Karl Marx'in kielessä kapitalisti, porvari ja yritys merkitsevät suunnilleen samaa.
Marx mallintaa yrityksen toimintaa seuraavasti:
Myyntituotto =
maksut raaka-aineista, koneista, tavaroista, yms.
yrityksen tuottama lisäarvo, jalostusarvo, arvon lisä
Lisäarvo =
palkat, työn hinta
yrityksen pääoman kasvu, kasautunut työ
Mallin mukaisesti palkkatyön ja pääoman intressit ovat vastakkaiset, kyse on lisäarvon jakamisesta.
Marx'illa on pari väittämää markkinoiden kilpailun vaikutuksista. Kilpailu pakottaa työn hinnan työläisen hengissä pysymisen kustannuksiksi. Kilpailu estää yritykset tuottamasta voittoa, sillä kyseessä on vain nollasumma peli. Minkä toiset voittavat, toiset häviävät ja lamassa hävitään, mitä nousukaudella voitetaan.
Marx'in teoria kattaa kuitenkin vain erikoistapauksen ja rajoittuu muutenkin vain pienelle yhteiskunnan osa-alueelle. Kuitenkin Marx esittää joukon erilaisia ilmestyskirjan kaltaisia uskonnollisia näkyjä, joille teoriassa on muka perusteet. Uskovaiset joutuvat hurmokseen joka kerta, kun Marx'in erikoistapaus joskus elävässä elämässä esiintyy.
Marx'in esityksen voima on teorian pukeminen taitavaan propagandaan. Propagandalla oikeutetaan väkivalta "vääryyksien" korjaamiseksi. Yritykset ja palkkatyö julistetaan pahaksi, joiden poistamisella kaikki muuttuu hyväksi. Yhteisön haltuun ottaminen on pyhää ihmisten muuttuessa yhtäakkiä jaloiksi. Rahaa ei tarvita, kun kaikille jaetaan oikeudenmukaisesti. Reaalimaailmassa yritykset ja raha ovat kuitenkin erittäin käyttökelpoisia, Marx horisee joutavia.
Marx'in oppi
3
278
Vastaukset
- Wäinä
Yhtälössä lisäarvo ei ole Partakallen teorian mukainen,ei saa väärentää.Marx toi ensimmäisenä filosofina esille ajatuksen lisäarvosta ja sen muodostumisesta.
Marx osoittaa teoriassaan taloudellisten suhteiden riippuvaisuuden yhteiskunnallisista suhteista ja niiden syiden historiallisuuden.
Vanha rihmarullateesi kuvaa tilannetta.Puukolla vuoltu rihmarulla maksaa sen mitä maksaa.Työn arvo riippuu tuotteen arvosta.Tekemällä 10 000 rihmarullaa koneella,tuotteen arvo laskee.Puukkomies ei pysy mukana kilpailussa.Teoriassaan Marx esittää kapitalismin kaaosmaisuuden tuotannossa ja polun kohti monopoleja.Kun asut,syöt,vakuutat,ostat bensaa taikka teet mitä tahansa,olet teorian vaikutuspiirissä - halusitpa sitä tai et.
Lännen johtavat markkinatutkijat - USA:n kolme yliopistoa - tutkivat Marxin teoriaa nimen omaan monopolien säätelyn mahdollistamiseksi.Emme varmastikaan ole eri mieltä siitä,etteikö Yhdysvaltain kilpailulainsäädäntö olisi maailman tiukin alallaan.
Meillä Uotit ja kumppanit istuvat kahta vuottaan.Jossakin muualla tuomiot olisivat kymmenkertaiset.- Pappa
Eikös se noin mennyt?
"Työläisen tuottaman tavaran myyntihinta jakaantuu kapitalistin kannalta katsoen kolmeen osaan: ensiksi hänen antamiensa raaka-aineiden hinnan korvaus samoin kuin hänen antamiensa välineiden, koneiden ja muiden työvälineiden kulumisen korvaus; toiseksi hänen antamansa työpalkan korvaus ja kolmanneksi kaiken tämän yli jäävä osa, kapitalistin voitto. Kun ensimmäinen osa korvaa vain ennen olleet arvot, on selvää, että niin työpalkan korvaus kuin myös kapitalistin voitto kokonaisuudessaan otetaan työläisen työn luomasta ja raaka-aineiden arvoon lisätystä uudesta arvosta. Tässä mielessä voimme sekä työpalkan että voiton, verrataksemme niitä toisiinsa, käsittää työläisen tuotteen osiksi."
Mitä tässä on filosofialla tekemistä? Eikös tämän pitäisi olla taloustiedettä?
Tarkemmin vaikka:
http://www.marxists.org/suomi/marx/1849/1849_palkkatyo_ja_paaoma.htm Pappa kirjoitti:
Eikös se noin mennyt?
"Työläisen tuottaman tavaran myyntihinta jakaantuu kapitalistin kannalta katsoen kolmeen osaan: ensiksi hänen antamiensa raaka-aineiden hinnan korvaus samoin kuin hänen antamiensa välineiden, koneiden ja muiden työvälineiden kulumisen korvaus; toiseksi hänen antamansa työpalkan korvaus ja kolmanneksi kaiken tämän yli jäävä osa, kapitalistin voitto. Kun ensimmäinen osa korvaa vain ennen olleet arvot, on selvää, että niin työpalkan korvaus kuin myös kapitalistin voitto kokonaisuudessaan otetaan työläisen työn luomasta ja raaka-aineiden arvoon lisätystä uudesta arvosta. Tässä mielessä voimme sekä työpalkan että voiton, verrataksemme niitä toisiinsa, käsittää työläisen tuotteen osiksi."
Mitä tässä on filosofialla tekemistä? Eikös tämän pitäisi olla taloustiedettä?
Tarkemmin vaikka:
http://www.marxists.org/suomi/marx/1849/1849_palkkatyo_ja_paaoma.htmNäinhän se menee, mutta siitä on olemassa ns. stilisoitu, nykykielen mukainen versio!
vom
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2462189- 1901665
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471309Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501025- 41826
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31780Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647