Helluntaiseurakunnissa on vanhastaan puhuttu, että uudestisyntyneen eli uskoon tulleen ihmisen tulee vesikasteen jälkeen saada henkikaste. Tutkin Raamattua, mm. Mikrorabbia, enkä löytänyt ainuttakaan jaetta, missä olisi puhuttu henkikasteesta, ei vuoden 1992 eikä 1938 käännöksissä, saati Jumalan Kansan Raamatussa tai Novumissa eikä Aapeli Saarisalon Raamatussa tai 1776 Vanhassa Bibliassa. Joten ”henkikaste” –sana on uskonnollista kieltä, helluntaislangia, sisäpiirin ilmaus, ja mahdollisesti kuviteltu tai opittu elämys jostain ulkoapäin tulevasta vaikutteesta, jolla luullaan olevan tekemisissä Pyhän Hengen kanssa. Sen sijaan Raamattu ilmoittaa Hengellä täyttymisestä, joka tapahtuu Efesolaiskirjeen 5. luvun 18-20 jakeen mukaan:
”18. Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, 19. puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, 20. kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.”
Eli Hengellä täyttyminen edellyttää raittiutta, ystävällistä vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa käyttämällä psalmeja, kiitosvirsiä ja hengellisiä lauluja ja veisuita myös mielen tasolla Herralle ja syvää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tällaista Hengellä täyttymistä pitäisi tapahtua päivittäin esim. ennen kuin lähdemme työhön ja illalla, ennen kuin käymme levolle sekä pyhänä osallistuessamme jumalanpalvelukseen. Ja kun tällainen ilmapiiri täyttää meidät, niin silloin myös Hengen lahjat ja hedelmät alkavat näkyä (1. Kor 12: 1-31 ja 1. Kor. 13: 1-13 ja 1. Kor 14: 1-33).
Näin täytytään Hengellä eikä sillä ole mitään yhteistä suggestiivisen ”henkikasteen” kanssa, joka johtaa uskonnollisiin ylä- ja alamäkiin sekä tunnekuohuihin ja jopa psyykkisiin häiriötiloihin! Joten Helluntaikirkko: pyyhkikää vanhentunut klisee ”henkikaste”, jolla luullaan, että saa jonkinlaisen supranormaalin voiman vastustaa pahaa ja tulee muka enemmän ymmärrystä ja voimaa ja syvyyttä hengelliseen elämään, se on vain oikopolku, joka voi johtaa tunteiden vuoristoradalla syviin sudenkuoppiin ja valheellisiin visioihin.
MIKÄ IHMEEN HENKIKASTE?
11
572
Vastaukset
- evankelista T
Jeesus nousi ylös Jordanista kun Johannes oli hänet kastanut? Pyhä Henki laskeutui kyyhkysen muodossa hänen päänsä päälle. Jumala kastoi Jeesuksen Pyhällä Hengellä tulevaa tehtävää(evankeliumin julistamiseen) varte.Olemme kait samaa mieltä että tuo Pyhä Henki asui Jeesuksessa jo ennen kastettakin, eikö? Samalla tavalla Jumala kastaa Hengellä, ns. henkikasteella, henkilön jonka Hän on valinnut johonkin tehtävään, että kyseinen henkilö pystyy suoriutumaan siitä.Se voi olla joku "hetkellinen tehtävä" tai elinikäinen, kuten itselläni.Itse sain tuon henkikasteen ja sen ohessa voiman ja viisauden toteuttaa sen tehtävän jonka sain Jumalalta.Tehtäväni suuntautuu, päihde.ja vankilamaailmaan, ja olen kokenut että ilman tuota henkikastetta(erouttatumista) en olisi kyennyt suoriutumaan ko. työstä. Tämä on minun kokemukseni, henkikasteesta.
- RitariOlevainen
Henkikaste on ihan"laillinen" ilmaus Pyhän Hengen kasteesta,eli Hegellä täyttymisestä.
Ei suinkaan kaikki ilmaisut Raamatullisista tapahtumista,jos ne ilmaistaan asian "hengen" mukaisesti,ole väärin,eikä se vie ketään harhaan millään tavalla.
Asia on kyllä aivan sama,jos sanotaan Pyhällä Hengellä,tai vain Hengellä,molemissa tapauksissa on kyse Jumalan kolmannesta Persoonasta,Pyhästä Hengestä.
Tässäkin,esm.[vaan täyttykää Hengellä] Mitä eroa tässäkin nyt sitten muka on ?
Jos täyttyy Hengellä,tai jos kastetaan Hengellä.
Molemmat ilmaisut ovat yhtä' oikein !
Ja tämä oli vain yksi monista Raamatun ilmoittamista Hengellä täyttymisistä.
Ja sitäpaitsi Joh 1:33 "Minä en tuntenut häntä,mutta hän,joka lähetti minut kastamaan vedessä,sanoi minulle: Hän,jonka päälle sinä näet Hengen laskeutuvan ja jäävän,kastaa Pyhässä Hengessä.!
Eikös vaan sanotakkin,että kastetaan Pyhässä Hengessä,onko siis väärin sanoa Hengen kaste,kastetaan Hengessä?
Jeesus siis kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella.
Miksi siis ei voitaisi puhua Henkikasteesta?
On vesi kaste,sitten kaste,joka saadaan Hengessä,
eli Henkikaste! - Laurentius
kieltämättä saattaa vaikuttaa "hellarislangilta", mutta se kyllä tarkoittaa Raamatun kuvaamaa Pyhällä Hengellä täyttymistä. Kyseessä on yksittäinen kokemus, jolloin ihminen antaa hallintavallan itsessä asuvalle Pyhälle Hengelle. Kyseessä ei siis ole mikään uusi Hengen tuleminen.
Olen kuitenkin samaa mieltä kanssasi, että Pyhällä Hengellä täytytään aina kun ylistetään ja kiitetään Jumalaa; yleensäkin ollaan Jumalan kasvojen edessä. Hän täyttää meitä arjen keskellä, kun luemme sanaa tai istumme kirkossa kuulemassa saarnaa.
Itse olen kuitenkin saanut kokea Pyhällä Hengellä täyttymisen kokemuksen parikin kertaa, ja aina niillä on ollut jokin merkitys. Elämäni tai käytökseni on jollain tavoin muuttunut. Näin Jumala toimii, antaa voimaa palvelustehtävään. En siis voi kiistää sitä, että on olemassa Pyhällä Hengellä täyttymiskokemus, jossa Jumala erityisesti koskettaa voimallaan.
Siunausta sinulle Pikku Myy- tyhmän sairasta
"Kyseessä on yksittäinen kokemus, jolloin ihminen antaa hallintavallan itsessä asuvalle Pyhälle Hengelle."
ihmistä se Pyhä Henki oiken asuu? Miten se "hallintavalta" Hänelle oikein annetaan? - Laurentius
tyhmän sairasta kirjoitti:
"Kyseessä on yksittäinen kokemus, jolloin ihminen antaa hallintavallan itsessä asuvalle Pyhälle Hengelle."
ihmistä se Pyhä Henki oiken asuu? Miten se "hallintavalta" Hänelle oikein annetaan?Kun ihminen tulee uskoon, Pyhä Henki täyttää ihmisen olemuksen kokonaan uudestisynnyttävällä Jeesuksen ylösnousemusvoimalla. Ei ole mitään erityista paikkaa, missä Pyhä Henki asuisi.
Pyhän Hengen kaste saadaan ilmaisena lahjana, ja se edellyttää ainoastaan vastaanottamista. Itselleni se oli hankalaa tajuta, ja menikin hetki, ennen kuin Jumala minulle sen opetti. Kun viimein tajusin, ettei minun tarvitse tehdä mitään, Jumala täytti minut Hengellään ja voimallaan.
- Minäuskon
ei ole virallinen nimitys pyhän hengen saamiselle.
Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen. Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu HERRAN JEESUKSEN NIMEEN. Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen.
Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen, ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, Pyhä Henki tuli heihin ja he puhuivat kielillä ja profetoivat.
Kaikki Pietarin mukana tulleet juutalaiset uskonveljet ihmettelivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin myös pakanoihin; he kuulivat, kuinka nämä puhuivat kielillä ja ylistivät Jumalan suuruutta. Silloin Pietari sanoi: "Kuka voi estää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.- hansutuulia
juuri näin sen olen minäkin ymmärtänyt. Sain itsekin kielillä puhumisen merkiksi tästä.
- mie taas
ns. henkikastetta,oletko silti taivaskelpoinen ,kelvollinen helluntaiseuraan,esim. vanhemmistoon?
vai oletko 'vähäisempi' kristitty?kysyn ilman 'sarvia ja hampaita'tietääkseni.- evankelista T
Henkilökohtainen usko Jeesukseen ja sen tunnustaminen sekä vaellus uskossa Häneen ja sanan mukaan , takaavat pääsyn taivaaseen.Kyllä Pyhä Henki "erottaa" ja ohjaa eri tehtäviin, silloin puhutaan armoituksesta.Jumala ohjaa, sinne missä Hän meitä tahtoo käyttää.Olennaisinta ei ole meidän jumalanpalvelumme, vaan se missä Hän tahtoo käyttää meistä.Se jättää aina silloin hyvän jäljen.Lupaus Pyhästä Hengestä on annettu kaikille ja siksi sinulla on lapsioikeus pyytää Isältä sitä ja hän antaa sen ihan kokemuksellisen ja sitä ei voi olla huomaamatta ja muistamatta.Tunnustamaton tai tai tietoinen synti ovat kyllä esteenä, ja sellaisesta on tehtävä parannus.Sana sanoo:JOKA SYNTINSÄ TUNNUSTAA JA HYLKÄÄ, SAA ARMON.
- mie taas
evankelista T kirjoitti:
Henkilökohtainen usko Jeesukseen ja sen tunnustaminen sekä vaellus uskossa Häneen ja sanan mukaan , takaavat pääsyn taivaaseen.Kyllä Pyhä Henki "erottaa" ja ohjaa eri tehtäviin, silloin puhutaan armoituksesta.Jumala ohjaa, sinne missä Hän meitä tahtoo käyttää.Olennaisinta ei ole meidän jumalanpalvelumme, vaan se missä Hän tahtoo käyttää meistä.Se jättää aina silloin hyvän jäljen.Lupaus Pyhästä Hengestä on annettu kaikille ja siksi sinulla on lapsioikeus pyytää Isältä sitä ja hän antaa sen ihan kokemuksellisen ja sitä ei voi olla huomaamatta ja muistamatta.Tunnustamaton tai tai tietoinen synti ovat kyllä esteenä, ja sellaisesta on tehtävä parannus.Sana sanoo:JOKA SYNTINSÄ TUNNUSTAA JA HYLKÄÄ, SAA ARMON.
saako kaikki helluntaalaiset täman Pyhan Hengen lahjan uskoontultuaan?mielestäni uskoontulo on Pyhan Hengen lahja.olenko väärässä?
- http://www.sanajaylistys.or...
http://www.sanajaylistys.org/puheita/Palveleminen pastori Chris.sin kanssa.wmv
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245