Olen alkanut tietoisesti välttämään EU:n sisällä tuotettuja maataloustuotteita, vastalauseena älyttömille maataloustuille ja siitä aiheutuvalle maailmankaupan epäoikeudenmukaisuudelle. Näiden tukien ja varsinkin niiden vientitukien takia EU:n sisämarkkinahinta on mm. sokerin kohdalla kuusi kertaa maailmanmarkkinahintaa korkeampi. Tämä ei ole kenenkään etu EU:n alueella! Kuitenkin kalliita maataloustuotteita subventoidaan vientituilla, jolloin EU kykenee myymään ylijäämänsä maailmanmarkkinoille polkuhintaan. Tämä rampauttaa vakavasti köyhien maiden kilpailukykyä.
Onko asiassa siis mitään järkeä? Tuemme siis EU-alueen maataloustuotantoa kaksinkertaisilla tuilla, jotka nielevät järkyttävän paljon eli noin 60% EU:n budjetista. Siinä summassa on mukana Suomenkin rahoja.
Ainoan poikkeuksen boikotissani teen, mikäli jonkin kasvin luonnollinen kasvuvyöhyke on siinä EU-maassa jossa kyseinen kasvi on tuotettu. Kotimaisia tomaatteja esimerkiksi en ole ostanut aikoihin, sen sijaan Espanjalaiset maistuvat.
Liha-asioissa ostan mieluiten Etelä-Amerikkalaista naudanlihaa.
Liittykää mukaan tämän valtavan epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi!
Vammaiset tarvitsevat tukea, maanviljelijät eivät ole vammaisia!
EU:n maataloustuotteet!
9
356
Vastaukset
- typerä
kommunistihomo
- Hande
Tietoinen millaisissa olosuhteissa noita espanialaisia tomaatteja viljellään.
Voi olla että alat boikotoimaan niitäkin :-) - espanjalaista
tomaatinviljelyä tueta? Vai vastustatko sittenkin vain suomalaista maanviljelyä?
- ohial
Ainoan poikkeuksen boikotissani teen, mikäli jonkin kasvin luonnollinen kasvuvyöhyke on siinä EU-maassa jossa kyseinen kasvi on tuotettu.
- luonnollinen
ohial kirjoitti:
Ainoan poikkeuksen boikotissani teen, mikäli jonkin kasvin luonnollinen kasvuvyöhyke on siinä EU-maassa jossa kyseinen kasvi on tuotettu.
kasvuvyöhyke!!!
- ohial
luonnollinen kirjoitti:
kasvuvyöhyke!!!
Kasvaa villinä, ei vaadi lannoitteita kasvuun.
- ainakin
ohial kirjoitti:
Kasvaa villinä, ei vaadi lannoitteita kasvuun.
suomalaisia vilja-, liha- ja maitotuotteita.
- ohial
ainakin kirjoitti:
suomalaisia vilja-, liha- ja maitotuotteita.
mutta en niin kauan kuin muualta saataisiin halvemmalla ja vähemmin resurssein tuotettuna. sitten voin harkita asiaa kunnes tuet poistetaan.
- ainakaan
huvita syödä ympärimyrkytettyjä tomaatteja, jotka ovat vielä käytännössä tuotettu orjatyövoimalla.
Suomalainen tomaatti ei maistu syövältlä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1345432Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313892No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452490Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv392067- 241833
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv251739- 411660
- 511621
- 301574
- 401536