Tasan viikon kuluttua pidetään Irakissa vihdoin parlamenttivaalit, joissa koko kansa saa sanoa oman sanansa.
Tosin vielä tänäänkin eräitten kirjoittajien ihailemat "rohkeat vastarintamiehet" räjäyttivät täysinäisen bussin taivaan tuuliin, mutta johan noiden äärisunnien epätoivoisiin tekoihin on jo totuttu.
Olikohan bussissa montakin liittouman sotilasta, mitä arvelette?
Toinen hyvä uutinen on Gondoleezza Ricen reilu lausunto, että USA yrittää tehdä kaikkensa, ettei laitonta väkivaltaa harrastettaisi USA:n sotilaiden taholta.
Kunpa saisimme vielä Venäjänkin taholta samanlaisen vakuutuksen, niin näyttäisi vielä paremmalta!
Kolmas hyvä uutinen on kotimaista lajia.
Jo ratkaistuksi povattu presidentinvaalimme näyttääkin kääntyvän koko ajan kiinnostavammaksi, ja tästähän eilisillan tv-keskustelu antoi jo mojovia näytteitä!
Joulukin tulla jollottaa, joten kiltit lapset saavat taas kaikkea mukavaa, mutta palstahäiriköille ja muillekin "tuhmille lapsille" joulupukki voi tuoda vain pehmeitä paketteja -ja kenties oikein tuhmille on paketoitu vitsakin valmiiksi.
Toivotaan, ettei kukaan ole kuitenkaan ansainnut sellaista!
Olen kuullut tontuilta sellaisenkin toivomuksen, että reilun pelin harrastajat käyttäisivät aina rekisteröityjä nikkejä keskustelun aikana, vaikka keskustelu kääntyisikin alkuperäistä nikkiä vastaan.
Ehkä tällä palstalla ei sellaisia olekaan, joten me kaikki voimme valmistautua Herramme syntymäpäiväjuhliin valoisin mielin, eikö totta?
Hyviä uutisia maailmalta
6
362
Vastaukset
- vaihtelu virkistää
ei koskaan ole reilua peliä, joten kärsi nahoissasi oma narsismisi. Rekatulla nimimerkillä kirjoittaminen rajoittaa järjen käyttöä, on huomattu sinunkin kohdallasi!
..ja ehkä sinunkin on aika tyytyä siihen, että täällä kirjoittaa ainakin yksi kirjoittaja, joka ei yhdy muihin laumasieluihin huutelemaan USA-vastaisia iskulauseita.
Voisin jopa ihailla sen tyyppisiä narsisteja, jos en itse sattuisi olemaan juuri sellainen...!
- ketä ehdokasta
äänestäisin,mutta sen tiedän että hyvällä Presi-
dentillä on itsetunto kohdallaan ja pysyy lupauk-
sissaan.Napakka ja osallistuu MAHDOLLISIMMAN
USEISIIN KESKUSTELUFOORUMEIHIN,mitkä liittyy ihan
arkipäiväisiin,suomalaisia koskettaviin asioihin
ja omalla auktoriteetilla yrittää saada Yhteis-
kunnallisia vaikuttajia mukaan talkoisiin SUOMI-
HENKEÄ parantamaan.Mielestäni nuorille on annet-
tava lupaus Hyvästä tulevasta ja eläkkeelle siir-
tyvälle suur-ikäpolvelle on annettava turvalli-
nen vanhuus,koska He ovat sen työllä ja lasten
kasvatuksella sen ansainneet.Hyvä Suomalainen
Presidentti Ei unohda Koskaan härmäläistä vel-
jeään eikä sisartaan eikä ketään Härmän Häjyä!- pkr-1
oli ainoa napakka osaaottava keskustelija, joten siis erittäin varteenotettava ehdokas myös.
- Maltillisuuden ihailija
Kuvauksesi osuu yhteen ehdokkaaseen hyvinkin tarkkaan, nimittäin Niinistöön!
- Grustnij
Kuulostat aivan Bushilta, kun kehut Irakin tilannetta, samalla kun väkivaltaisuudet lisääntyvät...
Täällä lisää "äärisunnien" tekoja:
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2005/12/08/AR2005120802356.html
"Äärisunnit" varmaankin myös ovat Badrin prikaatissa porailemassa reikiä kiduttamiinsa sunneihin?
Noh, se että et tiedä Irakin asioista, ei tietysti ole ihme. Onhan mentorisi George W. itsekin ollut ihmeissään vielä kolme vuotta sitten sellaisesta pikkuseikasta kuin että on olemassa jokin ero sunnien ja shiiojen välillä. Näin hyvällä pohjalla maailman ainoassa supervallassa tämä vapaan maailman johtajan tietämys.
http://www.channel4.com/news/microsites/I/iraq_the_reckoning/index.html
Condi onkin varsin "reilu", kun lupaa USA:n yrittävän kaikkensa. Tietysti voisi kuvitella, että vapaan maailman johtajalla ja maailman ainoan supervallan ylipäälliköllä olisi sen verran valtaa joukkoihinsa maailmalla, ettei tarvisi vain yrittää.
Tosin, aivan kaikki eivät Condin sanomisia ota todesta. Eikä syytäkään, kaikkien valeiden jälkeen USA:n johtoon on mahdotonta luottaa.
http://www.commondreams.org/headlines05/1207-09.htm
Sehän on mukavaa, että vaalit ovat mielenkiintoiset. Vielä mielenkiintoisemmaksi menisi, jos toimittajat ohjailisivat ehdokkaat keskustelemaan varsinaisista asioista.
-----
En muuten olisi arvannut, että jouluaattona syntymäpäiväänsä viettävä Tarja Halonen on noin tärkeä ihminen sinulle, että hän on sinulle Herra?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134802Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293493No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452420- 501538
- 361473
- 391349
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231212- 141202
- 1651079
- 271078