kuulu ihmisen oikeaan ulkomuotoon. :-)

        tottunut kunnon ev.lut. liperipappeihin on jotensakin vaikeaa ymmärtää Michael Jacksonia ollenkaan papiksi, saatikka mekisedekin papiksi.

        Turust

      • Turust
        zappax kirjoitti:

        Mormonin Kijassa ei varsinaisesti ko. aiheeseen puututa, mutta oletan että laamanilaisilta...

        Sehän on paha tapa...

        Teemme tässä ajassamme helposti virheelisiä johtopäätöksiä koska emme riittävästi tunne tuon ajan olosuhteita, jossa skalpeeraus saattoi hyvinkin olla punanahkojen tärkeä elinehto.

        Intiaani kulttuuriin tuo tapa kuitenkin minun nähdäseni on kuulunut. Päänahkojen myynti oli myös tärkeä elikeinolisä, valkoisten maahan tunkeutujien tapettua biisonit.

        Turust

      • calmato
        Turust kirjoitti:

        tottunut kunnon ev.lut. liperipappeihin on jotensakin vaikeaa ymmärtää Michael Jacksonia ollenkaan papiksi, saatikka mekisedekin papiksi.

        Turust

        Minulla on ollut sellainen käsitys, että Michael Jackson olisi jehovantodistaja. Ehkä valkenemista tapahtuu myös heillä, eikä ainoastaan mormoneilla?

      • Turust
        calmato kirjoitti:

        Minulla on ollut sellainen käsitys, että Michael Jackson olisi jehovantodistaja. Ehkä valkenemista tapahtuu myös heillä, eikä ainoastaan mormoneilla?

        on mormoni on minun käsitykseni mukaan täysin varmaa jonka näkee mm. hänen muutoin selittämättömästä vaalenemisestaan, joka taas on täydellisesti MAP opin mukainen.

        Onko Michael Jackson tämän lisäksi mahdollisesti jehovantodistaja, ei valitettavasti ole minun tiedossani? Ameeriikkalainen hän kyllä on, joihin taas en juurikaan kykene luottamaan.

        Minä olen muutenkin äärimmäisen pettynyt, hyvä etten tee epätoivoisena mitään itselleni. Tapani on kataluudella ja kieroilemalla saanut arvostamani ev.lut. papin todistamaan, että Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat yksi olento, viittä vaille ettei peräti olio.

        Tätä tekoa tuskin kykenen täysin rankaisematta sietämään. Nyt tuli sietokyvyn rajat äkillisesti vastaan. Tuo karvaisten käsien taputus minua eniten riepoo.

        Turust

      • kai?

        lienee mormoni. Hänellähän on taipumusta pyyteettömään rakkauteen lapsia kohtaan.

      • oliko näin?
        Turust kirjoitti:

        Teemme tässä ajassamme helposti virheelisiä johtopäätöksiä koska emme riittävästi tunne tuon ajan olosuhteita, jossa skalpeeraus saattoi hyvinkin olla punanahkojen tärkeä elinehto.

        Intiaani kulttuuriin tuo tapa kuitenkin minun nähdäseni on kuulunut. Päänahkojen myynti oli myös tärkeä elikeinolisä, valkoisten maahan tunkeutujien tapettua biisonit.

        Turust

        Minulla on sellainen hämärä mielikuva, että kun intiaaneista alettiin maksaa tapporahaa (kuten Suomessakin ennen vahinkoeläimistä), hoksattiin, että ei ole tarpeen raahata koko tapettua intiaania sheriffin luo todisteeksi vaan riitti pelkkä päänahka, koska niitä on intiaaneilla keskimäärin yksi per henkilö.

        Sitten intiaanit alkoivat käyttää samaa tapaa kalpeanaamojen suhteen.

      • Turust
        kai? kirjoitti:

        lienee mormoni. Hänellähän on taipumusta pyyteettömään rakkauteen lapsia kohtaan.

        on se, jos mikä on minun mielestäni täysin varmaa, vaalenemin on täsmälleen MAP- opin mukaista. Onko hän jehovantodistajakin, sitä en tiedä.

        Turust

      • Nitski
        oliko näin? kirjoitti:

        Minulla on sellainen hämärä mielikuva, että kun intiaaneista alettiin maksaa tapporahaa (kuten Suomessakin ennen vahinkoeläimistä), hoksattiin, että ei ole tarpeen raahata koko tapettua intiaania sheriffin luo todisteeksi vaan riitti pelkkä päänahka, koska niitä on intiaaneilla keskimäärin yksi per henkilö.

        Sitten intiaanit alkoivat käyttää samaa tapaa kalpeanaamojen suhteen.

        Valkoiset sitten hurskaasti kauhistelivat "barbaarien" tapoja.

      • Nitski
        zappax kirjoitti:

        Reservaateissa asuvat intiaanit saavat "palkaa" USA:n hallitukselta... Korvaus reservaatissa asumisesta... Ja todettakoon että tämä on minun saamani tieto asiasta ainakin Utahin/Arizonan reservaateista...

        "Tavallisen ihmisen ajatukseen ei tahdo mahtua intiaanien kohtalo."

        Ei mahdu ei.

        "Mormonit olivat myös mukana valloittamassa länttä, siis riistämässä, aivan kuten muutkin."

        Kyläl intiaanien ja mormonien välit ovat olleet pajon muuta kuin aluiden valloitusta.

        "Arvelevatko mormonit, että ottamalla köyhiä intiaanilapsia huostaan ja kouluttamalla heidät länsimaisiksi sekä kastamalla heidät mormoneiksi, tulee samalla puhdistetuksi menneisyyden tahroja?"

        Siitä minulla ei ole aavistustakaan.

        ""Mormonit olivat myös mukana valloittamassa länttä, siis riistämässä, aivan kuten muutkin.""

        "Kyläl intiaanien ja mormonien välit ovat olleet pajon muuta kuin aluiden valloitusta."

        Ei kai Utah nyt tyhjä ollut, kun mormonit sinne saapuivat? Olihan siellä tietääkseni sekä intiaaneja että jotain kristillistä lähetyssaarnaajaporukkaa ainakin.

        Paljon en tästä asiasta kyllä tiedä.

        Mutta jos intiaanit siellä asuskelivat, niin eivätkö juuri mormonit sitten valloittaneet heidän alueesan Utahissa?

      • zappax
        Nitski kirjoitti:

        Minust ahistorian mukaan ne alueet joihin siirtokuntia Utah:issa perustettiin, eivät sinällään ollet kenenkään intiaaniheimon asuinaluetta...

        Ei kenekään tontille ei menty...

        Toisaalta taas intiaanithan eivät tunne eivätkä ymmärrä sitä että miksi joku voi omistaa maata... Joten tietylla tapaahan tietysti kaikki uudisasukkaat veivät intiaaneilta elintilaa...

        Mutta Utah ei tietystikkään ollut ihan tyhjä, mutta ei se mitenkään kansoitettukaan ollut.

    • ent.jäsen

      se on voimakkainta köyhässä etelä-amerikassa. He ovat sivistymättömiä ja kokevat elämänsä paranevan näin -mikäs siinä.
      Kuitenkin aikanaa kun tieto lisääntyy niin he tulevat tuntemaan totuuden MAP-kirkosta, sen valheellisuuden ja harhaanjohtavuuden.

      Tottakai he iskevät voimalla sinne missä on heikkous!

      • on kirkossamme valheellista? Oletko valheellisen vastapropagandan uhri? Tutustuisit itsenäisesti oppeihimme, niin huomaisit, ettei mikään ole valhetta. Varsin kattava svusto on
        http://www.mormon.org Oikeassa yläkulmassa on kielivalikko.

        Vastapropagandan valheita on oikaistu suomeksi sivuilla
        http://www.mormonit.net

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4128
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      26
      3000
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe