Täällä lapin laajoilla kairoilla kun olen ja asun, niin monet maailmalla vaikuttavat hengelliset virtaukset eivät paljon meitä täällä häiritse. On kuitenkin tullut tätä palstaa ja netissä muutenkin surffaillessa paljon epävarmuutta, että voiko nykyään enää luottaa juuri keneenkään Jumalan sanan saarnaajaan. Tuli mikä nimi tahansa esiin, niin pian on joku moittimassa harhaoppiseksi eksyttäjäksi.
Aikoinaan kuuntelin Niilo Yli-Vainiota eikä minulla ollut mitään ongelmaa siinä, mutta silloin ei ollut nettiä. Esa Suojala on käynyt kerran vierailulla seurakunnassani ja kaikki tuntui pitävän opetusta hyvänä, erityistä kritiikkiä en muista kuuluneen. Nyt kun luen tätä palstaa, niin Suojala on todettu harhaoppiseksi jota on syytä varoa.
Tämähän menee aivan mahdottomuuksiin. Toisaalta ymmärrän niinkin, että esim menestysteologinen Saarikalle, joka ajaa lapsesta ulos riivaajia ja karjuu menestystä ja terveyttä ym. niin on uskovia, jotka puolustaa sellaista menoa raamatulla tiettyihin paikkoihin vedoten. Itse en hyväksyisi ihan mitä tahansa näissä merkeissä ja siinä on esim "työmies" ja "Rea" oikeassa myös.
Tämä kaikki alkaa kyllä todella hämmentämään. mutta onneksi täällä raukoilla Lapin rajoilla ei tällaista menoa paljon ole.
Olen hämmentynyt!
12
568
Vastaukset
- Laurentius
On kummallista, että esimerkiksi meidän seurakunnassa kukaan ei näytä olevan tietoisia näistä harhaopeista ja eksyttäjistä. Täytyykö tästä vetää johtopäätös, että koko seurakuntamme on eksyksissä? Mietitäänpäs... seurakuntamme julistaa Jumalan sanaa, ja se on aina etusijalla. Tärkeimpänä pidetään Kristuksen sovitustyötä, jonka kautta kaikilla on mahdollisuus pelastukseen. Me laulamme hengellisen laulukirjan lauluja, sekä muita kappaleita tuoden Jumalalle ylistystä ja kiitosta. Koroitamme Kristusta, joka kirkastaa Jumalaa. Uskomme Pyhän Hengen suveriiniuteen, ja siihen, että Hän voi täyttää ihmisen olemuksen, ja vaikuttaa näin yliluonnollisella tavalla. Mielestäni tämä kuulostaa raittiilta, ja Jumalan sanan mukaiselta, vai?
No miksi sitten näistä eksyttäjistä ei kenelläkään ole tietoa? Pidetäänkö meitä pimennossa? Miksi nämä eksyttäjiksi julistajat ovat niin harvassa, vaikka Jumala lupaa sanassaan, että Hänen opetuslapsensa kyllä tuntevat Hänet, ja erottavat Hänet väärista opettajista ja eksyttäjistä. Nämä opetuslapset näyttävät olevan todella harvassa.
Nyt kun näitä eksyttäjiä on tuotu julki, ei heistä olla esitetty mitään Raamattuun perustuvia väitteitä. Kaikki ovat olleet ainakin minun silmissäni subjektiivisia kokemuksia ja mielipiteitä. Oma mielipide on sekoittunut Jumalan mielipiteeseen. Mielestäni kannattaisi olla tarkkana milloin julistaa Jumalan palvelijoita harhaoppisiksi ja eksyttäjiksi, sillä jokainen joutuu vastata teoistaan Jumalan edessä. Minä en ainakaan voi tuomita pelkän kokemuksen tai jonkun muun mielipiteen perusteella ketään. Siksi pyydän, jos tuomitsette jonkun eksyttäjäksi, esittäkää selkeitä ja Raamatun sanaan perustuvia väitteitä. Itsekin olette sitä mieltä, että vain sana pitää meidät oikealla tiellä. Eikös teidän omat mielipiteenne ja opetuksenne ole aivan yhtä "eksyttäviä" kuin muidenkin, ellette perustele sitä Jumalan sanalla? Perusteluita siis kiitos.- Laurentius
Olen nähnyt muutamia Raamatun lauseita. Voitaisiinko niitä listata tähän, jotta voisimme yhdessä tutkia niistä Jumalan tahdon? Mielestäni ympäripyöreä tulkinta on yhtä paha, kuin väite ilman mitään perusteluita. Minä ainakin tarvitsen jotain konkreettista, josta ilmenee Jumalan selkeä tahto kyseisessä asiassa. Tietenkin aina joudutaan tulkitsemaan, mutta juuri siksi olisikin tärkeää tutkiskella niitä yhdessä, Jumalan Hengen avulla. Samalla kun (te eksyttäjiksi julistajat pääasiassa) listaatte Raamatun lauseita, antakaa siitä oma tulkintanne, niin kuin sen itse ymmärrätte. Sitten voimme tutkia Hengen avulla, ovatko tulkintanne oikeita, vai omia järkeen perustuvia johtopäätöksiä ja mielipiteiden värittämiä väitöksiä.
- Työmies2
Laurentius kirjoitti:
Olen nähnyt muutamia Raamatun lauseita. Voitaisiinko niitä listata tähän, jotta voisimme yhdessä tutkia niistä Jumalan tahdon? Mielestäni ympäripyöreä tulkinta on yhtä paha, kuin väite ilman mitään perusteluita. Minä ainakin tarvitsen jotain konkreettista, josta ilmenee Jumalan selkeä tahto kyseisessä asiassa. Tietenkin aina joudutaan tulkitsemaan, mutta juuri siksi olisikin tärkeää tutkiskella niitä yhdessä, Jumalan Hengen avulla. Samalla kun (te eksyttäjiksi julistajat pääasiassa) listaatte Raamatun lauseita, antakaa siitä oma tulkintanne, niin kuin sen itse ymmärrätte. Sitten voimme tutkia Hengen avulla, ovatko tulkintanne oikeita, vai omia järkeen perustuvia johtopäätöksiä ja mielipiteiden värittämiä väitöksiä.
Oletko kuitenkin, Laurentius, kanssani samaa mieltä siitä, että jos lapsista ruvetaan ajamaan riivaajia ulos, tehdään siinä rikos ja että lapsia pitäisi tällaisilta puoskarointiyrityksiltä kaikin keinoin suojella? Tuollainen puoskarointi, jos mikä, on omiaan haittaamaan lapsen kehitystä ja aiheuttamaan jopa pysyviä pelkotiloja ja traumoja.
- Laurentius
Työmies2 kirjoitti:
Oletko kuitenkin, Laurentius, kanssani samaa mieltä siitä, että jos lapsista ruvetaan ajamaan riivaajia ulos, tehdään siinä rikos ja että lapsia pitäisi tällaisilta puoskarointiyrityksiltä kaikin keinoin suojella? Tuollainen puoskarointi, jos mikä, on omiaan haittaamaan lapsen kehitystä ja aiheuttamaan jopa pysyviä pelkotiloja ja traumoja.
Raamatun mukaan taivaspaikan ansaitakseen tulee olla lasten kaltainen. Taivaaseen ei synti eikä pimeys pääse, joten hienolla logiikallani pääsemme tulokseen, jonka mukaan lapset ovat synnittömiä. Siispä lapsissa ei voi olla riivaajia tai pahoja henkiä. Tämä on minun teologiani kyseisestä aiheesta.
Olen samaa mieltä kanssasi, että moinen suoranainen puoskarointi aiheuttaa varmasti lapselle syviä tramuoja. Lapselle tulee osoittaa ennen kaikkea rakkautta. Lakihenkinen ja tuomitseva (ts. uskonnollinen) ilmapiiri ei sovi lapsille, ja se haittaa tervettä identiteetin muodostamista, ja samalla häiritsee jumalkuvan kehittymistä. Tietenkin lapsi tarvitsee terveitä rajoja, joita ilman terve psyykkinen kehitys on mahdotonta. Ihan järkeenkäypää, eikö vain? - Työmies2
Laurentius kirjoitti:
Raamatun mukaan taivaspaikan ansaitakseen tulee olla lasten kaltainen. Taivaaseen ei synti eikä pimeys pääse, joten hienolla logiikallani pääsemme tulokseen, jonka mukaan lapset ovat synnittömiä. Siispä lapsissa ei voi olla riivaajia tai pahoja henkiä. Tämä on minun teologiani kyseisestä aiheesta.
Olen samaa mieltä kanssasi, että moinen suoranainen puoskarointi aiheuttaa varmasti lapselle syviä tramuoja. Lapselle tulee osoittaa ennen kaikkea rakkautta. Lakihenkinen ja tuomitseva (ts. uskonnollinen) ilmapiiri ei sovi lapsille, ja se haittaa tervettä identiteetin muodostamista, ja samalla häiritsee jumalkuvan kehittymistä. Tietenkin lapsi tarvitsee terveitä rajoja, joita ilman terve psyykkinen kehitys on mahdotonta. Ihan järkeenkäypää, eikö vain?Raamatullisen pohdinnan jätän sinulle. Pääasia on, että sinunkin mielestäsi lapsia tulee poppamiehiltä varjella. Jumal'kuvan kehittymisestä sen verran, että minkäänlaista jumal'kuvaa ei lapsi tarvitse. Niitä ehtii itse kukin, mikäli tarvetta tuntee, myöhemmälläkin iällä itselleen luoda.
- Laurentius
Työmies2 kirjoitti:
Raamatullisen pohdinnan jätän sinulle. Pääasia on, että sinunkin mielestäsi lapsia tulee poppamiehiltä varjella. Jumal'kuvan kehittymisestä sen verran, että minkäänlaista jumal'kuvaa ei lapsi tarvitse. Niitä ehtii itse kukin, mikäli tarvetta tuntee, myöhemmälläkin iällä itselleen luoda.
Mutta ihmiselle se on luonnollista. Kyllähän se Freudkin sen tiesi. Mikä muuten oli hänen perustelunsa sille, että näin tapahtuu? Miksi ihmiselle on hänen mielestään luonnollista muodostaa jo pienestä pitäen jumalkuva, joka kehittyy aikanaan, ja muuttuu vanhempien auktoriteetin katoamisen tai pienenemisen johdosta uskoksi johonkin yliluonnolliseen jumalaan? Satutko muistamaan? En jaksa kaivaa netistä, ei ole niin tärkeää tietoa tähän hätään.
Myös siinä olen samaa mieltä, että jumalkuva tulee tarpeelliseksi vasta myöhemmällä iällä, edellisessä viestissä mainitusta syystä. On selvää, ettei selkeä kuva Jumalasta edes ole mahdollinen lapsuudessa. - Työmies2
Laurentius kirjoitti:
Mutta ihmiselle se on luonnollista. Kyllähän se Freudkin sen tiesi. Mikä muuten oli hänen perustelunsa sille, että näin tapahtuu? Miksi ihmiselle on hänen mielestään luonnollista muodostaa jo pienestä pitäen jumalkuva, joka kehittyy aikanaan, ja muuttuu vanhempien auktoriteetin katoamisen tai pienenemisen johdosta uskoksi johonkin yliluonnolliseen jumalaan? Satutko muistamaan? En jaksa kaivaa netistä, ei ole niin tärkeää tietoa tähän hätään.
Myös siinä olen samaa mieltä, että jumalkuva tulee tarpeelliseksi vasta myöhemmällä iällä, edellisessä viestissä mainitusta syystä. On selvää, ettei selkeä kuva Jumalasta edes ole mahdollinen lapsuudessa."Psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud väitti, että uskonnot ovat harhakuvitelmia, ihmiskunnan vanhimpien, vahvimpien ja sitkeimpien toiveiden toteutumia kuvitelmien avulla. Uskonto on henkinen puolustusjärjestelmä uhkaavia luonnonvoimia kuten maanjäristyksiä, tulvia, myrskyjä, sairauksia ja väistämätöntä kuolemaa vastaan."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskontojen_alkuperä - Laurentius
Työmies2 kirjoitti:
"Psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud väitti, että uskonnot ovat harhakuvitelmia, ihmiskunnan vanhimpien, vahvimpien ja sitkeimpien toiveiden toteutumia kuvitelmien avulla. Uskonto on henkinen puolustusjärjestelmä uhkaavia luonnonvoimia kuten maanjäristyksiä, tulvia, myrskyjä, sairauksia ja väistämätöntä kuolemaa vastaan."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskontojen_alkuperäNäinhän se olikin. Olisi mielenkiintoista tietää, syntyykö lapselle jumalkuva, vaikkei kukaan hänelle siitä kertoisikaan. Onko uskonto sisäänrakennettu, vai saadaanko se aina perintönä vanhemmilta (kultuurievolutiivisesti)... Mielenkiintoisia asioita.
- terveiseni hänelle!!
Missä lukee Esasta negatiivista? Esa ei ole harha-oppinen.Olen itse saanut apua hänen kauttaan.Hän on vilpittömän suora ja pyhä!
Jos Esa luet tämän niin terveiseni sinulle!! t: Aila Lappeenrannasta- muistatko:) - tuttan
Tämä netti on kuin sellainen suuri sekamelska, tai epäjärjestyksessä oleva ensiapuasema. Pitäisi kieltää alle 20v uskossa olevilta kokonaan. Jos jossain haluaa saada oman Jumala-käsityksensä ja ensirakkautensa Jumalaa kohtaan sekaisin niin tervetuloa vaan tänne päivittäin.
Etelä-Suomen markkinat on täällä aina avoinna ja joka sorttia löytyy joka makuun. Tapellakin saa niin paljon kun sielu sietää. No onpahan sitten omassa seurakunnassaan tappelua rauhallisempi.
Suomen rauhaisilla metsäalueilla asuva oman Jumalansa hiljaisuudessa löytävä, teille tämä tahtoo olla vähän semmosta etelän menoa, eipä paljon anna ottaa vaan.
Siunauksia Hilla-maille!- Mukiinmenevä
Olen viettänyt hiljaisia hetkiä tunturissa katsellen silmänkantamattomia näköaloja. Lämpimänä syyskesänä olin poimimassa mustikoita en kyennyt kuulemaan mitään ihmisen aiheuttamaa ääntä. Vain tuulen huminaa ja hyttysten ininää. Kannolle istahtaessa maisemaa ihailemaan ajattelin sitten koko maapalloamme. Tuntui uskomattomalta, että jossakin päin maailmaa parhaillaankin on sodanmelske ja pauhu. On terroritekojen suunnittelijoita ja vaikka mitä sairasta menoa. Mutta vielä on minulla täällä tällainen autuus, että on täydellinen hiljaisuus ympärilläni. Siitä piti kiittää Jumalaa ja Hän tuntui olevan lähellä!
- Laurentius
On mahtavaa vain olla Jumalan läsnäolossa - täydellisessä hiljaisuudessa.
Kuitenkin itselleni tämä palstalla vierailu on ollut todella rakentavaa ja vahvistavaa. Usko joutuu välillä koetuksille, samoin omat mielipiteet ja aatteet. Täällä saa paljon ajateltavaa, ja maailmankuva avartuu paljon, kun saa keskustella ihmisten kanssa. En minäkään kyllä suosittelisi ihmisille, jotka ovat olleet vain vähän aikaa uskossa.
Siunausta sinulle Tuttan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330820Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764186Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972725Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331892Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901657- 861593
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751565Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591500Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721245