Hautajaiskustannukset

*Minä

Osaako kukan kertoa paljonko pienimuotoisiin hautajaisiin menee rahaa?

19

20529

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta

      ei se ihan hirveästi ollut, joitakin satoja euroja. Hautaustoimistosta saa uurnankin ilmaiseksi lainaksi.

    • *Minä

      Entä tietääkö kukaan millaista avustusta voi sosiaalitoimistolta saada hautajaiskuluihin? Vaikuttavatko minun/aviomieheni tulot tähän?

      • omainen

        Hautaus avustusta voi anoa kyllä sossusta. Se että saako, voi vauhdella kunnasta toiseen aikalailla.
        Yleensä kuitenkin jos saa niin halvimman mukaan. Avustus on harkinnanvarainen ja voidaan periä takaisin mikäli vainajalta löytyy omaisuutta siis rahaa tai rahaksi muutettavaa omaisuutta. Nykyään ei kuitenkaan vähäisiä kalusteita katsota sellaisiksi joita kannattaa alkaa realisoimaan.
        Omakohtaista kokemusta tästä ei ole.

        Kannattaa selvittää oliko vainajalla henkivakuutusta.

        Hautajaisten järjestelyissä voi päästä pieninkin kustannuksin. Tietääkseni ei kukaan ole vielä suomessa jäänyt hautaamatta siksi ettei omaisilla tai vainajalla ole siihen rahaa.

        Hautauksen voi aivan hyvin kilpailuttaa, silloin huomaa kuinka paljon alalla on löysää hinnoittelua.

        Tinkiä voi monesta ja siitä huolimatta arvokkuus ei kärsi.
        Esim. vanajan pukeminen joihinkin sopiviin vainajan omiin vaatteisiin.

        Arkku voi olla kaunis vaikka ei ole kallis. Seurakunnilta saa lainaan arkkuliinoja arkun päälle.


        Arkkuhautaus vai tuhkaus - henkilökohtainen vainajan tahto tai omaisten päätös. Molemmat yhtä arvokkaita tapoja. Jos on jo hauta suvulla niin hyvä. Muussa tapauksessa kannattaa kysästä seuraukunnalta eri vaihtoehoja.
        Jos ennestään on hauta niin huomioida kannattaa että arkkuhautauksen kiven siirto on kallista yleensä. Uurnaan ei kiveä tarvise sirtää.
        Näppärä jos on niin uurnan voi tehdä itse.
        Uurnan kuljetuksen voi myös tehdä itse niin kuin tietysti arkunkin jos on arkkukuljetukseen sopiva auto.

        Kukkalaitteet jotka lasketaan haudalle tai kappelissa niin voidaan myös kysellä hintoja. Kukkavihko on kimppua aina kalliimpi.

        Muistotilaisuus joka yleensä pidetään voidaan myös kilpailuttaa. Itse leipomalla tai hankkimalla tarjottava esim. alan oppilaitoksista tulee edullisemmaksi.
        Seurakunnilta saa varata tiloja tähän tarkoitukseen. Seurakunnan jäenenä ollut vainaja saa tilan usein velloituksetta. Maksu ei ole iso jos joutuu jotain maksamaankin. Astiat kuuluu yleensä samaan sopimukseen. Vain liinat, kukat ja tarjottava tuodaan mukana ja joku kahvin keitoon yms. Seurakunnilta maksuavastaan voi tällaistakin apua saada.
        Vainajan tai jonkun lähiomaisenkin koti käy muistotilaisuus paikasta.
        Ohjelmaa musiikki tai puheita voi suunnitella sukulaisten ja ystävien joukosta kykyjen mukaan. Nämä ei yleensä maksa mitään.

        Olin itse mukana hiljan isojen hautajaisten järjestelyissä ja voin sanoa että hautajaiset ja muistotilaisuus olivat tinkimättömät kaiklta muilta osin paitsi kokonais lasku. Tämän mahdollisti vainajan sukulaisten talkootyö. Työt jaettiin kunkin osaamisalueen mukaisesti. Hautajaisten järjestely kävi myös osana surutyötä.

        Budjetin mkainen hyvä suunnittelu on paikallaan.


    • oli suurinpiirtein näin

      arkku 750 euroa
      hautapaikka oli sukuhaudassa ja kivi oli valmiina joten nimen kaiverrus 300 euroa (n. 15 euroa/merkki)

      kappeli oli ilmainen
      muistotilaisuus kotona joten sinne meni jonkin verran n-100 euroa vieraita oli n. 25

      kukkalaite arkuun sisälle ja arkun päälle sekä arkulle laskettavaksi n. 100 euroa

      sitten tuli tietenkin muut kustannukset hautajaisten jälkeen, perunkirjoitus n. 500 euroa

    • sissi

      Hautajaisiin menee n.2000-3000e Helsingissä.
      Tästä oli vastikään lehtijuttukin,ja meillä se osui tuohon haarukkaan.
      Tietenkin,mitä enemmän tekee itse,sen halvemmaksi tulee.
      Tuossa hinnassa kaikki kuljetukset(esim jos tuhkaus,siirrot sairaalasta,kappeliin,tuhkaukseen jne),kukat,lehti-ilmotus(Hesarissa kallista),pitopalvelu 25 hengelle seurakunnan tiloissa(tilavuokraa ei tullut koska kirkon jäsen),arkku(halvimmillaan n250e, uurnat halvimmillaan n100e),arkkuliina,vainajan asu,vainajan pukeminen(sekin laskutetaan...),hautakivikaiverrus.jne

    • isosisko

      Pikku veljeni uupui elämäänsä keväällä ja nukkui pois. Hautajaiset jäivät minun järjestettäviksi, kulut olivat tälläiset (veljellä vain velkaa)

      Sossusta: Apua saatiin uurnaan, arkkuun ja kukkiin 18€, sekä hautapaikkaan, joka maksoi n. 120€ (muistaakseni)

      Sossun arkku ja uurna olivat kunnon lautakasoja, mutta tyydyimme siihen arkkuun, koska veljeni poltettiin sen kanssa, joten sillä ei ollut väliä. Uurnan halusin vaihtaa (sossun uurna maksoi jotain 8€) ja uurnan vaihdossa hyvitettiin se sossun uurnan hinta. Nätti ja toisiklsi halvin uurna oli n. 100€ äiti halusi hienomman kukkalaitteen, joten valittiin 120€:n kukka, josta vähennettiin sossun avustus ja otettiin viellä havutus haudalle. Yhteensä oli n. 250€ jonka maksoi äitini.

      Kuolinilmoitus lehteen maksoi 650€ ja makselinkin sitä osissa muutamia kuukausia. En tiedä miksi, mutta itselleni oli äärettömän tärkeää, että koko maailma saa tietää jotta olin menettänyt jotain kallisarvoista (tyhmää, tiedän, koska ei veljeni sitä ollut näkemässä).

      Porvoosta löysimme todella ihanan ja edullisen hautakivenmyyjän ja hautakivi oli oikeasti älyttömän edullinen, verratessa muihin. Maksoi 815€ ja siihen hintaan sisältyi rukoileva pronssinen enkeli. Elis aimme juurikin sellaisen hautakiven kuin halusimme.

      Hautajaistilaisuuteen leivoimme itse. Minä tein voileipäkakut ja isä hankki tutun kautta kakut. Seurakunnan tila maksoi jotain 20€ (pöytäliinat ja kahvit). Hautajaiskukat itselläni maksoivat n.20€ ja sain niitä kukkia joita halusin.

      Yhä viellä mietin, miten me saimmekin raavittua niin paljon rahaa kasaan yhtä'äkkiä, kun veljeni eläessä meillä ei ollut koskaan kenelläkään rahaa...mukamas, eikä ole vielläkään.

      Turhin menoerä oli meillä ilmanmuuta tuo kuolinilmoitus lehteen, mutta kun oli pakko saada juurikin se runo, joka kuvasti mielestäni veljeäni ja hänen elämäänsä sekä lohtua meille läheisille.

      Meidän hautajaiset olivat pienimuotoiset ja itse "juhlaan" meni n. 100€, koska kakuista tuli joku nimellinen summa ja voileipäkakkujen aineet maksoivat.

      • kirjoitit

        Ja asiallisesti, vaikeasta aiheesta. Voimia sulle!


    • Keväthautajaiset

      Kun noista hautajaiskuluista on aina ihmettelyä, niin tässä nyt vuoden 2009 kustannustason päivitys, kun jouduin hautaamaan poikani: valitsimme valkoisen pellavakankaisen arkun, 701 euroa. Halvin olisi ollut joku pahvisekoitepäällysteinen 280 euroa ja se oli kyllä myös nätti, vaikka materiaali kuulostaa oudolta. Uurna oli keramiikkaa ja maksoi n. 200 euroa (saattoi olla vähän enemmänkin). Halvin oli 90 euron paikkeilla ja kömpelö puinen. Arkkupaita ja sukat maksoivat n. 100 euroa, kukkakimppu 60 euroa (yksi iso äidiltä ja yksi pieni siskolta, 40 20), arkkukoriste 100 euroa, lisäksi oli vielä kukkavihko toiselta perhekunnalta 110 euroa. Lehti-ilmoitus oli pienehkö ja laitettiin lauantain Hesariin, siihen meni 358 euroa. Muistotilaisuus pidettiin 50 hengelle, tila oli ilmainen, samoin esiintyjä, tarjoomukset maksoivat 20 euroa per henkilö eli 1.000 euroa. Siihen sisältyi kaikki astiat, pöytäliinat, tarjoilija, pöytäkoristeet, syömiset (suolaista ja makeaa, kahvitilaisuus kuitenkin). Kuljetuksiin meni paljon rahaa, koska poikaani kuljetettiin moneen kertaan: oikeuslääketieteellisestä välisäilytykseen, sieltä siunaustilaisuuteen ja sieltä krematorioon ja niistä kertyi melkein 300 euroa. Kuljetuksen krematoriosta hautausmaalle hoiti seurakunta ja kuului peruspalveluun. Asioiden hoidosta hautaustoimisto veloitti 60 euroa, mikä ei minusta ollut paljon. Yhteensä hautaustoimiston lasku, joka piti kaikki yllämainitut erät sisällään oli 3.061 euroa. Hautapaikka 25 vuodeksi perushaudanhoidolla, uurnapaikan valmistelu (siitäkin veloitettiin) ja väliaikainen puuristi oli 780 euroa. Se tuntui aika miehekkäältä laskulta. Jos mitään haudanhoitoa ei olisi ollut, niin lasku olisi ollut 519 euroa vähemmän. Hinta on sama, kuuluu kirkkoon tai ei.

    • sisko ja sen veli

      Moni ei ehkä tiedä, että vainjan voi myös pukea itse eikä hautaustoimiston arkkuvaatteet ole tarpeelliset.
      Kustannuksia siis voi laskea myös sillä, että pukee itse vainajalle esim. hänen lempivaatteensa, tai yöpuvun tms.
      Isovanhempanisaivat aikanaan päälleen sistit pyjamat ja sukat ja nyt veljeni lähti suosikkivaatteissaan viimeiselle matkalle. Turhaa maksaa hautaustoimistolle persoonattomista arkkuvaatteista ja pukemisesta. Meille ainakin jäi hyvä mieli kun saimme itse laittaa läheisemme omiin vaatteisiinsa. Asia on tietysti eri, jos vainaja on esim. kuollut onnettomuuden ym. seurauksena ja näin ollen ehkä mahdotonkin pukea.
      Muistotilaisuudet ovat olleet jokaisen toivomuksesta kotona lähiomaisten kesken ja itse leivottu tarjottavat.

      • viimeinen tahto

        ei ole tuhkausta niin tuntuisi mukavammalta, että laittaa yöpuvun/yöpaidan vainajalle kuin jonkin keinokuituisen jäykän juhlapuvun. Ainakin toivon, että itselleni laitettaisiin yöpaita mieluummin kuin juhlavaate. Tahtoni on, että minut tuhkataan aikanaan ja sen olen yhdelle tyttärelle kertonut. Myös hän haluaa itselleen tuhkauksen sitten kun on sen aika.

        Kuolemasta on hyvä puhua eläissään ja kertoa toiveensa suvulle. Ei tuntunut ollenkaan ahdistavalta puhua kun tytär 18v otti itse asian puheeksi ja kysyi minun toivetta ja kertoi omansa.
        Ja elämä voi päättyä yllättäen. Kuulin juuri naapurilta kahden hänelle tutun ihmisen kuolleen yht äkkiä. Ikää toisella alle 60v toinen 65v. Vanhemmalla ei ollut mitään lääkitystä edes, eikä todettuja sairauksia. Oli liukunut kotonaan sohvalta lattialle ja siihen jäänyt.


    • Olavivaan57

      Kopioin suoraan toisessa ketjussa olleesta vastauksesta.

      Hautasin sukulaiseni ja kuluja seuraavalaisesti.
      Arkku vaatetus 850
      Uurna 260
      Siirrot pukeminen 300
      Kukkakoriste arkkuun kukkalaite siunakseen 360
      Lehti ilmoitus 260 1:n palstan pikkuilmoitus.
      Seurakunta laskutti tuhkauksesta, muistotilaisuuspaikasta ja haudan kaivamisesta 140
      Pitopalvelu 40:lle 800
      Rahaa meni siis 2970, eikä tuossa ole vielä kiveä, se tulee eteen ehkä kesällä.
      Hautapaikka oli valmiiksi, sukuhauta, joten siitä ei kuluja.
      Perunkirjoiuksen teki tuttava ilmaiseksi.
      Tuolla sai nätin kangas-arkun ja perushautajaiset, ei siis mitään "komiaa"

      Voihan noita menoja tietenkin muokata. Esim muistotilaisuushan voi olla vaikka kotona ja kai suvusta löytyy joku, joka osaa leipoa.

      • Laurianne

        Pienimuotoiset vai halvat - ne ei välttämättä ole sama asia.
        Olen ollut hautajaisissa jossa oli vainajan ja papin lisäksi viisi henkilöä, silti panostimme arkkuun ja kukkiin ja mentiin syömään oikein hyvin hautauksen jälkeen.
        Halvoissa hautajaisissa ei taas ole välttämättä kyse saattoväen määrästä - sosiaalitoimiston arkun voi ottaa, jos kehtaa, ja tehdä itse kahvitarjoilut.
        Uskon että paikkakunnasta ja toiveista riippuen hautauksen saa halvimmillaan reilusti alle 1000 eurolla, jos laskee että ns pakollisia kuluja on vain arkku, kuljetus ym toimenpiteet sekä tuhkaus tai hautapaikka.
        Kappelivuokrat, lehti-ilmoitukset ym ei millään muotoa ole pakollisia.
        Ihmettelen välillä sitä kun ajatellaan että arkku voi olla vaikka pahvia kun se vaan poltetaan - arkku on kuitenkin sen vainajan viimeinen leposija joka näkyy saattoväelle -- ja sitten kuolinilmoitukseen Hesarissa tuhlataan satoja euroja....
        niin oliko ne hautajaiset sitttenkään sille vainajalle ja lähiomaisille vai lehdenlukijoille?
        Miettikää kumpaan haluatte mieluummin panostaa. Muistakaa myös että tuhkaus ei välttämättä ole halvempi tapa haudata - tämä on ihan paikkakuntakohtaista. Monella paikkakunnalla olen joutunut hautajaisia järjestämään ja tuhkausmaksu on vaihdellut 0-350 euron välillä, samoin hautapaikka voi jossain olla jopa ilmainen, silloin arkkuhautaus on halvempi kun tuhkauksesa tulee yleensä myös lisä kuljetuksia


    • 987654321mau

      Perinteinen mutta edullinen kuolinilmoitus voidaan julkaista www.kuolinilmoitukset.fi sivustolla. Säästöä kustannuksista voi syntyä aika paljon.

    • Hautajaiset

      Olenko velvollinen osallistumaan vanhempieni hautajaiskustannuksiin,vaikka en ole ollut heidän kanssaan missään tekemisissä yli 40 vuoteen.Olen elättänyt sekä kouluttanut itseni siitä saakka enkä ole saanut heiltä minkäänlaista tukea koskaan.
      Voiko joku vastata?

      • näin_on_näreet

        Eikös vanhemmat ole kuitenkin SINUN vanhemmat? Syntynyt heistä, kasvatettu heidän toimestaan. Se, miksi et pitänyt yhteyttä on sinun asiasi, mutta erittäin valitettavaa kuulla. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että vanhemmat on aina vanhemmat olivatpa nämä millaisia tahansa. Moraalisesti sanoisin, että KYLLÄ sinun täytyy osallistua hautajaiskustannuksiin ja mieluusti hautajaisiinkin. Harmi, ettet ole ajoissa tajunnut vanhempien tärkeyttä. Oma käytöksesikin on varmasti ollut heille kova paikka. En minäkään antaisi mitään jos lapseni eivät pitäisi mitään yhteyttä.


    • Anonyymi

      Haluan omalle itselleni halvat hautajaiset johon kuuluu halvin arkku ja uurna
      Siis halvat hautajaiset omalle itselle.

    • Anonyymi

      En ano mitään sossulta maksan halvan arkun ja uurnan eläissäni.

    • Anonyymi

      Paljon säästyy, kun muistotilaisuutta ei pidetä tarjoiluineen. Lähimmät omaiset voivat juoda kahvit jokun kotona, kaupasta vähän pitkoa. Kukat eivät ole ollenkaan välttämättömiä. Lehti-ilmoitus on turha, kaikki sitä eivät haluakaan.

    • Anonyymi

      Seurakunta osaa ja niillä on hinnasto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      310
      7221
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2126
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1817
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1337
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      8
      1203
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1136
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1071
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1009
    Aihe