TOSI HUOLESTUNUT ISÄSTÄ

AINOA LAPSI

Isäni on jo 85 vuotias, mutta elelee edelleen kotona yksin.Hänellä on ollut jo pitkään ainoastaan yksi munuainen joka toimii.Hänen hemoglobiininsa on laskenut jatkuvasti viimeisen vuoden aikana. Nyt oli enää 98 joten siitä seurauksena alkoi pyörryttämään niin, että hänet vietiin sairaalaan.Siellä hän oli ensiavun puolella 2 vuorokautta ja passittivat kotia, koska kuulemma osastolle ei mahtunut .Vanhus siis lähetettiin kotia vaikka hemoglobiini oli alle 100. Käskivät ainoastaan menemään terveyskeskukseen mittauttamaan muutaman päivän päästä hemoglobiiniarvoaan. Sanoivat että kyllä se veri nousee,koska makuulla se on aina alhaisempi. Hän kävi ja veri oli 104. Puolenvuoden aikana veri on laskenut 118:ta tuohon 104:ään, ja käväisi jo alle 100:nkin Onko tuolla yhdellä munuaisella jotain tekemistä tuon hemoglobiiniarvon kanssa? Hänen veljensä kuoli jo 75 vuotiaana veren heikkouteen ja munuaisten vajaatoimintaan käsittääkseni. Viimeisinä vuosinaan hänen veljensä kävi veren vaihdossa viikoittain. Isälläni on lisäksi sepelvaltimotauti.Onko näillä keskenään tekemistä toistensa kanssa? Olen todella huolestunut isästäni,koska hän yksinään asustaa edelleen kotonaan.Sen käsityksen olen saanut hänen puheistaan, että lääkärit eivät hänen hemoglobiiniarvojaan pysty millään pillereillä enää kohottamaan. Meneekö todennäköisesti tämäkin siihen, että verta joudutaan kohta hänellekkin pumppaamaan? Onko jollain jotain kokemusta tällaisesta?

10

7295

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kandi

      Kuulostaa munuaisen vajaatoiminnalta. Munuainen erittää erytropoietiinia eli EPO:a, jota elimistö tarvitsee punasolujen muodostukseen. Kun munuainen ei toimi kunnolla, epon tuotanto laskee ja niin myös punasolujen muodostus. Eli hemoglobiini laskee. On ihan "normaalia" että vanhemmiten munuaisten toiminta heikkenee jonkin verran, mutta jos toiminta menee pärjäämisen kannalta liian huonoksi, seuraava askel on dialyysi sekä epoa purkista hemoglobiiniarvon nostamiseksi. Verensiirtoja ei nykyisin juuri käytetä, koska epoa on saatavilla. Ennen ei ollut. Jos Hb pysyy yli sadan, sillä pärjää vielä.

      Sepelvaltimotauti saattaa liittyä asiaan sen verran että jos isälläsi on taipumusta verisuonten kalkkeutumiseen (sydämessä), niin verenkierto on voinut huonontua myös munuaisessa ja sitä kautta munuaisen toiminta on heikentynyt.

      Itse en enempää asiasta tiedä, eli kannattaa rupatella lääkärin kanssa.

      • AINOA LAPSI

        Kiitos vastauksesta.Kyllä sydän on reistaillut aikanaan monesti,mutta 5 vuotta sitten tehty pallonlaajennus sai sydänkohtaukset loppumaan.Elikkä sekin vielä liittyy asiaan ainakin ymmärsin niin.Kuitenkin jos nyt veri laskee laskemistaan ja käy jo alle 100;n, niin eikö se tee sitä jatkossakin.Tarkoitan, että tuskin se varmaan itsestään enää rupeaa nousemaan vai?
        Virtsan tekeminen on myös erittäin työlästä hänellä.Kestää varmaankin 15-20 minuuttia ennenkuin mitään saa tulemaan.Eikö se myös ole munuaisesta johtuvaa?
        Pysyykö ihminen hengissä vuosia epon avulla? Jotenkin olen alkanut ajattelemaan, että kauaa hän ei enää ole hengissä.Hän ei näitä juttuja puhu ääneen, koska ilmeisesti hän pelkää, että käy hänelle niinkuin veljellensä.Hän uskottelee itsellensäkin olevan ihan terve.Sairaalastakin laittoivat ulos, koska pysyi pystyssä ja antoi lääkärille kuvan voivansa hyvin Kuitenkin sama huimaus jatkui kotona, mutta ei ihan niin voimakkaana, että jalat olisi alta mennyt.Hän käy kaupassakin edelleen itse, vaikka kokomatkan huimaa ja pyörryttää.Hän on sanonut, että mihinkään vanhainkotiin häntä ei saa koskaan.Mitäpä tässä tyttärenä on tehtävissä, paitsi pelätä kokoajan.

      • Kandi
        AINOA LAPSI kirjoitti:

        Virtsavaiva tuskin johtuu munuaisesta, vaan ennemminkin eturauhasesta. Sehän suurenee kaikilla miehillä mitä enemmän ikää tulee ja aiheuttaa ongelmia, siis juuri tuota virtsaamisen aloitusvaikeutta, heikkoa suihkua jne. Se on ihan normaalia ikääntymistä, vaikkakin elämää haittaavaa. Siihenkin on kyllä lääkkeitä, mutta ne eivät auta, jos tilanne on edennyt tarpeeksi pitkälle.

        Millä tasolla verenpaine on? Myös matala verenpaine voi aiheuttaa huimausta.

        Kyllä, ihminen voi pysyä hengissä vuosia Epo:n avulla. Ja ihminen pärjää kyllä yllättävän alhaisen hemoglobiinin kanssa. Tietääkseni edes epo-hoidolla hemoglobiinia ei nosteta aivan normaalilukemiin, vaan arvo saattaa pysyä siinä sadan päällä ja potilas kuitenkin pärjää olosuhteisiin nähden hyvin.

        Isälläsi on ilmeisesti monia vakavia sairauksia, mutta on hän kyllä saavuttanut aika kunnioitettavan iän! Vaikka sairauksia on, niin muista kuitenkin, että isäsi on ikäisekseen harvinaisen hyvässä kunnossa, kun kykenee asumaan itsenäisesti ja hoitamaan asiansa. Valitettavasti terveyskään ei ole kuitenkaan ikuista eikä ole ihmepilleriä joka parantaisi kaikki vaivat. Toivotaan kuitenkin, että hänen tilanteensa paranisi tai ei ainakaan huononisi. :-/

      • AINOA LAPSI
        Kandi kirjoitti:

        Niin tuo verenpaine on välillä hirveän korkea. Siihen hän syö verenpaine lääkkeitä.Verenpaine tauti vissiin lisäksi.Välillä kuitenkin jättää verenpainelääkkeet syömättä, mutta jotain seuraa siitäkin, joten sitten onneksi jatkaa taas niiden syömistä.
        Tuosta virtsaamisesta vielä, kun häneltä otetaan kerran kuussa sellainen koe jossa vuorokauden kerätään virtsaa.
        Olen asian käsittänyt niin, että se liittyisi jotenkin niihin munuaisiin kuitenkin. Häneltä tulee vuorokauden aikana liian vähän virtsaa sen käsityksen olen saanut hänen puheistaan.Kieltäneet kaikkien kipulääkkeiden syönninkin.En tiedä kun on niin paljon vaivoja että en pysy perässä mikä mihinkin sitten liittyy.Kuitenkin yleiskuvan hän kaikille antaa, että on aivan terve.

        Munuaisten toimintaa siis seurataan ja hyvä niin. Käsitin aiemmasta, että ongelmana olisi vain hidas virtsan tulo... Munuaisten vajaatoiminta johtaa lopulta virtsamäärän vähenemiseen ja lopulta loppumiseen. Myös tulehduskipulääkkeet vaurioittavat munuaisia erityisesti, kun kyseessä on iäkäs ihminen.

    • omega3 öljyt on hyviä

      Kolesterolimäärän saa pienemmäksi syömällä päivittäin 1 rkl pellavansiemenrouhettatai 1tl -öljyä ja 1 rkl auringonkukansiemeniä esimerkiksi aamupuuroon sekoitettuna. Lisäksi suosittelen rasvaista kalaa, kuten lohi, muikku tai silakat kolme kertaa viikossa. Itse sain ihmeitä aikaan lohen ja pellavansiemenöljyn avulla. Ne laskee myös verenpainetta. Suola on merkittävin verenpainetta nostava tekijä, joten vähäsuolaiset leivät, juustot ja liharuoat parantaa tilannetta. t. nuori maallikko

    • nefropaatikko

      Tuossa edellä kandi jo kertoilikin tuosta EPO:sta.

      Itse olen pistellyt EPOa nyt muutaman vuoden. Siis nimenomaan pistänyt ruiskulla kerran viikossa. Minun tietojeni mukaan EPOa ei ole kuin injektiomuodossa.

      Munuaisten vajaatoiminnassa tuon erytropoietiini-hormoonin muodostuminen vähenee (muodostuu juuri munuaisissa) ja näinollen luuydin ei pysty uusia punasoluja muodostamaan. Ja todellakaan mitkään rautatabletit eivät auta, koska periaatteessa henkilön rautavarastot ovat ihan hyvät, veren punasolujen muodostuminen vaan on huonoa ilman riittävää EPO-määrää.

      Itselläni oli parisen vuotta Hb siinä 90-100 ja koko ajan kävin töissä ihan normaalisti. Ainoastaan väsymys oli melkoista. Lopulta Hb laski 84:ään ja silloin elämä oli yhtä nukkumista ja niinpä erikoislääkäri (joko nefrologi tai sisätautien erikoislääkäri, jos aikoo KELAn 100% korvauksenkin saada) sitten määräsikin tuon EPOn (sitä ei yleislääkäri edes saa määrätä). Ja tarkoitus ei todellakaan ole nostaa HB-arvoa huippuunsa, vaan tavoite on pitää Hb siinä 110 tai vähän yli arvoissa.

      Onko sinulla mielikuvaa millaisia arvoja isälläsi on muissa ns. "munuaiskokeissa", ainakin vuorokausivirtsasta määritellään proteiinien määrä (du-prot) ja vastaavasti verikokeesta katsotaan Krea ja sitten on vielä sellainen kreatiinin poistuma (Krea-cl). Noiden arvojen perusteella voisi arvioida hänen munuaisensa tilaa vähän paremmin.

      Kun puhut veren vaihdosta, tarkoitat varmaankin dialyysihoitoa (eli ennemminkin veren puhdistamista). Minun tuntemani dialyysissä kävijät käyvät siinä kolme kertaa viikossa, neljä tuntia kerrallaan.

      Ja jos isälläsi todellakin on munuaisten vajaatoimintaa, pitäisi myöskin kalium-arvoja ja fosforiarvoja seurata. Ja ravintoonkin pitäisi kiinnittää huomiota melkoisesti. Itselläni ainakin on proteiini-, kalium- ja fosfori-rajoituksia käytössä.

      • AINOA LAPSI

        Kiitos paljon tiedoista.Kyselin isältäni noista arvoista ja hän ei kyllä pystynyt sanomaan muuta arvoa kun tuon krean, joka hänen muistinsa mukaan kuulemma oli pitkälti päälle 200. Minulle tuo arvo ei sano mitään, kun en tiedä mitä sen pitäisi ollakkaan.
        Muista arvoista hänellä ei ollut aavistustakaan, koska lääkäri joka näitä kokeita ottaa, ei sano koskaan hänelle mitään tuloksia. Ainoastaan hän kuulee kun lääkäri puhuu nauhalle tiedot.Ei tietenkään isäni edes kysy niitä siltä lääkäriltä.
        Tuolla verenvaihdolla tarkoitin juuri tuota dialyysia ja nyt kun rupesin oikein muistelemaan, niin isäni veli kävi yhtä usein siinä kun sinäkin tuossa mainitsit jonkun käyneen.
        Onko tuo yli 200 oleva krean arvo yhtään suuntaa antavaa missä tilassa hänen ainoa munuaisensa on?

    • pieni kysymys

      hei
      oletkin saanut hyviä vastauksia monta.
      Minun vanhemmat on lähes samanikäisiä kuin isäsi. Asuvat kotona.
      Tuli mieleen,että tiedätkö isäsi ruokailevan hyvin ja riittävästi siellä kotona? Vai tuleeko hänelle kotipalvelusta ruokaa? Tai miten...

      En ole ihan varma omista vanhuksistani. Juovatko he riittävästi nestettä päivässä, mitenkä sen syömisen laita aina onkaan,syödäänkö siellä riittävän tuhdisti ja monipuolisesti. Yritän kyllä seurata.

      Jos isääsi huimaa kotona ja ulkona, hänellä pitäisi kyllä olla jotain apuvälineitä. Rollaattori. Kävelykeppi. Muistelen että rollaattori järjestyy terveyskeskuksen kautta, samoin katsovat kotona kynnykset että sen kanssa voi kulkeakin.

      tsemppiä

    • varma apu

      hei,
      sun kannattaa kysyä isälles turvaranneketta terveyskeskuksesta. sen pitäsi saada ilmaiseksi sellaiset jotka niitä todella tarvitsevat ja tuossa iässä ja yksin asuva saa varmasti, koska tiedän itse tapauksen, joka on samanlainen ja on saanut.

      sitä pidetään koko ajan ranteessa ja siinä on nappi josta voi painaa jos tarvitsee apua. jos ei vastaa esim. tarkistuspuheluihin ,lähtee joku katsomaan välittömästi onko jokin pielessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30820
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4186
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2725
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1892
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1657
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1593
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1565
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1500
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1245
    Aihe