Miten helevetissä ne laskee, että Suomeen tarvitaan vuosittain kymmeniä tuhansia tai jopa satoja tuhansia maahanmuuttajia paikkaamaan eläkkeelle siirtyviä suuria ikäluokkia? Tutkiskelin hieman Suomen väestön ikärakennetta, mitä esim. demarit ja EK:n Fagernäs eivät ilmeisesti ole tehneet.
Suurten ikäluokkien edustajia on noin 80 000 kussakin vuosiluokassa. Korkeimmillaan n. 88 000. Kaiken kaikkiaan on 6 vuosiluokkaa, joissa on yli 80 000 ihmistä.
Vastaavasti 20-30-vuotiaita työelämään siirtyviä on noin 65 000 kussakin vuosiluokassa. Joten voidaan laskea, että kun suuret ikäluokat alkavat jäämään eläkkeelle, joka vuosi työelämästä poistuu n. 80 000 henkilöä ja työelämään tulee 65 000 uutta henkilöä. Vuosittainen poistuma on täten 15 000 henkilöä.
Julkisuudessa on puhuttu, että Suomeen tarvittaisiin vuosittain 30 000 maahanmuuttajaa ja on myös väläytelty, että vuosikymmenen loppuun mennessä pitäisi haalia 900 000 maahanmuuttajaa.
Suomessa on yli 500 000 työnhakijaa, joista todella työttömiä on vähintään 350 000. Lisäksi on kymmeniä, jopa satoja tuhansia työttömyystilastoista "siivottuja" työkykyisiä ja -haluisia ihmisiä.
Jos 350 000 työttömästä työllistettäisiin vuosittain ne 15 000 henkilöä, jotka tarvitaan paikkaamaan eläkkeelle jääneet niin tätä voitaisiin jatkaa 23 vuotta ja vieläkin olisi työttömiä. Tässä vaiheessa kaikki suuret ikäluokat olisivat jo aikoja sitten jääneet eläkkeelle. Tämän yksinkertaisen laskutoimituksen perusteella ei ole mitään syytä haalia ensimmäistäkään siirtotyöläistä ulkomailta.
Työvoimapulaa ei ikinä tule.
Työvoimapula on VALHE
1
230
Vastaukset
- se on
Se rynnäköllä julkisuuteen tuotu luku 900.000 tuhatta oli harkittua shokkihoitoa ja samalla lähtölaukaus ja "lupa" lähteä värväämään halpaa työvoimaa suomeen.
Yritysten yletön pakko saada jokaiselle vuodelle aina parempaa tulosta vaatii tätä. Tie jossa väki enimmäkseen irtisanotaan yrityksistä on käyty loppuun, vähemmällä henkilöstöllä ei enää yritykset pyöri. Kaikki mikä on ulkoistettavissa ja kilpailutettavissa on jo suoritettu. Alihankintaa ei enää saa halvemmalla ja jotain on pakko maksaa duunareillekkin.
Ainoa mistä voidaan enää saada säästöä on työvoimakustannukset. Säästöä niissä saadaan kun jokainen työpaikka kilpailutetaan mahdollisimman suuren joukon kesken. Suuresta joukosta löytyy aina joku joka suostuu mihin hyvänsä palkan ja ehtojen suhteen.
En ihmettele, että yritykset vaativat ulkomaisen työvoiman massatuontia mutta sitä ihmettelen, että hallitus sdp.n johdolla ajaa samaa tavoitetta. Tai ihmettelisin ellen tuntisi sdp.n juonitteluja ja toimintatapoja.
Jos suomeen tuodaan vaikkapa 500.000 tuhatta ihmistä niin lähes sama määrä suomessa nyt olevia ja myöhemmin työelämään siirtymässä olevia jää vaille työtä tai sitten työtä vaille jää maahan tuotu. Sitten meillä on miljoona työtöntä ja laman tullessa 1,5-2 miljoonaa työtöntä.
Voisi äkkiseltään kuvitella, että on yritysten oma asia hankkia työvoimansa, hakea väkeä tehtaisiinsa ulkomailta jos eivät suomesta saa. Suomessa asiaa hoitaa valtio. Se on valmis tuomaan väkeä suomeen vaikka yksikään yritys ei esim. tällä hetkellä etsi kuin satunnaisesti yksittäisiä työntekijöitä.
Valtio ei vaadi yrityksiltä mitään takeita työpaikoista vaan on valmis tuomaan väkeä reserviin vaikka noita reserviläisiä on jo nytkin vähintään tuo 500.000 odottamassa h.hetkeä jolloin yritykset väkeä tarvitsevat. Toistaiseksi ei ole näköpiirissä pienintäkään halua eikä tarvetta työvoimaan, ei missään yrityksessä joitain rekryfirmoja lukuunottamatta jotka nekin etsivät väkeä vain omiin kortistoihinsa.
Miten meillä voi olla tälläiset ääliöt johtamassa maatamme, tuhoon, siltä näyttää vahvasti.
Vuodatuksen päätteeksi lyhyt toteamus asiasta: Jos tarve olisi todellinen niin siitä keskusteltaisiin kiihkeästi mediasta. Nyt aina välillä vain heitetään jotain eikä kukaan kysy eikä kyseenalaista mitään. Keskustelu asiasta on kielletty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475425Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612246Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181830Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171555
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301467Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5135881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171107Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771078Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se213963