Oliko Nyrvistö mukana veropetoksissa?

Kolikkokupla puhkesi

Talouselämän ihmelapsena pidetyn 20-vuotiaan Eetu Hyppösen konkurssifirman kupla puhkesi rajusti ja vauhdilla.

Kolikkoja kaupanneen Ucce-yhtiön (United Coin Collectors of Europe) piti 30-kertaistaa liikevaihtonsa ja laajeta ympäri Eurooppaa.

Todellisuudessa yhtiö teki koko kahden ja puolen vuoden elinkaarensa ajan tappiota kiihtyvällä vauhdilla.

Julkisuudessa on tähän asti puhuttu vain 50 000 euron verorästeistä.

Tosiasiassa yhtiön velat ovat lähes 1,5 miljoonaa euroa. Verottajan mukaan pelkästään verovelat ovat syksyn mittaan nousseet lähes 390 000 euroon.

Yhtiö ei ole tänä vuonna tehnyt lainkaan alv-ilmoituksia, eikä helmikuun jälkeen enää työnantajan valvontailmoituksiakaan.

Nyt myös talousrikostutkijat ovat kiinnostuneet yhtiöstä. Rikospoliisista kerrottiin IS:lle, että yhtiön asioita selvitellään jo.

Poliisille tehdyn tutkintapyynnön taustalla on eräs yksityinen sijoittaja, joka on rahoittanut Hyppösen yhtiötä.

Mm. Sauli Niinistölle kampanjakolikoita toimittanut Ucce asetettiin konkurssiin torstaina Helsingin käräjäoikeudessa.
1163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tunnustakaa heti! Käytittekö Pohjantähtiopistoa veroparatiisina??

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Pentti Hirvonen kirjoitti:

Kolikkokupla puhkesi

Talouselämän ihmelapsena pidetyn 20-vuotiaan Eetu Hyppösen konkurssifirman kupla puhkesi rajusti ja vauhdilla.

Kolikkoja kaupanneen Ucce-yhtiön (United Coin Collectors of Europe) piti 30-kertaistaa liikevaihtonsa ja laajeta ympäri Eurooppaa.

Todellisuudessa yhtiö teki koko kahden ja puolen vuoden elinkaarensa ajan tappiota kiihtyvällä vauhdilla.

Julkisuudessa on tähän asti puhuttu vain 50 000 euron verorästeistä.

Tosiasiassa yhtiön velat ovat lähes 1,5 miljoonaa euroa. Verottajan mukaan pelkästään verovelat ovat syksyn mittaan nousseet lähes 390 000 euroon.

Yhtiö ei ole tänä vuonna tehnyt lainkaan alv-ilmoituksia, eikä helmikuun jälkeen enää työnantajan valvontailmoituksiakaan.

Nyt myös talousrikostutkijat ovat kiinnostuneet yhtiöstä. Rikospoliisista kerrottiin IS:lle, että yhtiön asioita selvitellään jo.

Poliisille tehdyn tutkintapyynnön taustalla on eräs yksityinen sijoittaja, joka on rahoittanut Hyppösen yhtiötä.

Mm. Sauli Niinistölle kampanjakolikoita toimittanut Ucce asetettiin konkurssiin torstaina Helsingin käräjäoikeudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu