vielä kaatamisesta

JEESUS NOSTAA

ON ESITETTY TÄÄLLÄ ETTÄ KYSEINEN RAAMATUN KOHTA ON NIIN SANOTTUA,, KAATAMISTA,, MONIKOHAN ON LUKENUT KOKONAISUUDESSAAN MINKÄ TAKIA TÄSSÄ KAADUTAAN JA VIELÄ MITÄ NÄHDÄÄN.

MONIKO KAADETTU ON NÄHNYT VASTAVAA.

Johannes näkee Kristuksen

9 Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta.
10 Herran päivänä Henki valtasi minut, ja minä kuulin takaani kovan äänen, kuin olisi torveen puhallettu. [Ap. t. 10:10 | 2. Moos. 19:19]
11 Ääni sanoi: "Kirjoita, mitä näet, ja lähetä kirja seitsemälle seurakunnalle: Efesokseen, Smyrnaan, Pergamoniin, Tyatiraan, Sardekseen, Filadelfiaan ja Laodikeaan."
12 Käännyin nähdäkseni, mikä ääni minulle puhui, ja kun käännyin, näin seitsemän kultajalkaista lamppua
13 ja lamppujen keskellä hahmon, joka oli ihmisen kaltainen. Hänellä oli yllään pitkä viitta ja rinnan ympärillä kultainen vyö. [Dan. 7:13 | 2. Moos. 39:5]
14 Hänen päänsä ja hiuksensa hohtivat valkoisina kuin valkoinen villa, kuin lumi, ja hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit. [Dan. 7:9 | Dan. 10:6]
15 Hänen jalkansa välkehtivät kuin sulatusuunissa hehkuva pronssi, ja hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu. [Dan. 10:6]
16 Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, hänen suustaan pisti esiin kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat kuin loistava keskipäivän aurinko. [Jes. 49:2; Hepr. 4:12 | Matt. 17:2]
17 Hänet nähdessäni minä vaivuin hänen jalkoihinsa kuin kuollut. Mutta hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi: "Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, [Dan. 10:17]
18 iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. [Room. 6:9; Hepr. 7:25 | Job 12:14; Jes. 22:22]
19 Kirjoita siis, mitä näet: se, mikä on nyt, ja se, mikä on myöhemmin tapahtuva.
20 Sinä näit seitsemän tähteä oikeassa kädessäni ja seitsemän kultajalkaista lamppua, ja niiden salaisuus on tämä: seitsemän tähteä ovat seitsemän seurakunnan enkelit, ja seitsemän lamppua ovat ne seitsemän seurakuntaa.

MONIKO JOKA KAATUU PUMPULIIN JA KOKEE JOTAKIN IHANAA ,VOIKO NÄITÄ VERRATA MITENKÄÄN?

TÄSSÄHÄN OLLAAN KAUHUISSAN JUMALAN EDESSÄ HÄNEN PUHTAUTENSA JA SYNNITTÖMYYTESÄ ON NIIN VALTAVA MEILLE SYNTISILLE IHMISILLE ,EI NÄMÄ ASIAT VOI MILLÄN LAILLA OLLA YHTEYDESSÄ TOISINSA,ESIMERKSI TÄMÄ VIDEO JOTA MASSAPOSTITETAAN NYT SEHÄN ON JUMALAN RIENAUSTA,, MISSÄ KOHTAA VIDEOSSA RUKOILLAAN JUMALAN TAHTOA TAPAHTUVAKSI, EI MISSÄÄN!!.

4

237

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .........

      ......

    • XTale

      Kun minä kaaduin näin näyn jonka olen jo täällä kertonut pariin otteeseen. Se oli täyttä totta mitä näin ja Jumalaan en voinut silmiäni nostaa...maahan oli katottava.
      Uskokoon ken tahtoo!
      Tämä on tapahtunut vain kerran ja se oli valtavaa!

      • Arvovalta Jumalalta

        Uskoon tulon jälkeen kävin isoissa n. 100 rukouskokouksissa maalaistalossa maaseudulla ja siellä jouduttiin voiman alle jo 1975 etiäpäin. Muistan illan, kun kaikki vajosivat lattialle yhteisen rukouksen ja ylistyksen aikana. Siellä oli ensin hengellisä lauluja, saarna ja lopuksi vapaata rukousta sekä siunausta. Tuli profetioita, kehoitusta, esirukousta, kellä sana jne. Lisäksi koko illan oli kahvitarjoilu ja meininki oli rentoa.

        Yhtenä iltana sitten minua siunattiin ja täytyin Pyhällä Hengellä, muistan, kun en sen jälkeen pystynyt puhumaan suomea koko loppuiltana, aina kun avasin suuni, tuli eri kielillä jotain. Kokemus oli valtava Jumalan läsnäolossa. Tästä jäi sellainen henkien erottamisen armolahja, ettei tarvitse ihmetellä mikä mitäkin, vaan helposti vaistoaa hengessään tilanteen ja Pyhä Henki vieläkin puhuu henkeeni asioita johdatukseksi.

        Toinen tapaus oli myöhemmin kun minua siunattiin, putosin lattialle ja olin siellä neljä (4) tuntia n. 21.00-01.00. Rukousillat kestivä n. 6 tuntia 19.00-01.00. Makasin lattialla ja kyydittäväni tulivat potkimaan ja kyselivät kykenenkö ajamaan autolla. Muistan olleeni taivaassa tai en tiedä missä olin, koin vain kuinka Jumala oli voimakkaana läsnä ja puhui henkeni kanssa sekä täytti minut toivollaan ja voimallaan ja kaikki pelot myös kuolemanpelko, joka oli ollut alitajunnassani uskoontulosta huolimatta lähti lopullisesti. Tiesin Jumalan rakastavan minua ja millään muulla ei ollut väliä, en olisi halunnut lähteä Pyhän Hengen virran alta edes kotiin, kun minua heräteltiin. Sain tässä tilanteessa henkien erottamisen armolahjan, vaistoan hengessä tarvittavat tilanteet ja Pyhä Henki vielä puhuu henkeeni asioita johdatukseksi. Raamatun tutkiminen on tärkeää, Pyhä Henki opettaa ymmärtämään mitä hän on antamassaan sanassa tarkoittanut meidän elämän ohjeiksi. Kaikki lähtee Jumalan sanan järjellisestä tuntemisesta ja Pyhällä Hengellä täyttymisestä, ennenkuin voi siirtyä hengen maailmaan ja kasvuun kristittynä.

        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=2. Kor. 12:1&rnd=1134254687068

        2. Korinttolaiskirje 12

        2 Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen-oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää.
        3 Ja minä tiedän, että tämä mies-oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää-
        4 temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua.
        5 Tästä miehestä minä kerskaan, mutta itsestäni en kerskaa, paitsi heikkoudestani.

      • XTale
        Arvovalta Jumalalta kirjoitti:

        AAMEN

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      109
      6656
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      88
      4291
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      45
      3619
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3010
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      626
      1610
    6. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1028
    7. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1003
    8. teemu samuli

      käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
      Suomussalmi
      9
      989
    9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      199
      984
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      47
      959
    Aihe