Kuuliaisuuden koe

taivastiellä

Täälläkin ilmenneen epätietoisuuden vuoksi selvitetään lepopäiväasiaa. Jotkut jopa väittävät ettei mitään lepopäivää ole enää kristityille rasitteeksi pantukaan. Toiset taasen sanovat olevan sama minkä päivän pitää levossa. Yksi suuri ryhmä taas puolustaa sunnuntaita lepopäivänä.

Ihmetystä herättääkin se väittämä että lepo olisi rasitusta. Jokainen työssä käyvä tietää että lepo on tarpeen. Jos siis ruumis tarvitsee lepoa, eikö sitä tarvitse myös henkikin. Juuri siksi Jumala asetti viikottaisen lepopäivän jotta sekä ruumis että henki saa levätä Jeesuksen seurassa. Miksi sillä on merkitystä mikä päivä on Jumalan lepopäivä? Kysymys on helppo ja vastaus yksinkertainen.

Jumala koettelee meitä tahdommeko olla hänelle kuuliaisia tälläisessä meistä vähäpätöisessä asiassa. Ensimmäisen ihmisparin koetus saattaa tuntua meistä helpolta. Olisihan sitä nyt voinut olla ottamatta sen hedelmän. Mutta voimmeko me olla helpolla kuuliaisia näin yksinkertaisessakaan asiassa kuin lepopäivä? Ainakin vaikeaa se tuntuu olevan. Jumala on valinnut päivän jona hän odottaa meiltä kunnioitusta häntä kohtaan pitämällä sapatin pyhänä. Aivan kuin paratiisissa Jumala odotti että ihminen uskoo häntä eikä ota hedelmää. Kielletyn puun valitsi Jumala. Lepopäivän valitsi Jumala. Meidän tehtävämme on olla vain kuuliaisille hänen tahdolleen.

31

1037

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joka valikoi,,kiittäköön

      Pidä sapattisi! Ja kiitä Herraasi. Niinhän jokainen tekee hyvästä päivästään. Jokainen päivä on se oikea päivä, eikä yksikään ole vähäpätöinen. Onko sinulla jotain sitä vastaan jos ihminen iloitsee elämänsä jokaisesta päivästä?

      • taivastiellä

        Vastauksesi menee ohi asian, mutta kiitän kannanotostasi.

    • shy

      Ap.t.10:42. Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
      43. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
      44. Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.
      45. Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
      46. sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
      47. "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"
      48. Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

      Näin on annettu kehoitus opettaa.
      Mitä tekee teidän omat pyrkimyksenne Jeesuksen käskyn rinnalla?

    • Tuli mieleen, että välillä vapaapäivä osuu lauantaille ja se nyt on lepopäivänä yhtä hyvä kuin mikä muu päivä tahansa.

      Mutta heräisinkö sitten lauantaiaamuna ja alkaisin hääräämään ellensapatin puitteissa! En saa mennä kauppaan, en saa maksaa kahvilassa, en saa tehdä askareita, en saa ajatella enkä puhua Ellenin mielestä "turhia" ajatuksia, en saa, en saa, en saa.....
      Täytyy muistella maailman luomista, täytyy lukea Ellenin kirjoituksia, täytyy mennä ellenistiseen sapattikokoukseen, täytyy katsella luontoa, täytyy olla tarpeeksi tekopyhä ja maireasanainen, että täyttää "jumalan" koettelemisen, täytyy, täytyy, täytyy.......

      Hui, päätä alkoi melkein särkemään. Mitenkäs minä nyt tuollaiseen painajaiseen sekaannuin.

      • taivastiellä

        Uskova_1 ei ota vakavasti Jumalaa eikä kuuliaisuutta hänelle. Jokainen valitsee oman tiensä ja sinä näyt valinneen omasi.

      • Johannes

        Lepopäivä on kristityn ilon päivä, lepoa Herrassa!
        Jumala palvelee Sapattisin ja minä Häntä omalla puutteellisella tavallani 6 päivää viikosta. Kun tulin uskoon (Ellelin kirjat johdattivat minut Raamatun sanan tuntemiseen ja synnin tuntoon josta Kristus vapauttaa elämään Hänen yhteydessä) lepopäivä asia ei heti selvinyt, vasta noin vuoden päästä uskoon tulosta Pyhä-Henki avasi lisää Raamatun valoa sanastaan. Siitä olen saanut iloita Hänen armostaan yli 30 vuotta. Kiitos Herralle. Koetelkaa onko Sana totta! Rukoille Uskoa kokeiluun! Uskossa iloiten päivittäin. Jumalan Siunausta kaikille, jotka Hänet vastaan ottavat. Maran ata

      • Päivien suhteen
        Johannes kirjoitti:

        Valmistaudu jälleen sapatin vietto tapoihisi Juutalaisten tapaan tänäänkin perjantai iltana.
        Usein ja tottuneesti, niinkuin aikaisemmin ollaan "Johannes" nimimerkillä olevan nähty tekevän, on hän aloittanut iloitsemisen sapatin päivästään sillä, että alkaa helvetillä ja tuomioilla ahdistamaan kanssa ihmisiään.

        Objektiivinen katsonta >> Että on olemassa niinkin ilkeitä ihmisiä, joilta ei edes lähimmäisen rakkautta löydy sapatin päivänään.

      • en saa

        Jo omat sanasi: En saa! todistavat sinun ajatuksesi rasitteeksi itsellesi. Miksi et käännä sitä lausetta: Minun ei tarvitse!

      • uskova 7

        Tähän on hyvä jatkaa uskova 1 luetteloa hänen näkemyksensä mukaan mistä saab painajaisia.
        Ne ovat varmaan.
        ellensaa palvella muita jumalia, ellen saa tehdä omanäköisiä jumalankuvia, ellensaa käyttää jumalannimeä kuin haluan, ellensaa pyhittää sunnuntaita tahi mitäpäivää vaan, ellensaa isän ja äidinkunnioitusta kiertää, ellensaa ja ellensaa tappaa, vaikka sanoin ja mielipitein,
        ellensaa jne. ellensaa. Hei! Oliko ne ellenin sanoja. Niinhän sinä kerroit.... ellensaa...

      • Johannes
        Päivien suhteen kirjoitti:

        Valmistaudu jälleen sapatin vietto tapoihisi Juutalaisten tapaan tänäänkin perjantai iltana.
        Usein ja tottuneesti, niinkuin aikaisemmin ollaan "Johannes" nimimerkillä olevan nähty tekevän, on hän aloittanut iloitsemisen sapatin päivästään sillä, että alkaa helvetillä ja tuomioilla ahdistamaan kanssa ihmisiään.

        Objektiivinen katsonta >> Että on olemassa niinkin ilkeitä ihmisiä, joilta ei edes lähimmäisen rakkautta löydy sapatin päivänään.

        Mielipide: "Valmistaudu jälleen sapatin vietto tapoihisi Juutalaisten tapaan tänäänkin perjantai iltana."
        Vastaus: Ystävä hyvä, olet varmaakin raamattua lukennut, mutta unhottanut, että Sapatti sana esintyy ensimäisen kerran Raamatussa luomisen yhteydessä."Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt." 1Moos.2:3

        Mielipide:"Usein ja tottuneesti, niinkuin aikaisemmin ollaan "Johannes" nimimerkillä olevan nähty tekevän, on hän aloittanut iloitsemisen sapatin päivästään sillä, että alkaa helvetillä ja tuomioilla ahdistamaan kanssa ihmisiään."
        Vastaus: Minä iloitsen Jumalan Rakkaudesta,Jeesus Kristus on kuolut minun edestäni. AAMEN. Joh. 3:16

        Mielipide: "Objektiivinen katsonta >> Että on olemassa niinkin ilkeitä ihmisiä, joilta ei edes lähimmäisen rakkautta löydy sapatin päivänään.
        Vastaus: Ikävä kyllä näikin on.

        Jumalan siunausta Sinulle ja sapatin iloa Herrassa. Maran ata.

      • shy
        uskova 7 kirjoitti:

        Tähän on hyvä jatkaa uskova 1 luetteloa hänen näkemyksensä mukaan mistä saab painajaisia.
        Ne ovat varmaan.
        ellensaa palvella muita jumalia, ellen saa tehdä omanäköisiä jumalankuvia, ellensaa käyttää jumalannimeä kuin haluan, ellensaa pyhittää sunnuntaita tahi mitäpäivää vaan, ellensaa isän ja äidinkunnioitusta kiertää, ellensaa ja ellensaa tappaa, vaikka sanoin ja mielipitein,
        ellensaa jne. ellensaa. Hei! Oliko ne ellenin sanoja. Niinhän sinä kerroit.... ellensaa...

        Kun ei muuta pysty niin pitää alkaa saivartelemaan halpamaisesti.
        Mikä teitä vaivaa.
        Kukaan ei kiellä teitä viettämästä vapaapäiväänne miten tahdotte.
        Mutta muut eivät anna teidän asettaa itselleen mitään sääntöjä omasta lepopäivänvietostaan.
        Ettekä ole millään perustelleet olevanne oikeassa.
        Ei teidän siitä tarvitse muille olla nyreissään jos teiltä itseltä todisteet loppuvat.

      • Eskimo

        No voi sun painajaisias, aivan surettaa ja säälittää. Ettäkö ihminen olisi muka keksinyt sapatin, ja vielä väität sitä Ellenin keksinnöksi, kyllä on paksua pajunköyttä olennolta joka sanoo olevansa uskova ja vielä peräti "ykkönen" kun selittää tällaista soopaa.

        Kyllä se on Jumala joka loi ja siunasi viikon seitsemännen päivän lepopäiväksi ei kukaan muu. No, ymmärrän kyllä kun tiedän miten piru lukee Raamattua, silloin tajuaa että toki nyt Elleninkin kirjoituksia voi lukea samalla tavalla.

        Kuule kun sinä näet Raamatullisessa sapatinvietossa pelkkää negatiivisyyttä niin sinulle tiedoksi että Jeesus ei niin nähnyt. Hän näytti meille siitä elävän esimerkin elämällään, silloin meillä juuri on mahdollisuus nauttia siitä Jumalan lahjoittamasta vapaudesta ja paneutua kaikkiin rakkaimpiin asioihin, mutta sinä tunnut vääntävän kaiken kieroksi ja surkeudeksi. Ja kun viittasit tekopyhyyteen, niin mikä voi olla suurempaa tekopyhyyttä kuin pyhittää esimerkiksi sapatin sijaan sunnuntai tai joku muu päivä lepopäiväksi mikä sattuu mieleen juolahtamaan tai joku muu sen määrää. Juuri ne ja vain ne ovat täysin ihmistekoja ja ihmisviisautta täynnä eikä niissä pyrkimyksissä löydy hitusenkaan vertaa Raamatun tukea eikä arvovaltaa. Kun kirjoitit että sapattia viettävien täytyy tehdä sitä ja sitä eikä saa tehdä tätä eikä tuota niin missä kuule oikein uskot olevan vikaa, Jumalan sanassako vaiko ihmisen asenteissa? Ei liene vaikea arvata. Sinulla on kuusi kokonaista päivää aikaa toimitella kaikenlaisia asioita ja vain yhtenä päivänä Herra on halunnut vapauttaa sinut arjen kiireistä ja aherruksesta sekä tarjota sen sijaan sielullesi siunatun levon. Mutta sinä näet siinä kaikkea muuta. Kyllähän jokainen käsittää että on myös mahdollista tehdä mitä lystää, voi uskoa vaikka Joulupukkiin, tai johonkin muuhun ihmistekoon ja väittää sen olevan Raamatunmukaista niinkuin sinäkin teet ja vielä uskotella muillekin että niin on oikein. Siis meillä on valinnan vapaus eikä liene epäilystä etteikö sitä olisi käytetty. Mutta yhtä varmaa on että meillä on myös vastuu valinnoistamme sillä juuri ne muokkaavat käsityksiämme oikeasta ja väärästä.

      • kun noin
        Eskimo kirjoitti:

        ystävällisesti opastit.
        Harvoin joku paneutuu noin sydämellään toista auttamaan.
        Erityisen arvokasta oli Raamatun todisteet joita käytit asian valaisemisessa.
        Laitan ne muistiin etteivät pääse unohtumaan.

      • adv.tisti
        shy kirjoitti:

        Kun ei muuta pysty niin pitää alkaa saivartelemaan halpamaisesti.
        Mikä teitä vaivaa.
        Kukaan ei kiellä teitä viettämästä vapaapäiväänne miten tahdotte.
        Mutta muut eivät anna teidän asettaa itselleen mitään sääntöjä omasta lepopäivänvietostaan.
        Ettekä ole millään perustelleet olevanne oikeassa.
        Ei teidän siitä tarvitse muille olla nyreissään jos teiltä itseltä todisteet loppuvat.

        Eipä aina tiedä ketkä täällä kirjoittelee.
        Joskus lukiessani kirjoituksia "adventisti vastaista" mielipidettä niin jossain näen sen, että taitaa ns. ulkopuliset kirjoittelijat olla asialla, eli ei "perinteiset" ystävät.
        Näin voi olla puolin ja toisin kirjoittelijoita.
        Ts, haluavat haastaa, ja puhaltaa "hiillokseen".
        Kaikkea ei kannata ottaa vakavasti ja parempi jättää omaan arvoonsa.

      • Jos Ellen olisikin nähnyt näyn ympärileikkauksesta.

        Näyssä ympärileikkaus olisi loistanut kirkkaana. Nyt sitten ympärileikkaus olisi sinetti taivaaseen pääsyyn ja ellenistit veisivät ympärileikkauksen sanomaa kaikille kansoille.

        He kirjoittaisivat täällä yötä päivää ympärileikkauksesta ja kertoisivat kuinka ihanaa se on ja kuinka muut jäävät siitä paitsi. He pitäisivät ympärileikkaustutkiskeluja kirkossa ennen saarnaa. Heillä olisi ympärileikkauksen valo ja muut olisivat babylon. Muut olisivat laittomia ja he pitäisivät koko lain.

        He sanoisivat, että onhan se hyvä, että olet tullut uskoon, mutta tarvitset vielä ympärileikkauksen, jotta pääset taivaaseen.

        Tietysti ympärileikkaus eroaisi Raamatun ympärileikkauksesta ja se tehtäisiin myös naisille. Sen tekemisessä olisi valtavasti erilaisia määräyksiä, jotta se olisi oikea. Sitten sitä kuitenkin mainostettaisiin ihanana vapautena, josta ellenistit saavat nauttia, ei ollenkaan lain alla olemista. Joka vuosi vielä napsaistaisiin pieni lisäpala lihaa pois kultakin kuuliaisuuden merkkinä.

      • adv.tisti
        uskova_1 kirjoitti:

        Jos Ellen olisikin nähnyt näyn ympärileikkauksesta.

        Sanomaahan pelastuksesta Kristuksessa on julistus, tahi pitäisi olla. Mutta, mutta, jos tuosta sapatista aina kirjoitetaan, niin johtunee, että siitä halutaan keskustella tavalla tahi toisella. (Kieltämällä tahi muttamalla). Sinäkin varmasti puolestasi vastaisit jatkuvasti samaan kysymykseen jospa vaikka palstalla käytäsiin Jumalantahdon vastaista keskustelua (miten sen muotoisi, ettei linnaan laiteta niinkuin Ruottissa), sanotaan vaikka tämä avioliitto, perinteinen näköala. Jos siinä sellaista lipsumista kirjoituksissa tuodaan ja vieläpä uskovien kohdalta, niin kyllä se kolahtaisi vastaan. Uskoisin, että vastaisit aina teksteihin. Voisit viitata sinne paratiisiin. Eikös vain?

        Pelastus on yksin uskosta Jeesukseen ja Hänen armostaan, ja sitä pitää kuuluttaa kansalle.
        Sitten kun Jumalan Pyhä Henki avaa ihmisen ymmärryksen pelastuksen tarpeellisuudesta omalle kohdalleen, niin eiköhän ajassa uskovien yhteys tee kääntyneen matkalaisen elämää turvallisemmaksi maailman hyökkäyksiä kohtaan jos seurakuntalaisten sydämmessä on uskollisuus Jumalaa kohtaan, ja se näin rakentuu terveelliseksi suojaksi Raamatunsanan opetuksen kautta matkalaisen matkasauvaksi.
        Siinä saa sielunvihollisen eli rienaajalle sanoa, että kirjoitettu on.
        Uskollisuus tuo armossa vaeltavalle puhtaanpaa vaellusta. Kun Hengenmieli on ylhäällä, niin lihan mieli on alhaalla. Mutta jos seurakunnan turvamuurit rakentuu hieman löysäksi, niin siinä voi olla hengenmieli alhaalla ja lihanmieli pääsee ylemmä.
        Kilvoittelemaan ja palvelemaanhan tänne on tultu.

      • Aramiz
        uskova_1 kirjoitti:

        Jos Ellen olisikin nähnyt näyn ympärileikkauksesta.

        Näyssä ympärileikkaus olisi loistanut kirkkaana. Nyt sitten ympärileikkaus olisi sinetti taivaaseen pääsyyn ja ellenistit veisivät ympärileikkauksen sanomaa kaikille kansoille.

        He kirjoittaisivat täällä yötä päivää ympärileikkauksesta ja kertoisivat kuinka ihanaa se on ja kuinka muut jäävät siitä paitsi. He pitäisivät ympärileikkaustutkiskeluja kirkossa ennen saarnaa. Heillä olisi ympärileikkauksen valo ja muut olisivat babylon. Muut olisivat laittomia ja he pitäisivät koko lain.

        He sanoisivat, että onhan se hyvä, että olet tullut uskoon, mutta tarvitset vielä ympärileikkauksen, jotta pääset taivaaseen.

        Tietysti ympärileikkaus eroaisi Raamatun ympärileikkauksesta ja se tehtäisiin myös naisille. Sen tekemisessä olisi valtavasti erilaisia määräyksiä, jotta se olisi oikea. Sitten sitä kuitenkin mainostettaisiin ihanana vapautena, josta ellenistit saavat nauttia, ei ollenkaan lain alla olemista. Joka vuosi vielä napsaistaisiin pieni lisäpala lihaa pois kultakin kuuliaisuuden merkkinä.

        Esimerkiksi voisit mainita sen kohdan Raamatustasi, jossa Jeesus käskee opetuslasten
        alkamaan viettää Sunnuntaita Sapatin sijaan? Tätä vastaustahan me kaikki etsimme. Näet eihän Ellen ollut vielä syntynytkään, kun väittämäsi
        Ellenin Sapatti on tullu Kristikunnalle. Joten nyt sinulla on pienoinen haku Raamatustasi.
        Ei sitten muuta kuin vaan tuumasta toimeen!

      • itsesi
        Aramiz kirjoitti:

        Näin unen jossa Ellen näki näyn että....

      • sivusta seuraaja
        itsesi kirjoitti:

        Näin unen jossa Ellen näki näyn että....

        jatkuisiko se uni niin, että ykkönen ympärileikattiin, hänhän on niitä Elleniläisiä

      • James
        sivusta seuraaja kirjoitti:

        jatkuisiko se uni niin, että ykkönen ympärileikattiin, hänhän on niitä Elleniläisiä

        Ellenin ympärileikkaus käytäntö saisi osaakseen lisä erityispiirteitä SPA:ssa sapatin ohella. Kaikki nyt näkemään (vähintään hohtoiset unet ja näyt kelpaa, vavistukset ovat hyvä lisä) yht. otto --> SPA:n, USA:n Johto.

        Tietääkö kukaan onko Uskova_1 edes mies jota voi ympärileikata?

      • vaihtoehto
        uskova_1 kirjoitti:

        Jos Ellen olisikin nähnyt näyn ympärileikkauksesta.

        Näyssä ympärileikkaus olisi loistanut kirkkaana. Nyt sitten ympärileikkaus olisi sinetti taivaaseen pääsyyn ja ellenistit veisivät ympärileikkauksen sanomaa kaikille kansoille.

        He kirjoittaisivat täällä yötä päivää ympärileikkauksesta ja kertoisivat kuinka ihanaa se on ja kuinka muut jäävät siitä paitsi. He pitäisivät ympärileikkaustutkiskeluja kirkossa ennen saarnaa. Heillä olisi ympärileikkauksen valo ja muut olisivat babylon. Muut olisivat laittomia ja he pitäisivät koko lain.

        He sanoisivat, että onhan se hyvä, että olet tullut uskoon, mutta tarvitset vielä ympärileikkauksen, jotta pääset taivaaseen.

        Tietysti ympärileikkaus eroaisi Raamatun ympärileikkauksesta ja se tehtäisiin myös naisille. Sen tekemisessä olisi valtavasti erilaisia määräyksiä, jotta se olisi oikea. Sitten sitä kuitenkin mainostettaisiin ihanana vapautena, josta ellenistit saavat nauttia, ei ollenkaan lain alla olemista. Joka vuosi vielä napsaistaisiin pieni lisäpala lihaa pois kultakin kuuliaisuuden merkkinä.

        vaihtoehtoja:
        1. ellensapatti
        2. ellenympärileikkaus
        2. ellenmannankerääminen

        mannankeräyslaki ja siitä uusi ellenismi.

      • James kirjoitti:

        Ellenin ympärileikkaus käytäntö saisi osaakseen lisä erityispiirteitä SPA:ssa sapatin ohella. Kaikki nyt näkemään (vähintään hohtoiset unet ja näyt kelpaa, vavistukset ovat hyvä lisä) yht. otto --> SPA:n, USA:n Johto.

        Tietääkö kukaan onko Uskova_1 edes mies jota voi ympärileikata?

        Jos pahat henget olisikin näyttäneet Ellenille ympärileikkauskäskyn loistavan taivaassa eikä sapatin käskyn ja sitä nyt sitten Ellenin pahoilta hengiltä saamien ohjeiden mukaan noudatettaisiin, niin eiköhän kaikki noudattajat alkaisi olla melko sukupuolettomia joka vuotisten nipsausten jälkeen. Ei olisi enää miestä eikä naista.

        No, tämä on mielikuvitusleikkiä ja mieletöntä, mutta havainnollistaa ehkä sitä mielettömyyttä, mikä nyt on menossa Ellenin seuraajilla nykyisten vallalla olevien ellenististen mielikuvituskäskyjenkin kanssa.

      • tee parannus
        vaihtoehto kirjoitti:

        vaihtoehtoja:
        1. ellensapatti
        2. ellenympärileikkaus
        2. ellenmannankerääminen

        mannankeräyslaki ja siitä uusi ellenismi.

        Kun vielä on aikaa! Tulee vielä aika jolloin pilkka muuttuu itkuksi. Muista se totuus, että se jota pilkkaat Ellenin nimillä, niin niiden nimien takana on Jeesus jonka sinä uskot olevan luoja. Muista kun pilkkaat Elleniä, niin älä ota Jumalasi Pyhityksen kohteita pilkkasi välikappaleiksi. Sillä Ei Taivaan ja maan luoja ole mikään pilkan kohde. Sapatti on merkki Luojan ja ihmisen välisestä liitosta.

        Ympärileikkaus on Jumalan vanhan testamentin
        Ohje Aarahamille josta kehittyi aikoinaan Jumalan kansa. Muista jos Jumala karsi pois oikeat viinipuun okasat jotka eivät tehneet hedelmää luuletko sinä silloin selviäväsi, Jos
        jumala ei Säälinyt luonnollisia oksiakaan, niin
        tuleeko hän säälimään sinuakaan.

        Ellenin pilkan jumala vielä sietää, mutta lienee
        liian karkeaa pilaa tehdä Oikean Jumalan aikaan saannoksista. Pilkka on osoitettu kirjoituksessasi Jumalalle. Olet kai kirjoittanut pilkkasi kuningas Alkoholin vaikutuksen alaisena.

      • laintaulud
        uskova_1 kirjoitti:

        Jos Ellen olisikin nähnyt näyn ympärileikkauksesta.

        Näyssä ympärileikkaus olisi loistanut kirkkaana. Nyt sitten ympärileikkaus olisi sinetti taivaaseen pääsyyn ja ellenistit veisivät ympärileikkauksen sanomaa kaikille kansoille.

        He kirjoittaisivat täällä yötä päivää ympärileikkauksesta ja kertoisivat kuinka ihanaa se on ja kuinka muut jäävät siitä paitsi. He pitäisivät ympärileikkaustutkiskeluja kirkossa ennen saarnaa. Heillä olisi ympärileikkauksen valo ja muut olisivat babylon. Muut olisivat laittomia ja he pitäisivät koko lain.

        He sanoisivat, että onhan se hyvä, että olet tullut uskoon, mutta tarvitset vielä ympärileikkauksen, jotta pääset taivaaseen.

        Tietysti ympärileikkaus eroaisi Raamatun ympärileikkauksesta ja se tehtäisiin myös naisille. Sen tekemisessä olisi valtavasti erilaisia määräyksiä, jotta se olisi oikea. Sitten sitä kuitenkin mainostettaisiin ihanana vapautena, josta ellenistit saavat nauttia, ei ollenkaan lain alla olemista. Joka vuosi vielä napsaistaisiin pieni lisäpala lihaa pois kultakin kuuliaisuuden merkkinä.

        Jumala ei pelleile kanssamme, niin kuin sinä teet!

      • voi mitä pöyhkeilyä
        tee parannus kirjoitti:

        Kun vielä on aikaa! Tulee vielä aika jolloin pilkka muuttuu itkuksi. Muista se totuus, että se jota pilkkaat Ellenin nimillä, niin niiden nimien takana on Jeesus jonka sinä uskot olevan luoja. Muista kun pilkkaat Elleniä, niin älä ota Jumalasi Pyhityksen kohteita pilkkasi välikappaleiksi. Sillä Ei Taivaan ja maan luoja ole mikään pilkan kohde. Sapatti on merkki Luojan ja ihmisen välisestä liitosta.

        Ympärileikkaus on Jumalan vanhan testamentin
        Ohje Aarahamille josta kehittyi aikoinaan Jumalan kansa. Muista jos Jumala karsi pois oikeat viinipuun okasat jotka eivät tehneet hedelmää luuletko sinä silloin selviäväsi, Jos
        jumala ei Säälinyt luonnollisia oksiakaan, niin
        tuleeko hän säälimään sinuakaan.

        Ellenin pilkan jumala vielä sietää, mutta lienee
        liian karkeaa pilaa tehdä Oikean Jumalan aikaan saannoksista. Pilkka on osoitettu kirjoituksessasi Jumalalle. Olet kai kirjoittanut pilkkasi kuningas Alkoholin vaikutuksen alaisena.

        Mark.3:28. Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
        29. mutta joka pilkkaa Pyhää Henkeä, se ei saa ikinä anteeksi, vaan on vikapää iankaikkiseen syntiin."

        Matteuksen evankeliumi:
        12:32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

        Luukkaan evankeliumi:
        12:10 Ja jokaiselle, joka sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, annetaan anteeksi; mutta sille, joka Pyhää Henkeä pilkkaa, ei anteeksi anneta.

        Outoa loukkaantumista adventistien pyhimysten puolesta, tosiaankin.
        Ei ole mitään mittaa eikä määrää.
        Mikähän tulee seuraavaksi?

      • laintaulud kirjoitti:

        Jumala ei pelleile kanssamme, niin kuin sinä teet!

        Eipä niin. Senpä takia tämän pellen on varotettava teitä, kun vielä on aikaa, sillä Jumala ei todellakaan pelleile teidän kanssanne.

    • Ellen väittää:
      "I saw that the Sabbath commandment was NOT NAILED TO THE CROSS. If it was, the other nine commandments were; and we are at liberty to break them all, as well as to break the fourth. I saw that God had not changed the Sabbath, for He never changes." (Ellen White, Early Writings osa Experience and Views) Jotenkin näin: Minä näin, ettei sapattikäskyä oltu naulattu ristille. Jos se olisi, olisi myös 9 muuta käskyä; ja meillä olisi vapaus rikkoa ne kaikki, kuten neljäskin. Minä näin , että Jumala ei muuttanut sapattia, sillä Hän ei koskaan muuta.

      Raamattu kertoo aivan päinvastaista:
      "ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja NAULITSI RISTIIN." Kol 2:14

      Käskyjen ristiin naulaaminen ei tietenkään hyödytä mitenkään lain alaisia eli uskomattomia, vaan uskovia. Aivan kuten ristinkuolema ei hyödytä uskomattomia, vaan uskovia.

      Uskomattomien on täytettävä joka kohta laista helvetin uhalla.

      • lakidaulud

        Lukisit Raamattuasi tarkemmin, niin huomaat mitä siellä arkin sivulla oli. Säädökset jotka olivat kansaa vastaan säilytettiin arkin sivulla, kun taas Jumalan laki oli armoistuimen alla. Säädökset Jeesus pyyhki pois, mutta laki ja armo ovat pelastuksen välikappaleet eilen, tänään ja huomenna.

      • Tää On tos

        Etttei tulisi mitään sekaannusta siitä mitä Jeesus Naulasi kuollessaan ristille! Se oli
        Ikivanha Juutalainen Seremonialaki joka oli meitä vastaan.

        Kymmenen käskyn laki on läntisen maailman valtioiden perustuslaissakin ja tämä laki koko-elma pätee vielä meidänkin päivinämme. Tosin
        on kohtia jotka nyky sivistys on kumonnut, Kuten
        kunnioita vanhempiasi, että menestyisit ja kauvan eläisit. Lienee harvassa jotka kunnioittavat vanhempiaan.

        Älätee huorin on nykyään myös pois käskyjen listalta nykyisen muodin mukaan eletään avoliitossa.

        Tappaminen kyllä vielä Rangaistaan kun kiini saadaan. väärän todistuksen antaminen on muoti- ilmiö. Toisen omaisuuden varastaminen on sallittua niin kauvan kun ei vaan kiini joudu.

        Tässä oli vain muutama esimerkki näiden käskyjen nykymuodista. Lepopäivä käskyn on muutanut Kirkkolaitos joka sanoo olevansa valtansa puolesta Jumalan viransijainen. jolla on oikeus muuttaa jumalan lakeja kuten tämä laitos tahtoo.

        Joten, nyt meillä on käytössä lepopäivä jolla ei ole mitään Jumalallista valtuutta. On vain Jumalanpojan viran sijaisen valtuudet. Kuitenkin
        nämä valtuudet riittävät Kristillisen uskon
        takuuksi. Tähän ei tarvita mitään muuta kuin vahva usko siihen että Lain vaihtaja on Jumalan
        edustaja maanpäällä. Joten näin meillä on ihan
        oikealla lailla vahvistettu uusiliitto. Eikä kukaan purnaa tätä liittoa vastaan koska se soveltuu nykykäytäntöön. Oikea Jumala on hyllytetty. Tätähän ei nyky maailma enää tarvitse
        ja Jeesuskin on voitu panna ihmisten omien sääntöjen alle. Siis hänkin on vain keulakuva.
        tässä nykyuskonnon maailmassa.

      • intät turhaan
        Tää On tos kirjoitti:

        Galatalaiskirje:
        2:18 Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.
        2:21 En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.
        3:18 Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.

        Miksi Paavali kerta toisensa jälkeen puhuu lain puolustajia vastaan?
        Miksi Paavalilta ei löydy teille mitään puolustusta?
        Eikö hälytyskellot soi?

      • Aramiz
        intät turhaan kirjoitti:

        Sillä ei paavali puhunut mitään itseään vastaan.
        Eikä hän rikkonut mitään säädöstä, Vaan paavalin sanojen tulkintaa ei tajua jos ei ole syntynyt hengellisesti. Sillä Laki Ja jumalan Armotalous ovat yhdessä erittäin sopusuhtainen yhdistelmä.

        Nämä kaksi muodostavat Harmonian, niillä molemmilla on on oma tarkoituksensa. Koska asia on tämä ikivanha uskosta vanhurskauttaminen, tätä ei moni ole ymmärtänyt vielä tänäkään päivänä. Onpaljon ihmisiä jotka koettavat pelastua Hyvien tekojen kautta, Tämä on liikalismia.

        Sanoohan Paavali kuitenkin laki on pyhä ja käskysana hyvä. Enhän minä ilman lakia olisi tiennyt mitään synnistä. Laki herätti minut synnin tuntoon. Kuka pelastaakaan minut tästä kuoleman ruumiista. Siksi kukaan oikea Kristitty
        ei mitätöi jumalan armotaloutta, ekä Koulumestaria lakia joka johdattaa syntisen Jeesuksen luo.

        Kuska lain puolustajat koettivat pelastua omilla hyvillä töillään. Kuten on tunnettua Hyvät työtkin ovat jumalan asiaa. mutta ne eivät ole pelastuksen edellytys, Sillä älköön oikea kätesi tietäkö mitä vasen kätesi tekee oli eräs motto.

        Joten Paavali ei valehdellut lainkaan, vaan väärä tulkinta tekee hänestä valehtelian! :::

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      63
      4030
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      80
      3670
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      42
      3185
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2548
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      22
      2407
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      52
      2186
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2025
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1768
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1710
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1566
    Aihe