Miljonäärinä on tylsää!

MiljonääriM

Miljonäärinä on tylsää!
Kirjoittanut: MiljonääriM 23.10.2005 klo 10.41
   
Eniten minua euromiljonäärinä harmittavat mm. seuraavat seikat:

En pysty syömään kuin pari kertaa päivässä.
En pysty juomaan yhtään enempää viinaa kuin köyhät ystäväni.
En pysty aktiinkaan kuin kerran pari päivässä.
Minulla ei ole välttämättä niin hauskaa kuin köyhillä, vaan aika usein tylsää.

Minulla ei ole mitään haaveita, sillä minulla on jo kaikki tarvittava materia mitä rahalla saa ja tarvitsen.
Jouluna minulla on erityisen tylsää, sillä pakettien avaaminen on tylsää ja tylsää on ollut lahjojen ostajillakin, sillä meille miljonäärille lahjojen ostaminen on varmaankin tosi tylsää ja turhauttavaa puuhaa.

Matkustaminenkin on tylsää, sillä maailmalla on tullut koluttua jo aivan riittämiin ja lentäminekin on perin tylsää.

Tylsää on myös havaita, miten minua kadehditaan aivan turhaan, vaikka sääli liiasta rahasta, jota ei pysty enää mielekkäästi käyttämään olisi lähempänä totuutta. Lahjoittaminenkin on tylsää, sillä ei koskaan tiedä mihin rahat joutuvat.

Tylsää on myös huomata olevansa kateellinen köyhälle, mutta onnelliselle tavikselle, jolla haaveita ja monenlaisia odotuksia tulevaisuudesta ja etenkin joulun lahjojen suhteen.

Älkää siis kadehtiko meitä liiasta rahasta, mutta turvallisuuden tunteesta voitte vapaasti kadehtia.

Kun loton pääpottikaan ei säväytä, niin kertokaa mikä auttaisi?

6

470

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taikis*

      vuodeksi kaikki rikkautesi unohduksiin, muuta syrjäiselle seudulle tölliin jossa ei ole mukavuuksia, ilman autojasi ja muuta maallista omaisuuttasi tietenkin. Varaa vain noin 300-500 euroa kuukautta kohden elämiseesi. Luulen että tylsyytesi katoaa ja saat turvautua mielikuvitukseesi ja kekseliäisyyteesi selviytyäksesi siitä vuodesta. :)

      Hyvää joulua Sinulle.

      • Todennäköisesti näin

        Kaverilta ei tosivalossa löytyisi pitkää kybääkään!


    • oli ratkaisu

      ongelmaasi, hylkää rahasi ja lähde seuraamaan. Voit tietysti valita kellokkaasi muistakin mahdollisista.

    • Marion.T

      Kyllä tää on ankeeta.

    • Kuulostaa tosi kurjalta olla miljonääri. Lopetan heti lottoamisen. Hirveä tilanne jos tulis täyspotti. Meenkin heti kurkkaamaan netistä miten on eilen käynyt.

    • merli¤

      alko ihan huippaseen lukiessa..:)

      Voisit kokeilla laittaa kaikki rahat semmoselle tilille,josta ei pysty muutamaan vuoteen nostamaan ja vaihtelua elämään tulisi myymällä omaisuuttasi tavaroiden muodossa voidaksesi hankkia ruokaa ja juomaa sekä pakollisiin sähkö-vesi ynnä muihin menoihin.
      Voihan se tietenkin olla että onnistut vaan rikastumaan tuollakin konstilla...:D mutta vaihtelua se ainakin olisi:)

      Taidatkin olla melkoinen HannuHanhi:D

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      87
      1873
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      18
      1176
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1155
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      80
      997
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      884
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      154
      879
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      56
      779
    8. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      774
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      57
      728
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe